Todella harva oppii syömisen rentoutta tuosta vain. Mainitsemanne viikon harjoittelujaksot ovat vielä hyvin lyhyitä, joten niiden perusteella ei kannata heittää hanskoja naulaan.

Jotta rento syöminen onnistuisi, ruokarytmin ja ruuan laadun pitää olla kunnossa ja minun mielestäni selkäytimessä tai ainakin sen lähellä. Eli perusruokailun pitää olla ensin kunnossa. Makeanhimohan johtuu useimmiten siitä, ettei ole syöty tarpeeksi / hyvälaatuista ruokaa tai nälkää on

Toinen asia, jonka pitää myös olla kunnossa, on suhde syömiseen ylipäänsä: se, että antaa itsensä syödä AINA niin paljon, kuin haluaa. Ja tämä koskee myös herkkuja. Kun pitää ruokarytmistä kiinni eikä rajoita herkkujen syömistään millään tavalla, aivot tajuavat vihdoin, ettei kyseinen herkkujen nauttiminen ole "elämän viimeinen kerta" vaan aina saa lisää, kun haluaa. Ja silloin voi vihdoin lopettaa syömisen kohtuuteen.

torstaina, 1. heinäkuuta 2010 klo 11:55 Johna kirjoitti::


Toinen asia, jonka pitää myös olla kunnossa, on suhde syömiseen ylipäänsä: se, että antaa itsensä syödä AINA niin paljon, kuin haluaa. Ja tämä koskee myös herkkuja. Kun pitää ruokarytmistä kiinni eikä rajoita herkkujen syömistään millään tavalla, aivot tajuavat vihdoin, ettei kyseinen herkkujen nauttiminen ole "elämän viimeinen kerta" vaan aina saa lisää, kun haluaa. Ja silloin voi vihdoin lopettaa syömisen kohtuuteen.

Minkä kustannuksella tuo rajaamaton herkkujen syönti kannattaa tehdä? Itse en ainakaan haluaisi lihota yhtään enempää, joten jos nyt alan neuvoasi toteuttaa niin todennäköisesti painoni alkaa nousta (hetkellisesti) ennen kuin opin, että sitä herkkua saa lisää kun haluaa?

Pelottava ajatus minusta, vaikka hetkeäkään en epäile, etteikö toimisi. (:

Tarkoitushan on varmaan syödä itsensä kylläiseksi sillä terveellisellä ruoalla ja syödä sitä tasasin väliajoin. Silloin jos näin toimii, tuskin hirveitä määriä niitä herkkuja jaksaa syödä tai edes tekee mieli.. Jos tämä muu syömispuoli taas ei ole kunnossa, niin sitten tuo tuskin vielä toimii..

- vielä kun tämän joskus itsekin oppisi. Vaikkei mulla nyt ole ongelma tuo herkkujen liika syöminen, vaan pikemminkin se, että antaisin joskus edes itselleni luvan herkutella (ja söisin silloin siis muutakin kuin palan suklaata tai pari lusikallista jätskiä suoraan purkista)

Miulla se on toiminut hyvin, että en pidä itteeni liian tiukilla, vaan tosiaan yritän syödä ja elää niin kuin normaalipainoinen tavallinen ihminen. Joskus joutuu muistuttaa ittesä et nyt ei tarviais herkkuja kuitenkaan jokapäivä syödä. Miullakin tahtoo hyvin herkästi kaupan kassalta tarttua mukaan suklaapatukka tai kaksi ja se muuten jää tosi helposti tavaksi. Jokin aika sitten havaitsin itsekin et turhan tiuhaan tulee patukoita mätettyä autossa, enkä nyt aikoihin ole ostanutkaan. Toki välillä on käynyt mielessä, et tässä ajassa ois voinu tippua enemmänkin kiloja jos oisin ollu hieman tiukempi, mut toisaalta, eipä ole tullut sitä tympääntymisen tunnetta, että ei tää oo elämää ku kaik suupalat pitää vahtia ja sitte ku erehyt "ratkeemaan" ni siitä tulee hurjat morkkikset. oon ollu ylipainoinen 5-vuotiaasta saakka, joten arvata saattaa kuinka monta kertaa oon koittanu laihduttaa elämäni aikana. Lukuisten epäonnistumisten kautta tää kai onnistuukin näin hyvin nyt enkä tavallaan ajattele laihduttavani, vaan eläväni normaalia eloa.

Komppaan Johnaa siinä, että muutaman viikon kokeilu on valitettavasti auttamattomasti liian lyhyt vaikka kiva että kiinnostusta ja uskallusta siihenkin on riittänyt.

Kyseessä on kuitenkin useiden kuukausien projekti siihen, että tuntuvasti asiat ovat paremmin. Ja muutama vuosi että varomisesta pääsee liki kokonaan eroon.

Tuossa opettelun alkuvaiheessa on erittäin yleistä, että paino voi noustakin. Siinä on tavallaan opettelun välitilassa: antaa itsensä syödä mutta samalla vanhat syömistottumukset ja -ajatukset ajavat mielitekoja liikaa. Asia kohtuullistuu ajan kanssa jos sekä syömisen laadun ja ajatuksen saa pidettyä raiteilla.

Tuo mahdollinen opetteluvaiheen painonnousu varmasti huolettaa, mutta itse ajattelisin pidemmällä tähtäimellä. Jos on jo osoittautunut, että liika kontrolli johtaa syömiskohtauksiin, niin tuo ongelma ei poistu itsestään vaan pahenee ajan kanssa. Ja tuleva suuri painonnousu on taattu kuun katsotaan pitkää aikaväliä. Eli ongelma olisi opittava pois ennemmin tai myöhemmin. Mieluummin ennemmin ennenkuin paino on vahvassa nousussa ja liian tiukka syömisajatus on pilannut elämänlaatua vuosia.

Monta kuukautta kuulostaa kyllä aika pelottavalta...siinä ajassahan ehtii pahimmassa tapauksessa lihoa kymmenenkin kiloa (kokemusta on siitäkin). En haluaisi altistaa nykyistä normaalipainoista kroppaani, johon olen kohtuullisen tyytyväinen, mahdolliselle ylipainon rajalle lihomiselle. Pelkkä ajatus laihduttamisesta myöhemmin (jos siis mittava kilokatastrofi pääsisi käymään) myös tökkii, koska olen tullut allergiseksi koko hommalle harrastettuani sitä vuosia (suurimman osan ajasta vielä ihan turhaan, jos ei oteta omia tiukkoja ulkonäkövaatimuksia huomioon).

Onko harjoitteluun mitään "vähemmän vaarallista" keinoa esim. että vapauttaa ensin kunnon ruoan ja syö herkkuja aluksi ennalta päätetyn kohtuuannoksen? Ainakaan reilu (n. 1850-2000 kcal), mutta tarkasti laskettu syöminen ei ole onnistunut poistamaan repsahteluja, vaikka olen välillä jopa sallinut jotain herkuksi luokittelemaani (sokeria sis. jogurtti/ rasvaton rahka-annos jne.).

On toki monta tasoa oeptella syömisen rentoutta - sieltä voi ideoida ihan omansa. Pääasia olisi, että ajatuksen tasolla muhisi kuitenkin että jotain opittavaa rentoutumisessa on. Kyllä se siitä ajan kanssa muotoutuu usein uomiinsa jos sitä aktiivisesti pitää yllä.

Eli voisit aluksi vaikkapa olla tekemättä käytännössä mitään isompia muutoksia ja annat ajatuksen muhia vain ajatuksen tasolla ja havainnoida itseäsi ja ympäristöäsi ja samalla etsiä luottamusta rentoutumiseen ja miten sen käytännössä tekisit. Teet sitten kun tunnet olevasi valmiimpi.

Lapsuudenkodissamme oli herkkukaappi. Siellä oli sen seitsemää sorttia erilaisia makeisia, sipsejä ja muita hyvyyksiä. Kaapin ovi oli aina lukittuna - osin siksi, ettemme me lapset söisi karkkia ennen ruokaa, ja osin siksi, että samassa kaapissa säilytettin vaarivainaalta jääneitä deaktivoituja pistooleja (mikä rinnastus!) Muistan kuitenkin löytäneeni ennen pitkää avaimen kätköpaikan ja käyneeni kaapilla, kun vanhempien silmä vältti.

On ihmeellistä, miten tarkasti muistan piironginlaatikon rahinan, keltaisen Multitabs-avaimenperän, miltä avaimen kiertyminen lukossa tuntui ja miten ahdoin itseeni mahdollisimman paljon herkkuja, ennen kuin kukaan huomaisi mitään. Mielikuvani tästä taajan toistuvasta rituaalista ovat hyvin eläviä.

Avainta tai kaappia ei enää ole, mutta mietin kyllä välillä, olisiko avaimen näkemisellä minuun yhä samanlainen suun vettävä vaikutus. Ainakin vanhempien luona käyminen saa minussa lähes aina aikaan vastustamattoman herkuttelun himon, vaikken muuten olekaan mikään ahmija.

Aika syvissä vesissä uidaan.

mulla on ihan kamalan tiukassa istuvia muistikuvia, joissa yhdistyy karkinsyöminen (salaa) ja siihen liittyvä häpeä. ja sittemmin, kun kiloja tuli, melkeinpä minkä tahansa syömiseen liittyvä morkkis. nuorena on tullut yritettyä laihduttaa erilaisilla kitukuureilla, tuloksetta. ja oikein mikään määrä herkkuja ei ole koskaan tuntunut olevan tarpeeksi.
nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa aikuisiällä oppimassa vähän rennompaan ja lempeämpään tapaan suhtautua syömisiini. ravintoterapeuttini on kertakaikkisen mainio, ja heitti ensimmäisenä romukoppaan kalorienlaskennat ja "kielletyt" ruuat. neuvot ovat hämmästyttävän yksinkertaisia, ja kuultu tuhanteen kertaan, mutta niin vain ne toimivat kun niitä noudattaa. kaikki kiellettyhän on moninverroin houkuttelevampaa. sallin itselleni herkkuja melkein aina kun siltä tuntuu, alkuun tuntui useammin ja nyt jo vähän harvemmin. määriin olen kuitenkin yrittänyt kiinnittää huomiota, ettei ihan karkaisi mopo käsistä. en murehdi sitä, olisiko paino pudonnut nopeammin, jos olisin jättänyt karkit ja muffinsit pois, pääasia että putoaa. ensimmäistä kertaa painonpudotus on ollut tasaista ja jatkuvaa, herkuttelusta huolimatta. pään sisällä on selvästi tapahtunut jotain. ehkä jossain vaiheessa pystyn jopa itse ostamaan jotain herkkua vierasvaraksi, nyt vielä pelkään että se häipyy omaan suuhun ennenkuin ehtii vieraita nähdäkään, mutta sekin päivä varmaan vielä koittaa.

Kuulostaa upealta matka . Olet kyllä jo sen verran hoikka (ja alunperinkin), että ihmettelen, mitä keventymisen tarvetta sulla varsinaisesti enää edes on . Olen tainnut joltain aikaisemmalta sivulta jo lukea sun kokemuksia jja miettiä että tuohon kun itse pystyisi.

Ymmärrän kyllä, että se harjoittelu varmasti kestää kauan, minkä vuoksi varmaan kammoankin sitä, kun pelko painon järkyttävästä noususta on niin syvällä...mulla kun kohtuus ilman rajoittamista on niin monen terveellisen ruoankin kanssa ongelma. Pikkuhiljaa olen kyllä tullut siihen tulokseen, että rentous varmasti olisi ainut kunnolla ilman jatkuvaa kikkailua ja ahdistumista toimiva tapa. Mutta kun epäilen tuhonneeni kykyni lopettaa syöminen ajoissa vuosien jojoilun ja itseni rääkkäämisen seurauksena. Mulla kun voi mennä kevyesti se suklaalevy normaalin ruoan päälle hitaastikin syötynä...

Muutaman kerran olen yrittänyt kalorilaskusta irrottautua, mutta helposti päädyn sitten vaan alitajuisesti rajaamaan syömisiä ja viimeistään muutaman päivän muka sallivuuden jälkeen syön vähemmän kuin kaloreita laskien. Mutta edelleen harkitsen vakavasti rentouden harjoittelelua. Pitäisi vaan aluksi saada itsensä vakuutettua tästä jutusta niin, ettei usko lopu alkumetreille. Valitettavasti vaan niin monet (asiantuntijatkin) on sitä mieltä että rajoittamista tarvitaan ja minä tuuliviirinä en osaa päättää mihin uskoa.