Tervehdys, näin myöhään meni, että tähän asti ehdin. Ihan lyhyesti kommentoin:

Tiinuliinu, en muistanut tiedän lähtöpäivää, tuossa aiemmin kyselinkin. Ajasta lämmössä tulee varmasti mukavaa teille kaikille. Eipä tarvitse pelätä jäisiä liukkaita kelejä... Uskon ihan oikeasti, että koiran kanssa matkustaessa saa parempaa palvelua. 

IL eipä ihme, että tuollaiset asiat valvottavat. Toivottavasti ystäväsi melanooma ei ole ehtinyt levitä. Keinoemosi on saanut elää pitkään ja ymmärtääkseni hyvän elämän. Tietysti huoli on läheisillä, kun noita ympärivuorokautisia hoivapaikkoja on niin vähän tarjolla. Heviteinin juhlat ovat varmasti hauskat enkä epäile, että hauskuutta uupuu Justuksen lapsenlapsen kanssa mökillä.

JJ  onpa mukavaa kuulla, että pääsit kotiutumaan jo kahden yön jälkeen leikkauksesta. Maltti on nyt valttia, vaikka ei se helppoa ole. Valita tänne, kun mieli tekee. Meitä on täällä monta ymmärtäjää. Merelle minulla olisi kyllä sinulta oppimista. Osaat pukea tärkeät asiat ytimekkäästi ja lyhyesti - kuitenkin niin, että olellinen tulee esiin. Vähän kadehdin tuota ominaisuutta. 

Pikseli miten voit. Toivottavasti tauti jo hellittää otettaan. Kurjaa sairastaa ja vielä noin pitkään. Voimia sinne. Japena voimia leikkauksesta toipumiseen. Ihailen rohkeuttasi ja tarmokkuuttasi noiden leikkausten suhteen. Voin uskoa, kun kevät koittaa, niin vaikka nyt olisi kipuja ja rajoitteita, niin ei takuulla sitten enää harmita. 

Mustikkaposti nauratti melkein, kun luin, että olit 45 saadessasi ensimmäisen lapsenlapsesi. Minä olen nyt sitten 20 vuotta vanhempi ja kohta jo 21 vuotta vanhempi. Sinänsä olen mieleltäni pirteä, mutta nämä fyysiset rajoitteet harmittavat - ei sille mitään voi. Mulla myös pian edessä hermoratatutkimus. Saa nähdä, mita tuumivat mahdollisesta  rannekanava-ahtauma leikkauksesta. 

Me saimme keskiviikkona oikein Pietarin kalansaaliin. Verkoissa oli yksi 2,3 kiloinen taimen, 1,7 kiloinen siika sekä kaksi pienempää vähän alle kiloista siikaa. Totesin siipalleni iltapäivällä, että on tää rankkaa olla kalastajan vaimona. Isoimmista kaloista teimme molemmista graavikalaa. On jo siivutettu ja pakattu kaksiin eri rasioihin. Toiset mukaan kaupunkiin, kun näillä näkymin on suunnitteilla viettää jouluaatto tyttären ja vävyn luona. 

Toinen "satsi" jää tänne pakkaseen, että on meille sitten joulupäiväksi ja Tapaninpäiväksi. Lohen päästä ja roippeista keitin nyt pitkästä aikaa liemen. Sai terassilla viilennettyä ja mahtui sitten liemet ja roippeista siivotut kalatkin pakkaseen. Mukaan pitänee laittaa keittoon sitten vielä kaupasta ostettu lohifilee. Aikaa vievää ja mun käsille kovinkin hankalaa tuo osa hommasta. Saman tein vielä kolmelle siian päälle ja roippeille. Niistä valmistuikin eilen sitten niin maittava keitto (lisänä oli vielä pikkusiiasta filettä), että söin liikaa enkä saanut unta, kun vatsa tuli kipeäksi. Se oli liian hyvää. 

Toissapäivänä söimme pienemmistä siikafileistä paistettuja "pihvejä" seuranaan vielä muutama ahvenfilee. Perunamuussia oli niiden kanssa saatava. Keittoa on nyt jäljellä niin, että viemme kaupunkiin ja syömme sitten siellä loput. Graavisiikaa ja -lohta olemme syöneet leivän päällä lounaan lisänä. Olivat niin isoja, että jäi hyvin jouluksikin. Sattui vielä isossa siiassa olemaan toooosi paljon mätiä... Kunnon herkkuja saimme. 

Eilen olin ekan kerran kävelyllä postilaatikoilla 6.10. tapahtuneen tapaturman jälkeen. Pelkäsin, että olisi ehkä liian pitkä matka, mutta kyllä se kohtuudella sujui. Tosin myöhemmin lenkin ja lounaan jälkeen päikkäreitä yrittäessä oli vaikeaa nukahtaa, kun vasenta jalkaa särki niin paljon . Pakkohan se on jossain vaiheessa yrittää liikkeelle lähteä. Arcoxiaa ja 1000 millistä Panadolia olen nyt viime päivät käyttänyt, mutta onneksi olen ollut nyt jo joitakin päivä ilman Tramalia. 

Muuten kävely teki tosi hyvää ja näimme tien varressa muutaman hyvältä näyttävän kanttarellinkin. Aloin jo suunnitella sieniretkeä. Tosin tänä aamuna jalka oli jo paljon huonommassa kunnossa ja pelkäsin taas sen antavan "periksi", niin että "tippuu" jalka alta. 

Lähdin kuitenkin tänään tänään metsään. Ensin tuohon meidän tontin takarajoille, jossa on yleensä ollut suppiksia. Siihen tarvitsin avuksi siippaa ja kävelysouvaa toiseen käteen Kuvittelin suppisia olevan paljonkin, mutta saalis oli hiukan pettymys. Taitavat vielä kasvaa, kun olivat niin pieniä. Niitähän voi kerätä kunnes peittyvät lumen alle. Tuossa siippani oli poimia ja minä etsijä. Olin varma, että kanttarellaja (jos löytyisi lainkaan) ei juurikaan olisi. Metsässä tallustelu on aivan ihanaa ja teki oikeasti mieli halata puita. Ilma oli upea ja auriko paistoi. Linnunlauluakin kuului. 

Mietin, että me kaksi syntyperäistä stadilaista rakastamme olla täällä korvessa.... Keräsin vielä tontin takamailta vähän erilaisia sammalia ja hain laatikon, jossa mulla on "joulukori" tarvikkeita. Siippani lyhensi tontilta polun varrelta katajan oksia, joita sain sitten asetelmiini lisäksi. Oli homman päätteeksi niiiiiin ihana tunne, kun vihdoin sain jotain tehtyä.

Autoon on jo pakattu kaupunkikotiin pari asetelmaa, äidille yksi sekä tytärtä varten tarpeet yhteen. Kaupunkikodissa pitäisi olla lastenvaunujen muotoinen kori, johon on tarkoitus hänelle asetelma tehdä. 

Hommaa on ollut tänään niin, että en ole edes uutisia kertaakaan ehtinyt kunnolla katsoa. Sen mitä olen, niin hirvittää kieltämättä. 

Isäni synttäreitä varten olen lähettänyt kutsuja ja selvitellyt erilaisia asioita. Hommaa ja aikaa siinäkin on, vaikka mielelläni sen teen. Eipä taidetaa enää isän täysiä kymmeniä tämän jälkeen juhlia. Mulla on maailman kultaisin isä, aina valmis auttamaan kaikkia. Äidin hoivakotiin vie suklaata harva se päivä. Usein kesäisin myös marjoja. Kutsuja on yli 60 , mutta ehkä luku lähellä 50 kymmentä on sellainen, joka mahdollisesti toteutuu. Pianisti serkkunikin varmisti tänään tulonsa,  joten on yhteisille joululauluille sitten säestäjä. Omalta kohdaltani vielä laulunsanat vaiheessa. Ehkä ehdin jotain kaupunkiajanjaksona tehdä. 

Poikamme soitteli illalla ja oli joutunut eilen pahoinpitelyn kohteeksi. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta nilkassa kaksi murtumaa ja mm. autolla ajo kielletty vähintään 6 seuraavaa viikkoa. Koipi on nyt kipsissä ja ainakin kuvien perusteella näytti siltä, että ei vaatisi leikkausta. Tuo on kurja takaisku - tietty pojan itsensä kannalta, mutta myös isäni kannalta. Kyyditykset ovat nyt hänen osaltaan tauolla. On kyllä sitä mieltä, että kipsijalasta huolimatta haluaisi hauvavauvan hoitoon, kun vauva on leikkauksessa ja sen jälkeen vähintään viikon sairaalassa parhaimmassakin tapauksessa. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että vävy olisi tullut puoleen väliin, eli Heinolan Cittariin luovuttamaan koiran meille. 

Omien lääkärijuttujemme vuoksi emme ole leikkausiáikaan kaupungissa. Siinä on kahden päivän rako, jolloin olisi tarkoitus mennä, jos vaan pääsemme vauvaa sitten katsomaan lastensairaalaan. Kun nyt tulemme isänpäivän "ympärillä" siellä "etelässä" käymään, niin pitää hakea ja kuskata poikaamme isänpäivänä, että pääsee isäni luo. Tyttären luo menemme sitten myöhemmin iltapäivästä tai alkuillasta. Kyllä odotan näkeväni tuon pienen pojan - kauhea ikävä, sydän on pakahtua. 

Muutakin ohjelmaa on oikeastaan päivittäin, joten päivät kuluvat varmaan lähes huomaamatta.  Täällä saa taas sitten levätä (tai sitten ei) . Mulla on terassilla vielä pieni määrä sieniä pussissa enkä muista, että olisin aiemmin niitä noin jättänut. Mutta varmaan huomenna sitten kaupungissa.

Aikaa meni tänään melkoisen kauan, kun laittelin led-kynttilöitä ja valoketjua off-asentoon "timerin" sijasta. Se on hidasta hommaa, kun mulla on 20 led-kynttilää ja 15 valoketjua sisällä. Terassilla on kyllä sitten omat valonsa, mutta ne on helppo ottaa pois, kun siippani vain ottaa töpselit seinästä. Nyt silmät lupsuvat kiinni. Juuri sain astianpesukoneen tyhjennettyä, kauppalistan suunniteltua jne, Toivotan mukavaa isänpäivä viikonloppua itse kullekin. 

Hei, oliko teillä muilla tekonivelpotilailla kotiin päästyänne pahoinvointia. Minulla ei ole ruoka maittanut yhtään, on oksennusolo vähän koko ajan ja.äsken jopa  oksensin .( mahanesteitä lähinnä). Yhden -"huume" kipulääkkeen jätin aamulla ottamatta eikä kipu ole polvessa paha, mutta huono-oloisuus jatkuu.verenpaine ok eikä kuumetta ole. osastolle soitan huomenna, tänään myöhästyin soittoajasta ja ajattelin kyseistä teidän kokemuksistanne.

Jumbojet, oli kyllä
Kesti lähes kuukauden, neljä kiloa putosi paino siinä ajassa.

Tulirumpu, kiitos tiedosta. Helpotti tieto. Jotenkin niin outo olo, kun tuntuu ettei mitään kykene syömään. Voisi olla joku kivempikin keino laihtua.🤣

Joo, laihtuminen oli helppoa mutta ei mukavaa. Eikä mies tuonut kaupasta edes yhtä suklaapatukkaa.

Minä laihduin kolmessa viikossa sen neljä kiloa. Ei vaan ollut nälkä ja helposti voi huonosti. Lääkkeitä vähensin heti kun oli sallittua varsinkin niitä opioideja  

Japena, kiitos kun kerroit. Mä jätin aamulla opioidin pois. Silti just tänään ollut kaikkein huonoin olo. Jopa oksentanut. Mahahapot varmaan ihan sekaisin. 

Ei se välttämättä niistä johdu, tosin niiden poistuminen elimistöstä vie jokusen päivän. 
Leikkaus on elimistölle iso stressitila ja kukin oireilee tavallaan. 
Kipukin aiheuttaa pahoinvointia  

Nytkään minulle leikkauksen jälkeen ei oikein mikään maistu vaikka vaan pintaa raapastu eli 120cm ommeltu ihoa. Välillä myös oksettaa.

 

Japena, olet oikeassa. On vain kurjaa kun oksennusolo koko ajan. Tuntuu että jos suunsa avaa, oksentaa. No niin, nyt on syytä lopettaa itsesääliset juttuni.Elämässä nyt on monella paljon isompiakin murheita. 

JJ tuli mieleen, että onko sulla käytössä mitään vatsansuojalääkitystä, kun muu lääkekuorma normaalia suurempi. 

Parempaa vointia sinne 💕