Keitä suppilovahveroita kokoon, kunnes niitä on 3 dl verran. Valmista taikina sekoittamalla pehmeän rasvan joukkoon tuorejuusto ja jauhot.
Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa. Tee sillä välin täyte.
Suikaloi kylmäsavuporo. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit paistinpannulla öljyssä. Lisää pannulle sienet. Jos käytät tuoreita sieniä, hauduta kunnes neste on haihtunut. Jos sienet ovat pakastettuja ja esikäsiteltyjä, hauduta kunnes kosteus on lähtenyt. Lisää kylmäsavuporo ja mausteet.
Sekoita kulhossa munat, kerma, tuorejuusto ja puolet juustoraasteesta.
Painele taikina muffinipellin pohjalle ja reunoille. Voit myös käyttää muffinivuokia. Kaada munajuustoseosta pohjalle. Levitä päälle sieni-poroseosta ja juustoraastetta. Piiraat kypsyvät 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuutissa. Saat ohjeesta noin 12 annospiirakkaa.
Suppilovahverot voi korvata myös 200 g rasialla tuoreita siitakesieniä.
Koristele piirakka ennen tarjoilua tuoreilla salvian lehdillä. Annoksesta saa myös yhden pyöreän piirasvuoallisen poro-suppilovahveropiirakkaa. Paista isoa piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.