Koshkoita on syytä onnitella laihtumisesta (avioliitosta taisin jo onnitella, mutta onnea edelleen siitäkin!)

Muoria on onniteltava urheilusuorituksesta ja Jumbojetiä kiitettävä ihanista ajatuksista.

Mulle ei kuulu mitään.

Mukavaa päivää kaikille ja kohtahan sitä voi jo viikonloppuakin toivotella!

Japena

Torstaina
Olutpaisti (palapaisti portterissa 4-5 tuntia haudutellen)
Iltapalaksi https://www.meillakotona.fi/reseptit/herkullinen-kesakurpitsa-sinihomejuustopiirakka

Perjantai on täynnä nuorta porukkaa, ruokaa pitää olla paljon ja täyttävää ja mitä todennäköisemmin iltapalaa syödään vähän pitkin iltaa leffan äärellä.
Pihvi, salaatti + https://www.tastemade.com/shows/hor/bacon-cheese-potato-dome
iltapalaksi nachopelti/peltejä ja vaikka makumaailma ei nyt ehkä ihan kohtaakaan, niin lisäksi hedelmäsalaattia ihan vain vastapainoksi tuhdille ruoalle.

Lauantai
Mies loimuttaa lohen ja sen kanssa paahdetut rakuunaporkkanat ja lohkoperunat
Iltapalaksi Feta-pinaattipiirakka

Ja joka väliin jonkinlaista salaattia ja tietysti perunaa/riisiä sun muita lisukkeita.

Eli aika tuollaisia perusruokia, kun en ole mikään gourmet-kokki.

Hei Ihanaiset,

Kipa, tervetuloa lämmöstä tänne lumen keskelle.

Muori, mahtavaa! Onnittelut kultamitalista, sitä kelpaa hehkuttaa .

Koshkoi, olet sitkeä sissi ja hienon tuloksen saavuttanut.

Jokainen laihduttakoot tyylillään, minä olen tyytyväinen, kun löysin pätkäpaaston jota aion noudattaa lopun ikääni, sopii minulle. Ruokapäiväkirjankin pito minua aluksi laihduttaa mutta aika nopeasti jään siihen jumiin, elämä pyörii vaan ja ainoastaan sen ympärillä mitä vielä saan syödä, kuinka paljon ja rupean käymään kauppaa itseni kanssa. Liikunta vs syöminen, vähäenerginen ruoka vs herkku , eihän siitä mitään hyvää seuraa. Kaikki maailman diettitrendit on kokeiltu mukaan lukien ihan itse kehitelty kitukuuri höystettynä pakonomaisella kävelyllä. Elämäni ainoan kerran minulla on silloin ollut lattavatsa mutta sen hinta oli kova, sain aineenvaihduntani ja pääni niin sekaisin, että kärsin siitä vieläkin vähän.
Uuden elämäntavan oppiminen on kyllä työlästä. vanhat tavat vaanivat kaiken aikaa nurkan takana, sain sen karvaasti taas kerran kokea . Kolme vuotta pätkäpaastoa tulee ensi kuun alussa täyteen ja itsevarmasti kuvittelin jo homman olevan selkäytimessä, katin kontit! Joulun pyhät, paastopäiviä vain kerran viikossa ja vähän suklaata, muuta ei tarvittu ja olin taas lähtöruudussa. Kyllä tämä tästä, nyt en luovuta ja iske hanskoja tiskiin niinkuin aiemmin mitään katastrofia ei ole päässyt tapahtumaan, vanhat tavat kävivät vierailulla mutta ne häädetään tapa kerrallaan.

Eilen oli upea kevätsää ja mietin pitkään lähdenkö sauvakävelemään , halu oli kova mutta aurinko ja valkeat keväthanget eivät ole ruusufinnilleni (typerä nimi) hyvä yhdistelmä. En voinut kuitenkaan vastustaa upeaa ilmaa. Vaan kuinkas kävikään, isäntä oli aamulla lähtenyt asioilleen ja vaikka hän oli myöhään illa luonut kaikki lumet sitä oli yön aikana tullut reilusti lisää. Otin siis lapion ja kolan esille, meillä ei ole paljon putsattavaa aluetta ja reilusti tilaa mihin lunta voi kasata mutta sen verran kuitenkin, että käy treenistä. Minun hommani on myös lumen pudottelu pienten puiden oksilta joten ei muuta kuin hankeen . Jalassa minulla oli lyhytvartiset nastakengät, ei kuomatkaan olisi mitään muuttaneet, lunta oli polviin, terveisiä IL:lle . Puut ja pensaat ovat tietysti tontin laidoilla mutta sain tehdä harta- ja reisivoimin töitä, että pääsin eteenpäin. Kengät olivat hetkessä täynnä lunta, nauhat aukesivat ja onneksi kengät pysyivät jaloissa. Olin aivan läkähdyksissä, kun urakka oli tehty. En voinut olla ihmettelemättä miten ennenvanhaan miehet ja hevoset kestivät talvella puun kaadoissa . Olivat tietysti sitkeämpää sorttia kuin tällainen ansarikukka mutta on se leivän ansainta ennen ollut silkkaa raadantaa.

Nyt kiskaisin takalistoni soffalta ja lähden sille lenkille joka jäi eilen tekemättä, ei auringon paiste häiritse . Mukavaa talvipäivää kaikille, kiva kun olette olemassa .

Koshkoi oli siinä oikeassa, että pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Vanha vitsi siitä, kun lihava nainen ihmettelee, kuinka hän voi olla lihava, kun hän syö kuin lintu. Siinäpä se, linnut syövät koko ajan, kun ne tarvitsevat energiaa lentämiseen. Talvella vielä enemmänkin. Me syömme pienen aamupalan = pala ruisleipää jonkin kokolihapäällisen kanssa ehkä vähän juustoakin sekä 2 kuppia kahvia. Joskus laitan lautasellisen kaurapuuroa kuntosalipäivinä. Päivällinen syödään n. klo 15 ja se on mitä milloinkin. Hyvin usein lihaa tai kalaa ja lisukkeena kukka-, parsa- tai ruusukaalia ja kalan kanssa perunaa. Kuntosalilla syön joskus savulohisalaatin, mutta muuten emme syö lounasta. Saatan ottaa omenan tai banaanin, jos tuntuu olo tyhjältä. Iltapalaksi laitan yleensä voileivän ja kupin teetä, kun en kestä nukkua tyhjällä vatsalla.

Tuo Koshkoin "nälkää kohti" sai minut hieman vinosti hymyilemään, kun yleensähän terveysalan ihimiset sanovat, ettei koskaan saisi tulla nälkä. Olet kyllä siinä mielessä oikeassa, että jos puputtaa 4-6 kertaa päivässä, niin silloin ei tule näläntunnetta, muttei välttämättä myöskään kylläisyyden tunnetta. Me meirämmiähen kanssa yleensä syömme silloin, kun on nälkä.

Edelliset pudottamani 10 kiloa lähtivät pienentämällä annoskokoja ja nyt menneet n. 6 kg kai vain säännöllisyydellä, mutta herkkujakaan kaihtamatta. Viimekertaisessa tapaamisessa kerroin syöväni Kingis-jäätelöpuikon lähes joka päivä ja minua huvitti IL:n sponttaani huudahdus "älä valehtele"! Totta se on, mutta siitä huolimatta painoa ei ole tullut lisää ja aina välillä se nytkähtää alaskin päin. Kuten sijoitustoiminnassa myös painonpudotuksessa maltti on valttia. Silloin ei tule stressiä. Joskus käyn vaaalla viikon ajan joka aamu, mutta pääsääntöisesti punnitsen kerran viikossa tai pari kertaa kuussa.

Liikuntaa harrastan sen kolme kertaa kuntosalia viikossa ja lajit ovat nykyään maanantaisin circuit, keskiviikkoisin hikijumppa sekä perjantaisin kuntosalilaitteet + mahtavat venyttelyt. Aina suunnittelen, josko alkaisimme säiden keväistyttyä käydä silloin tällöin kävelemässä, mutta vielä ei ole niin hyvää kevättä ollut

Mimsella, sinun ruokalistasi kuulosti herkulliselta. Meille tulee tänään kälyni viikonloppukylään, hän kun menee huomenna Tampereen Oopperan La Bohéme -esitykseen. Me menemme vasta 20. päivä. Kälyni on siinä mielessä hankala tapaus, että hänellä on pitkä lista ruoka-aineita, joita hän ei voi syödä ja toinen lista siitä, mitä hän ei halua syödä. Lisäksi hänellä on joku happo-emäs ongelma, jota en oikein ymmärrä. Kaikki E-koodit ovat ehdottomasti no-no, vaikka olen vuosien mittaan yrittänyt selittää, etteivät kaikki e-koodit ole hengenvaarallisia lisäaineita. Laita hänelle sitten ruokaa Kaiken lisäksi nyt pitää keksiä kolme ruokaa!. No, yksi on uunilohta perunoiden ja parsakaalin kanssa. Tänään ajattelin laittaa ihan perinteisen jauhelihakastikkeen perunoiden kanssa. Kolmas voisi sitten olla vaikka Igorin kanaa, kunhan huolehdin siitä, ettei kasvisliemessä ole selleria!! Meirämmiäs on varma siitä, että vika on pääsääntöisesti korvien välissä ja kun kälyni oikein kuulostelee erilaisten ainesosien vaikutuksia, hän stressaantuu ja maha menee siitä sekaisin. Kuulemma kaikki perinteiset elimelliset vaivat on poissuljettu eikä hänellä ole keliakiaa eikä laktoosi-intoleranssia, mutta siitä huolimatta ainoa käyvä kerma on Valion Eila luomukuohukerma ja ainoa pulla, mitä hän voi syödä on Oululaisen Pitkojen pitko! En oikein tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta siitä olen onnellinen, että vaikka hän muuten on ihan mukava ja fiksu ihminen, olemme tekemisissä vain harvakseltaan!

Paras puoli tässä vierailussa on kuitenkin se, että meillä on taas kerran puhdasta ja siistiä. Olen jo suunnitellut kutsua ensi viikolla lisääkin vieraita samoille siivouksille

Mukavaa helmikuun jatkoa kaikille sekä hauskaa viikonloppuakin, kun en todennäköisesti ehdi täällä paljoa roikkua

Olenko mä Menna ollut niin epäuskoinen sun jädensyönnin suhteen! Kyllä minullakin suurin osa pudottamastani 21 kilosta pysynyt poissa - melkein.

On tässä ollut taas vähän mammailemista noiden poikien kanssa. Eilen vävy oli jo Tallinnassa ja tytär jossain tärkeässä (?) asiakasjutussa esitelmöimässä ja minun piti mennä koululle kasvatuskeskusteluun (= kake) Heviteiniä oli raivostuttanut joku juttu ja kun tietää, ettei saa sanoa v***u, oli kirjoittanut sen paperille ihan noiden tähtien kanssa. Pari muuta pikkujuttua myös. Poika oli kuitenkin kakesta niin stressaantunut, että vaati mamman mukaan pysyäkseen rauhallisena.

Keskustelu sujui hyvin ja poika oli lähes hysteerisen iloinen kotimatkalla. Minä pidin opettajan tavasta käsitellä asiat, joskin puutuin sen verran, että kerroin, ettei pojan perheen puhekieleen kuulu minkäänlaiset kirosanat, enkä minäkään salli sellaisten käyttöä. Mietittiin vaihtoehtoja, kun taas alkaa oikein suututtaa ja poika kertoi, että mamma sanoo aina "voi myrkky".

Tänä aamuna olin vielä yöpaita päällä, enkä aamiaistakaan ollut ehtinyt valmistaa, kun terveydenhoitaja soitti, että Juniori on satuttanut päänsä. No ei muuta kuin äkkiä viikonloppukamat ja lääkkeet kassiin, vaatteet päälle ja menoksi. Terkkarin mielestä ei tarvinnut lähteä lääkäriin, ellein Juniori muutu poissaolevaksi tai voi pahoin jne.

Hän oli laskenut välitunnilla pulkalla mäkeä, alkuvaiheessa maannut pulkassa selällään ja keksinyt vaihtaa mahalleen. Kelkan suunta oli vaihtunut ja rautapylväs oli edessä. Oli saanut sen verran suuntaa muutettua, että otsan sijasta pään sivu osui pylvääseen, onneksi oli paksu pipo päässä. Täytyy tarkkailla tämä päivä ja yöllä kurkistella muutaman kerran.

Suunnitelmissani oli ollut käydä rauhassa viikonloppuostoksilla ja mietin, miten sen nyt hoitaisin. Vävy ja tytärhän ovat Tallinnassa hääpäivämatkalla. No kotona olikin ihana Eda-siivooja, joka lupasi pitää poikaa silmällä sen ajan, kun käyn kaupassa. Junioriparan pää on hellänä, äsken silitin hänen päätään, niin älähti kivusta.

Heviteini lupasi viedä Ikerin kunnon lenkille, kunhan syö ensin. Purjehdusseuran kuntis jää häneltä tänään väliin, kun en voi jättää Junioria yksin. On tämä melkoista meininkiä, aina sattuu jotain.

Tervehdys kaikille savon sydämmestä paljon lumen keskeltä!

Olen täällä klubissa ollut aikoja satunnaisesti ja nyt taas viime syksystä.

Painoahan sitä pitäisi saada alaspäin, ei sille mitään muuten voi jos ei seuraa ihan noita pallukoita eli syömisiään.

On se tavan ruoka vaan ollut hyvää eikä liikuntaa silloin elämän aktiivivuosina tullut harrastettua kun sitä tuntui olevan perheen kanssa kaikenlaista touhua.

Sitten kun on vielä pyöreän sorttinen ollut jo syntymästään lähtien.

Taivalletaan yhdessä niin matka menee sujuvammin

#Anin kanssa Turussa. Oltiin kiinni toisissamme ikövöinnin jälkeen. Ostetaan tänne turun kotiin sohva ja telkku. Ani teki ruokaa. Rundattiin kauppoja ja Anin vanha työkaveri oli vaimonsa kanssa ostoksilla myös. Ani kertoi, että oltiin juuri menty naimisiin. Kysymykseen, kuinka kauan oltiin tunnettu, Ani sanoi, että vähän ennen joulua tutustuttiin. Kun työkaveri vihdoin uskoi, että tätä joulua, ilme oli katsomisen arvoinen. #

Heippa,

vähän nauratti tuo Koshkoin viimeisin viesti

Kiitos taas kirjoituksistanne. Kelasin viestejä vähän taaksepäin, kun on ollut olevinaan niin kiire joka kerta foorumilla ollessani, että ajattelin vähän kertailla.... Huomasin taas omissa teksteissäni kirjoitusvirheitä... Sinänsä ei ihme, kun en edelleenkään jaksa aina hakea rillejä päähän ja toisaalta olen huomannut sellaisen asian, että kun kirjoitan näppiksellä, niin sormet ja aivot eivät kulje samaa tahtia... mistä lie tuo sitten kertookin. Välillä on kyllä niin, että koneen näppäimistö tulee kauheasti jälkijunassa. Kirjoitan varmaankin melko nopeasti "sokkona" kymmensormijärjestelmää käyttäen.

Juuri aiemmin tänään kirjoitin wordillä yhtä tekstiä (rillit olivat päässä) ja huomasin, että kaksisivuisen tekstin sisään mahtui todella monta virhettä, jotka kyllä (luullakseni) korjasin. Välillä jotain kirjainta tulee kaksi kpl, joku jää pois tai kaksi kirjainta vaihtavat paikkaa Yrittäkäähän kestää. Näitä Foorumille laittamiani tekstejä en enää oikolue. Muistan alkuajoilta useamman kerran, että kun tein "esikatselun", niin koko teksti katosi taivaan tuuliin. Enää ei ehkä niin kävisi. Ja ainahan voi tallentaa.

Minullahan alkoi taas (sama viime vuonna - silloin oli lämpöäkin) loman loppupäivinä flunssa. Jotenkin selvisin alkuviikon kohtalaisesti, mutta sitten olo huononi kovastikin. Se silmätulehdus, joka todettiin ennen matkaa, oli oikean silmän alaluomitulehdus. Ja kyllä sitten parani sillä toisella lääkkeellä, että ei tarvinnut enää jatkaa lääkkeen käyttöä. IL tästä tietääkin, mutta mulle sattui la iltapäivästä siellä reissussa sellainen juttu, että laitoin kynsibalsamia (ennalta ehkäisevästi, kun tiesin, että kotiin tultuamme kädet ja kynnet kuivuvat - ihan niin että lohkeavat). Katselimme siinä sitten tv:tä ja jossain vaiheessa olin lähdössä kylppäriin viemään Trindin kynsibalsamia takaisin. Olinkin jättänyt korkin huonosti kiinni ja pullo tippui pöydän kautta lattialle silla seurauksella, että siitä roiskahti sitä kynsibalsamia oikeaan silmääni (joka oli juuri parantunut). Huuhtelin silmää kauan puhtaalla juomavedellä ja kirvely kyllä sitten aikanaan loppui.

Tällä viikolla silmä taas paheni. Keskiviikkona aamusta soittelin epätoivoisesti silmälääkärille aikaa ja joka paikkaan pitkät jonot. Sain sitten ensin yhden ajan ensi viikolle, mutta onnekseni nettiä usein selaillessani huomasin, että eiliselle oli tullut peruutusaika. Soitin silloin keskiviikkona Hus:n silmäklinikallekin, mutta kehottivat vaan menemään "tavalliseen päivystykseen", jos ei silmän kanssa pärjää... Eilinen lääkäri sitten totesi, että siinä on nyt sidekalvotulehdus. Sitä ei voi tietää, liittyykö tähän flunssaan vai onko sillä kynsibalsamilla tai aikaisemmalla luomitulehduksella jotain vaikutusta "taudin" syntyyn. Antibioottitippoja 6 krt/vrk ja lisäksi silmän puhdistus sellaisella antiseptisellä liinalla.

Tänään olin yleislääkärillä tämän flunssan ja voimattomuuden vuoksi. Nenä ei enää vuoda, mutta kurkku kipeä, ajoittain myös korvat ja tuntui, että keuhkoputkissakin olisi jotain. Vinguntaa sieltä kuului ja nyt on kylppärin yhden tason kulma täynnä lääkkeitä. Silmätipat ja pyyhkeet ja kahta eri suihketta infektioastman hoitoon En viitsinyt pitkittää lääkäriin menoa, kun muistelin, että vuosi sitten sain tosi pitkäkestoisen flunssan reissun viimeisinä päivinä. Olin alkutalven selvinnyt ilman flunssaa (pari kertaa oli "yrittänyt" tulla), vaikka tuntui, että joka puolella ystävät sairastuivat kovaankin flunssaan. Toivottavasti tämä ei tästä pitkity, kun hain nyt ajoissa apua. Kauhukseni huomasin lääkärin vastaanottopaikassa, että kun kävelin yhden kerroksen portaat ylös labraan, olin ihan hengästynyt Mehän asumme toisessa kerroksessa ja kävelen AINA portaat ylös, ellei ole liian painavia kauppakasseja kannettavana.

Rakas siippani on terve ja ollut jo useana päivänä kuntosalilla. Onneksi. Hänen on tarkoitus lähteä ensi viikolla mökille vähän katsastamaan lumitilannetta. Oma vointini on nyt sellainen, että en lähde mukaan. Pelottaa kyllä, kun menee yksinään, jos vaikka tippuu katolta... tms. Olen kyllä suorastaan paasannut, että puhelin pitää olla koko ajan mukana. Meidän uudesta talosta ei tarvitse lumia pudottaa, mutta lähinnä vanhan mökkimme kohdalla lumikuorma hieman huolestuttaa. Ei ole pelkoa, että katto tulisi alas, mutta lähinnä, että eivät huovat "repeile" tms.

Maanantaina on vielä yhden sortin lääkäri ja sitten toivottavasti riittää vähäksi aikaa. Tämä maanantainen aika on jo aikoja sitten sovittu.

Koshkoi, kun kerroit laihdutusmetodistasi, niin taas kerran ajattelin, että yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle - kuten esim. suupaltille pätkäpaasto. Minä koetin vaikka mitä kikkoja aikanaan ennen KK:iin liittymistä, mutta mikään ei tepsinyt. Aikanaan olin kyllä painonvartioiden ohjeilla tiputtanut molempien lasten syntymän jälkeen viitisen kiloa. Kaloreista minulla ei ollut mitään hajua ennen tänne "tuloa". Kyllä alku - varmaan ensimmäinen vuosi - oli aika lailla puhdasta matematiikkaa. Punnitsin ja merkkasin tunnollisesti syömiset. Paino tippui pikkuhiljaa (olisiko parhaimmillaan ollut noin 12 kg ja vyötärö kaventui ehkä noin kymmenellä sentillä) ja aika hyvin sain sen pysymäänkin. Joitakin kiloja aika ajoin on tullut takaisin, mutta sitten kun alan taas pitämään ruokapäikkyä, niin kyllä se pikkuhiljaa lähtee laskuun. Tsemppiä sinulle vielä siihen seuraavaan kymmeneen kiloon.

Normiarkena ei yleensä ole ongelmia, mutta esim se reilu puoli vuotta, jonka "asustamme" mökillä, on aina haastava. Meillä käy paljon ystäviä ja sukulaisia mökillä ja silloin tulee aina syötyä holtittomammin. Mutta ihan arjessakin lounas on meillä kohtalaisen kevyt ja päivällinen/illallinen sitten päivän pääateria. Pikkuhiljaa aikanaan hilasin sitä myöhemmäksi. Aikanaan söimme sen viiden, puoli kuuden aikaan ja minä kun valvon yleensä puoleen yöhön, niin kärsin kauheasta nälästä sitten illalla. Se auttoi, kun syömme päivällisen useimmiten nykyään kello kahdeksan aikoihin. Makea ei ole minun kompastuskiveni (paitsi suklaa ), vaan yleensä ennemminkin suolainen. Yleisesti ottaen se, että annoskoot pysyvät "oikeina" ja vatsa täyttyy paljolti kasviksista ja vihanneksista. Minä rakastan hyvää ruokaa ja ruokailu sinänsä ei ole vain nälän tyydyttämistä, vaan siihen liittyy paljon muuta: kaunis kattaus, paljon värejä, terveellisyys, hyvä maku ja kirsikkana kakun päällä hyvä seura. Minusta herkullinen ruoka hyvässä seurassa on yksi elämän suurista nautinnoista. Vaikka syömme kahdestaankin siippani kanssa, panostan aika lailla ruuan laittoon. Jotenkin sillä osoitan rakkauttanikin siippaani kohtaan ja ystäviä kohtaan, silloin kun syömme yhdessä heidän kanssaan.

Tuosta Mennan "syö kuin pieni lintu" tuli mieleeni yksi maamme tunnetun lihavuustutkijan maininta, että ennen vanhaan oli hyötyliikuntaa ihmisillä väkisinkin niin paljon, että energian kulutus oli aivan toista, mitä se on tänä päivänä. Sitä ei korvaa edes se, että kävisi viisi kertaa viikossa salilla vetämässä itsensä piippuun. Menna, ruokavieraastanne tuli mieleen yksi meidän vieraamme, joka on Amerikan sukulaisen paras ystävätär ja ollut joitakin kertoja Suomessa käymässä. Hän yritti hoitaa aikanaan ensin esidiabetestään ja myöhemmin puhjennutta kakkostyypin diapeetestä pelkästään ruokavaliolla. Olivat muutamaan otteeseen mökillämmekin kolmekin päivää peräjälkeen. Kyllä sai käyttää mielikuvitustaan ja päätään, että sai sapuskaa pöytään. Viimeisen käynnin yhteydessä kertoi aloittavansa lääkityksen. Sen jälkeen ei ole käynyt Suomessa. Muuten aivan ihana ihminen ja hyvää seuraa, mutta emäntää tietysti stressaa aina tuo muonapuolen järjestäminen.

Mutta tuon painonpudotuksen suhteen itse kunkin on varmaan löydettävä oma linjansa. Useinhan sanotaan, että lounaan pitäisi olla päivän pääateria. Meillä se on tosiaan illallinen ja se on auttanut minua.

Mimsella, tarjoamasi ruuat kuulostivat todella herkullisilta Toivottavasti sait Japena hyviä vinkkejä.

Kivikasa, kiva kun annoit kuulua itsestäsi jotain pitkään aikaan. Tsemppiä kolestrolitaistoon.

Kesäheinälle en olekaan vielä toivottanut ihanaa matkaa, joten tässä toivotukset. Odotan IL:n tavoin kuvia sitten naamakirjaan .

JJ, iloitsin, kun luin lapsenlapsestanne. Ihanaa, että menee paremmin. Yhdyn IL:n sanoihin, että kirjoitat jotenkin niin kauniisti, että silmät meinaavat kostua

IL, kyllä sinä mammana joudun kaikenlaisiin tilanteisiin. Hieman kohosivat suupielet hymyyn lukiessani Heviteinin purkauksesta. Voin niin kuvitella sen silmissäni. Se myrkky oli hyvä juttu. Ja Juniorille terveisiä ja pikaista paranemista. Toivottavasti ei ole mitään jälkiseurauksia pään lyönnistä.

Aika tässä vilahtanut kuin siivillä. Taitaa olla pitkä teksti. Pian salaatin tekoon ja lohen nylkemiseen. Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa jokaiselle.

# Kipa, tarkoitinkin, että haluaisin oman metodin mukaan metodeihin. Ei varmaan ole vain yhtä ainoaa. #

Juniori on jo oma itsensä, parhaillaan leikkivät piilosta naapurin pojan kanssa. Onneksi on iso talo, niin löytyy paljon piilopaikkoja ja minusta on hauskaa, kun oikeasti leikkivät muutenkin kuin pelihuoneessa pelaten.

Heviteinin kanssa oli tänään taas varsinainen keskustelu. Olimme kaksin, kun hän kysyi, muistanko kun veljeni joulujuhlissa hän ja 14-vuotias veljentytär vertasivat pituuttaan selät vastakkain.
- yritin varoa, ettei pebat osuisi yhteen ja kuitenkin ne osuivat ja tuli ihan omituinen tunne.
Kyselin tarkemmin tuntemuksista, mutta poika tuhahti, että "anti olla" ja pakeni huoneeseensa.

Tuli hetken päästä ja jatkoi, että oli kertonut parhaalle kaverilleenkin ja tämä oli sanonut tuntevansa samoja outoja tunteita jonkun tytön lähellä.

Minä siihen, että se on kyllä ihan normaalia tuossa iässä, sun kehossa tulee tapahtumaan kaikenlaisia muutoksia. Sun isä on mies ja ollut samanikäinen poika kuin sinä ja hänellä on ollut ihan samoja tuntemuksia. Ihan varmasti voit jutella isäsi kanssa ihan mistä tahansa, hän ei häkelly.

Laitoin sitten vävylle viestin, että viimeistään nyt alkaa olla kukka ja mehiläinen -juttujen aika!

Voi että mä nautin näiden poikien elämän seuraamisesta.