Huono itsetunto. Kun tapasin nykyisen avomieheni, köllöttelimme vain sohvalla lehvoja katsellen ja ahmimme herkkuja.. lihosin n.10kiloa.. kauhuksen n. 3v sitten havahduin ja huomasin että olen lihava.. ja en halua näyttää tältä.. ystävät ja mieheni eivät uskaltaneet suoraan sanoa minulle että "joo vosit hieman laihduttaa.." Vaikka käskin heidän olemaan minulle asiasta rehellinen. Päätin alkaa pikkuhiljaa muuttamaan ruokailutottumuksiani, kauan siinä on mennyt.. olen aika huono laittamaan tarkkoja rajoja itselleni, syön herkkuja jos siltä tuntuu, en ole liian ankara itselleni..ehkä pitäisi koska tässä vielä ollaan.. ,2009,2010 ja 2011 takana päin ja ei vieläkään bikinikunnossa! Anyway, siis silloin kun vuosia sitten aloitin ns. laihduttelun, pienensin aluksi annoskokoja ja lisäsin salaattia. Niin lähti aluksi jokunen kilo.. lisäsin liikuntaa.. ja sitten sairastuin keliakiaan ja vehnäpitoiset ruuat väheni.. parhaimmillaan painoni laski 77kiloon (olen 182cm) ja kunnes sitten ihana joulu saapui ja paino nousi taas! Niin kun tuossa jo aiemmin sanoin, olen liian lepsu Varmasti painoni olisi jo paremmin laskenut mutta hitsi soikoon kun rakkaus ruokaan ja karkkeihin on suuri Nyt olen uusinut asenteeni ja aijon tosiaan olla kesäbabe 2012! Hitaasti mutta varmasti.

Mulla pääsyy painonpudottamiseen oli se, että aloitettuani lähihoitajaopinnot viime syksynä, jotenkin heräsin siihen, että oma kroppa ja kunto ei ole ehkä ihan parhaassa terässä. Peilikuva alkoi yhtäkkiä ällöttää

Toinen aika painava syy oli se, että olen nyt seurustellut melkein kaksi vuotta ihanan miehen kanssa, mutta koko seurustelumme ajan olen ollut häntä painavampi - ja hän on minua kuitenkin 20cm pidempi! Päätin, että laihdun ainakin kevyemmäksi, kuin hän

Se vielä vaikutti, että molemmat siskoni ovat hoikkia ja haluan taas näyttää enemmän heiltä, kuin äidiltäni

Täällä näkyy olevan paljon tutulta kuulostavia asioita

Olen ollut pienestä pitäen hieman pyöreä ja ujohko. Kun pikkusisko oli "siro balleriina", minusta ei sanottu mitään. Jossain vaiheessa otin valttikortikseni huumorintajun, ulkonäkö kun ei ollut parhaimpia mahdollisia puolia.

Tällä hetkellä työskentelen alalla, jossa on paljon komeita, fyysisesti hyvässä kunnossa olevia miehiä. Tunnen nytkin olevani porukassa vain se "hyvä tyyppi", kun taas hoikempi naiskollegani on kaikkien miesten ihailujen kohde. Vuosien varrella se alkaa harmittaa, kun porukassa kaikki "puhuvat ohi".

Eli siis,
1) Harmittaa, kun en ole enää vuosiin saanut miehiltä sellaista huomiota kun joskus hoikempana.

2) Harmittaa, kun vaatekomero on täynnä pieniä vaatteita. Jos joku menee päälle niin se ei näytä miltään...

3) En jaksa liikkua niinkuin ennen. Tunnin lenkki vaatii mielettömiä henkisiä ja fyysisiä ponnistuksia.

4) Pelkään jääväni vanhaksipiiaksi... Niin kauan kun en ole tyytyväinen itseeni tällaisena, en rakasta itseäni tarpeaksi, että voisin rakastaa jotakuta muuta.

Loukkasin selkäni ja kun pystyin kulkemaan ensimmäiset päivät vain ryömimällä, ymmärsin että kroppa ei jaksa enää kannatella sellaista painoa.

Läski tursuaa ja vaatteet ei istu. As simple and sad as it can be...

Kai itsetunto on tässä asiassa se suurin syy. Minulla on jostain syystä aina ollut kauhean huono itsetunto, suurimmilta osin aivan toisista syistä kuin painoon liittyvistä. Ulkonäöstä muuten kylläkin. Myönnän olevani median paineistama asian suhteen - haluan _kauniin kropan, en vain tervettä. Olisi sitten ainakin yksi asia kunnossa ja itsearvostus hieman korkeammalla, toivon mukaan.

Minulla on maailman ihanin poikaystävä joka on ehkä myös maailman komein. Hän syö terveellistä ruokaa ja pitää liikkumisesta. Hän on ehdottomasti yksi syy; ihailen hänen elämäntapojaan ja haluan adoptoida ne mahdollisimman tarkasti itselleni. Koska haluan hänen saavan vain parasta, haluan myös näyttää ja tuntua hyvältä. Hänelle kelpaan sellaisena mitä olen (kuulemma), mutta kyse ei olekaan siitä vaan siitä mitä haluan hänelle antaa.

tiistaina, 26. kesäkuuta 2012 klo 15:54 568E kirjoitti::
Kai itsetunto on tässä asiassa se suurin syy. Minulla on jostain syystä aina ollut kauhean huono itsetunto, suurimmilta osin aivan toisista syistä kuin painoon liittyvistä. Ulkonäöstä muuten kylläkin. Myönnän olevani median paineistama asian suhteen - haluan _kauniin kropan, en vain tervettä. Olisi sitten ainakin yksi asia kunnossa ja itsearvostus hieman korkeammalla, toivon mukaan.

Minulla on maailman ihanin poikaystävä joka on ehkä myös maailman komein. Hän syö terveellistä ruokaa ja pitää liikkumisesta. Hän on ehdottomasti yksi syy; ihailen hänen elämäntapojaan ja haluan adoptoida ne mahdollisimman tarkasti itselleni. Koska haluan hänen saavan vain parasta, haluan myös näyttää ja tuntua hyvältä. Hänelle kelpaan sellaisena mitä olen (kuulemma), mutta kyse ei olekaan siitä vaan siitä mitä haluan hänelle antaa.

On kuin sanat olisivat tulleet mun suusta. Melkeinpä täysin sama juttu.


Mulla ei ole ikinä ollut kuin 10 kiloa ylipainoa, ja olen isokokoinen, pitkä 176 senttiä ja ihannepaino on 73-75 kiloa, jossa olinkin jo viime lokakuussa, kunnes homma lähti hanskasta ja vaaka näyttää 84kg.
Mä haluan katsoa peiliin ja ajatella että no, näyttääpä nämä vaatteet hyvältä mun päällä. Mä haluan tuntea itseni hyväksi.
Mä haluan mennä shoppailemaan vaatteita, enkä seisoa sovituskopissa suurinpiirein itkien, että nää jenkkakahvat pursuaa ja yäh tätä pömppistä.
Mua on aina kiusattu isokokoisuuden takia, ja vihdoin mä sain paljon kehuja 75 kiloisena, ja se tuntui hyvältä. Mun itsetunto nousi silmissä.
Tietenkin mä haluaisin myös samalla laihduttaessa löytää intohimon taas liikkumiseen, sillä pitkällä tähtäimellä se pitää kropan hyvässä kunnossa ja tulen elämään sen avulla pidempään.
Mulla on myös ollut paljon päänsärkyjä, ja ne osaksi myös johtuu varmasti epäterveellisestä syömisestä.

Voisin sanoa että suurin motivaatio on oma äitini. Hänelle on viimeisen 10 vuoden aikana kertynyt arviolta 40kg ja on nykyään samanmallinen kuin oma äitinsä. Pelkään että jos en saa itseäni kuriin, minulle käy samallalailla. Ja äitini oli minun iässä vielä reilusti kevyempi.

1) Missä tilanteessa olet nyt?
Kotiäitiys on tehnyt hallaa ruokavaliolle, mutta olen saanut syömisiäni jo aika hyvin kuriin. Vielä on kuitenkin opettelemista.
2) Mitä haluat ja miksi?
Mahtua vanhoihin vaatteisiini ja katsoa valokuvia ilman että kauhistelen oman lantioni leveyttä.
3) Millainen haluaisit olla?
Sellainen kuin ennen. Vaikka en sillon ollutkaan tyytyväinen itseeni, niin uskoisin että nyt olisin. Itseluottamus paranee kun ei tarvitse piilotella kroppaansa.
4) Mitä helppoja muutoksia, joissa tiedät voivasi onnistua, voisit vielä tehdä vai onko kaikki muutokset jo tehty?
Ateriarytmi on parantunut ja nyt pystyn jo jättämään keksit kaappiin ja leipomusten syönnin kohtuuteen. Kasviksia tarvitsisi syödä enemmän ja napostelu saada kunnolla kuriin.

Mulla varmaan suurin motivaatio ollu ona äiti, kun se on niin hinoliikkuja.
Syksyllä 2009 olin aivan kamalassa kunnossa! Olen lyhyt, eli 158cm ja painoin 83kg... Voitte vaan kuvitella miltä näytin
.
No siinä sitten pikkuhiljaa aloin asialle jotain tehdä ja 2010 talvella painoin 72kg. Ja se junnasi siinä pitkän aikaa, kun motivaatio loppui.

Sitten sain taas 2010 syksyllä motivaatiosta kiinni ja sain vielä kaverinkin innostumaan liikunnasta ja liityimme yhdessä kuntosalille. Kävimme siellä todella ahkerasti ja potkimme aina toisiamme persuksille, ja se oli helppoa. Itseäänhän voi aina huijata, mutta ei kaveria. Lopulta sain painoni putoamaan 60kg ja olin tyytyväinen.

Kunnes... Lähdin espanjaan 5 viikoksi ja sieltä palattuani motivaatio oli tiessään ja pian kaverini muutti pois (Elimme tällöin 2011 kesää). En tiedä mitä on tapahtunut, mutta jälleen ollaan melkein lähtömitoissa! nyt paino on 79,2. Ja kaikki kilot täysin huomaamatta!

Mitä nyt teen kun minulla ei ole enää ketään potkimassa persuksille?

Ja poikaystäväni on aika sporttinen js kiinnostunut kehonrakennulsesta, mutta hänen liikuntamuotonsa ovat hyvin erilaisia kuin ne mistä itse olen kiinnostunut. Eikä hän juuri kannusta minua, sanoo vasn koko ajan "mitä sä nyt hössötät, ihan hyvä sä oot tollasenaki". Mielummin toivoisin hänen sanovan "nyt läski lenkille!" tms.

Terveydelliset syyt, haluaisin kuitenkin elää suht pitkäikäiseksi. Kelpaan itselleni ja miehelleni tällaisenakin, mutta en tahtoisi vanhempana olla aivan rapakunnossa ja ruokavalio poskellaan. Eipä tuo vanhustenhoito niin hyvässä mallissa ainakaan pk-seudulla ole, että tahtoisin laitoksissa kitua.Nyt siis ikää vasta päälle 30v...