Sekoita kaikki pohjan ainekset (manteli JAUHETTUNA) keskenään puuhaarukalla.
Levitä (voidellun) leivinpaperin päälle uunipellille ohuelti tai taputtele piirakkavuokaa (esipaista pohjaa silloin kauemmin!).
Esipaista 200 asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
Valmista sillä aikaa täyte: kuori ja leikkaa sipulit renkaiksi. Kuullota oliviöljyssä paistinpannulla noin 5 minuuttia.
Lisää suola, pippuri, hienonnettu timjami ja sokeri. Jatka kuullotusta matalalla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes sipulit ovat täysin pehmeitä.
Levitä kinkkuviipaleet pizzapohjalle. Kaada sipuliseos päälle. (Mausta halutessasi kevyesti sormisuolalla.)
Ripottele juustoraastetta päälle. (Voit halutessasi hienontaa myös vähän timjamia joukkoon). Pyöräytä kevyesti mustapippuria päälle.
Paista 250 asteisen uunin keski-/yläosassa noin 10 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja saanut hieman väriä.
Anna jäähtyä ennen leikkaamista, sillä vähäjauhoinen pohja on rakenteeltaan pehmeä.
Tarjoa raikkaan salaatin kera.