Barebelle, syötköhän sä aamupalalla ja lounaalla liian kevyesti, jos iltaa kohden usein tulee nälkä ja syöpöttelyhimot? Mulla auttoi iltanaposteluun suuresti se, että aloin kiinnittämään huomiota siihen että syön päivällä tarpeeksi. Tuo välipalasikin kuulostaa kovin pieneltä, pelkät pähkinät ei juuri nälkää pidä. Mä syön usein välipalaksi maustamatonta jogurttia ja marjoja/hedelmiä, ja siihen päälle vielä ne pähkinät. Toki stressikin vaikuttaa varmasti. Mullakin on kokemusta siitä, että stressaantuneena tulee syötyä miten sattuu.

Mä olen kokeillut myös sellaista, että syön tukevammin lounaalla, mutta ei se oikeastaan auta iltanaposteluihin. Silloin vaan käy niin, että kokonaiskalorimäärä nousee vielä korkeammaksi. Minullahan ei ruoanhimo välttämättä liity nälkään mitenkään. Välillä on toki oikeatakin nälkää, mutta välillä vaan tekee mieli syödä. En tiedä, onko se siksi, ettei ole muuta tekemistä vai miksi, mutta nälkää se ei ole.
Sitten joskus aina saan päässe sellaisen kevyemmän syömisen moodin. Silloin ei tee mieli syödä yhtään enempää kuin on oikeasti tarpeen. Silloin laihtuminen yleensä onnistuu. Mutta en ole ihan keksinyt, miten sen mielentilan saa päälle. Se ei oikeastaan liity syömiseen vaan muihin elämässä käynnissä oleviin asioihin.

Minä olen aina ollut iltanapostelija, ja kyllähän se vieläkin on jonkun verran  ongelmana. Yritän syödä kunnon aamupalan, lounaan ja päivällisen, ja pyrin napostelut pitämään sen verran kurissa, ettei kokonaiskalorimäärä mene sulamon antaman kulutuksen yli. Proteiinin lisääminen auttoi minulla jossain vaiheessa hieman naposteluihin, nyt vaan alkaa taas olla hankalaa.

Tällä viikolla alin paino 76.9kg ja ylin 77.3kg, eli hyvin tasainen viikko painon suhteen.  Käytiin tytön kanssa vain kerran kävelyllä, eikä muuta liikuntaa sit ollutkaan .  Nukkumaan onnistuin menemään kahtena iltana ennen klo 23. Kovasti toivon, että saisin ensi viikolla nukuttua paremmin kun olen koko viikon vapaalla.

Tottapa tuokin, että iltanapostelu ei välttämättä johdu nälästä ollenkaan. Itsellenikin on valitettavan tuttua se, että syön tylsistymisen, yksinäisyyden, stressin tai minkä milloinkin helpottamiseksi. Olen vain huomannut, että mun on helpompi hallita sitä, jos päivällä syön runsaammin. Mutta kaikkihan me ollaan tietysti yksilöitä, eikä kaikki toimi kaikille.
Tuokin on mulle tuttua, että kevyen syömisen moodin päälle saaminen riippuu todella monesta elämään vaikuttavasta asiasta, enkä useinkaan yhtään tiedä, että mistä se moodi yhtäkkiä pamahtaa päälle, ja miksi siitä ei välillä saa millään kiinni, vaikka motivaatio ja yritys olisi kuinka kovat. Nyt tällä hetkellä mulla on tosi hyvä boogie ruokavalion ja liikunnan suhteen. Toivon todella, että se jatkuu eikä lopahda kesken!

No nyt selvisi, miksi viikon lopulla oli niin vetämätön olo. Flunssa iski. Lihaksia särkee, mutta en ole varma johtuuko se viikonlopun liikkumisesta vai taudista.
Olen pohtinut paljon iltasyömistä. Luulen, että mun tapauksessa syitä on useita. Helpoin on se ihan looginen nälkävelka päivältä, eli on tullut syötyä liian vähän aamulla ja lounaalla. Silloin tulee ihan oikea kiljuva nälkä, jota on vaikea saada tyydytettyä normaaliannoksella ruokaa. Tällainen iltanälkä on periaatteessa helppo korjata niin, että vaan syö enemmän päivällä. Mutta hankalampi iltasyöpöttely on sellaista, että on syönyt ihan tukevasti päivällä, eikä oikeastaan edes ole nälkää. Ruoka vaan pyörii mielessä koko ajan, etenkin kaloritiheät herkut. Hedelmiä tai kasviksia ei tee mieli. Silloin pitäisi lähteä ulos kotoa ja keksiä jotain muuta tekemistä. Syömishimo on enemmänkin tylsistymistä tai yksinäisyyden aiheuttamaa.
Mä olen aina ajatellut, että en ole tunnesyömäri, mutta kyllähän mä itse asiassa taidan olla. Se tunne, johon syön on tylsyys.

Horisin tällaista tuonne ketjuun "50 kyykkyä kuuluu jokaiseen päivään".

 Lainaan siis itseäni.
"Kun nivelrikko on ottanut naisen kouriinsa, ei edes keveys enää sitä poista. Aloitettuani kesällä kolmen lämpimän kunnon riittävän aterian politiikan joka päivä, on paino laskenut noin 2,6 kiloa.
Aion kuitenkin hissutella (edetä hitaasti) sillä saralla.
Se männävuosien laihtumistahti, kilo per vuosi, oli toki liian hidas. Mutta yhtään en ottaisi takaisin. Ja kiitollinen olen siitä, että varhaisten aikuisvuosien jojoilu silläpelillä laantui.

Ja jos nuorelle aikuiselle itselleni voisin käydä kertomassa sinne noin 50 vuoden päähän, että "rauhoitu, hyvä ihminen". Kävele tunteroinen jopa päivä ja syö kolme normiterveellistä ateriaa joka päivä, niin hämmästyisit varmaan itsekin, jos tietäisit, että eläkkeellä ollessasi kulkisit melkein saranapuolelta ja joka tapauksessa painosi olisi normaalin rajoissa. Joten unohda koko painojuttu muuten, nauti elämästä - ja poikaystävä/istä."

Hieno saavutus tuo 2,6 kilon pudotus Merelle.  Minkälaisia lämpimiä aterioita olet syönyt, jos niitä on vain kolme päivässä?

Minä syön noin viisi kertaa päivässä. Sehän on periaatteessa kai suositeltavaa. Mutta annokseni kai ovat vain liian suuria, kun ei tule tuloksia.

Olen nyt useamman viikon kirjannut tekoälylle kaikki syömäni ruoat ja se suoltaa kalorit, joita tulee lähes poikkeuksetta 2100-2300. En ole kyllä jaksanut tarkistaa, joten ei välttämättä ihan todelliset.

Tänään oli kertynyt vain 1800 kaloria illansuussa, mutta teki koko ajan mieli syödä lisää, joten vetäisin 100 grammaa cashew pähkinöitä ja se nosti kertaheitolla syömiset tuonne 2300:aan.

Olisin toki voinut kärvistellä koko illan mielihaluja vastaan, mutta en vaan jaksanut.

Hei Barbelle

Luulen että erilainen painohistoria ja erilainen muu elämä vaikuttaa. JOskus ihminen tarvitsee lohtuakin, eikä ruoka ole pahin konsti.

Se pieni keveneminen oli sivutuote siitä että laitoin kolmesti päivässä kunnon ruokaa. Niinkuin mummoni olisi sen laittanut. Perunaa sun muuta. Ja että kesäkuukauisina olin onnellinen ja liikuin kevyesti useita tunteja päivässä.

LIS. Tuli mieleen. Avainjuttu taitaa olla että eläkeläisenä on enemmän henkistä liikkumatilaa, vähemmän stressiä, eikä nää jutut ole niin nokon nuukia. 

Mutta kyllä se pikku addikti siellä sisällä on. Siten, jos joskus harvoin tulee ison tyylin kestittäviä, niin heti kun ovat häipyneet, jätän miehen varan leivonnaisista kaappiin. Tai hän vie suklaansa työhuoneensa hyllyyn. Muun kerään jätekassiin, kaadan päälle vaikka vettä jakahvinporoja ja vien roskiin. Vien roskiin heti.
Poissa silmistä, poissa talosta, poissa mielestä.

Tämä on vain minun tyylini eikä varmaan sovi kaikille. Mutta verrattuna kamaliin vuosikymmeniin yhä uusien laihdutteluyritysten parissa, on tämä tyyli hauska.

Ajattelen ruokaa kun on nälkä, syön ruoan pois, ajattelen ja teen kokonaan muuta.
Ja jos ei ole nälkä,niin tiedän että tulee kyllä. Siksi syön illallakin kunnolla.

Ei silti liikaa, sillä voin luottaa siihen, että ruokaa saa lisää sieltä mistä tämäkinon tullut.
Ainakin näin rauhan oloissa.
🕊️

Lisäys. Kun olin vielä töissä ja strassaantunut, kävin joskus Patrik Borgin vastaanotolla vaatien vastauksia siihen, millä ilveellä saisin laihdutuksi, kun paino sen alituisesta miettimisestä riippumatta vain jumitti.

Hän auttoi kysymyksillään minut ymmärtämään, että jos kyseessä on kokonaisrasittava elämäntilanne, niin laihtuminen,  siis laihduttaminen, ei olisi vastaus. Työvuorot, matka töihin, paine siellä, horjuva yöuni ja kaikki muut myöhäisen keski-iän paineet eivät ratkeaisi, jos laihtuisin ne silloin enää alle kymmenen kiloa. Ja jos alkaisin laihdutella, paine vain kasvaisi. 
Näin valon, jos niin voi sanoa, ja otin strategiaksi vain olla lihomatta lisää. Painon kasvun estäminen on kuin järvessä polkisi vettä, jos ei jaksa lähteä uimaan vastarannalle.

Jos nyt tapaisin 50+ itseni, neuvoisin, että "hoida pois alta nuo akuutit kriisit tai sinnittele niissä parhaasi mukaan jos on pakko; syö kolme lautasmalliateriaa päivässä, että jaksat terveenä (muista D ja c, hevit ja ne vihannekset joita maha sietää)  ja kävele joka päivä ainakin tunti, mieluiten reippaasti.

Pienimmän riesan tie jo silloin olisi minulle ollut kolme lautasmalliateriaa ja kävely
päivittäin. Ei konsteja, ei temppuja. Parempi terve ja toiveikas pullukka kujin itseään mollaava jojoilija.
Harmi etten tavannut kaksikymppistä tai 50+ itseäni vaan vasta seesteisinä eläkevuosina näin valon! 
Nyt vaalilauseeni on tuo "pidä huoli tavasta niin tapa huolehtii sinusta". Luulen että kahden tavan strategialla painokin on sen hitaan tahtinsa mukaisesti alentunut.

Tuon pitkän historian vuoksi minusta tuli monomaaninen kävelyn ja lautasmallin evankelista, mikä luullakseni voi ärsyttää muunlaisia valoja näkeviä.

On neuvomisen pakko sekä omiin kokemuksiin että liikaakin lukemaani tutkimusaineistoon liittyen. Oikea muutos sujuu hitaasti ja koko loppuiän sitä on ylläpidetävä, jos laihdutteli vuosien ajan. Pieni hinta siitä, että krooniset elämäntapasairaudet pysyvät joko poissa tai lykkääntyvät.

Äitini joskus kirjoitti, että laihduttaminen on hänelle ihan harrastus. 
Olisinko tarpeeksi iso tyttö että vaihtaisin pois äitini harrastuksen? Enhän kudo kankaitakaan.

Loppukaneettina vielä mummon lause. "Enhän minä ainakaan mitään pahaa tarkoittanut." Se niinkuin viestinä nykyisille esim 70 kilon tavoittelijoille.