Ota broilerin rintafileesuikaleet huoneenlämpöön. Käsittele sillä välin kasvikset, huuhdo ja kuori. Silppua tai suikaloi sipuli ja valkosipuli. Leikkaa porkkana suikaleiksi tai penneiksi. Puolita kesäkurpitsa ja poista keskusta, mikäli se on pehmeä. Leikkaa viipaleiksi. Leikkaa kiinankaali suikaleiksi. Mittaa isoon paistinpannuun tai vokkiin 2 rkl rypsiöljyä ja kuumenna hetki ja lisää silputut sipulit. Sekoittele hetki ja lisää broilerisuikaleet. Paista ahkerasti käännellen. Mausta kalakastikkeella tai vaihtoehtoisesti soijakastikkeella. Pyöräytä sekaisin. Kaada lautaselle odottamaan.
Lisää pannulle 2 rkl rypsiöljyä, kuumenna ja lisää porkkanasuikaleet tai pennit. Vokkaa hetki ja lisää kesäkurpitsaviipaleet. Vokkaa noin minuutti ja lisää kiinankaalin kantaosasuikaleet (paljon valkoista lehtiruotoa) ja vokkaa hetken aikaa ennen lehtisuikaleiden lisäämistä. Kääntele ahkerasti. Lisää joukkoon ½ dl vettä ja anna tarvittaessa kypsyä hetken aikaa kannen alla. Lisää lihasuikaleet liemineen. Mausta tulisella tai miedommalla makealla chilikastikkeella. Lisää halutessasi vielä chiliä, jonka voit lisätä myös paistuneisiin broilerissuikaleihin. Pyöräytä hyvin sekaisin ja anna maustua hetki.
Jos jääkaapistasi löytyy muita itämaisia mausteita, voit myös käyttää niitä makusi mukaan. Nauti ruoka esim. täysjyväriisin tai vastaavan, tai täysjyvänuudelien kera.