Ladataan... Ladataan...

Savulohi-pinaattilasagne

Valmistusaineet 4:lle
500 g Täysjyvä lasagnelevyjä
1 l Pakastepinaattia
200 g savulohta viipaleina
1 l kevytmaitoa
3.5 rkl vehnäjauhoja
50 g Margariinia
2 dl Juustoraaste, kevyt, rasvaa 12%
1 tl suolaa ja 1/2tl valkopippuria
0.5 dl ruohosipulia tai tilliä silputtuna
Ohjeet

Juustokastike: Sulata margariini kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot samalla voimakkaasti vatkaten –kastike ei saa palaa kiinni. Kaada joukkoon maito vähän kerrallaan ja anna kiehua. Vatkaa aina kokkareet pois ennenkuin lisäät maitoa. Jatka, kunnes kastike on tasaista ja riittävän paksua. Mausta suolalla ja valkopippurilla makusi mukaan. Sekoita joukkoon lähes kaikki juustoraaste ja sekoita, kunnes se on sulanut. Jos kastikkeesta tulee liian paksua, ohenna maidolla.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka. Pane vuokaan vuorotellen kerros kastiketta, pinaattia, lohta ja lopulta lasagnelevyjä. Mausta lohi vastajauhetulla mustapippurilla ja tuoreilla yrteillä. Lasagnelevyjen päälle tulee vielä kerros juustoraastetta. Sitten vielä kerrokset pinaattia, lohta, lasagnelevyjä ja päällimmiseksi juustokastiketta.

Paista lasagnea uunissa puolen tunnin ajan alumiinifoliolla peitettynä. Ota folio pois, ripottele pinnalle loppu juustoraaste ja paista vielä 10 minuuttia, kunnes juusto saa väriä.

Yksi annos sisältää 785 kcal
{"energy_split":{"kcal":{"fat":198,"alcohol":0,"protein":172,"carbohydrates":415},"weight":{"fat":21.26,"alcohol":0,"protein":41.67,"carbohydrates":100.22,"saturated_fat":7.67,"sugar":15.69,"fibre":11.57,"salt":2.72},"percent_raw":{"fat":0.2521481759695299,"alcohol":0,"protein":0.21961837602273346,"carbohydrates":0.5282334480077366},"percent":{"fat":25,"alcohol":0,"protein":22,"carbohydrates":53},"total":{"kcal":785,"weight":200.79999999999998,"percent":100,"amount":1,"totalServingWeight":594.22},"item_type":"recipe","recipe_id":40371,"servings":4}}

 
Sulje