Kiitos Patrik, mukavaa kun jaksat antaa neuvoja ja ottaa kantaa

Tosiaan, haluanko oikeasti lopettaa herkkujen syömisen ?
Vastaus on helppo, en halua
Olen kääntänyt tämän kysymyksen itselleni myös näin;
Lopettaisinko herkkujen syömisen jos ne eivät lihottaisi ?
Vastaus on jälleen helppo, en lopettaisi

Vaikka olen maininnut, että haluan luopua herkuista suurimmaksi osaksi nyt terveyssyistä, niin kyllä se pohjimmainen totuus taitaa kuitenkin olla melko pinnallinen, eli pelkään alitajuisesti lihovani takaisin

Pientä ristiriitaa löydän omista jutuista, sillä kesällä minulla meni herkkujen suhteen hyvin, sallivuus toimi. Sitten toisinaan määrät kasvoivat, mutta miksi ? Olisiko kuitenkin ollut niin että en sallinut herkkuja välttämättä niin paljoa kuin ehkä olisin halunnut vaan säännöstelin kuitenkin sitä syöntiä jonkin verran, kenties alitajuisesti ? Ja ehkäpä sen takia määrät alkoivatkin pikkuhiljaa kasvamaan

Syksyllä ilmoittauduin kuntosalin kiinteytyskurssille. Olin henkisesti valmistautunut, että siellä varmaan kielletään sokerin syönti kahdeksi kuukaudeksi. Nyt kun mietin taaksepäin, niin aloin syödä herkkuja varastoon,ihan siltä varalta etten saa niitä kurssin aikana syödä
Ja kuinka ollakkaan, tuo hartaasti odottamani kurssi peruttiin
Ja voi kauhistus, olin lihottanut varastoon herkuttelulla itseäni parilla kilolla
Ja sittenhän ne kilot pitivät saada pois ja päätin laihduttaa itse, herkkulakkohan auttaisi

Ja nythän tässä sitten olen taas mennyt vuoristorataa sokerin kanssa, välillä lakkoillen välillä ahmien
Nyt kun tätä tähän puran, niin huomaan itse, että kontrollista ja kieltämisestähän tässä on jälleen kysymys.

Minulla taitaa olla pieni ahdistus näistä parista lisäkilosta ja pelkään varmaan alitajuisesti lihovani lisää...

Kiitos Patrik, sain ajatukseni jälleen kasaan ja taisin saada muutaman solmun auki. Sallivuuden noudattaminen ei ole käytännössä yhtä helppoa kuin teroiassa, mutta eteenpäin mennään, jälleen, sallvuuden nimissä

Tänään söin jälkkärijäätelön, oli hyvää ja yksi pallo riitti
( olin aamulla lukenut kirjoituksesi... )

Tämä on kyllä yksi parhaista ketjuista täällä. Itsellänikin painonpudotus on tähän syksyyn asti perustunut aina itsekuriin ja periaatteisiin (tyyliin yhtään keksiä ei saa syödä, jos on päivän kalorit täynnä, eikä mielellään muutenkaan). Mulla on itsekurin kanssa muutenkin ongelmia (esimerkiksi opiskelujen kanssa) ja luulen, että tämä ruuan kontrollointi liittyy myös syvempiin oman käyttäytymisen säätelemisen yrityksiin.

Tietenkin paino tippui herkkulakolla hyvin, ja itselleen onnistui uskottelemaan jopa useita kuukausia, ettei herkuista edes oikeastaan pidä, aivan turhia sellaiset... kunnes kerran taas maistoi ja huomasi, että hyväähän se on, niin hyvää, että parempi olla syömättä. Muistan erään synttäripäivän, kun kielsin äitiä tekemästä täytekakkua. Pyysin tekemään hedelmärahkaa, kun se oli mun mielestä parempaa (oikeasti ajattelin sillä hetkellä niin, vaikka nyt kallistuisin kakun puolelle, joten itseään voi opetella huijaamaan helposti) . Rahkaan tuli myös suklaarouhetta, ja söin sitä hyvällä mielellä lenkin jälkeen... kunnes jokin naksahti: kun vieraat lähtivät, ahmin jäätelöä, ja oksensin taas kerran ja itkin koko illan. Kaikki oli pilalla. Olin tuohon aikaan hoikimmillani, ja näin jälkeenpäin ajateltuna täydellisen hukassa syömiseni kanssa juuri herkkulakon takia. Kaikki muut syömiset olivat kohdallaan, mutta herkut oli se kompastuskivi.

Nyt yritetään sitten tätä sallivuutta vähitellen Ja pieniä onnistumisia muun muassa se, että Fanipala- pussi on tyhjennyt kaapissa vähitellen, eikä kerralla niin kuin joskus olisi voinut. Ja oon jopa uskaltanut leipoa omenapiirakan ja pakastaa sen ja pakastimessa on tähän asti pysynyt, kun ei oo tehnyt mieli, huomenna ehkä päiväkahvin kanssa taas. Tsemppiä kaikille!

Tänään oli tarkoitus leipoa pullaa pitkästä aikaa, mutta en sitten oikein uskaltanut. Pelkäsin, että pullan syöminen menee perinteiden mukaan; paljon, vielä sittenkin, kun ei ole anää mitään oikeaan mielitekoa. Päädyin pitkän vatvomisen jälkeen sämpylöiden tekoon. NO, sittenpä ei sitä hiivaa löytynyt mistään. Oli kai jäänyt kauppaan, vaikka ostin sen.

Päätin aikaisemmin, että nyt joulukuussa teen joka adventti jotain jouluista herkkua, torttuja ja selallaista. Viime sunnuntaina ei sitten yhtään tehnyt mieli. Enkä sitten tehnyt kun perhe ei niistä niin perusta.

Tänäänkin tiedustelin itseltäni maistuisko pannari tai tortut vaikka. Ei ollenkaan, eikä suklaakaan. Ehkä alitajunta estää nyt näitä syömästä koska olen ollut vasta noin kuukauden hyvässä vedossa painonhalinnan suhteen ja haluan kovasti paljon hoikemmaksi. Onko se nyt niin paha jos tydyttää makean mieliteot hedelmillä? Juhlissa olen ottanut täytekaut sun muut, mutta paljon vähemmän, kuin entisessä elämässä. On vaan hyvä olo kun ei tarvitse kokea syömisistään morkkista. ja muutenkin jotenkin parempi olla.

Tällä viikolla nyt tänään repsahdin ja söin reippaasti yli sen kalorimäärän, mitä olen nyt todella tiiviisti pitänyt. Aluksi tuli todella huono-olo, mutta loppupeleissä mitä olen täällä lukenut ja mitä kiloklubin artikkelit ovat sanoneet, ei tunnukaan enää niin pahalta. Kyllä sitä välillä voi antaa asian olla. Tänään suurin osa kaloreistakin tuli, kun söin pari piparipullaa. Ja ai että se maistuikin aivan EXTRA hyvälle, näin kolmen viikon itsekurin jälkeen! Mutta nyt sitten onkin jo olo, ettei tee varmasti mieli taas muutamaan viikkoon mitään niin makeaa.

Että kyllä tämä toimii, että antaa vähän itselleenkin anteeksi .

Haluaisin tuoda omia kokemuksiani tuohon sallivuuteen. Aloin opetella terveellisiä elämäntapoja (tai teoria oli hyvin hallussa, käytäntö alkoi tällöin) kesäkuussa. Aluksi sallivuus oli helppoa, mutta silloin tein sen hyvin tietoisesti ("otan tämän vähempikalorisen patukan, kun saan syödä suklaata, mutta en halua lihoa"). Sitä kului ehkä kolme kuukautta. Sitten pikku hiljaa lähti vähän "mopo käsistä", niin kuin Matka kuvasi asiaa. En lihonut, kun kävin joka viikko puntarilla, ja olin päättänyt, että en perskutarallaa päästä itseäni paisumaan, mutta paino junnasi pitkään paikoillaan.

Sitten yksi viikko kuului päästä naks. Ymmärsin, että voin syödä just sitä herkkua mitä haluan. Syön sitä silloin, kun mieli tekee. Kun syön terveellisesti, niin tekee mieli ehkä pari kertaa viikossa. En katso herkun kalorimäärää (no mitään jättipusseja en kanna kotiin...), vaan syön sen, koska se on HYVÄÄ ja MINÄ HALUAN SYÖDÄ SEN. Kaikenlainen häpeily tai "terveellisten" herkkujen syönti sai jäädä. Siitä eteenpäin no problem. Se vain vaati pienen aikalisän aivoissa, että kaikki sallivuuden periaatteet oli hyväksytty pienessä päässäni.

torstaina, 4. syyskuuta 2008 klo 17:56 lode kirjoitti::
Oikein paljon kiitoksia kaikille kommenteista ja Patrikille vastauksesta. Luulenpa, että hakeudun vastaantotolle, sillä tuntuu, että laihduttamisesta irtautuminen ja syömisen normalisoiminen ei omin avuin oikein enää onnistu. On totta, niinkuin Patrik totesit, että sitä normaalia syömistä johon palata ei ole muistissa kaivettavissa, sillä lapsuudesta asti ruoka on merkinnyt lihomista ja kaloreita. En todellakaan muista aikaa, jolloin ruoalla olisi ollut neutraalimpi merkitys. Juu ja kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka hakeutuu esim. lääkäriin vasta kun pää on jo kainalossa, mutta jos sitä tällä kertaa toimisi vähän fiksummin.
Tuli nyt myös vähän toiveikkaampi olo siitä, että ehkä minun ei tarvitse koko loppuelämääni pähkäillä tämän asian kanssa, niinkuin sitä välillä toivonsa heittäneenä on ajatellut. Kaunis kiitos siis kaikille

Minä olen ainakin saanut apua, kun hain sitä ravitsemukseen erikoistuneelta psykoterapeutilta. Siellä on purettu tunnesyömistäni ja uskon, että tällä hetkellä se on suht koht ok. Kun sitä oikeaa ruokailurytmiä ei ole niiin sitä pitää alkaa vain rakentamaan. Ensin voi merkata kaiken mitä syö ja katsoo, mikä tai mitkä ovat ruokavaliossa kaikkein pahiten rempallaan ja mistä tulee ne suurimmat kalorimäärät. Sitten vain miettii, etä mikä olisi sellaista terveellistä,mitä voisin syödä aamulla ja mitä sellaista mitä voisin syödä lounaalla tai syönkö esim. työpaikalla ja noudatan lautasmallia niin silloin se menee oikeaan suuntaan. Itselläni ainakin julkiset syömiset eivät olleet se ongelma, vaan juuri kotona syömiset, kun en syönyt juuri mitään varsinaista ruokaa, vaan leipää ja karjalanpiirakkaa ja leivänpäällysiä runsaasti. Niitä vain korjaamaan, että ostaa kotiin vain kevytjuustoja ja kokolihaleikkeleitä, joissa rasva-% on alhainen. Lisäksi livän päälle aina kurkkua , tomaattia tai paprikaa tai salaatinlehtiä. Leiväksi vain ruisleipää tai näkkäriä. Kyllä ne maistuu, kun ei muuta ole ja pian huomaa, että vaikka on muuta leipää niin ei halua edes muuta kuin ruisleipää. Tärkein opetus minulle ainakin oli se, että mietin, miksi ostan herkkuja tai syön eli mitä olen ajatellut tai puhunut, kun aivot ovat saaneet tunnesyömisen pintaan. Sillä nälkään en syönyt silloin juuri koskaan, päinvastoin usein oli ähky ja silti piti vain tunkea ruokaa sisuksiinsa.

Äärettömän kiinnostava viestiketju. Olen miettinyt jo jonkin aika (luettuani Patrikin kirjan) syyllistämättömästä syömisestä. Olen onnistunut siinä jonkin verran. Yritän syödä terveellisesti sekä säännöllisest, ja perjantai-iltana herkuttelen ilman syyllistämistä. Joskus viikon mittaan myös kahvileipää mielihyvällä.

Mutta. Miten tämä sopii tunnesyömiseen? Periaatteessa olisi suositeltavaa ettei tunteisiinsa enää söisi vaan opettelisi pärjäämään niiden kanssa muin keinoin. Löytämään jostain ne muut keinot, kestämään tunteita. Huomata ettei tunteisiin kuitenkaan kuole.

Ennen söin kaikkiin tunteiden kirjoihin, laidasta laitaan. Nykyisin en enää läheskään näin. Mutta silti suuremman vastoinkäymisen kohdalla sorrun. Tuntuu etten jaksa enää kestää tunnetta, mikään ei auta, lopulta on pakko laittaa korkki syömällä. En varsinaisesti edes halua herkkuja silloin, mutta en ole muuta keinoa löytänyt. Mahdollisesti syyllisyys, ja soimaaminen syömisestä, voittaa aikaisemman tunteen alleen, ja syömissyyllisyys on tuttu, sinänsä turvallinen tunne.

Tulisiko minun siis hyväksyä se että joskus tarvitsen ruokaa turvakseni ja syödä satsi syyllistymättä? Vai koettaa edelleenkin karsia juuri tämä syömisen muoto mahdollismman hyvin pois?

Menee psykologian puolelle, mutta olisin kiitollinen jos teillä ja mielellään Patrikilla olisi mielipidettä/kokemusta tunnesyömisestä ja syyllistämisestä.

Ahh, minulla siis on tovereita, jotka käyttäytyvät samalla tavalla, ehkä eri syistä, mutta kuitenkin.

Kaupasta jos tuo sellaisen magapussin vaikkapa ässämixejä, on siitä puolet syöty 3 km:n kauppamatkalla autolla. Ihan kiva. Loput menee närppiessä päivän mittaan, ei voi mitään. On ostettava vain Niiskuneiti-karkkirasioita tms. Tutti Frutti-rasioita, ettei menis överiksi.

Vertaan tätä (kuten olen aiemmin muualla maininnutkin) narkomaanin käyttäytymiseen. Toistan, että harmi vaan että jos lakkaa syömästä, kuolee. Narkomaanin lailla pitäisi alkaa totaalikieltäytyjäksi, muuten ei rotia löydy. Juu nou.

Kyllä mulla ainakin on suklaan kanssa ihan riippuvuus. Samalla lailla kuin alkoholisteilla, jotka säilyy aina alkoholisteina eivätkä voi ottaa tippaakaan, en voi ottaa yhtäkään palaa, etten ratkea heti. Söisin vaikka kaksi kiloa yhteen menoon jos annan itseni aloittaa. Ennen olen lähtenyt autolla ajamaan illalla parinkymmenen kilometrin päähän 24H huoltikselle hakemaan suklaata... Nyt en ole suklaata syönyt kahteen kuukauteen, eikä normipäivänä enää tee heikkoa ohittaa karkkihyllyä. Joskin joinakin masennuspäivinä lähetän mieluummin miehen kauppaan, koska tiedän muuten sortuvani... Jännä on että tätä ei ole muiden herkkujen kohdalla.

En tiedä missä vaiheessa sitä olisi niin terveellä pohjalla että voisi ostaa vain sen pienen patukan ja tyytyä siihen ilman että tarvii hakea ärrältä kahta puolenkilon levyä ja tunkea niitä naamaansa. En ainakaan vielä uskalla kokeilla.

Tuttu tunnelma SriSari, kyse ei ole ainakaan mulla lohduttautumisesta vaan pelkästään itsehillinnän puutteesta. En ole erikoisen suklaahiiri, ennemminkin ässämix-sellainen, mutta voin silti syödä yksin levyn Maraboun Dajm-suklaata samalla kun työkaverit kauhistelevat tai naureskelevat vieressä.

Vuosia kuvittelin että pärjäisin laihduttamisessa omalla tavallani. Nyt olen hyväksynyt ammattilaisten mielipiteet kokonaisuudessaan, paitsi tuon sallivuuden osalta. Kun tiedän heikkouteni, en salli itseni ottaa riskiä. Vain Läkerol-rasiat tai lasten karkkirasiat ovat ok, ne voi syödä kerralla.

Edit: Miks miun ticker ei näy?