keskiviikkona, 17. kesäkuuta 2009 klo 09:33 anue kirjoitti::
Harvoin pyydetään ottamaan lisää ennen kuin edellinen pulla on syöty loppuun. Eli ei kannata syödä sitä ensimmäistäkään pullaa kokonaan, jos haluaa välttyä tuputtamiselta.

Paras ehdotus. Kakkuakin voi ottaa pikku viipaleen, kaapia päältä kermat ja levittää loput lautasen reunoille.

Terve!

Itekään en osaa juoda päiväkahvia jos ei ole mitään makeaa sen kanssa, siihen vaan on oppinut eikä se niin helposti tapa jää unohduksiin mutta tällä haavaa paino putoaa joten en ota stressiä siitä jos herkuttelen esim päivittäin kun se pysyy sillai kohtuudessa muuten.

Nykyään jo menee kahvit ilman sokerista kaveria otan iltapäivällä kahvin kans voileivän joka yleensä on paahtoleipää graham tai monivilja!
Enkä kaipaa jokapäiväistä makeaa,sokeriahan on monessa jo itsesessään esim kotona tehty mehu juon sitä silloin tällöin!
Syön pullaa jos leivon nytkin suunnitelmissa rahkarapaparperipiirakan teko ja ilman sokeria en siitä puuhasta pääse!

torstaina, 18. kesäkuuta 2009 klo 12:51 Hopee kirjoitti::

keskiviikkona, 17. kesäkuuta 2009 klo 09:33 anue kirjoitti::
Harvoin pyydetään ottamaan lisää ennen kuin edellinen pulla on syöty loppuun. Eli ei kannata syödä sitä ensimmäistäkään pullaa kokonaan, jos haluaa välttyä tuputtamiselta.

Paras ehdotus. Kakkuakin voi ottaa pikku viipaleen, kaapia päältä kermat ja levittää loput lautasen reunoille.

Tosi hilpee ehdotus ... hih hih hih...

Itte oon aina pitäny lautaselle ruokaa jättäneitä ihmisiä hienostelijoina! Ehkä tässä pitää muuttaa asennettaa...

tiistaina, 11. elokuuta 2009 klo 14:23 Lottotyttö kirjoitti::
Työpaikan kahvipöydässä on usein kaikenmaailman leipomuksia tai jäätelöä. Yleensä olen ottanut, mutta nyt jätin väliin.

Meitä oli muutama siinä pöydän ääressä ketkä eivät koskeneet tarjottaviin ja heti tuli yhdeltä kommenttia että "ne on jollain kuurilla".

Kukaan ei kommentoinut siihen mitenkään, mutta onpahan varsin ärsyttää asenne. Ihan kun sitä pakkopullaa olis pakko syödä jos sitä kerran on pöydässä.

Minä en ainakaan aio enää ottaa - ajattelin ottaa noihin tarjottaviin asenteen, että mikäli siitä ei ole minulle ravitsemuksellista hyötyä niin en ota. Herkkuhetkiä aion pitää, mutta ne teen kotona tai sitten läheisteni juhlissa.

Miten olette muut ratkaisseet nämä kahvipöytäasiat?

-- siirretty entisen samanaiheisen ketjun jatkoksi. – Euroopan Keuhko

Anoppilassa syön pullan jos on tarjolla, koskapa anopin ei tarvi tietää että laihdutan. Huomatkoot sitten ajallaan Muille sanon totuudenmukaisesti että mulla on verensokerit koholla ja pitäis vältellä herkkuja

Tietyissä tilanteissa tuntuu, että ei halua nostaa omaa painonhallintaa esille. Tuntuu, että muutoin ajatellaan joko että syömishäiriöni teinivuosilta on noussut kummittelemaan tai sitten laihdutan. Ja en jaksaisi selittää miksi olen laihiksella, vaikka omat perustelut painonhallinnalle ovatkin ihan pätevät. Ja ehkä siinä on sellainen pieni alituinen pelko, että jos paino ei lähdekään sitten putoamaan, niin kaikki katsoisivat että hah, niin tuo pullura yrittää laihtua vaan mitenkäs kävi

Yritän kuitenkin päästä tässäkin asiassa hiljalleen eteenpäin - minun asianihan se on milloin syön ja mitä. Avoimesti läheisille olen painonhallinnasta kertonut, mikä on jo yksi askel. Sitä paitsi olen nyt alkanut sanoa vain lyhyesti, että ei tee mieli, tai jotain vastaavaa. Sopivan jämäkästi kun sen sanoo niin mitäpä alkavat kyselemään. Tai syön jotain pientä suht terveellistä ja pupellan sitä kauan aikaa, onhan sekin jo edes askel parempaan suuntaan kuin että vetäisin kolme pulaa, kääretorttupalan ja pari keksiä
Ehkä kun hiljalleen siirtyy vähämässäilevämmälle linjalle, muutkin oppivat siihen eivätkä enää ihmettele ja toisekseen oma pää pysyy menossa mukana ja uuteen malliin oppii...

Paljon lätinää ja edelleen lopputulema on aika pitkälti se, että fiiliksen mukaan Mutta jos ei tee mieli hirveästi, niin en nyt näe sosiaalista pakkoa niin suureksi että pitäisi mässätä

No tuo anoppila on kyllä pahin kompastuskivi, kun siellä tyrkytetään ja seitsemää sorttia ja koko ajan... kyläiltyä tuli useamman kerran viikossa pienten lasten kanssa, nyt se on kai tämän kiloklubeilun myötä jäänyt vähemmälle. Työmaalla on myös yllättävän usein jotakin tarjolla. Onkohan se niin, että halutaan tarjota, että työkaverit pysyy mitoissa.... itse olen aina ollut kova syömään, joten opettelua tämä kieltämättä on...

olipas sopiva keskustelu. Teen työni puolesta (onneksi vain välillä) kotikäyntejä ja yleensä minun käyntiin on varauduttu laittamalla pöytä koreaksi. Kaikenmoista makeaa on tarjolla ja kahvia kaadetaan kuppiin, ennenkuin mitään ehtii sanoa. Ja sanopas karjalaiselle emännälle, että ei kiitos

Laitoin ruokapäiväkirjaani juuri äskeisen kotikäynnin saldon ja eihän se hyvältä näytä. MIetin, että minä en kyllä mitenkään kohteliaasti saa luovittua noita, joten mussutan kiltisti sen yhden pullapalan ja ne pakolliset 2 kuppia kahvia. Sinänsä hassua on se, että minä en tykkää makeasta enkä juo yleensäkään kahvia. Joululahjakonvehtit jää syömättä, kun minusta suklaa on ihan järkyttävän pahaa, enkä voi käsittää, miten joillakin voi siihen himo olla Ja tämä on ihan tosi juttu..

Olen joskus huomannut, että jos on juuri tilanteessa, että pöydässä on sen seitsemää sorttia ja emäntä on kovin ehtoisa, niin syömällä hyvin rauhallisesti sen ensimmäisen saa "huijattua" vaikutelman, että kahvipöydässä on istuttu kauan ja kokoajan on ollut vieraalla pullaa lautasella. Kun vaan ei liian hitaasti näyki, ettei näytä kronkelilta.