Punnituspäivä. -1,1kg! Takaisin raiteilla siis.Muutama viikko mennytkin sata grammaa plussatessa tai miinustaessa. Nyt on taas motivaatio katossa Liikunta onkin tällä viikolla maistunut enkä ole repsahdellut. Karkkipäivänkin pidin, mutta ensimmäistä kertaa se ei venynyt kaksipäiväiseksi!

Mukavaa päivää! Mää lähden tänään ajelemaan koiravaljakoilla

Onnea pudottajille! Minäkin pääsin piiiitkästä aikaa päivittämään tickeriä. Kyllä tämä tasaluvun läheisyydessä pyöriminen on psykologisesti näköjään niin vaikeaa. Vielä 700g kun saisi pois. Nyt on -4,3 kg tammikuun alusta, eli puuduttavan hidastahan tämä on, mutta minkäs teet. Tämä vauhti sopii mulle, sillä tässä ei tule minkäänlaista ahdistusta eikä stressiä ja ruokavalio pysyy tasapainoisena. Paljon viilattavaa toki löytyy, joten pitääpä niihin asioihin kiinnittää huomiota. Rentous on kuitenkin kaiken a ja o enkä siitä halua luopua, sillä haluan näistä kiloista joskus ihan oikeasti pysyvästi eroon.

Onnittelut mahtavista onnistumisista!

Täällä fiilikset ovat loppuviikkoa kohden parantuneet huomattavasti. Viime yö tosin oli todella tuskainen, sillä rintaranka jysähti totaaliseen tukkoon ja kipu oli aivan valtava. Lähemmäs tunnin minä sitä kipua sängyssä kuuntelin, vaihtelin jatkuvasti asentoa eikä ollut hyvä mitenkään. Koetin venytellä, mutta ei auttanut. Lopulta siirryin sohvalle, että saa edes mies nukuttua. Otin vahvan kipulääkkeen, mutta ei siitäkään ollut apua, tosin se alkoi väsyttää sen verran, että nukahdin ehkä vartiksi... Mutta sittenpä sama jatkui taas. Aamulla retkotin sitten jonkin aikaa jumppapallon päällä ja se tuntuikin helpottavan.

Kivun hellittämisen ja auringonpaisteen piristäminä kävin hilpaisemassa melkein 7 kilsan kävelylenkin, nyt on mukava jomotus lihaksissa

Nyt pitäisi jonkin aikaa keskittyä oppariin ja rästitehtäviin, sitten illasta vielä pyykkiurakka, onneks taloyhtiös on hyvät koneet ja kuivaustilat, niin saa saman illan aikana kaiken pyykin vielä kaappiinkin. Illan päätteeksi saunaan, ja siinäpä se viikonloppukin sitten hurahti.

Tsemppiä!

Onnittelut onnistujille!

Täällä voittajafiiliksiä odotellaan edelleen. Viikko kyllä alkoi hyvin, mutta sitten alkoi pukata vastoinkäymistä. Miehen työmatka ja flunssa, omat kiireet ja loppuviikosta kimppuun yrittävä flunssa, ja siinähän se soppa olikin jo kasassa. Lopun kruunasi viikonloppu sukulaisten herkkupöydässä.

Ensi viikolla taas uusi yritys.

Moikka!

Täällä uus kiloklubilainen, painoa tätä aamuna hurjat 105.5kg ja alle satasen olis nyt ensimmäinen tavoite.

Oon muutaman vuoden aikana lihonut aika tasaisesti 10kg per vuosi, johtuen ehkä järjettömästä herkuttelusta ja tunnesyömisestä.

Tarkotus olis päästä jonain kauniina päivänä alle 70kg:n, mutta hitaasti tässä edetään. Oon kolmevuotiaan tytön yksinhuoltaja, teen kolmevuorotyötä ja opiskelen samalla ammattiin, joten aika haipakkaa pitää.

Nyt vaan asenteella ja rauhassa eteenpäin, kitudieetit aiheuttaa vaan holtitonta ahmimista mulla.

Tervetuloa miomattiina! On kiva saada uusia innokkaita joukkoon, niin alkaa tällainen vanhakin kiloklubeilija taas innostumaan Tulit kyllä oikeaan paikkaan, tämä kiloklubi on niin mahtava juuri tuohon uudenlaisen elämän opetteluun. Syödä saa ja pitää eikä kitudieeteistä ole tietoakaan

Heips!

Jos minäkin liittyisin tähän ketjuun. Ole 25-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Painon kanssa on ollut ongelmia ihan pienestä lähtien. Olen monta kertaa yrittänyt tuloksetta omin nokkineni pudottaa painoa. Lopulta sain kunnon kipinän kun tutustuin kiloklubiin työkaverin kautta. Aloittelin jo viime syksynä opettelemaan pikku hiljaa tapojen muuttamista. Hitaasti sain kuin sainkin muutettua osaa tavoistani ja ajattelutavastani. Pitkälle olen jo päässyt elämäntapamuutoksessani mutta pitkä matka on vielä edessäpäin Haasteita tulee jatkuvasti vastaan, milloin laiskuus milloin aikapula tai joku muu. Tärkeintä mitä olen oppinut on se että kun epäonnistun unohdan asian ja jatkan sinnikkäästi eteenpäin. Mitään en kiellä itseltäni eli myös herkuttelen mutta pyrin pitämään herkut järkevissä rajoissa.

Painoa aloin kunnolla saada tippumaan vasta joulun jälkeen josta olen tiputtanut yli 11 kg. Tavoitepainoon on pitkä matka mutta onneksi aikaa on riittämiin Kropan suhteen tavoitteenani on timmi kroppa mutta ei liikaa lihaksia. Saattaa olla että tavoitepaino muuttuu jossain vaiheessa koska katson sitten lähempänä tavoitepainoa missä on hyvä itsellä olla. Lihas kun painaa enemmän kuin läski.

Huh. Tulipa pitkä tarina. Ihanaa kevään alkamista kaikille!

Meillä taitaakin alkaa painonpudotus hyvin ei-toivotulla tavalla, nimittäin tytär oksensi viime yönä seitsemän tuntia tauotta ennen kuin vihdoin nukahti. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, minä oksennan koko ensi yön

Hitaasti mutta varmasti.. Viikon saldo on - 1.0 kg
Lukema 112.1 on tosin ollut taulussa jo loppuviikosta, saas nähdä kuin kauan tässä sitten jumitaan. Suunta kuitenkin oikea ja vaatekaapista joutuu raivaamaan liian isoja vaatteita kirppiskassiin (jos joku tarvii koon 50 farkkuja niin yksityisviestiä tulemaan, halvalla lähtee!) ja sehän jos mikä tuntuu kivalta

Täällä on edelleen vaan vaikeata.
Rentouteen olen taas päässyt kiinni, mutta nyt sitten hillun siinä toisessa päässä. En ole vieläkään päässyt järkevään kokonais-rytmiin. Joka päivä syön jotain (tai enemmänkin) sopimatonta. En ole kunnolla kiinni edes järkevässä ruokailurytmissä.
En uskalla astua vaa’alle. Samat vaatteet kyllä mahtuvat päälle, mutta vatsa on todella turvonnut. Nyt tämä holtiton vaihe on kuitenkin kestänyt niin pitkään, että lihominen on jo kohta tosi asia. Viime vastaavassa vaiheessa lihoin sen 3kg. Saas nähdä miten tässä oikein käy. Ja samalla tämä ei tietenkään vielä ole mikään katastrofi, olenhan minä valmistautunut takapakkeihin ja pettymyksiin matkan varrella kun pitkällä matkalla olen, mutta raskalta tuntuu. Ajattelin jo että toi kevät-keli antaisi minulle uutta puhtia. Mutta just nyt sekin stressaa, kun toi mies vaan puhuu kesästä... miten hän odottaa että hillun bikineissä koko ajan… oi voi, ei taida toi mies nyt ihan pysyä realiteeteissa kiinni (ei ole koskaan ollut minun juttuni). Mutta ei auta nyt yhtään se että ruven peilaamaan itseäni myös sen kannalta.

Olen tässä viime päivinä käynyt keskustelua itseäni kanssa. Raa’asti tajuan että sen minun ajatus siitä että tämä projekti tulee viemään noin 3 vuotta (maksimissaan 5 vuotta painonhallinnan kanssa)… taisi kuitenkin mukamas realistisesti arvioituna olla sekin alakanttiin arvioitu.
Haluan vielä laihtua, siitä ei ole kyse. Vaikka sitten voinkin miljoonaa kertaa paremmin kuin vuosi sitten, se ei poista se totuus että vielä olisi syytä laihtua. Ei ole mitään väliä kuin päin katson itseäni peilistä…. lopputulos on aina sama… minun pitää vielä laihtua. Ja uskokaa ystävät, minä olen vuosien mittaan oppinut peilaamaan itseäni niin että kuva olisi mahdollisimman kiltti! Haluan näyttää paremmalta, piste.
MUTTA, se kylmä havahtuminen on nyt ollut se, että en ole paljon mitään oppinut tämän viimeisen vuoden aikana. Tai noh, olen kyllä oppinut, ja paljonkin, mutta niistä ei ole vielä tullut loppuelämän rutiineja. Ja niitähän minä haen. Sehän se minun ajatus on koko ajan ollutkin, se kantava voima alla että, kuten L68 kirjoitit: ”haluan näistä kiloista joskus ihan oikeasti pysyvästi eroon”. Haluan että asiat jossain vaiheessa rullaa omalla painolla, ja ihan järkevästi, terveellisesti mutta myös rennosti. Tuntuu taas että se vaihe on niiiiiiin siellä jossain tulevaisuudessa. Enkä kerta kaikkea ollut ymmärtänyt että matka tulee olemaan näin kivinen, ja että kompuroimista olisi näin paljon....huoh.

Tässä nyt kun on tullut mässäiltyä vaikka mitä viime viikkoina, ymmärrän että vastoin kaikki maailman järkeä, pystyn toimimaan yhtä itse-tuhoisesti kuin aivoton. Vedän tietoisesti juustoa suolakeksien päälle ja mussutan niitä koska en mukamas jaksa tehdä ruokaa vaikka kaikki ainekset löytyvät jääkaapista. Jatkan siitä syömällä suoraan juustoa köntästä höyläämällä, koska edelleen on nälkä, mutta ei mukamas tekee mieli parsakaalia tai muuta kasviksia tai ylipäätänsä mitään koko jääkaapista. Eli en edes viitsi kääntää tilanteen jatkamalla ns hetken repsahduksesta ja jättää virhe askeleen vaan taakse, vaan jatkan vaan vaikka teidän että se tulee kostautumaan läpi loppupäivän, vaikka tiedän että vain vahvistan nyt huonoa käyttäytymistä, vaikka tiedän että näin lihon, vaikka, vaikka, vaikka…. Argh.

Miten hyvänen aika tämä on vielä yli vuoden harjoittelun jälkeen näin helppoa jäädä siihen ojaan vääntämään Minä teidän että ruokailurytmi on minun ehdoton must, mistä minulla kerta kaikkea ei ole varaa lipsua. Ja rutiineilla on menty pääosin koko jo runsas vuosi. En ole tarvinnut sitä edes kyseenalaistaa. Minulla kun kaiken lisäksi on vielä näläntunteet ja kylläisyyden tunteet ollut koko ajan selkeät. Ylipainosta huolimatta en ole ikinä ollut se kenellä ei oikeastaan koskaan ole kunnolla nälkää tai kylläisyyttä vaan jatkuvasti mielitekoja. Pelottavan helposti pystyy palamaan niihin vanhoihin tuttuihin toimintatapoihin. Viis siitä että töissä on ollut kovaa, ja olen ollut aivan tappo väsynyt. Eihän tämmönen syöminen auttaa yhtään!

Ainut lohtu on se etten ole valmis luovuttamaan. Ajatukset ovat, kuin ihme tavalla edelleen kuitenkin kiinni siinä kokonaisuudessa. Sanon itselleni jatkuvasti, että nyt taas on vaan tällainen vaikeampi jakso, kyllä tämä tästä….. mutta mikään muu kuin treeni ei tunnu menevän oikeaan suuntaan tällä hetkellä. Noh, kai sekin on jotain. Mutta, vaikka kuinka oikeassa oletkin pikkumanaatti siinä että: ”luovuttaminen ei ole hyvä keino siirtää paino-ongelma pois päiväjärjestyksestä", niin mitä minä oikein pitäisi tehdä itseäni kanssa? En ole luovuttanut, mutta en pääsee eteenpäinkään… Tai jos ihan mietin, niin onko tämäkin kuitenkin jonkin asteen voittaminen. Aiemmin olen aina luovuttanut kun on mennyt haastavaksi tää laihduttaminen….ja nyt käyn jo kolmas selkeästi vaikeaa vaihe läpi. Puh, miksi tämä ei voi olla yksinkertaista ja helppoa!!

Tervetuloa mukaan uudet! Tarttukaa pliis minullekin sitä alkuvaiheen motivaatiota!!