Oikein paljon onnea susseli7
Toivon että osaat ottaa raskausajan (ja sen jälkeisen ajan) rennommin kuin minä ja nauttia raskaudestasi ja pyöristyvästä olemuksestasi

Minä olen tätä sallivuutta harjoitellessani tehnyt niin etten merkkaile ruokiani säännöllisesti. Kerran pari kuussa saatan tarkistaa missä menen. Se on helpottanut paineita ja sitä, että joka päivä harmittaisi tai kaduttaisi. Ja sehän on tietysti sanomattakin selvää, että vain hyvät päivät merkataan

Kiitos onnitteluista, vaniljakahvi74! Toivon tosiaan osaavani nauttia niin raskaudesta kuin toivon mukaan kesällä koittavasta äitiydestäkin. Pari vuotta sua vanhempana olen jo melko varttunut ensisynnyttäjä ja tätä raskautumista ehdittiin jo kotvan odotella.

Olen kanssa vähentänyt merkkailua ja sitä kautta hellittänyt otetta. Syön todellakin liikaa epäterveellisyyksiä vielä toistaiseksi, mutta kun niistä kerta kaikkiaan kieltäytyy ottamasta syyllisyyttä, ei tule huonon omatunnon myötä tarvetta syödä koko loppuiltaa kun-kerran-metsään-meni-mentaliteetilla.

Toivon, että ajan myötä herkkumäärät alkavat pienentyä ja alan uskoa oikeasti, ettei mun tärkein tehtävä painonhallinnassa ole herkkujen rajoittaminen. Kun voin kääntää huomion kieltäytymisistä ja syyllistämisistä muihin asioihin, aikaa ja energiaa jäänee ruuan laadun ja ruokailuvälien tarkkailuun. Jotenkin uskon, että näistä yhdessä alkaa muodostua elämäntapa, jota voisin loppuelämäni ja hyvillä mielin noudattaa.

Ja mulle siis uutta perspektiiviä antaa todellakin tuo masumurunen, jonka ansioista en voi odottaa alati vajoavia vaa'anlukemia. Kesäksi en voi tavoitella bikinikuntoa, joten kerrankin on oikeasti rauhaa opetella ihan hitaasti uusia asioita eikä voi suinpäin syöksyä suuriin muutoksiin ja sitten taas epäonnistumisiin.

Lisäys vielä...

Sellaisia pieniä muutoksia huomaan jo, että sen lisäksi, etten enää yleensä syö itseäni kipeäksi ahmimalla herkullisuuksia "varastoon", maistelen konvehteja hitaammin napostellen ja otan makeaa yhä useammin vasta jälkiruuaksi. Pieniä pisaroita, joista toivon mukaan kasvaa vielä joskus iso onnistumisten virta

Viikko on itselläni mennyt varsin hyvin. Töiden jälkeen kyllä päivällinen tuppaa olemaan varmaankin liian suuri ja pitäisi varmaan koittaa satsata enemmän aamupalaan ja lounaaseen. Itse olen huomannut, että kun olen juhlimassa, vierailla tai kotona on vieraita syön oikeastaan aina hyvin kohtuullisesti. En ajattele ruoan kalorimääriä, nautin ruoasta ja herkuista, mutta todellakin hyvin kohtuullisesti ja ihan rajoittamatta. Huomaan nauttivani seurasta/tilaisuudesta niin paljon, että ruoka asettuu oikeihin suhteisiin ja se on hienoa. Minulle suurin ongelma on syöminen yksin tai kotona ollessa, se on siis yleensä silloin kun ei ole muuta tekemistä, rentoutumista.
Mutta olen iloinen, kun huomaan, että syöminen on todellakin ajoittain hyvin pakotonta, juuri sellaista kun se pitäisikin olla.
Ja painokaan ei ole nyt viikossa ainakaan noussut taitaa olla muutama sata grammaa miinuksella.
Viikonloppu on täynnä menoa, juhlia ja sukuloimista...mikäs sen mukavampaa

Ja pitää vielä palata aiheeseen niin, että tämä juhlasyömisen tila ei todellakaan aina ole ollut näin, vaan vuosia tilanne oli sellainen, että juhlissa annoin itseni todellakin luvan herkutella, vaikka oikeastaan ei olisi saanutkaan ja päätin jo etukäteen, että seuraavana päivänä alkaa se tosi tiukka laihis, joka tietenkin sai aikaan sen, että vetelin kaikkia kaksin käsin, jolloin sekä fyysinen, että psyykkinen olotila oli kaikkea muuta kuin mukava. Loppukaneetiksi siis, että toivoa on, ainakin jotakin olen vuosien mittaan oppinut

Mukavaa maanantaita!

Vatsa pömpöllään nousin uuteen viikkoon. Kun mies vihjaisi eilen, että voisimme lopettaa tuon suklaan ylenmääräisen puputtamisen, tuli eilen illalla pitkästä aikaa syötyä ns. varastoon. Nyt on sitten herttaisen turvonnut olo ja jälkikäteen jurppii. Paino on sekin tietty reagoinut jatkuvaan naposteluun. Mutta tehty mikä tehty.

Syön kanssa aamuisin ja lounaalla turhan kevyesti, joten nyt yritän heti aamusta aloittaa kunnon aamiaisella ja yritän töissäkin syödä reilummin, vaikkei se keskuskeittiön ruoka aina niin herkullista olekaan. Sitä kautta on varmaan helpompi illallakin syödä kohtuudella ja herkut houkuttelevat vähemmän. Pitää taas syödä nekin jälkiruuaksi eikä natustaa kirjan kanssa tai tv:n ääressä...

Syyllisyyden suohon kieltäydyn siis vajoamasta ja jatkan taas siitä, mihin edellispäivänä jäin Paljon on oppimista, mutta tosiaan, kyllä sitä jo jotakin pientä on matkan varrella takaraivoon jäänyt.

2 vkoa takana rentoa painonhallintaa. Jos itse katselen taaksepäin syömisiäni, päällimmäisenä on, että takana ei ole yhtään hyvää päivää oman mittapuuni mukaan. Olen syönyt joinakin päivinä ihan liikaa siis fyysisesti liian täysi/ähky olo joillakin aterioilla, mutta kaikkina päivinä oman aikaisemman mittapuun mukaan liikaa herkkuja, laadullisesti huonoa ruokaa...
mutta joulusta ja kaikesta siitä huolimatta painoni on sama kuin kaksi viikkoa sitten.
En ole lihonutkaan! Vaikka kaiken järjen mukaan minun olisi siis pitänyt... En ole laskenut kaloreita, mutta tunne siitä että kun en ole tietoisesti pitänyt itseäni kurissa tarkoittaa minulle sitä, että tämä ei voi johtaa kuin painon nousuun....

Jatkan siis valitsemallani linjalla. Koitan tietoisesti siis syödä säännöllisesti aterioilla joten kuten järkevästi ja ainoa mittapuu tällä hetkellä onnistumiselle on se, että olen onnistunut syömään itseni sopivan kylläiseksi. Yritän ihan tietoisesti olla miettimättä aterian jälkeen yhtään mitä söin tai illalla mitä olen tänään syönyt ja ainoa haaste tälle viikolle on tuo oikea kylläisyys. Olkoon siinä minun vihreän rivini metsästys.

Miten irti syyllisyydestä? Onnistuuko se näin, kun ihan tietoisesti päätän, että unohdan jälkikäteen syömiseni, enkä anna ajatusten edes harhailla sinne mitä tuli syötyä.

Täytyy vielä sanoa, että olen ihmeissäni siitä, että en ole lihonut. Pään sisäinen laskuri ja kehon oma laskuri eivät taida olla synkronisoituja

Hyvä alku sinulla lode

Minä annoin itselleni luvan syödä joulunpyhinä ihan mitä vain ja ihan
miten paljon vain. Aattona avasin konvehdirasian, söin kolme ja siihen loppui. Ei sitten tehnytkään mieli enempää ja seuraavana päivänä ei tehnyt mieli ollenkaan.
Kyllä sitä pitäisi uskaltaa luottaa itseensä enemmän. Ei se lähde lapasesta vaikka antaakin itselleen rajattomat nautintaoikeudet.

Ensi vuoden todellinen tavoite on löysätä ohjaksia lisää ja nauttia enemmän

Mä kanssa annoin itselleni luvan syödä jouluna suklaata vaikka sitten koko rasian, jos siltä tuntuu.. noh, ei sitä tosiaan tullut syötyä kovin paljoa, yhdessä vaiheessa oikein mietin, että nyt mun PITÄÄ syödä sitä suklaata, mutta totesin, etten kai mä väkisin sitä sentään viitti syödä, kun ei vaan tee mieli.. Mitä tää on?!?!

Oon tässä jo hetken aikaa muutenkin kyllä syönyt huomattavan paljon rennommin kuin edelliseen kymmeneen vuoteen. Ruoka on lähellä normaaliruokaa (tosin kahta lämmintä ateriaa en pysty syömään) ja toisinaan syön jopa miehen kanssa samaa ruokaa (niihin ruokiin ei saa laittaa vihanneksia). Jos leivon, niin syön itsekkin sitten niitä leipomuksia. Ja aina ei tarvitse odottaa, että se toinenkin syö samallla - vaan syön vaikka yksin niitä herkkuja, jos siltä tuntuu (tämä ollut ennen täysin mahdoton ajatuskin).

Välillä syödessä olen jopa miettinyt, että tää on aika kummaa, kun ei ole ollut enää hetkeen mitään morkkiksia syömisestä. Kuvittelin näiden ajatusten - samalla siis kun syön - ainakin laukaisevan sen, mutta ei! Söin vaan ja oli hyvä olo

En tiedä miten tässä näin pääsi käymään, ehkä mä vaan totaalisesti kyllästyin aina kuolaamaan vieressä, kun kerran kaikki muutkin ihmiset voi syödä herkkuja ja normaalia ruokaa, eivätkä paisu kuin pullataikina. Noh, sama se, tää on LOISTAVAA!!!!

Toki vieläkin lähes päivitttäin mietin, että onko treenipäivä ja mitä nyt sitten voin syödä, tai jos syön herkkuja, niin mistä sitten voisin vähän vähentää, mutta nämä ajatukset eivät enää ole läheskään niin suuressa mittakaavassa. Eikä se syyllisyys iske samalla tavalla. Eikä elämäkään enää tunnu kaatuvan, jos viikossa onkin vain neljä treenipäivää sen kuuden sijasta. Jos väsyttää, niin en raahaudu väkisin salille - ja saatan jopa siinä sohvalla mussuttaa sen suklaakonvehdin

Tänään on uudenvuodenaatto ja lupauksien aika...kuinka monta kertaa olen luvannut, että vuoden kuluttua on n kiloa laihempi ja kertaakaan lupaukseni ei ole pitänyt Oikein naurattaa muistella tuota Minusta oli hyvä tuo Patrikin viimeisen kirjoitus noista aikatavotteista ja siitä mihin ne helposti ajavat.

Olen nyt koko viikon pystynyt syömään hyvällä omatunnolla ja kylläisyyteen nähden sopivasti ruokaa, ja nautin kyllä suunnattomasti siis pelkästään siitä, että syömisen jälkeen ei ole paha olo. Eilen sain myös jotenkin kiinni siitä, että ruokaa pitää syödä kun tekee mieli, sillä helposti tunnistan nälän vasta vatsan murinasta, joka siis on jo hieman liian myöhäistä.

Tänään on tiedossa herkkuruokia: makeaa ja suolaista. Mutta minua ei yhtään pelota ilta. Tajuan nyt kyllä niin kirkkaasti sen, että jos huomenna olisi se minun perinteinen uuden vuoden lupauksen aloitus eli laihdutus, niin vetäisin kaksin käsin koko päivän pahaan oloon saakka herkkuja ja miksi? siksi, että tänään saan syödä niitä, mutta huomenna en sitten enää. Nyt kun tiedän, että minä voin ottaa nachoksia tai suklaakonvehtia tai leipoa mitä tahansa huomenna tai ihan mikä tahansa päivä tästä eteenpäinkin niin ei minun tarvitse ahtaa niitä kaikkia tänään, kun eivät ne enää tietyssä vaiheessa maistu edes hyvälle.

Tajuan kyllä nyt myös sen, että kun omaa syömistäni on vahdittu niin pienestä kuin muistan, rajoitettu herkkuja ja syömistä minun lihomiseni pelossa, niin on ollut vaikea ajatella mitään muuta tapaa syödä kuin rajoittaminen ja kiellot. Joskus kun mieheni on kysynyt laihdutuskuurin aikana olenko syönyt vaikka kaapin karkkipussista ( siis söin salaa) olen saanut siitä hirveät skitsot ja ajatellut, että minua ei kukaan määrää ja sen jälkeen mässännyt oikein antaumuksella pahaan oloon saakka.

Olen aika iloinen, että olen nyt pysynyt tällä rentoa painohallintaa tiellä kolme viikkoa, joka taitaa olla pisin aika ilman laihdutuskuuria vuosikausiin ja ilman ajatusta, että huomenna aloitan jonkun. Tiedän, että omalla kohdalla tärkeää on vastustaa halua alkaa laihduttaa varsinkin kun media ja ympäristö aloittaa toitotuksen joulukilojen sulatuksesta ja bikinikunnosta jne.

Jos siis tekisin kuitenkin sen yhden uuden vuoden lupauksen: Minä en laihduta tänä vuonna, enkä kertaakaan ajattele aloittavani laihdutuskuuria.

Hyvää Uutta Vuotta Kiloklubi!

Minä ilomielin teen saman lupauksen, en laihduta tänä vuonna

Saanko lode kysyä olitko sitten lapsena ylipainoinen jos syömisiäsi rajoitettiin? Minä olin normaalipainoinen, mutta jostain syystä syömisiäni rajoitettiin ja painoani vahdittiin. Siinä kävi sitten samoin kuin sinulla ja on kova työ opetella sallivaa syömistä.

Parempaa Uutta Vuotta kaikille