Lisäksi tarvitset 2 rkl hienonnettua rosmariinia sekä suolaa ja sidontanarua.
Poista paistista kalvot ja muut epäpuhtaudet. Leikkaa paisti (lihassyitä myötäillen) levyksi. Levitä se työpöydälle. Mausta suolalla ja pippurilla.
Poista leivästä kuoret, käytä vain sisus. Liota se tilkassa kermaa pehmeäksi. Paista sienisilppu voissa kullanruskeaksi ja mausta suolalla. Lisää leipäseos ja yrtit. Paista vielä hetki. Anna jäähtyä.
Levitä täyte lihalevylle ohueksi kerrokseksi. Kääri liha rullaksi ja sido se langalla. Kuumenna paistinpannussa hieman voita. Ruskista paisti hyvin joka puolelta.
Siirrä liha uunipannuun. Lorauta paistinpannuun hiukan vettä, kiehauta ja anna liemen odotella käyttöä. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Laita uuniin 160 asteeseen, kunnes lihan sisälämpötila on noin 57 astetta. Ota paisti uunista, kääri folioon ja anna rauhoittua lämpimässä paikassa puolisen tuntia.
Lorauta uunipannuunkin hieman vettä, kaaputa makuaineet irti ja anna liemen odotella käyttöä.
Tarjoa paisti kermaperunoiden kera.
Käytä joko 200 g herkkutatteja tai muita metsänsieniä silputtuna.