Anna taikinalevyjen sulaa pakkauksen ohjeen mukaan.
Kauli levyt kaksinkertaisiksi pituudeltaan. Jaa osiin taikinapyörällä. Tee sakaraviillot taikinapyörällä tai veitsellä. Nosta joka toinen sakara kevyesti yhteen ja paina kiinni taikinaan. Nosta täytenokare päälle. Tai lisää täyte ensin keskelle ja nosta vasta sen jälkeen taikinasakarat yhteen ja paina täytteen päälle kevyesti.
Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 225 asteessa n. 10 min.
Jos on aikaa, anna leivonnaisten levähtää kylmässä tai vaikka ulkona pakkasessa ½-1 tuntia ennen paistamista. Voitaikinaleivonnaiset pitävät "levähdyksistä" kaulimisen välillä. Voit kaulia 2 taikinalevyä yhdeksi isommaksi levyksi. Nipistä levyt yhteen pitkiltä sivuilta ja kauli ohuemmaksi levyksi ristiin kaulien. Jaa 9 osaan eli leikkaa taikinapyörällä viivotinta apuna käyttäen levy pitkittäin ja poikittain kolmeen osaan. Menettele kuten edellä.