Uusi kiloklubilainen täällä hei! Painoa tällä hetkellä 85kg.
Jotenkin sain päässä naksautettua viime viikonloppuna oikean vivun oikeaan asentoon ja hyvä tsemppi päällä. Viimeksi oli hyvä tsemppi päällä n.3-4v sitten ja silloin paino putos 94kg->72kg ja pysyikin niillä nurkilla n. 1,5v kunnes loukkaantumisen myötä sohva tuli tutuksi eikä sieltä myöhemmin olisi millään halunnut poistua. Sillä seurauksella, että paino nousi 1,5vuodessa 85kilon paikkeille ja siellä pysynyt. Pari kertaa ollut sellainen laiska ja väsynyt ajatus mielessä, että pitäisi tehdä asialle jotain, mutta jäänyt kuitenkin.
Mutta tosiaan viime viikonloppuna tapahtui jotain ja nyt on ihan eri ääni kellossa. Samanlainen tsemppi kuin muutama vuosi sitten. Väitän että tämä lähti keskustelusta ystävän kanssa jolle tunnustin olevani sokeriherkkuholisti joka ei pysty syömään sokeriherkkuja kohtuudella. Siispä totesin että miksi mun tarvii syödä karkkia tms, kun siitä tulee vaan ongelmia. Ja sokeri on se, millä olen itseni taas tähän jamaan saattanut. Ja nyt olen ollut viikon syömättä karkkia (ei välttämättä ole kaikille samanlainen saavutus)

Tervetuloa TamiWa!

Minulla on hyvin samalainen tarina kuin sinulla... mutta jojoilu on paljon suurempaa. Pääsin kesällä 2016 painoon 66 kiloa. Juoksin maratonin ja pari puolikasta. Loukkaantumisten ja elämäntilanteen vuoksi paino lähti nousuun. Lopullinen kolaus oli, kun kaaduin talvella pyörällä ja polvilumpioni meni pois paikoiltaan ja tuli iso leikkaus. Kaksi kuukatta sohvalla sairauslomalla. Ja mitä pitkästynyt nainen tekee silloin? Katso Netflixiä ja syö herkkuja.

Nyt on tullut seinä vastaan ja pakko katsoa totuutta silmiin. Laskin, että minulla on kaapissa 10 paria housuja, jotka eivät mahdu päälle. Suurin osa paitapuseroista, hameista, jakuista yms. ei mahdu päälle. Tulee ihan hemmetin kalliiksi uusia koko vaatevarasto.

Lähden liikkelle siitä, että nyt yritän päästä eroon sokeri- ja alkoholikoukusta. Lisään liikuntaa ja pienennän annoksia. Eiköhän se siitä sitten pikku hiljaa?

Kiitos Vohveli!
Nyt kuulostaa aika hurjalta ja ankeelta
Mun lihomiset on tullu sillee salaa, et oon mahtunu koko ajan esim samoihin housuihin, koska ne vissiin venyy samaan tahtiin mun kaa. Todellisuus iskee siinä kohtaa, kun uudet samankokoiset kuteet ei enää mahdukaan.
Yleensä oon pistäny aika surutta poistoon sellasia vaatteita, jotka ei oo mahtunu päälle enää pitkään aikaan, mut nyt on säilössä muutama sellainen -10kg paita tai mekko, joita ei vain raaski hävittää. Vaikka yleensä tavoitevaatteet aiheuttaa vaan stressiä ja pahaa mieltä.
Mä oon nyt jättäny kalorien laskemisen ja meen ajatuksella, ettei ihminen liho niin herkästi kotiruualla. Mun kilot on tullu sipsil ja karkil. Niitä ku on vähentäny, veikkaan et ainaki osa painost lähtee. Nyt hävinny paris viikos reilu kilo ja jos kehitys pysähtyy jossain kohtaa, ni katotaan sit niitä kaloreita. Mut tiiän kokemuksesta, et sit mun käytös alkaa hyvin äkkii muistuttaa syömishäiriötä, ku kaikes on kaloreita. Typerä ajatus, mut se naksauttaa päässä jotain vika-asentoon.

Tervehdys!

Roikuin pitkään 85 kilon tavoittelijoissa, mutta nyt vihdoin sain jumahtaneet kolme kiloa laihdutettua ja pääsin siirtymään uuteen ryhmään.

Kirjoitan tähän lyhyesti painotarinani. Olin lapsena laiha ja aloin lihoa vähitellen valmistumisen jälkeen, kun rahaa riitti sekä ruokaan että karkkiin. Valmistuin 1999 ja vuosina 2012 - 2013 laihdutin siihen saakka kertyneet kilot pois.

Vuodet 2014-2017 olivat aika rankkoja ja lihoin taas lähtötilanteeseen, painoin 98 kg. Edellisellä kerralla laihduin vain juoksemalla ja syömällä järkevästi, mutta nyt se ei auttanut. Paino tippui 98 -> 88 kiloon, mutta siinä olinkin sitten reilun vuoden eikä mitään tuntunut tapahtuvan.

Kunnes nyt sitten vihdoin kokeilin 5:2 paastoa ja painoa alkoi tippua ja keho polttaa rasvaa. Muutamassa viikossa humpsahti kolme kiloa pois.

Minulla on vielä jäljellä kolme paastopäivää ja sitten lokakuun alusta siirryn taas normaalin syömisen ja treenaamisen pariin. Pitää pysyä herkuista erossa, ettei kilot tule äkkiä takaisin.

Toivottavasti tämä uusi ryhmä tsemppaa jatkamaan matkaa. Mulla tavoitteena 74 kiloa, joka on mun normaalipainon yläraja. Jo se, että paino alkais taas seiskalla, ois ihan huippua! Mutta ensin siis 85 -> 80. Sen luulisi sujuvan kohtalaisen helposti, kun jumitus on selätetty.

kaaka

Moikka kaaka! Pakko kertoa, että minulla oli joskus koira, jonka lempinimi oli kaaka.

Minun tarinani on lyhykäisyydessään seurava. Lihava lapsi ja nuorena aikuisena laihdutin 25 kiloa. Paino pysyi poissa, kunnes tuli avioero, uusi suhde ja uusperheen ongelmat. Silloin paino nousi takaisin 25 kiloa.

2016 sain taas painon pois ja juoksin useissa kisoissa, puolikkaita ja koko maratonin. Loukkaantumisten myötä jouduin luopumaan hetkeksi juoksusta ja paino lähti nousuun hurjaa vauhtia. Tänä vuonna olen lihonnut 10 kiloa, viime vuonna tuli ensimmäinen 10 kiloa.

Suurin ongelma minulla on tunnesyöminen. Syön, syön ja syön, kunnes tuntuu sille, että maha repeää. Nyt on pakko opetella järkevämmät tavat ratkoa ongelmia.

Olen alkoholistiäidin lapsi ja äitini on minut hylännyt. Se sattuu edelleen, vaikka olenkin jo 48 vuotias. Yritin ja yritin olla hyvä tytär, mutta ikinä en ole äidilleni kelvannut.

Pelkään hylkäämistä yli kaiken. Pelkään, että minua ei hyväksytä. Pelkään, että en ole riittävän arvokas.

Ja tätä yritän nyt muuttaa toiseen suuntaan. Omaa ajatteluani, omaa kokemusta itsestäni. Opettelen rakastamaan minua.

Tilasin eilen itselleni kirjan "Tunne Lukkosi". Ajattelin, jos sen avulla voisin työstää näitä syömiseen liittyviä ongelmiani. Olen tehnyt paljon ajatustyötä ja pikku hiljaa alan ymmärtämään itseäni.

Syöminen ja yksinäisyys (tai yksinäiseksi itsensä tunteminen) ovat minulla syitä syömiseen. Stressi, kiire töissä tai epämukava olo saa aikaan syömisen.
Toisaalta myös iloiset asiat johtavat syömiseen... kun jossain onnistun, on mukava palkita itseään syömällä tai juomalla. Nyt pitää opetella uusia palkitsemisen muotoja. Olenkin käynyt nyt kasvohoidossa, jalkahoidossa ja ensi viikolla minulla on aika manikyyriin. Yritän palkita itseni jotenkin muuten kuin syömällä. <3

Vohveli, mulla ei ollut yhtä kipeä lapsuus. Mutta pienemmässä mittakaavassa minäkin koin, etten riitä. Ylipainoinen lapsi sai koulussa kuulla kiloistaan, vaikka kavereita onneksi olikin. Ja kotona samoista asioista, joista kiiteltiin, toisaalta myös vähän vinoiltiin.

Tiedä sitten mikä on seurausta mistäkin, mutta minäkin pelkään hylkäämistä ja sitä ettei hyväksytä. Inhoan joskus läheisessäkin seurassa seurapelejä, kun tunnen mahdollisen häviön tarkoittavan, että olen kokonaisuudessaan huono ja arvoton.

Tunnen myös välillä yksinäisyyttä, sitä juuri yksi päivä päiväkirjaani täällä vuodatin. Olen siis asunut tällä paikkakunnalla 11 vuotta, mutta tuttuja on tullut oikeastaan vain työn kautta. Ja kun työkaverit ovat monet täältä kotoisin, heillä on omat sosiaaliset verkostonsa. Toki myönnän olevani aivan liikaa itsekseni viihtyvä, ja olen hävettävän huono pitämään yhteyttä muualla asuviin ystäviin. Niin että paljon voisin petrata tässäkin asiassa.

Voisin hypätä muutenkin tähän ketjuun sun kanssa höpöttelemään. Ikää mulla on 47 ja klubilla olen ollut kymmenisen vuotta. Aloituspainoni sieltä vuosien takaa on nykyinen tavoitepaino. Että sellainen kehityskaari.

Tunnustan haaveilevani koosta, jossa olin ennen ainokaistani, mutta raskauden myötä vartalon malli muuttui sen verran, että entiseen ei ole paluuta. Mutta jos kuitenkin pääsisi normaalipainoon ja kuntokin siinä sivussa kohenisi.

Ihania hemmotteluja sulla ollut! Meidän rahatilanne on sen verran piukka, että vastaavan mulla ei ole resursseja, mutta voisin silti minäkin useammin keksiä jotakin muuta hemmottelua kuin suklaalevyn ja viinilasin.

Hei Sussli!
Haluan heti kertoa, että olen käynyt ammattiopiston kosmetologilla. Jalkahoito 24€ ja käsihoito 16€. Kulmien muotoilu ja väri 8€. Hinnat on kohdillaan. Työ toki kestää kauemmin, mutta ihan laadukasta hoitoa olen saanut.

Olen kovasti pohtinut, miksi syön. Kyllä se syöminen paikkaa minussa jotain rikki mennyttä. Nyt täytyy yrittää löytää terve itserakkaus loppuelämäksi.

Olen ollut tiukalla linjalla pari viikkoa?. Se on kannattanut, paino on hyvin lähtenyt alaspäin.

Hyvää alkavaa viikkoa! Nyt on kolmas viikko aluillaan ilman karkkia ja alkoholia. Viikonlopunkin olin ihan selvinpäin... mieheni joi viiniä, söi suklaalevyn, osti irtokarkkeja ja avasi sipsipussin. Ja uskokaa tai alkaa, en langennut. Tahto laihtua on niin kova.

Viime viikolla paino putosi 1,5 kiloa. Olen tyytyväinen. Lepoa tarvitsen paljon ja on kylmä. Nukun pitkät unet ja mielelläni vielä makoilen aamulla sängyssä. Varmaan johtuu vähäisestä kalorimaarästä?

Pitkästä aikaa terveisiä täältäkin!

Minun kuukaude 5:2-paastokokeiluni on nyt ohi. Se sujui ihan hyvin. Nyt yritän toipua flunssasta ja aloittaa taas urheilun. Se on jäänyt harmillisen vähiin parin viikon pienen sairastelun vuoksi. No, nyt lähden joka tapauksessa vesijuoksemaan, vaikken ihan kunnossa olekaan, lapsilla on uintiharrastuksensa ja vesi tekee niin hyvää.

Olen syönyt joka päivä vähän jotain herkkuja, mutta en mitään isompia satseja. Olen monesti kulkenut karkkihyllyn ohi ostamatta mitään.

Paino on ollut monasti 85, mutta maanantaina kävi 87 kilossa. En kuitenkaan vaihda ryhmää vaan notkun täällä.

Nyt kaikki keinot kehiin ja painoksi 84 kiloa

Töissä on ollut hoppua ja silloin menee syömiset helposti huonommaksi. Eilen sentään rouskutin ison rasiallisen porkkanoita. Ja maissikakkuja syön kyllä myös.

Tsemppiä kaikille! Ei sorruta överiherkutteluun, vaikka vettä sataakin!

kaaka