Pistämpä minäkin nyt lusikkani tähän soppaan, kun olen teitin keskusteluja jo tovin sivusta seuraillut.

Olen siis melkein kolmekymppinen naimisissa oleva nainen, yhteistä taivalta miehen kanssa takana jo useita vuosia. Mies on minua jonkin verran vanhempi ja olin melko nuori kun aloimme seurustelemaan. Meillä miehelle on aina ollut selvää, että hän haluaa lapsia, mieluusti useamman. Minä taas olen ollut huomattavasti hitaammin lämpenevää sorttia, enkä pitkään edes tiennyt haluanko lapsia vai en. Tiesin kuitenkin asian olevan puolisolleni tärkeä ja vuosien varrella olen omaan asiaan liittyvään ajatustyöhön panostanut. Ajoittain asiasta puhuttiin, mutta missään vaiheessa mies ei ole minua asian tiimoilta patistellut tai painostanut.

Asia lykkääntyi erinäisistä syistä varsin pitkälle (välissä pari sekä omaa että puolison vakavahkoa sairastumista, omat olivat akuutteina esteitäkin raskautumiselle), mutta viime keväänä vihdoin tuntui, että aika olisi kypsä ja että minäkin todella haluan lapsen. Minkäänlaista vauvakuumetta minulla ei kuitenkaan ollut.

Raskauduinkin heti ensimmäisestä yrityskierrosta. Jotenkin ajatukset olivat varsin huolestuneita ja negatiivisia ja mies kysyikin kerran suoraan, että haluanko tätä todella. No, haluamattomuudesta ei ollut kyse, mutta kaikki huolet asian tiimoilta olivat varsin pinnalla. Liekkö kysessä sitten jokin naisen vaisto vai mikä, mutta ensimmäisessä ultrassa viikolla 11+2 todettiin alkion kuolleen ilmeisesti jo hyvän aikaa aiemmin (tarkkaa varmuutta ei niistä asioista saatu, eikä sillä sen kummemmin väliä olekaan). Raskausoireet (varsin runsaat sellaiset) olivat jatkuneet aivan samanlaisina koko ajan, joten niistä ei saanut mitään vinkkiä tulevasta. Ainoastaan tulevasta varoitti ja antoi (onneksi) hieman tilaa valmistautua siihen, mitä tuleman piti oli ultraa edeltävänä päivänä alkanut tuhruvuoto. Ilosten uutiseten sijaan äippäpolilta lähdettiinkin kotiin tyhjennyslääkkeet mukana ja ohjeistus siitä, että kahdet menkat tulisi odottaa ennen uutta yritystä.

No, noin helpolla se ei sitten minulla mennyt, kuukautiskierto ei minulla palannut itsestään normaaliksi, vaan oli pitkään aivan mitä sattuu. Lopulta hakeuduin lääkärille ja nyt on takana 4 kk terolut- kuuri, jolla toivottavasti on saatu kiertoa palutettua normaaliksi. Henkisesti rankinta on ollut ehkä tämä tilanteen pitkittyminen; on ollut vaikea unohtaa koettua, kun kropan toiminta on ollut pitkään ihan mitä sattuu.

Tänä kuluneena reiluna puolena vuotena omat tuntemukseni lapsen haluamisesta ovat vain vahvistuneet ja ehkäpä pientä vauvakuumettakin on ilmassa Toisaalta näiden kokemusten valossa myös hiukan pelottaa aloittaa taas yritys, kun ei voi yhtään tietää mitä tuleman pitää.

Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen puolisolleni, että hän on jaksanut odottaa minun hidasta innostumistani, eikä ole koskaan uhkaillut eikä painostanut minua asian tiimoilta.

Ja pahoittelut nyt jo raskaana oleville kauhutarinasta. Mutta joo, elämä jatkuu ja uusi yritys alkakoon

Lightfoot, tervetuloa mukaan! Ja todella ikävää ja järkyttävää kuulla teidän ensimmäisen raskauden kohtalosta En voi varmasti kuvitellakaan kuinka kamalaa tuollainen on. Ja pahin pelkohan se on koko raskauden ajan kaikilla raskaanaolevilla, vaikka kuinka riskiviikkojen yli pääsisikin niin sama piina jatkuu varmasti. Itse koitan pysyä positiivisella mielellä ja olla edes ajattelematta tuota vaihtoehtoa tällä hetkellä, koska tiedän panikoivani helposti ja muuten varmaan sekoan
Mutta totta sekin että elämä jatkuu, ja tuollaisessa tilanteessa pitää "lohduttautua" sillä että raskaus ei ollut varmaan alkanut toivotulla tavalla, ja luonto hoiti homman. Kamalaa se silti on. Hyvä kuitenkin että olet nyt täällä ja kiertokin alkaa pikkuhiljaa palautumaan, ja pääsette taas jatkamaan yritystä!

Onneksi edellinen keskenmeno ei vielä lisää millään lailla riskiä normaaliin verrattuna saada perään uusi keskenmeno, eli sen puolesta samalla lähtöviivalla olet muiden kanssa kun tärppi taas käy. Toivotaan siis pikaista plussaa ja että kaikki menee hyvin!

Tytteli: toivottavasti teillä miehen jalka paranisi nyt että olisi ovispäiville sopivasti kunnossa! Varmaan muutama päivä vielä aikaa, eli luotetaan siihen että parantuu

Tuuppa: nyt kun olette "räjäyttäneet pakan" tämän vauva-asian tiimoilta, on varmasti hyvä hetki pitää pieni hengähdys/ajatustauko kummallekin. Koittakaa tehdä/puhua muita asioita, ettei kauhea jännitys jäisi välillenne. Kun kumpikin rentoutuu, on taas helpompi asioita ajatella toisenkin kannalta, kun suutuspäissään se asenne on yleensä se ettei piruuttaankaan anna toiselle periksi. Kun pahin pöly laskeutuu, voi olla että keksitte sopivan kompromissin/ajan milloin vauvaa aletaan yrittämään, johon kumpikin on tyytyväisiä! Ja plussapuolena tosiaan on, että silläaikana ehdit kesäksi bikinikuntoon vielä ja raskautta ajatellenkin toki normaalipainossa oleminen on hyväksi.

Tervetuloa munkin puolesta Lightfoot Kuulostaa kyllä siltä että tuli sitten kaikki vastoinkäymiset kerralla kun kerta oli tullakseen. Jos ne olis sitten siinä?

Mä täällä hetken pohdin että viitsinkö ottaa puheeksi ettei vaan kenellekään tule paha mieli mutta otanpa nyt kuitenkin, näin heti aluksi kuitenkin haluan sanoa että en nyt yritä vihjailla kenellekään yhtään mitään!
Mä todellakin tiedän miltä vauvakuume tuntuu, takana on kuitenkin vuosia tahatonta lapsettomuutta. Käytiin hoidoissa ja ne kävi tosi rankoiksi. Minä kärsin ja parisuhde kärsi. Silloin oli pakko ihan tosissaan miettiä että miksi tätä teen ja mitä oikeasti haluan. Tulin siihen tulokseen että mulla on oikeasti asiat tosi hyvin ilman lasta. Olen nainut mieheni siksi että rakastan häntä enkä siksi että hän olisi potentiaalinen isäehdokas lapselleni. Pistin siis vauvaprojektin sivuun, lopetin hoidot saman tien ja päätin pitää ennemmin huolta parisuhteestani ja itsestäni. Noh, loppu hyvin kaikki hyvin, tulin puoli vuotta myöhemmin raskaaksi joka tapauksessa mutta tuo oivallus oli kyllä tosi terveellistä kokea. Asia olisi voinut tietysti olla toinen jos lasta ei olisi tullut siksi ettei mies olisi halunnut, tässä tapauksessa mun ihan omat munasarjat pisti vastaan.
Ja tuota oivallusta siis edelsi kolmen vuoden kriisi asian kanssa. Sitä oivallusta ei voi itselleen tilata, kun kaikki palaset on kohdallaan, joku vaan loksahtaa. Pointti oli että vaikka se vauvahaave onkin tosi suuri juttu ja tyhjä syli tuntuu tosi kauhealta, se ei kuitenkaan ole koko elämä (vaikka se vauvakuumeessa siltä tuntuukin...)

Huh, tänään on ollut henkisesti aika rankka päivä. Äitini on joutunut sairaalaan eikä oikein tiedetä mikä tilanne siellä on (hänellä on syöpä, ja sen hoitoon liittyy kaikkea ikävää), ja sen lisäksi yksi lapsuudenystävälläni on taas kriisi päällä, ja pelkään hänen taas yrittävän itsemurhaa. Yritäpä siellä langan toisessa päässä pinnistellä jotakin järkevää sanottavaa, tai ainakin jotakin sellaista mikä ei suista toista itsetuhoisiin tekoihin Kauhea olo kyllä! Hirveintä tässä taitaa olla, että mietin millaisia vaikutuksia tällaisella henkisellä stressillä voi olla raskauteen. Olen vain itkenyt töissä, ja pelkään että vahingoitan sikiötä kun mieli on niin maassa.. Joskus tekisi mieli vain olla ihmisten kanssa, joilla ei ole mitään ongelmia. Olisi vain omassa onnellisessa kuplassaan, eikä kokisi sydänsärkyjä toisten vuoksi. Varmaan kaikki ajattelevat näin joskus, vaikkei se tietenkään mikään vaihtoehto ole. Väsyttää vain tällä hetkellä.

Onneksi vähän iloisempia uutisiakin mahtuu tähän päivään: np-ultrassa oli kaikki hyvin, ja sikiö vastasi 3 päivää isompaa kuin omien laskujen mukaan. Se on kyllä ihan normaalia heittoa, koska muuten ”sikisi pyhästä hengestä” saisi ihan omakohtaisen merkityksen (emme siis harrasteet seksiä niin, että hedelmöittyminen 28pv kierron mukaan olisi ollut mahdollinen) No, en jaksanut siitä inttää vastaan, vaan ihan kiltisti annoin merkata ”väärän” LA:n. Syntymäajankohta vaihtelee niin kauheasti, ettei kolmen päivän heitto ole mitään. Niskaturvotus oli 0,9mm, mikä on oikein hyvä tulos, vaikkei lopulta kaikkea kerrokaan. Labrat otetaan poikkeuksellisesti myöhemmin, kun en siellä jaksanut istua nyt viittä tuntia, vaan töitäkin olisi tehtävä.

Lightfootille tervetuloa, ja kiitos kun jaoit oman tarinasi. Elämään mahtuu valoa ja varjoa, toivottavasti uusi yritys johtaa teillä toivottuun lopputulokseen Kuten Nelli jo sanoikin, olet riskimielessä ihan samoilla viivoilla kuin muutkin keskenmenosta huolimatta. Joskus tulee kyllä ihan epätoivoinen fiilis, että onko niitä lapsia ihan oikeasti mahdollista saada Niin paljon epävarmuutta, minullakin vielä tässä vaiheessa vaikka 11+3 on kaikki (lääkärin omien sanojen mukaan) niin mallikkaasti kuin vain voisi toivoa. Tsemppiä siis itse kullekin!

Tytteli: Muistakin itsekin kuinka kauhea fiilis oli kun meillä ei ilman ehkäisyä ihan onnistunut aina, ja kun TIESIN että ovuloin aikana X, oli paineet omalla kohdalla aika katossa. Meillä sitten onnistuikin, joten toivon samaa teillekin

Tuuppa: Katsotaan sitten, miten katkeria me kaikki olemme, kun bikinikuntosi on saavutettu Hei, pitäähän kaikessa nähdä jotakin hyvääkin, eikö?

Viherpeukku: Oivallus on aina oman pään sisällä tapahtuva asia, ja mukavaa että se tuotti tuloksia. Lisääntymisvietti kun tahtoo olla sellainen asia, jota ei aina järjellä voi voittaa

Heippa kaikille!

Täällä pyrkisi yksi laihduttaja joukkoonne, olen aloittanut laihdutuksen melkeinpä tasan 3kk sitten ja nyt on pudonnut 16kg. Lähtötilanne oli BMI 39.4 ja nyt ollaan sitten BMI 33.2

Edelleen haluaisin jatkaa mutta saa nähdä kuinka kauan pystyy aivan tällä tohinalla etenemään sillä tarkoitus olisi jättää ehkäisy pois ensi sunnuntaina kun saadaan pilleri lista päätökseen. Toinen lapsi meillä olisi siis toivottu, esikoinen nyt reilun vuoden.

Nyt on vaan jokseenkin hankalampaa löytää motivaatiota laihduttamiseen kun 16kg sitten, on sen verran tyytyväinen olo nyt että ei millään meinasi jaksaa vaikka ylipainoa on edelleen kuitenkin ihan tarpeeksi.. jospa tämän kiloklubin avulla saisin taas lisää innostusta tähän laihduttajan arkeen

Alun perin olin aika vähäkalorisella ruokavaliolla n. 800kcal .. nyt olen mennyt 1200kcal ja paino edelleen tippuu ja saan syödäkin ainakin omasta mielestäni ihan reippaasti! Tähän asti olen pitänyt herkkupäivän joka toinen lauantai, nyt ensi lauantain jälkeen päätin suoda itselleni kerran viikossa jonkunmoisen herkutteluhetken

Tulen vielä paremmalla ajalla tutustumaan teidän ketjuunne .. kunhan saan esikoisen yöunille

Oolo, aivan ihanaa mahtavaa että kaikki oli np ultrassa hyvin jeee!! Nyt ainakin "pahin riskikausi" taitaa olla kohta selätetty, ja voi edes vähän enemmän hengähtää (vaikka niinkuin todettu jo montakertaa, ei tässä huoletonta päivää näe kyllä ikinä ). Kuitenkin helpottaa vähän oloa tietää että nyt kaikki hyvin ja turvotuskin oli sopivaa

Ikävä kuulla äitisi ja ystäväsi ongelmista Kauhea määrä huolta sinulla nyt kannettavana, vaikka eivät olekaan suoraan sinun ongelmia mutta tietenkin niin vahvasti sinuun liittyviä kun tärkeät ihmiset kyseessä. Koita saada tukipilarin hommia ulkoistettua myös muille, onko esim ystävälläsi muita hyviä ystäviä/perhettä jotka tietävät ongelmista ja voi myös auttaa tukea häntä? Tottakai voit itsekin auttaa, mutta saisit edes vähän enemmän lepoaikaa myös, eikä kaikki sieltä kaatuisi sun päälle. Kuitenkaan et ole vastuussa toisen aikuisen ihmisen omista päätöksistä/tekemisistä, eli vaikka kuinka toista tukee maailman tappiin asti niin silti se halu selvittää ja ratkaista ongelmat lähtee siitä ihmisestä itsestään. Ja toisin päin, jos johonkin ikävään ratkaisuun päätyy. Olen itse menettänyt hyvän ystäväni 10 vuotta sitten hänen oman käden kauttaan, ja tiedän kyllä kuinka kamalaa se on (se jossittelu ym, mitä olisi voinut tehdä jne). Mutta lopulta kuitenkin kylmä fakta on se, että kukaan ei voi tehdä mitään, jos toinen on sen päättänyt tehdä. Ikävä kyllä. Mutta toivottavasti ystäväsi saa itseään nyt niskasta kiinni ja selätettyä ongelmat, vaikka ne oiskin kuinka pahoja tahansa nyt tällä hetkellä. Ikävä myös äitisi tilanne, mutta onneksi suomessa on nykyisin niin hyvä hoito kuitenkin syövissä, että varmasti hoidot lopulta purevat! Toki matkanvarralle on raskasta, kaikille.

Koita saada nyt itsellesi aikaa levähtää ja rentoutua, vaikka tilanne onkin kamala ja kaoottinen. En usko että hetkellinen rankempi kausi aiheuttaa vauvalle vielä mitään ongelmia, se kuule nukkuu ja jumppaa onnellisesti mahassasi eikä tiedä vielä mistään mitään Ja pyydä töistä vaan rohkeasti sairaslomaa, voit käydä lääkärillä ja kertoa ikävistä tilanteista ja aivan varmasti saat pari päivää lepoaikaa kotona. Kyllä työpaikalla pärjätään aina, oli siellä mikä tilanne hyvänsä. Jaksamishalauksia siis sinne Oolo!!

Lyhyesti täältä kuulumisia, pari päivää sitten hehkuttamani "vähän parempi olo jo" muuttuikin sitten pöntönhalailu -maratooniksi eilen Yö meni huonossa olossa valvoessa, ja aamulla sama ralli jatkui. Eli joo, ei ole pahoinvointi helpottanut! Huhhuh..

Muoks: Kirjoitettiin vissiin Ankkuliinan kanssa juuri yhtäaikaa, mutta siis tervetuloa mukaan! Tänne mahtuu mukaan laihduttamaan ja haaveilemaan vauvoista

Tervetuloa Lightfoot ja Ankkuliina mukaan joukkoomme. Kiva kun saadaan enemmän porukkaa mukaan.

Kiva kuulla Oolon hyvistä ultrakuulumisista, mutta harmillista kun surulliset asiat varjostavat onneasi. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.

Nelli_K, voi kun pääsisit jo eroon tosta pahoinvoinnista. Ja kun oikein kunnolla halaat pönttöö, eikä oo vaan etova olo, niin uskon ettei ole kivaa. Vaikka silti haluisin olla sinun tilassasi, mielummin kuin omassani. Täällä tänäänkin ovistesti nega. Sinänsä hyvä, koska miehen jalka on edelleen kipeä. Itelläkin halut kadoksissa, verrattuna viime kiertoon, jolloin tuntu, että koko ajan teki mieli. Ehkä miehen vointi vaikuttaa itseenkin, mene ja tiedä. No toivotaan, että haluttais sit kumpaakin, kun saan plussan testiin. Mitä sitä nyt etukäteen siimahäntiä liikkeelle laittamaan, kun ei niillä vielä mitään tee.

Meillä alkaa sittenkin jalka olee paremmassa kunnossa, selvästikin. Pientä esimakua havaittavissa ja nyt nukkumaan. Aamulla aikainen herätys.

Hei,

Liityn mukaan keskusteluun, sillä olen jo hetken seuraillut keskustelua kirjoittamatta. Itsellekin tulee hetki hetkeltä lähemmäksi raskauden yrittämisen aloitus, sillä päätimme mieheni kanssa alkaa yrittää vauvaa kevään aikana viimeisen jäljellä olevan pilleriliuskan jälkeen.

Periaatteessa olisimme ehkä halunneet lasta jo aiemminkin, mutta olemme menossa naimisiin kesällä ja en haluaisi ainakaan kovin pitkällä raskaana olla juhlien aikana (hääpukukin jo ostettu).

Ylipainoa on kertynyt jonkin verran. Painoa noin 85 kg ja BMI keikkuu siinä hieman 30 yläpuolella. Puoli vuotta on nyt paino pysynyt suurinpiirtein samana ja tätä ennen olen sitä saanut hitaasti pudotettua reilut 5 kg. Ongelmani syksyllä oli nimenomaan liikkumisen vähyys ja ennen joulua tuli herkuteltuakin liikaa. Ruokavalioni on omasta mielestäni pääpiirteittäin kunnossa, syön säännöllisesti ja paljon kasviksia ja proteiiniakin olen taas alkanut tietoisesti lisäämään ja hiilareita hieman vähentämään. Arkena syöminen sujuu yleensä hyvin, mutta viikonloppuisin välillä lipsuu. Olen nyt kuitenkin saanut uuden innostuksen jumpissa ja salilla käymiseen, joten eiköhän niitä tuloksia ala näkyä, kun vain tämä innostus säilyisi.

Tavoitteenani olisi nyt kiloklubin opein pudottaa painoa ennen mahdollista raskautumista ja ainakin yrittää sitten hillitä painonnousua raskauden aikana. Ja voisihan siinä hääpuvussakin näyttää hieman kiinteämmältä (tiedä sitten, onko mahdollista, jos satunkin tulla heti raskaaksi).

Yritys numero... No en edes tiedä mikä, niin monta kertaa oon alottanu. Ja tuloksena ehkä noin 5 kg pysyvä painonpudotus. Huraa...

Painoa siis tällä hetkellä 72 kg (en tarkkaan tiedä mut edellisen 2 kk joka kerta kun oon käynyt vaa'alla, se näyttää sinnikkäästi jotain siinä hujakoilla, riippumatta siitä miten paljon oon syöny tai liikkunu) ja tavoitteena olis normaalipaino: 58 kg.

Meillä on tällä hetkellä 4 kk vanha rakkauspakkaus ja seuraava saa tulla melko pian - vielä käytetään ehkäisyä mutta ei enää kauaa. Toiveeni olisi, että painaisin alle 60 kg ennen kun tuun uudestaan raskaaksi, mutta saa nyt nähdä onnistuuko se näin reippaalla aikataululla. Tosin eihän sitä tiiä kuinka nopeesti tärppää, että onko se aikataulu oikeestaan nopee vai hidas.

Tätä ensimmäistä odotellessani painoin ekassa neuvolassa noin 3 kg enemmän kuin nyt. Synnyttämään lähtiessä painoin 8 kg enemmän kun nyt, ja synnytyksen jälkeen painoin alimmillaan 2 kg vähemmän kun nyt.

Ja mun strategia on noudattaa pt-serkkuni liikuntaohjelmaa ja karpata silleen rennosti - ruisleipä on silloin tällöin ok, samoin tummat makaronit/pastat ja peruna.

Niin, ja se armoton sisuuntuminen. Jos se tällä kertaa auttais pidemmällekin kun 2 viikkoa.