Keitä riisi kypsäksi (mikäli sinulla ei ole tähteeksi jäänyttä riisiä). Anna jäähtyä.
Paahda pähkinät kuivalla, kuumalla pannulla. Siirrä kulhoon.
Puhdista ja viipaloi sienet, puolita pienimmät. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Paloittele paprika. Suikaloi kaali. Raasta inkivääri vielä halutessasi. Poista chilistä siemenet ja hienonna palko.
Valuta kikherneet liemestään (mikäli käytät säilöttyjä).
Paahda hetki sieniä kuivalla pannulla. Lisää öljy ja chili, inkivääri, sipuli ja paprika. Kuullota muutaman minuutin ajan.
Lisää kaali, paista hetki, jätä hieman rapsakaksi.
Lisää kikherneet ja mausteet, sekoita hyvin. Lisää öljyä ja valkosipuli, nosta lämpöä.
Lisää riisi ja suola ja paista kovalla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Sekoita maltilla, jotta kasvikset eivät mene "mössöksi".
Hienonna lopuksi pinnalle korianteria. Ripottele päälle pähkinöitä.
Tähän ruokaan sopivat myös parsakaali, ruusukaali, kukkakaali, porkkana ja vihreät pavut. Ideana on tyhjentää jääkaapin vihanneslokeroa, ei lähteä varta vasten kauppaan. Keitä kaaleja muutaman minuutin ajan ennen paistamista.
Mikäli haluat rapean pinnan riisiin, kannattaa öljyn joukkoon lisätä hieman voita sen paistamisen yhteydessä.
Tarjoa halutessasi jogurttikastikkeen kera.