Leikkaa jäinen liha ohuen ohuiksi siivuiksi. Kuori sipulit ja porkkana ja pieni ne sekä siitakesienet ja kiinankaali sopiviksi suupaloiksi. Keitä nuudelit tai vermiselli pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.
Ruoan valmistamiseen tarvitset ison vokki- tai suriyakipannun. Mikäli et omista tarpeeksi isoa pannua, valmista ruoka kahdessa erässä.
Kuumenna pannussa tilkka öljyä ja paista siinä nopeasti lihat kauniin värisiksi. Lisää kolmasosa kastikeaineista, jotka olet sekoittanut keskenään. Anna kuumentua hetken ajan ja pane sekaan kasvispalat sekä puolet jäljellä olevasta kastikkeesta. Kuumenna ja lisää nuudelit ja loppu kastike.
Anna ruoan kiehua hiljalleen, kunnes kasvikset ovat al dente eli hiukan pehmenneet ja ainekset ovat imeneet itseensä makua kastikkeesta.
Riko kullekin ruokailijalle kananmuna matalaan astiaan ja aseta sukiyakipannu pöydän keskelle. Syö sukiyaki puikoilla suoraan pannusta. Ennen suuhun viemistä upota puikoissa oleva annos kananmunaan.
Vaikkei riisi varsinaisesti kuulu sukiyakiin, se käy loistavasti sen lisäkkeeksi.