Sunnuntaita!

Nukuin kehnosti kaksi 2 tunnin pätkää.Yritin aamusta pitkittää unia,  mutta kun en saanut, nousin ja ajattelin käydä herättelemässä itseni altaalla. Nurmikot oli kuurassa ja lasiterassin liukuovissa jääkukkia. Ajatukseksi se sitten jäikin, kun ne lasiliukuovet eivät auenneet. Olivat siis jäätyneet kiinni, enkä viitsinyt ruveta niitä riuhtomaan ja tiivisteitä tuhoamaan,tai vaihtoehtoisesti kulkemaan talon pääovesta etupihan kautta. Ihanhan siinäkin viilentyi, kun aikansa seisoi lasikuistilla tilannetta ihmettelemässä kylpytakkisillaan. 😁Huomenna on toivonmukaan lämpimämpää, sitten uusi yritys. Nyt alkaa tavoitteena olla uida vielä marraskuussakin.

Tänään syödään eilisen iltaruuan jämat lounaaksi ja illalksi laitan uuniin muhimaan possunlihaisen, perunaviipaleiden lisäksi reilusti sipulia, porkkanaa ja lanttua sisältävän, merimiespihvin.

Saapa nähdä, mihin lomakohteisiin tänään matkaan virtuaalisesti.😄

Hienoa päivää kaikille!



 

Hei
Paino 67,5.

Täällä paistaa aurinkopaista. Lämmintä yksi aste.

Lapset tivaavat minua pitkälle lenkille. Samalle, mikä käytiin avustajan kanssa. Pitänee lähteä.

Sain ukolta räkätaudin, ainakin hyvä on häntä tästä syyttää. En edes muista milloin olen viimeksi potenut.

Lepopäivä. 

Voi harmi, Kaijis. Pitikin aiemmin kommentoida että kumma kun hänen piti ihan tahallaan se mennä hankkimaan
Alkaako sinunkin vastustuskyky heiketä kun kontaktit ovat vähentyneet? 
Minulla niitä kohta on kun uudet tilat valmistuvat. Käytävillä on jo välillä Mogadishu Avenuen tunnelmaa.

Kävin päivällä lapsen kanssa kaupungissa ja lounaalla. Sitten parinkin sukulaisen luo oli asiaa. Ihmeen hyvin viihtyi mukana vanhempien parejen luona. 
Nyt tansseja ja sauna. 

Paino 67,8. Liekö jo se yksi ravintolaruokailu nostanut, en tiedä. Ehkä on vaan tullut syötyä nyt hieman suolaisempaa. Eihän tuossa onneksi kovin suuresta noususta ole kyse. 

MUMMANA, lainaus: "- - Sellainen valtakunnallinen yritys kuin Seurana Oy. Nimensä mukaan järjestää tarvitseville ikäihmisille kotiin juttuseuraa, esim saattoapua kauppaan tms pientä. Ikään kuin maksullinen ystäväpalvelu. Ottavat vain +55 vee ikäisiä. - -"

Tuo on tosi hyvä asia kaikkinensa, olen kuullut siitä. Itsekin harkitsin tai harkitsen tavallaan yhä, mutta ei ihan vielä (kohdallani olisi lähinnä vapaaehtoistyötä). Nyt muutto ynnä kaikki siihen liittyvä vie energiaa ja minulla on nyt jo yksi nk. tukisuhde (en kirjoita siitä sen enempää, se on henkilökohtaista, ei ole palkkatyötä). Sen sijaan muutaman virkkeen voisin kirjoittaa toisesta tähän osin liittyvästä, mikä tuntuu hieman ristiriitaiseltakin. Minua on kiinnostanut jo kauan nk. sairaalatukihenkilön vapaaehtoistyö. Juttelin joidenkin nk. kokemusasiantuntijoiden kanssa, ja he sanoivat, että kaikki siihen liittyvä on äärimmäisen vaikeaa ja hankalaa yms. Ei siis se itse vapaaehtoisen perustehtävä (esim. jutteluseurana olo), vaan kaikki siihen liittyvä järjestely yms. "säätäminen". En tosin ole puhunut kenenkään hallintoihmisen kanssa tästä, se on tärkeää mainita (ovat maallikkohenkilöitä, joiden kanssa olen jutellut). Siihen he eivät sanoneet mitään, kun sanoin, että miten sitten tällä paikkakunnalla haetaan ihan lehti-ilmoituksilla tukihenkilöitä palliatiiviselle osastolle. Toki heillä on ensin jotain koulutusta/perehdytystä tai mikä se oikea sanamuoto onkaan. 

Olisi kiinnostavaa tietää, miten tämä on muilla paikkakunnilla?

No, yhtä kaikki, minusta on tosi hienoa, että jotkut ihmiset antavat aikaansa ja energiaansa toisten hyödyksi ja iloksi 👍 Ja tosiaan myös niin, että ei tarvitse olla sukulaisuussuhde.

AK, tuttuni on ns. sairaalaoppaana, neuvomassa ulko-ovelta alkaen ja saattelemassa eri paikkoihin. Ei hän ole kertonut hankaluuksista.
Ja siinä tulee käveltyä.

AK. Sairaaloista ja laitoksista. Minun yritykseltä aikanaan omaiset ostivat meiltä palveluita em instansseihin, koska omaiset eivät itse ehtineet tarpeeksi usein vierailemaan tai  asuivat kaukana. Jotenkin aina koin että henkilökunta ei tykännyt että yrityksestämme käytiin. (Oli aina sama hoitaja meiltä, huom. ) Vaikka omaiset toivoivat henkilökunnalta yhteistyötä meidän kanssa.  Oliko syy siinä että siellä tiedettiin että olemme myös ammattilaisia ja että raportoimme omaisille.  En tiedä, mutta kovin tervetulleita emme kokeneet olevamme, vaikka potilaat meistä kovin tykkäsivät. Pääsivät ulos, kahvilaan, luettiin, laulettiin jne jne.

TULIS, voi olla, että tuo oppaana olo on hieman eri asia, sanoisinko vaikka, että ikäänkuin neutraalimpi - tai jotain.

MUMMANA, arvailen, saattaa siinä olla ainakin OSITTAIN samasta kyse niillä muillakin paikkakunnilla, jossa nuo järjestelyt ovat sitä mitä ovat. Mutta ei voi tietää, johtuuko vaikka koronasta. Jos nyt käytän sitä paljon käytettyä sanontaa "yleisellä tasolla", niin sillä yl. tasolla tarkasteltuna tuntuu ristiriitaiselta, että toisaalta olisi suurta tarvetta niistä kahvilassa tai kävelyllä käyttäjistä ja juttuseuralaisista. Tai Mummanan mainitsemista luku- ja laulukavereista, ja sitten kaikki se järjestely onkin hirvittävän vaikeaa...
Joissakin ko. tehtävissä tarvitaan auto ja ajokortti, mulla ei ole autoa, joten ihan käytännön syistäkin tuntuisi tuo sairaalatukihenkilön vapaaehtoistyö luontevalta. Asutaanhan me ihan tässä sairaalan lähellä, lyhyen kävelymatkan päässä.
Ps. Anteeksi kömpelö kieli, tästä puhelimen näppäimiltä on hankala kirjoittaa.

Olipa jännä taas seurata lapsia. Nuorempi on helopmmin kiihtyvä ja suuttuva. Juttelin hänen kanssan rakastamisesta. Kysyin, rakastaako hän itseään. Hän oli vähän ymmällään. Kerroin hänelle rakastavani häntä kovasti. Hän oli vähän epäilevän näköinen. Kerronin, että rakastan häntä aina. Eikä rakkaus riipu siitä, mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Hän kysyi: "Tarkoitatko, että rakastat minua, vaikka joskus suutun ja saatan lyödä?" Sanoin, että rakastan. En hyväksy lyömistä enkä valehtulua enkä muita töllöntöitä, mutta rakastan häntä siitä huolimatta. Rakkaus ei vähene, vaikka joskus töppää. Hän oli tosi helpottunut.

Toinen huoli hänellä oli, ettei hän osaa vielä pienaakkosia. 5-vuotiaana pienakkoset ovat murheena. Äiti sitten kirjoitti paperille sanoja, joissa oli pienaakkosia ja aika hyvin nekin sujuivat. Kova on kiire tulla ekaluokkalaisen siskon perässä. Pitää yrittää selvitä siskon kotiläksyistäkin.

Käytiin ennen heidän lähtöään pienellä lenkillä. Toivomus oli pitkästä lenkistä, mutta verenpaineet heitteli, niin jouduttiin tyytymään pienemään lenkkiin. Koko ajan kävi kaksi suuta, kun oli niin paljon puhuttavaa. Ja pienempi eteni edessäni tasajalkahypyin. On kai uusi taito, joten pitää koko ajan nauttia siitä.

Mies on haikaillut pitkään jotain suolaista piirakkaa, mutta pohjataikinasta ei ole päästy sopimukseen, kun ei saisi olla kuiva eikä rasvainen. No nyt tein suunnilleen Hanna Sumarin ohjeella, porkkanaraastetta ja kauraryynejä joukkoon  Tehdään toistekin. Linkki ohjeeseen jota en siis kovin orjallisesti noudattanut.

Täytteeksi poimittiin suppilovahveroita, jotka eivät vielä olleet ehtineet sulaa viime yön pakkasten jälkeen.