Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä kylmässä vedessä ja kuori. Viipaloi herkkusienet ja paista niitä omassa liemessään. Lisää joukkoon puristettu valkosipuli. Mausta sienet suolalla ja mustapippurilla ja sekoita joukkoon silputtu persilja. Kaada jäähtymään lautaselle.
Sekoita kastike: Leikkaa paprika pieniksi paloiksi ja nosta kulhoon. Lisää kermaviili ja majoneesi sekä chiliä ja silputtu persilja ja/tai korianteri. Sekoita ja maistele. Anna maustua ja maista vielä ennen tarjoilua ja lisää tarvittaessa chiliä.
Halkaise avokado, kuori ja poista kivi tai kuori kokonaisena. Paloittele hedelmäliha paloiksi ja osa kauniiksi pitkiksi paloiksi. Purista päälle sitruunamehua. Viipaloi huuhdotut sellerinvarret ohuiksi, lohko tomaatit, viipaloi puolitettu kurkku, paloittele paprika ja lohko munat neljään osaan. Revi huuhdotut ja hyvin valutetut salaatinlehdet ja levitä ne isolle vadille. Ripottele väliin avokadopaloja ja muita kasviksia sekä osa sieniviipaleista. Nosta loput sieniviipaleet salaatin keskelle. Jauha päälle vähän mustapippuria. Nosta salaatin pinnalle kauniit avokadoviipaleet, lohkotut munat, vähän tomaattia ja muutama nokare kastiketta.
Tarjoa loput kastikkeesta erikseen lasista tai pienestä kulhosta. Salaatti pysyy siistimpänä, kun jokainen ottaa kastiketta vasta oman salaattiannoksensa päälle. Nauti salaatti hyvän leivän kera.