Mie kävin huoltoasemalta ostamassa Dr Pepper juomaa, mitä lie litkua. Maistui ihan polttoaineelle, samoin kuin jätskitkin. Sitä piti käydä ostamassa salaa, koska meidän perheessä ostettiin se pieni lasipullo keltaista jaffaa aina lauantaisin ja siitä sai lasillisen saunan jälkeen..

Samettihousuja oli miltei kaikki housut. Sit niiden violettien samettihousujen kanssa oli punaiset mokkanahkanilkkurit, sellaiset löysävartiset puolisääreen.

Leikittiin kirkkaan keltaisilla muoviastioilla, missä oli kukkia. Ja nukkekoti oli sellainen itse tehty, kapea ja korkea, neljä kerrosta muistaakseni.

Muistaako kukaan telkusta Hattusia?

Niin ja kreppirauta oli suurinta huutoa. Sitä ennen aina letitettiin saunan jälkeen tiukat letit yöksi, että sai hiukka jotain säkkärää hiuksiin.

Ihana ketju tämä 80-luvulla tuli ripsareihin ihanat uutuusvärit: sähkönsininen ja kuusenvihreä! Tyttöjen muodikas hiusmalli oli seuraava: lyhyt otsis, joka jatkui aina korvien ohi ja pitkähkö takatukka, tämän komeuden kruunasi kokopermis, joka otettiin n. 2krt/vuosi. Kaikilla oli rannekello.

Ehdottomasti värillinen ripsari oli 80-luvulla must!
Itselläni oli kirkkaansinistä. Lisäksi mulla oli tukassa vaaleita raitoja ja oikein kunnon kiharapermis. Olin minä hieno!

70-luvulla minunkin kodissani oli oikea värien ilotulitus.
Seinät olivat osin myrkyn-, osin vaaleanvihreät. Pönttöuuni oli vihreä, mutta sitä ympäröivä betoniseinämä oli oranssi. Lattia oli tummanruskea muovimatto. lattialla vihreänkukertava rahkamatto. (ryijymatto) Punakukertava sohvakalusto.

Keittiössä oli keltaista ja sitä oranssia. Flora-margariinipaketista saatuja kukkatarroja oli jääkaapin ovessa.

Siskoni ja minun huoneen seinät olivat tummanruskeat. Ihan kuin mörönluolassa olisi asunut.
Seinällä milloin mitäkin Avun keskiaukeamaa.

Nuo värit saivat 80-luvun alkupuolella kyytiä ja siitä alkoikin sitten vaalea/beige kausi tylsistymiseen asti.

Aivan ihania muisteloita!

Itse olen vm 64, joten ainakin nämä puuttuivat listasta:
- lappufarkut/lappuhameet. Merkkivaatteet olivat työläisperheen kersalle liian kalliita, joten nämäkin tehtiin itse.
- satiiniset shortsit jumppatunnille ja ylipäätään adidaksen tulo markkinoille: ne kolme raitaa piti olla, vaikka itsetehtyjä olivatkin
- monta metriä pitkä kaulaliina, myös itsetehty
- koulukirjat päällystettiin eri värisillä muoveilla, jossa ei ollut liimaa takana. Kontaktimuovi tuli vasta myöhemmin.
- riisiä syötiin vain juhlapäivinä muusin ja kyljysten lisukkeena
- lauantaisin kiukaalla muhi alumiinipäällysteisessä pussissa lenkkimakkara, joka nautittiin piimän kanssa
- kesälomilla kierrettiin sukulaisia kuplavolkkarilla. Asunnot olivat pieniä, mutta kaksioonkin majoitettiin 15 henkeä sujuvasti siskonpetiin.
- mihin tahansa mentiinkin, omat eväät pakattiin mukaan. Yleensä voipaperiin.
- alakoulussa oli televisio, josta joskus tunneilla katsottiin koulu-tv:tä. Kerran katsottiin Pessi ja Illusia.

Lisäksi lapsuudesta mieleen tulevat ne hedelmäjauhekarkit, joita myytiin ohuissa, pitkissä paperipötköissä.
Kesäjalkineita oli kahdet: kumisaappaat ja varvastossut.
Voi aikoja! Koulun jälkeen - ja alle kouluikäisenäkin - tosiaan kirmattiin pitkin kaupunkia, puistoja kierrettiin ainakin. Liikennettä oli vähemmän, ehkä siksi ei oltu niin huolissaan. Ensimmäiset liikennevalotkin olivat Tapahtuma. Lisäksi oli sellaista erilaista yhteisöllisyyttä, jossa aikuiset oli aikuisia ja lapset saivat olla lapsia.

Kipakan muisteloista nousi taas uusia ajatuksia.

80-luvulla oli pienissä kylissä lupa kaikilla aikuisilla kasvattaa. Aikuiset huolehtivat yhdessä siitä, miten lapset käyttäytyi, tehtiinkö ilkeyksiä. Tervehdittiin kaikkia.
Oltiin kuin muumitalossa, ei lukittu ovia yöksi, vaan porrasluuta oven eteen. Olin varmaan 9-vuotias, kun meillä laitettiin ovet ensimmäisen kerran lukkoon, kun lähdettiin kotoa kauppaan.

Opettaja oli hurjan iso auktoriteetti, kotonakin joskus suurempi herra tai rouva, kun äiti tai isä. Useimmiten jopa kaiken absoluuttisen tiedon lähde.
Koulun kuusijuhlassa jaetut mandariinit ja appelsiinit tuntui mukavilta ja erikoislta lahjoilta.

Koulun liikuntatunnilla jumpattiin usein talvella pelkissä pitkissäkalsareissa ja alupaidassa, etenkin jos oli aamulla unohtanut, että koulussa on liikuntaa. Sisäpelikenkiä ei ollut kellään.
Kaikilla ei ollut omia suksia tai luistimia, eikä niitä edes vaadittu vaan koulun lainavehkeilläkin sai liikkua.
Laskettelu tarkoitti vielä suurimmalle osalle pulkkamäkeä.

Koulussa oli oma kirjasto, josta sai lainata Tiina-kirjoja ja Viisikkoja. Lainaukset merkittiin kirjaston kortistoon.
ATK tarkoitti dos-pohjaista ohjelmointia.

Ne iki-ihanat Viisikot, Salaisuus-kirjat, 3 etsivää, neiti Etsivä, Tiina-sarja, SOS-kirjat.....

Silloin ei netissä roikuttu. Miten kehittävää olikaan lukeminen!

Viisikkoja lukiessa tuli nälkä, kun siellä mainittiin ne kaikki keittäjättären evääksi laittamat kinkkuleivät, hedelmäkakut, limonadit ym. herkut, joista Tim-koira sai aina osansa.

Muistan kun serkkuni kanssa joululomalla luettiin Viisikoita ja haettiin välillä hapankorppuja samalla mutusteltavaksi.

Meilläkin oli koulussa oma kirjasto, josta noita nuortenkirjoja sai lainata.
Sitä hoiti koulun äkein miesopettaja. Ei kannattanut viedä kirjaa myöhässä takaisin, koska sai läksytyksen.
Salaisuus -kirjojen mukaan aloimme nimittää tuota opettajaa "Ukko Gooniksi". (kirjoissa äkäinen poliisi)

Opettaja oli aina oikeassa. Ei häntä kutsuttu etunimeltä vaan aina opettajaksi. Meilläkin oli joitakin vanhanajan kääkkiä opettajina. Oli joukossa onneksi muutama rennompikin tapaus.

Koulussa oli oikea liitutaulu. Meidän ope sai allergiaa liiduista ja hän sai erikoisvälineenä tilata itselleen sellaisen kirkkaanpunaisen pötkylän, jonka sisään se liitu laitettiin kuin täytekynässä.

Mulla oli kaveripiirin eka 2-pesänen mankka. Se oli metrin pituinen ja painoi 5 kiloa. Myös kannettava c-kasettisoitin painoi kilon.

Jos haluttiin nauhottaa kaverilta kasetti, niin laitettiin 2 mankkaa vastakkain. Niillä mankoilla saattoi myös helposti nauhottaa c-kasetille omia juttuja.

Telkkarista tuli sellanen ohjelma kuin Ariadnen lanka. Siinä ensin kerrottiin joku rikos tms ja sitten 3-4 kilpailijaa yritti arvuutella kysymyksiä tekemällä, mitä oli tapahtunut. Toinen suosikki oli Star trek. Lavasteet oli tehty styroksista ja pahvista. Ja ne avaruusaluksen hienot itsestään aukeavat ovet eivät auenneet itsestään vaan kulissien takana avustajat siirsi ne syrjään ja samalla kuulu sellainen suhina-ääni. Se ei haitannut yhtään tunnelmaa. V oli niin pelottava, että piti katsoa sormien välistä kun visitoreiden naamasta kiskottiin iho irti ja alta paljastui liskonnahka.

Neonkeltaiset pipot ei pysyneet päässä kunnolla, kun niissä oli niin jättimäinen oranssi tupsu.

Kaupassa myytiin camel (tms?) -purkkaa, joka maistui niin tuliselle, että suu paloi.

Lankapuhelimeen sai sellaisen seinään kiinnitettävän sivupuhelimen, jossa oli kilometrin mittainen johto. Se oli kätevä. Saattoi salakuunnella puheluita ja mennä sen johdon&luurin kanssa vaikka vessaan, jos halusi puhua privaatisti. Meillä lapset ihmetteli, kun jossain lomakkeessa puhelinnumero-kentän vieressä oli lankapuhelimen kuva, että "mikä tuo on, mitä tuohon pitää kirjoittaa?". Eivät tunnistaneet laitetta. Ja se kuva oli vielä sellaisesta leuhkasta näppäin-puhelimesta, ei edes sellaisesta missä numerot kierrettiin levystä.

Kaverin perheellä oli vohvelirauta, se oli cool.

Ihanat kirjaston kirjat!
Ei ollu mitään hienoja digitaalisia tallennusjärjestelmiä lainauksessa, vaan kirjastoautosta lainatut kirjat sai takataskuunsa eräpäivällä leimatun kortin ja ne kuvattiin sellaisella laitteella pahvisen kirjastokortin kanssa.

Joulukuusessa oli koristeina kaikenlaista mahdollista, sisustuskuusia ei ollut kenenkään kotona, vaan ne pursuili itse tehtyjä lippunauhoja ja ikkunat vinoon leikattuja tonttuja.

Kasmasiini tuli telkkarista, "varma vastaus 50pennii, hyvä herja markan", muistaakseni rallatettiin, enkä kyllä aina tajunnut, miksi se juttu maksoi markan, kun ei ne aina edes naurattaneet.

Oli ihan hirveä häpeä viedä kotiin lappu, että opettaja on joutunut torumaan jostakin asiasta koulussa. Ei olis koskaan tullut mieleenkään, että äiti tai isä olis soittanu koululle ja kyseenalaistanut opettajan moitteet tai annetun jälki-istunnon.

Voi kun jostakin vielä löytäis noita itsenauhoitettuja ohjelmia! Tehtiin kuunnelmia, yleensä omia radio-ohjelmia, joiden väleissä soitettiin meidän mielestä hyviä kappaleita: Kikkaa, Dingoa, Tiina Tiikeriä, Juicea ja muuta lasten musiikkia...

Mun lempikarkkini oli Vanhat autot, sellaiset mustakeltaisessa paperissa, yksittäispakatut autot, kun ne oli niin sitkeää salmiakkia, että sai imeskellä perusteellisesti ja pitkään. Ja irtokarkkikaupasta, todellakin, ostettiin 5 markalla karkkia, valiten joka ainoa yksitellen.

Meillä töissä on yksi muovilelu 70-luvulta, jossa on puhelimen numerolevy.. Ja sanoin yhdelle lapselle, että soitellaanko puhelimella. Katsoi mua hiukan kieroon. Veljenpoika 1,5v luuli pöytäimuriksi mummulan puhelinta.

...leluja oli vähän (!), mutta joskus tivolista saattoi saada markkinapallon .

Ja lempiharrastus oli kirjoitella vihkoihin laulunsanoja niiltä c-kassuilta. Pause-nappula oli kovassa käytössä.

Paperinukkeja leikeltiin ja kerättiin myös, Apu-lehden välissä oli mielestäni parhaat.

Ja Pullis, parasta, kun ne kelpas VUOSIA ne kasetit pienine häiriötekijöineen.
Taustalta saattoi kuulua vaatteiden kahinaa, kun kaverin pikkuveljeä käännytettiin äänettömästi ovelta.

Kaverin isosiskon autossa oli kasettimankka, joka KÄÄNSI kasetin automaattisesti, se oli niiiiiin hienoa!! Se oli kovempi juttu, ku kellää!