VIHDOINKIN! En ole täällä kauheasti kirjoitellut tms, koska painossa ei ole tapahtunut muutoksia, olen ainoastaan seuraillut taustalla muiden kirjoittelua. Paino jumitti lähes 2 kuukautta, eikä suostunut menemään alle 77.2kg, ainoastaan nousemaan ja palaamaan, edes takaisin. Mutta tänä aamuna se vihdoinkin meni alaspäin ja näyttää nyt 76.1kg

Tänään tuo vaaka näytti jo 76kg, joten ehkä mä joskus pääsen tohon ekaan tavotteeseeni eli 75kg:een.. huh..
viime viikolla takkusi liikunta, ei oikein meinannu inspata lähtee jumpalle, eilen tuntu pitkästä aikaa hyvältä ja sen huomaski sitten kalorin kulutuksessa.

Liljen, pakko kysyä, että mitä teit että sait painonlaskun taas alkamaan? Itsellä tilanne, että kolme kuukautta oltu samassa ja siksi kyselen neuvoja...

Ja onnittelut hienosta pudotuksesta ! Mahtavasti on kiloja sulta karissut!!

Heippa,

Minäkin pitkästä aikaa taas kirjoittelen, paino on nyt 79,4kg hitaasti mutta varmasti alaspäin mennään. Mun ongelmana on nyt liikunnan aloittaminen, en vaan saa itsestäni irti, että lähtisin lenkille. Laiska mikä laiska..

Miten te muut olette saaneet liikunnan osaksi elämää?

Kukka-Maari, mulla on kanta-asiakkuus tuohon lähiliikuntakeskukseen ja se on paikkana tosi ihana ja motivoiva. Viime viikolla takkusi sinne lähteminen eikä se tuntunu niin kivalta ku normaalisti se jumppa, mut päätin et p*****e, meen vaikka väkisin. Isona takamuksen nostajana oli ajatus omasta ajasta, kun täällä kotona on kahden pienen muksun kanssa niin jakso lähteä ku tiesi et pääsee vähän irti kotioloista. Ja viime viikon takkuiluja mietin et jättäisinkö suosiolla pois, etten menis väkisin, mut aattelin et sit alkaa harmittaa vaan jälkikäteen. Eilen tuntu sitten hyvältä lähteä ja olla jumpassa, tänään BodyCombattiin ja odotan sitä!

tiistaina, 1. helmikuuta 2011 klo 13:09 Imppu14 kirjoitti::
Liljen, pakko kysyä, että mitä teit että sait painonlaskun taas alkamaan? Itsellä tilanne, että kolme kuukautta oltu samassa ja siksi kyselen neuvoja...

Olen kyllä tosi huono antamaan tähän neuvoa ihan vain siksi, etten tehnyt mitään eri tavalla. Omalla kohdalla luulen, että kroppa tarvitsi vain pientä taukoa, kun pudotettuja kiloja on jo niin paljon ja jumitti siksi. Mutta ihan kiloklubin suosituksilla menin koko ajan ja koetin liikkua edes jotenkin (laiska liikkuja...)

Olen nyt kokonaisen ikuisuuden (3 ja ½ vuotta) tavoitellut painonlaskua tuohon 7:lla alkavaan painokymmeneen, mutta kun ei sitten millään. Osaan näemmä todella hienosäätää tarvitsemani energian saannin just plus-miinus nollaan tai vähän ennemmin plussaan, että edes yrittäisin saavuttaa tuota tavoitetta -5 kiloa. Painoin 2007 toukokuussa 78 kg (-15kg= 4,5kk) sen jälkeen elämä on ollut pelkkää painon tarkkailua. Välillä paino taas 84kg josta kova taisto hitaasti alas tähän, missä paino sunnuntaina 82,5 ja perjantaina 80,3. Paino siis humppaa viikon aikana yli kaksi kiloa, mutta ei laske alle 80:aan kiloon. Viikonloppuisinkin harrastan liikuntaa, jopa enemmän kuin arkena, erona vaan, että en ole töissä, jolloin ei tule ehkä niin naposteltua tai syödyksi turhautumiseen. Onkohan minulla rimakauhu? Miksi en salli itseni laihtua? Olenko vain laiska paska, joka ei edes halua saavuttaa tavoitettaan? Ehkä kapinoin yletöntä laihuuden ihannointia vastaan ja olenkin sitten mielestäni kyllin laiha BMI on kuitenkin yli 30. Mistä minulle voimia

Ihan mahtava fiilis! Mulle mahtu farkut, joita oon käyttäny viimeks ennen muksuja eli 4vuotta sitten!! ne on ollu älytiukat ja jättäny hirveet makkarat jos on jalkaan saanu ja nyt ne meni hyvin!!! voiko ihminen pienemmästä tulla onnelliseks! Onneks pääsen huomenna käyttämään niitä ja viettämään tyttöjen iltaa!

Onnittelut Tikitiille

Manteli, mun mielestä myös äiti tarvitsee omaa aikaa, jotta jaksaisi.

Olet muutakin kuin pelkkä äiti. Vaikka toki lapset tarvitsevat vanhempia todella kovasti pienenä, on parempi että kotona oottaa se "rentoutunut" äiti kuin sellainen joka hammasta purren puurtaa ja miettii mielessään, että voi kun voisi olla jossain ihan muualla (nimimerkillä kokemusta on). Tervettä itsekkyyttä pitää mielestäni olla myös naisella/äidillä.

Ja mielestäni et edes ole pois paljon, jos todellakin joka toinen päivä käyt lenkillä. Ymmärtäisin perheesi "huolen", jos olisit joka iltapäivä poissa monta tuntia päivässä.

Minkäikäisiä lapsesi ovat ja millätavalla oireilevat?Miten lasten isä suhtautuu liikuntaharrastukseesi?

Itse olen huomannut näin kotiäitinä, että kun aloin ottamaan omaa aikaa urheilemalla, aloin jaksamaan arkea paljon paremmin. On niin ihanaa välillä käydä jumpassa/kävelyllä ja olla ihan itsekseen.

Nosta kissa kotona pöydälle ja keskustelkaa asiasta. marttyyriksi ei kannata alkaa, koska siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää, ei sinulle eikä läheisillesikään.

tässä vain minun mielipiteeni asiasta