Ihmettelinkin vähän Tiinuliinun kirjoitusta, kun ei ollut oikein hänen tyyliään, mutta ihan kelpo kirjoitus sinänsä. Kaikkeen se tekoäly pystyykin! Pysyt niin vireänä, koska olet jatkuvasti kiinnostunut uusista asioista ja löydät uusia ideoita. Meillä kaikilla pitäisi olla jokin intohimo!

Kipan tyttären häät jatkuvat, mutta vielä ei olla vihkimisessä asti. Jatkoa odotellaan.

Mennan kaihileikkaus lienee onnistunut hyvin, vai millainen näkökyky on nyt operaation jälkeen?

IL:n ja Justuksen elämä on ollut melkein yhtä juhlaa. Mukavaa, että olette nyt koulujen loputtua saaneet Heviteinin avuksi mökkihommiin!

Lasten kesälomien myötä Japenalla pitää kiirettä, kun pitää saada ruokaa pöytään lähes jatkuvalla syötöllä. Toivottavasti ehdit jossain vaiheessa lomailla ja ottaa rennommin.

Meillä vietettiin lauantaina pojanpojan ylioppilasjuhlia. Ajattelimme ensin pitää pihajuhlat katosten alla kotona (meidän pihathan ovat toistensa jatkoina), mutta koska vieraita oli tulossa n. 40, niin miniä halusi vuokrata juhlia varten tilat. Onneksi, sillä sää oli kylmä, tuulinen ja satelikin välillä! Paikka oli Keilaniemessä ihan rannassa sijaitseva lounasravintola, joka normaalisti on viikonloppuisin kiinni. Valkoiset pöytäliinat olivat talon puolesta, mutta miniä ja minä hoidimme pöytien kukka-asetelmat (sinisiä ja valkoisia leikkohortensioita omalta terassilta ja eucalyptuksen oksia). Sinne oli tilattu keittiöstä ruoat, mutta juomat sai tuoda itse, mikä laski huomattavasti juhlien hintaa. Ruoka oli hyvää ja vieraat viihtyivät.

Tuore ylioppilas halusi poiketa hiukan pukukoodista ja laittoi jalkaansa siistit nahkaiset, valkoiset tennarit. Joku tyyligurukin jossain lehdessä oli hyväksynyt tällaiset jalkineet, joten mitäpä me estelemään. Onhan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotollakin nähty tennareita. Tumma puku, paita ja solmio olivat uusia, mutta kenkiä ei nyt sitten ostettu.

Kerroin kai aiemmin, että tämä poika oli päässyt kesätöihin Helsingin kaupungin uimarantavalvojaksi. Sitä varten piti käydä parin viikon kurssit. Ikävä yllätys oli, että hänen asemapaikkansa olisi kaukana Itä-Helsingissä, jonne täältä Espoosta on 20-30 kilometriä ruuhkaisia teitä. Kun poika ajeli perheensä kanssa katsomaan rantaa, joku pappa ajoi Herttoniemessä auton kylkeen ja pakeni paikalta. Onneksi ei käynyt pahasti, mutta nyt joutuu itse korjauttamaan naarmut. Koska myös Espoo oli kiinnostunut pojasta, hän soitteli sinne ja pääseekin nyt Espoon rantoja valvomaan. Tosin hän joutuu nyt maksamaan Helsingin kaupungille ensiapu- ja pelastuskurssimaksut. Vanhemmille ja isovanhemmille oli suuri helpotus, että matka on nyt tuttu ja ainakin puolta lyhyempi. Ja kyllä me sen kurssimaksunkin hoidamme. Olemme ylpeitä pojasta, joka ihan oma-aloitteisesti hoiti vaihdon.

Kerroin myös viimeksi meneväni korva-, nenä- ja kurkkulääkärin vastaanotolle allergiaoireiden pahentaman vasomotorisen nuhan, ja jatkuvan kurkku/nenänielukivun vuoksi. Lääkäri katsoi suuhun, työnsi intrumentin sieraimeeni eikä sieltä tullut kuin kirkasta limaa. "Eipä se tutkimalla parane", oli lääkärin kommentti. Sain antibioottireseptin ja karmean nenäsumuttimen, joka kirvelee, aiheuttaa päänsärkyä ja sumentaa näköä. Parin päivän jälkeen lopetin sumuttimen käytön ja vaihdoin sen kosteuttavaan öljypohjaisseen sumuttimeen. Antibioottikuuri loppui tänään. Nenä- ja kurkkuvaivat jatkuvat, ja nyt on ollut muutaman päivän pientä lämpöäkin. Olisin odottanut yksityiseltä erikoislääkäriltä hieman enemmän paneutumista. Ei katsonut edes korviin, vaikka nekin ovat tukossa ja rutisevat. Kai tämä on vain jokin sitkeä virus.

Mies lähti maalle tarkistamaan muistisairaan sisarensa tilaa ja korjaamaan ajoleikkuria, että naapurin poika voisi leikata sillä ruohon suurelta pihalta. Muistisairas käly on soitellut joka päivä nurmikon tilasta. 

Minä olen yleensä tehnyt kotona perusteellisemman siivouksen miehen poissa ollessa. Nyt en jaksa.
Harmittaa, kun en edes uskalla lähteä hikikävelylle enkä kuntosalille. Kävin aiemmin toukokuussa, mutta ne pahensivat aina oireitani.

Toivottavasti sää jossakin vaiheessa lämpenee!

J.K. Viipyilin niin kirjoitukseni parissa, että Kivikasa ja Asics gel ehtivät tuohon väliin. Nauttikaa noista pikkuihmisistä! ❤️

Kiitos toivotuksista, Pikseli. Olipa miniäsi löytänyt kivan juhlatilan! Olin viimeiset työvuodet Keilaniemessä, ja kävimme siellä usein syömässä ja mietin silloin, kuinka kiva se olisi juhlatilana. 

Asics Gel, hauska sattuma, että tiesit heti, mistä ravintolasta oli kyse. 😁

Ajattelin jo Tiinuliinun viestin alkuriveillä, että jo on omituista tekstiä. Kuule kirjoittelepa vaan itse ja unohda se tekoäly.

Minulla on ollut kesätyöntekijä pari päivää, kun Heviteini halusi tulla auttamaan. Zappakin oli aluksi, mutta se haastoi koko ajan meitä, että tarvitseeko totella vai ei. Puri matonkulmaa, repi sohvan kangasta sivusta, hyppi sängylle. Ei mikään leikkiminen eikä lenkitys saanut sitä rauhoittumaan. Ymmärrän kyllä, että 11-kuukautta vanhalla uroksella hormonitoiminta saa sen sekoilemaan, mutta en elämäni aikana ole omistanut tai tavannut noin dominoivaa koiraa. Lisäksi kun minun sormissani eikä käsissäni ole paljonkaan voimaa, en jaksa selättää sitä. Ja Justus ei pääse vielä kumartumaan, joten ei onnistu häneltäkään.

Heviteini selätti koiran, kun se ei totellut mitään, mutta koirapa näykkäsi poikaa ja osui kivekseen. Arvaatte, että sattui. Aamulla kiskoin koiran pois sohvalta niskasta ja kun käänsin sille selkäni, se näykkäsi minua pakaraan. Vein sen liekaan pihalle ja soitin tyttärelle, että tule hakemaan se pois, me ei nyt pärjätä sen kanssa.

Heviteini teki töitä, kun ne hänelle tarkasti selitti. Huitaisin lepikkoa päin ja sanoin, että kaada kaikki noi lepät, mutta älä koske koivuihin. "Mikä on leppä?" No sitten mentiin puiden viereen ja kosketeltiin harmaarunkoisia leppiä ja valkorunkoisia koivuja. Justus neuvoi, että tee runkojen alapäistä 33-senttisiä klapeja ja poika otti sen kirjaimellisesti. Nyt meillä on monta laatikkoa täysin tasamittaisis klapeja. Pari kertaa kävin hakemassa kaverin sisältä, kun hän vessakäynneillään unohtui selailemaan puhelintaan. Ei se mitään, jos vilkaisee, mutta odotin puoli tuntia ja sitten kävin karjumassa, että palkkaa ei muuten tule, jos ei töitäkään tehdä.

Toisaalta meille sukeutui hauskoja keskusteluja, ällistyn aina siitä, miten laaja yleistietämys pojalla on. Mietittiin, minkänäköisiä enkelit oikeasti ovat, paljonko juristit saa liksaa, painaako poika liikaa, olisiko merkapteenin ura edelleen kiinnostava ja paljonko mamma saa eläkettä. (en tarkkaan kertonut)

Huomenna lähdemme Mustion linnaan yöpymään, joten vävy ja Zappa hakivat Heviteinin tänäiltana pois. Justus oli laittanut siskonmakkarasoppaa ja paistanut lettuja, syötiin yhdessä ja ihmeteltiin maailman tottelevaisinta koiraa. Se palvoo vävyä ja on hyvin kuuliainen. Vävy käy sen kanssa Saksanpaimenkoiraliiton tottiksessa kerran viikossa, tytär yksityistunneilla ja yhdessä kasvattajan luona koulutetaan kahdesti kuussa.

Minä olen tehnyt pihahommia niin, että selkä on tulessa ja ylösnousu sohvalta aiheuttaa ähkimistä. Mutta nyt tiikkikalusto on öljytty, kaksi muuta kalustoa ja terassi pesty siitepölystä, kukkia istutettu, roskiskatos siivottu ja vaikka mitä muuta.

Yritän opetella sietämään keskeneräisyyttä, kun kaikkea ei jakseta eikä ehditä. Ensi viikolla yritetään päästä Justuksen saareen, siellä on monta hommaa, ennen kuin kesä voi alkaa. Hänen poikansa ja miniänsä onneksi ovat käyneet asentamassa laiturin.

Jaksellaan!

Moikkelis!

IL, yhden ainoan koiran (narttu) omistaneena en paljoa koirista tiedä muuta kuin sen, että ne kai yleensä parhaiten tottelevat yhtä ihmistä eli siis Zappan tapauksessa vävyäsi. Niillä lienee lasten tapaan jonkinlainen uhmaikäkin. Jahka se tulee aikuisemmaksi, se varmaan rauhoittuu. Kuvista päätellen Zappa on jo aika iso, joten siinä on varmaan pienellä naisella pitelemistä, kun Justuksestakaan ei vielä ole täysimittaisesti apua. Onneksi sen voi lastenlasten tapaan haetuttaa pois, kun ei enää jaksa 😉

Pikseli, kiitos kysymästä, silmäni ovat jo hyvinkin kirkastuneet, vaikka vasen on yhä hieman sumea enkä edelleenkään pysty lukemaan ilman silmälaseja. Onneksi vanhat lasini auttavat. Sain eilen kontrollisoiton Silmäasemalta ja kerroin kaikki tuntemukseni hoitajalle. Silmissä esiintyy ajoittain pientä väreilyä ja hoitaja kertoi sen johtuvan siitä, että uudet linssit eivät vielä ole kiinnittyneet lopullisesti ja pääsevät hieman liikkumaan. Hän sanoi myös, että kun leikkauksesta on vasta vajaa viikko, niin silmissä tapahtuu vielä paljon muutoksia. Minulla on jälkitarkastus 3.7. ja silloin mm. saan sitten lopullisen silmälasireseptin. Vaan olisi se kyllä kohtalon ivaa, mikäli uudet linssit eivät olisikaan toivomusteni mukaisesti sellaiset, että käytän yleislaseja ja luen ilman, vaan päinvastoin! Sitten täytynee teettää sellaiset lasit, joissa yleispuolella on ikkunalasia, sillä en tahdo kuljeskella ihmisten ilmoilla kokonaan ilman laseja 😒

Meillä oli eilen kiva päivä, kun lähdimme klo 13 jälkeen Hämeenpuiston, jossa oli Puolustusvoimien kalustonäyttely ja kaikenlaista oheisohjelmaa. Vahinko vain, että kesken kaiken tuli aikamoinen sade, jota pääsimme onneksi suojaan työnantajamme killan telttaan, jossa ei paljoa vilskettä ollut. Ilman sadetta olisin jonottanut ampumaan laseraseella sekä armeijan psykologiseen testiin. Siellä oli myös pieni lentosimulaattori, mutta arvannette, että siihen oli yllin kyllin halukkaita kokeilijoita, joten sen jätin suosiolla pois laskuista. Varusmiessoittokunnan rumpuryhmä esiintyi ja käsitykseni mukaan myös kivääritaitoryhmän piti esiintyä, mutta vaikka katsoimme kaksi esityskertaa, niin vaikka he olivat paikalla, he eivät kuitenkaan esiintyneet. Se oli harmi, sillä olen nähnyt vastaavia esityksiä Hamina Tattoossa ja he ovat todella taitavia. Tapasin siellä muutaman tutunkin työajoiltani, mutta hauskinta oli se, kun jouduimme juttusille erään sotilashenkilön kanssa, joka osoittautui Pirkanmaan aluetoimiston, jossa työskentelin, entiseksi päälliköksi, joka aloitti siellä hieman sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt eläkkeelle. Kuultuaan minun työhistoriani hän kysyi nimeäni ja kun kerroin sen hänelle, hän sanoi kyllä kuulleensa minusta! En sitten viitsinyt kysyä, saivatko he kaikki jälkeenijättämät sotkut selvitetyiksi 😂

Paikalla oli myös soppatykki, josta olisi saanut hernekeittoa, mutta en oikein ollut sillä tuulella, joten menimme siinä lähellä olevaan ravintola Ukkometsoon syömään. Meirämmiäs söi lohta perunamuusin, sipuli-pinaattipaistoksen ja herne-voikastikkeen  kanssa ja minä tyttö pistelin 200 grammaisen naudan sisäfileepihvin jaloviina-pippurikastikkeella ja jännästi paistettujen perunaviipaleiden kanssa, jotka oli maustettu yrteillä. Otin omasta annoksestani kuvankin (kas kun muistin!) ja voin laittaa sen faceen. Kumpikin annos oli mitä makoisin ja kerroimmekin tarjoilijalle, että olimme siellä ihan ensimmäistä, muttei taatusti viimeistä kertaa!

Tiinuliinu, minäkin ihmettelin muiden tapaan, mitä kummaa oli tapahtunut, kun kirjoitit niin oudoin sanakääntein. Lukiessa ei tullut edes mieleen, että se olisi ollut tekoälyn aikaansaannoksia! Uusimmassa Hesarin Kuukausiliitteessä on artikkeli tekoälystä ja siinä toimittaja oli testannut sitä erilaisiin tarkoituksiin. Käytännössä se selviää jo aika hyvin saamistaan tehtävistä, mutta samalla tavalla kuin ihmiset tarvitsevat kunnon speksit kaikessa mitä tekevät, tekoälykin toimii sitä paremmin, mitä selkeämmät ohjeet sille antaa. Ja varmaan tekstitkin tulevat luontevammiksi sitä myöden, kun se oppii kieltä käyttämään. Ihan vielä siitä ei kyllä ole apua henkilökohtaisissa viesteissä ja kirjeissä, kuten sinunkin kirjoituksestasi käy ilmi.

IL, olimme 1.6. samaan aikaan foorumilla ja sinun tekstistäsi jäi mieleeni se veljesi ex-vaimon mukanaan tuoma seurue. Aika roisia tuoda 25 henkeä! Se ei mielestäni kyllä istu millään mittarilla "muutamaan sukulaiseen" varsinkaan, kun exä ei osallistunut edes kustannuksiin. Kyse oli kai hänen tyttärestään vai?

Tuo Justuksen kommentti lounastamisestasi entisen pomosi kanssa oli myös mainio ja niin totta!

Olisipa hauska ajatus vuokrata talo Alteasta pariksi viikoksi. Tuskin sellainen kuitenkaan kohdallamme toteutuu, sillä olemme niin mukavuudenhaluisia, ettemme tahdo matkoilla turvautua itsepalveluun 🙄

Pyykkikone taisi juuri päästä pesuohjelman loppuun, joten täytyy mennä laittamaan ylimääräinen huuhtelu ja työntää sitten pyykki kuivuriin. Odottelen kiinnostuneena jatkoa Kipan hääreportaasiin! Mukavaa loppuviikkoa kaikille 😃

Kiitoksia kirjoituksistanne. En ole todellakaan ehtinyt laittaa tänne mitään vielä häistä. Syy selviää, kun joskus joudan kertomaan. 

Ensimmäisen illan menu minulla on valokuvana whatsappissa. Saisinpa sen siirrettyä jotenkin tähän. Ruoka oli äärimmäisen hyvää, sitä oli montaa sorttia ja liiankin paljon. Laitan joskus myöhemmin lisätietoja. Pääosin erilaisia alkupaloja italialaisittain. Pääruokana Italian home cooked Raviolo wiht ricotta and spinach, clsssic and ragu sekä erilaisia pizzoja. Jälkiruokana oli jäätelöä. En edes muista, mihin kohtaan jäin aiemmassa kirjoituksessani. Joka tapauksessa tuosta ruokasalista siirryimme sitten taas baariin ja kaikilla oli hauskaa. Minä olin välillä hädissäni, että eksyn, kun minulta puuttuu suuntavaisto kokonaan. Mukavaa oli, että porukka sai tutustua toisiinsa ennen varsinaista hääjuhlapäivää.

Helatorstaina oli sitten varsinainen hääjuhla. Aloitimme päivän aamiaisella jossain syvällä linnan uumenissa. Vaatetta sai olla päällä, niin viileää siellä oli. Morsian ja "pääkaaso" söivät aamiaista hääsviitissä ja se oli ainoa asia, jonka kanssa siellä päässä "mokattiin". He saivat odottaa aamiaistaan kauan. Ketään ei saanut kiinni puhelimella, kun se aamiaispaikka oli niin syvällä, että kännykkä ei kuulunut ja kaikki "päähenkilöt" henkilökunnastakin olivat siellä. Kahvikone ei oikein toiminut ja pientä alkuvaikeutta oli, olimmehan ensimmäinen isompi porukka siellä remontin jälkeen yli 30 vuoteen. Henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä. Paistoivat munakasta ja pannukakkuja ja touhusivat koko ajan. Ympäristö oli kaunis, vaikkakin kylmä. Isoista kivistä tehdyt seinät, jotka olivat olleet paikoillaan yli 1000 vuotta. Mukava oli vaihtaa kuulumisia ja herkutella toisten laittamalla aamiaisella. Vähitellen siirryimme sitten huoneeseemme ja aloin jo valmiiksi katsella vaatteitamme, että kaikki olisi kunnossa. Kauhukseni en löytänyt yhtä korupussukkaani, jossa oli sekä kulta- että helmikoruja. Ensimmäisenä iltana minulla oli hopeiset  Kalevalan korut ja hääpäivän koruja en osannut valita etukäteen, joten otin mukaan kaksi vaihtoehtoa. Etsimme niitä siippani kanssa emmekä löytäneet mistään. Ajattelin jo, että korut oli varastettu Rooman hotellissa, kun siellä ei ollut turvakaappia arvoesineille. Lopulta oli tyydyttävä siihen, että käytän samoja koruja kuin edellisenä iltana. Hääjuhlan oli tarkoitus alkaa kello 14.00 ja se oli tarkoitus pitää ulkosalla tosi kauniissa paikassa. Kaikki vaan jännittivät onnistuuko ulkona, kun sataa tihutti vähän väliä. Nyt lopetan tällä erää ja lähden saunaan pesulle siippani perässä. Tarkoitus olisi vielä vähän jatkaa tänään. 

No nyt jatkuu... 
Siinä päivän aikaan vaihdeltiin viestejä... meillä oli oma whattsapp-ketju koko porukan kesken. Joku etsi höyrytintä, joku jotain muuta ja tavarat vaihtoivat paikkaa huoneesta toiseen. Kauhuksemme huomasimme siippani kanssa, että uhkana Rooman kentällä mahdollisesti alkava lakko seuraavana päivänä, jonka piti olla paluupäivämme Helsinkiin. Viestejä vaihdeltiin tämänkin asian tiimoilta. 

Minulla alkoi jo olla hätä, kun en saanut puhelimella kiinni muutamaa tyttäreni ystävätärtä, joiden oli tarkoitus auttaa minua ripsien ja kampauksen kanssa. Lopulta hiippailin kohti hääsviittiä, jossa porukka oli - pääsin piipahtamaan sisälle, kun kuvaus oli tauolla. Kuvaajat olivat Suomesta, rouva otti "tavallisia" kuvia ja selvästi "johti" hommaa ja mies kuvasi videolla. Lopulta "kampaajani" laittoi ensin ripseni ja sitten kampaukseni. Ripsien laittaja oli toinen kaasoista ja oli kovasti kiireinen. Hyvin hoitui näin.

Siinä sitten jännäsimme, että onko tilaisuus ulkona vai sisällä. Lähdimme kohti hääseremonia paikkaa ja vähän kauhusta kankeana katselin taivaalla olevia tummia pilviä. Paikka oli ikään kuin pitkulainen parveke, keskellä oli käytävä ja molemmin puolin penkit. Ihan päädyssä oli "vihkijä" ja takana ja sivuilla mitä uskomattomimmat maisevat vuorineen, laaksoinen ja kivisine raunioineen. Näky oli taianomainen. Siippani oli jo mennyt seremoniaharjoituksiin ja muut istuimme ja odottelimme. Jossain vaiheessa pyydettiin erikseen, että yksityishenkilöt eivät kuvaisi, kun viralliset kuvaajat sitten ottaisivat kaikki mahdolliset kuvat. Kello oli jo yli kahden eikä mitään tapahtunut. Sadepilvet roikkuivat taivaalla, välillä ehti aurinkokin pilkahtaa. Poikamme istui lähes takanamme ja kuulin, kun vastasi puhelimeen, että "enhän mä voi, kun hääpari tulee milloin tahansa".... Toisessa päässä oli kaaso, joka pyysi poikaamme auttamaan miestään vaunujen ja vauvan kanssa. Siellähän oli portaita ihan mieletön määrä ja joka paikassa. Kaaso sanoi, että eivät ne vielä tule, hän on vielä aamutakissaan.... No poikammehan lähti auttamaan vauvan ja vaunujen kanssa ja hyvin ehti. 

Lopulta alkoi kuulua musiikkia (en muista nyt kappaleen nimeä - kerron sen myöhemmin) ja morsian saapui siippani käsipuolessa, kaasot perässä kulkien. Sulhanen ja bestmanit odottivat rauhallisina. Siinä vaiheessa oli pakko kaivaa nenäliinaa esiin, kun alkoi väkisin tulla tippa linssiin. Ihan viime tinkaan asti olivat miettineet, pidetäänkö tilaisuus ulkona vai sisällä ja osittain säänkin vuoksi (ei pelkästään kaason) tilaisuus alkoi vähän myöhässä. Vihkijä oli suomalainen Roomassa asuva nainen. Piti kauniin puheen, paljon elämän viisauksia oli joukossa. Lopulta tuli kohta, johon vastattiin "tahdon". Ja sitten sai suudella. Välissä ystäväpariskunta esitti laulun ja kaksi tyttären ystävätärtä pitivät hyvät ja lyhyet puheet. Seremonia vielä jatkui. Siinä oli hauska yksityiskohta, kun vihkijä otti esille puisen laatikon, jonne puolisot laittoivat toiselleen kirjoittamansa kirjeet. Kumpikaan ei tietenkään tiennyt, mitä toinen oli kirjoittanut. Sitten siihen laitettiin viinipullo ja laatikko sinetöitiin. Yhdessä piti sitten päättää päivä, jolloin aikovat avata laatikon, lukea toisilleen kirjoittamansa kirjeet ja nauttia laatikon sisällöstä. 

Siirryimme sitten vihkitapahtuman jälkeen portaita taas alaspäin. Siellä oli hääkakku ja skumppaa. Nuoret leikkasivat kakun ja sen jälkeen tuli siippani ja minun puheeni. Siippani puhe kesti noin 2 minuuttia, minun noin 9 minuuttia. En sinänsä jännittäntyt puheen pitämistä, vaan sitä, että miten pystyn sanomaan kaiken alkamatta kyynelehtiä. Melkein onnistuin. Molempien meidän puheet olivat hyviä ja hyvin erilaisia. Sitten tuli tarjolle taas monenlaista suolaista palaa heti kakun jälkeen. Paikalla kävi myös pormestari pitämässä puheen, koska linna oli ikään kuin avattu uudelleen 30 vuoden tauon jälkeen. Keskustelu kävi vilkkaana ja oli mukavaa, että porukka oli jo edellisiltana ehtinyt tutustua toisiinsa - nekin, jotka eivät ennestään olleet tuttuja. Siinä ehdimme vielä ottamaan hiukan valokuvia (joissa kaikki varmaan palelivat - minullakin on ylläni pitkä villatakki "hääjakun" päällä. Saimme yhteiskuvan ja joitakin muita ennen kuin taivas aukeni. Itse vihkiseremonian aikana tuli jossain vaiheessa muutama pisara taivaalta - onneksi ei enempää. Nyt taivas aukeni. Tarjoilijoita ilmestyi kuin muurahaisarmeija kantamaan "tapastarjottomia" sisälle baariin, jonne asetuimme joksikin aikaa. Hääpari oli vielä kuvauksissa. Jossain vaiheessa siirryimme sitten "pääruokasaliin" - nimeltään taisi olla Aurora-sali. Katto oli kuvitettu upein maalauksin ja koko sisustus ja kattaus oli suorastaan häikäisevä. Tunnelma oli kuin sadussa. 

Sitten alkoi pääruokailu. Laskin tuossa, että taisi olla yhdeksän ruokalajin menuu - siitä taitaa uupua vielä jälkiruoka, joka tarjoiltiin myöhemmin baarin puolella. Isäni lähti nukkumaan juuri ennen pääruokaa. Etukäteen oli pitänyt valita, ottaako pääruuaksi lihaa vai kalaa. Kalaa oli joissakin muissakin ruuissa, mutta itse pääruan kala-ateria oli yksi elämäni herkullisimmista. 

Nyt on taas lopeteltava, että siippani saa ruokaa. 
Meillä on huomenna aikainen nousu. Paljon asioita ostettavana - mm. uusi pumppu. Maanantaina yhtäkkiä veden tulo hanasta loppui kesken tiskauksen. Tästä jatkan luultavasti lauantaina tai mahdollisesti jo huomenna.

Voikaa hyvin, ensi viikolla lämpenee ja kesä alkaa uudestaaan. 

Nälkähän tuossa tuli, kun lueskelin Kipan häätarjottavia. Osallistuin itse 12 vuotta sitten Galabriassa vävyni veljen häihin, morsian oli italialainen. Me suomalaiset emme ymmärtäneet sitä ruoan määrää ja söimme ensimmäiset viisi lajia yhdeksästä. Ja edelleen minua kismittää, kun jossain vaiheessa tuli suuresti rakastamani hummeri, jota en vaan pystynyt syömään.

Toissayön vietimme Mustion Linnassa. Meillä oli paikan ainoa sviitti, Merlinin torni, joka on ennen toiminut muuntajana. Se oli sisustettu antiikkihuonekaluin ja kristallikruunuin. Makuuhuone oli toisessa kerroksessa ja siellä oli kylpyhuone. Justukselle hieman hankalaa pitkät portaat, pärjäsi kuitenkin. Tiilirakennus oli niin rannan lähellä, että terassi oli veden päällä ja maisemat lumoavat. Illalla nautimme Linnankrouvissa neljän ruokalajin aterian, herkullista. Lähituottajilta ja metsistä raaka-aineet, esim. jälkiruokana raparperia ja ketunleipiä.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme läheiselle olutpanimolle, joka harmiksemme olikin suljettuna. Mökilleni oli vain 25 km matka, kävimme vielä vähän töitä tekemässä. Ja minä onneton unohdin laittaa ulkokukkasille kastelupallot, toivottavasti eivät kuole, kun seuraavan kerran menemme vasta juhannuksen jälkeen.

Mökiltä tyttären luo. Kuvastudion koevedokset olivat tulleet ja halusin hänen mielipiteensä tilattavista kuvista. Sitten tytär ja vävy pitivät meille kurssin tekoälystä, ohjelma laitettiin läppärilleni ja sain harjoitustehtäviä. Nyt tunnen olevani taas ajan hermolla, kun ainakin suurin piirtein ymmärrän, mistä siinä on kysymys.

Kiihkeitä kannanottoja on käyty serkkuryhmässämme. Meillä on tapaaminen kuun lopulla. Osa haluaisi tuoda jälkikasvuaan näytille, osan mielestä kokoontuminen on pidettävä vain serkkujen ja puolisoiden kesken. Eräs serkkuni vastusti kiihkeästi "mukuloiden" mukaanottoa enkä voinut olla muistuttamatta, että viime kesänä hänen kaksi lastaan omine lapsineen olivat mukana ja että minusta oli kiva tavata heitäkin. Yksi serkku Turusta ilmoitti ei-tulevansa ollenkaan, ellei hänen tyttärensä saa tulla, koska on äidilleen autokuskina. Niin että tunnelmaa luodaan jo etukäteen!

Tänään on sitten käytävä kuivamuonakaapit kaupungissa läpi ja pakattava kaikki. Aamulla on aikainen lähtö Orivedelle, kun vene tuodaan talvisäilöstä jo klo 12. Ja meidän täytyy sitä ennen hakea Justuksen peräkärry vävyltä, jolla vielä eilen se oli täynnä tavaraa. Justus aikoo hankkia mökilleen uuden huussin ja muuta tavaraa, joten peräkärryä tarvitaan.

Minua hieman rasittaa tämä tavaramäärän roudaaminen autoon, autosta laiturille, laiturilta veneeseen, veneestä saaren laiturille ja sieltä ylös mökkiin ja vielä paikoilleen. Ja mukaan on pakattava kylmän ilman vaatteet, lämpimän sään vaatteet, työvaatteet, kaupassakäyntivaatteet, puhumattakaan kaikista hiushoitopurkeista ja muista toilettitarvikkeista. Justus osti eilen sinivalkoraitaisen lakanasarjan, jonka vielä illalla pesin ja lähdenkin nyt mankeliin, talomme alakerrassa on sellainen.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Heippa taas, kiitos IL ihanasta selonteosta. Kyllä puuhaa riittää teillä. Vähän jännittää, kuten puhelimessakin sanoin, Justuksen pääseminen veneeseen ja päin vaistoin. Kyllä varmasti selviätte. Ihanaa, kun on niin positiivinen elämänasenne <3 

Jatkan nyt hetken häätarinaa. Kohta, kun siippani kanootilta kotiutuu, joudun lopettamaan ja pääsen saunaan. Syyt ja hankaluudet kerron myöhemmin. 

 Se häissä soiva kappale, kun rakas siippani seurasi tyttäemme rinnalla, kunnes luovutti hänet puolisolleen, niin kappale oli Andrea Bocellin Con te partiro.... ja ädillä vierivät kyyneleet väkisin silmillä... 

Vielä hääillan menuuseen palatakseni luettelen tässä nyt joitakin noista liki kymmenestä ruokalajista, joita meille tarjoiltiin: Smoked Scottish wild salomon with a lemon and lime vinaigrete, fresh dill  and salmon .... ensimäinen noin kymmenestä ruuasta. Täydellistä voisin ruuasa sanoa.  Nyt saunaan. Katson, ehdinkö jatkaa kirjoitusta. 


  

Yritän vielä jatkaa. Ihana sauna, koivun tuoksu ja pulahdus vilpoisaan kirkkaasen järveen - ei paljon enempää edes kehtaisi toivoa. Mutta tätä ei voi verrata mihinkään muuhun. 

Hääjuhliin, jos palataan; jossain vaiheessa sulhanen - tai siihen mennessä nuori avioitunut mies - piti oman puheensa. Ylisti vaimoaan - enkä voi mistää olla eri mieltä  - ja kertoi suhteen vaiheista - ja taas tuli tippa linssiin. Sulhanen kertoi, että oli jännittänyt puhetta kovasti - mutta meni tosi upeasti. Myös se jäi hieman sulhalsta häiritsemään, että unohti osan puheesta. (Voin kuvitella sen osan) .Muuten sulhasen puhe oli kerrassaan täydellinen. 

Ilta jatkui lopulta upeasta ruokasalista kohti vielä upempää illallallis/- hääsalia. 

Hääjuhla illallisen jälkeen siirryimme taas yhden baarin tiloihin. Siellä oli piano, omasta takaa soittava ja laulava duo sekä upea piano mítä mahtavimmissa ympäristoäissä. 

Jatkan huomenna, nyt illallinen odottaa uunissa. Ja pyydän etukäteen anteeksi , että tarina taas jatkuu enkä ehdi käydä kirjoitusvirheitäniläpi. 

Hyvää vointia ja iloa päiviinne <3