torstaina, 6. marraskuuta 2008 klo 15:37 hilla kirjoitti::
Se on se antamisen ilo tapa osoittaa vieraanvaraisuutta.

Niinpä Tämä on varmaan se syy, miksi otan aina edes sen "vähän", vaikka ei tekisi mieli syödä ollenkaan. Tasapainottelua kohteliaisuuden ja omien toiveiden välillä.

Kohtuullisesti herkkujakin voi mielestäni syödä. Voi ottaa vähemmän, ja jos tarjolla on useampaa laatua, valita mitä niistä haluaa syödä. Jos yrittää pysyä kokonaan erossa herkuista, niitä alkaa tekemään mieli yhä enemmän ja enemmän. Vihreäänkin herkkupalloon mahtuu pieni herkku useamminkin kuin kerran viikossa, kun sen sovittaa suosituskalorimäärään mukaan. Tarjotusta herkusta ei tarvitse kieltäytyä, jos ei halua tehdä niin.

Jos haluaa herkutella, aina niiden korvaaminen terveellisemmillä ei välttämättä ole paras vaihtoehto (voi olla joskus). Korvike ei välttämättä tunnukaan sitten olevan sen alkuperäisen korvike, jos siitä ei nauti yhtä paljon. Söisin mieluummin vähemmän oikeaa tuotetta, paitsi niissä ruoissa/juomissa joiden kevyemmän version mausta pidän. Esim. light-limsaa juon oikeasti mieluummin kuin tavallista.

keskiviikkona, 5. marraskuuta 2008 klo 19:08 Hopee kirjoitti::
Olisiko hyvä idea ottaa sinulle vertaisherkuksi jotain terveellistä? Niin ettei poikaystäväsi tarvitsisi syödä yksin ja katsella kun sinä kärvistelet vieressä, tai ettei hänenkin tarvitse luopua koko napostelusta. Jäätelön tilalle rahkaa, karkkien tilalle hedelmiä jne.

Sinun pitänee selvittää poikaystävällesi, että henkisen tason tuki ei riitä silloin kun suklaalevyä ojennetaan kohti.

torstaina, 6. marraskuuta 2008 klo 17:06 Pape kirjoitti::

Jos haluaa herkutella, aina niiden korvaaminen terveellisemmillä ei välttämättä ole paras vaihtoehto (voi olla joskus). Korvike ei välttämättä tunnukaan sitten olevan sen alkuperäisen korvike, jos siitä ei nauti yhtä paljon. Söisin mieluummin vähemmän oikeaa tuotetta, paitsi niissä ruoissa/juomissa joiden kevyemmän version mausta pidän. Esim. light-limsaa juon oikeasti mieluummin kuin tavallista.

Tuo vertaisherkku saattaisi toimia minulla, kun joskus huomaan mussuttavani omenaa ihan yhtä suurella tyytyväisyydellä kuin poikaystäväni sitä karkkia vieressä. Mutta juuri tuo, kun suklaalevyä heilutetaan nenän edessä, on niin vaikea sanoa että, ei, minä haen omenan! En ymmärrä, miksi se on niin vaikeaa, sillä en usko, että poikaystäväni edes loukkaantuisi, vaikka en herkkua ottaisi...

Kuten Pape, minäkin pidän enemmän light-limsan mausta (onneksi!) Ei ole niin hiilihappoinen maku tai jotain... Toisaalta en limpparia juo kuin korkeintaan pari kertaa kuussa, ja silloinkin yleensä melko vähän... Niissä määrissä tavallisen/lightin kalorimäärien erot eivät kai (?) ole niin merkittävät, että hetkauttaisivat painoa juurikaan suuntaan tai toiseen.

Olen kyllä vasta aloitteleva kiloklubeilija, joten kalorimäärien arvioiminen on vielä hitusen hakusessa...

torstaina, 6. marraskuuta 2008 klo 17:35 Paella kirjoitti::


Kuten Pape, minäkin pidän enemmän light-limsan mausta (onneksi!) Ei ole niin hiilihappoinen maku tai jotain... Toisaalta en limpparia juo kuin korkeintaan pari kertaa kuussa, ja silloinkin yleensä melko vähän... Niissä määrissä tavallisen/lightin kalorimäärien erot eivät kai (?) ole niin merkittävät, että hetkauttaisivat painoa juurikaan suuntaan tai toiseen.

Tämä on vähän off-topic, mutta täytyy sanoa että minun mielestäni tavallisimpien limsojen (cola ja jaffa) maistuminen on lähes sataprosenttisesti tottumuskysymys. Muistan kun joskus kauan sitten siirryin sokerikolasta lightiin, jota olin aiemmin vieroksunut kun "ei maistu oikealta". Nykyään sokericola maistuu mielestäni ihan karsealta.

Sen jälkeenkin on tullut vaihdettua merkkiä aina silloin tällöin, ja se maistuu parhaalta jota kulloinkin eniten juo. Esim. Lidlin kola maistui ensi kokeilulla vetiseltä. Sitten kun siihen totuttautui niin yhtäkkiä Pepsi olikin liian vahvaa. Ja niin edelleen.

Että jos light maistuu omituiselta, niin ei muuta kuin annatte mennä ja juotte sitä, niin jonkun ajan päästä se onkin se sokeriversio joka maistuu omituiselta.

Tuo vertaisherkkuidea telkkaria katsoessa oli tosi hyvä! Etenkin, jos sen saisi sovittua etukäteen tyyliin "haetko kulta hyvän leffan vuokraamosta, mä hankin naposteltavaa". Hedelmä- tai marjarahka on oikeasti hyvä vaihtoehto jätskille, viinirypäleet , vatut ja mansikat voisivat korvata karkkeja ainakin useimmiten.

Uskon myös, että kumppanin, oman perheen ja läheisten ystävien kanssa asiasta voidaan sopia ja keskustella: aina ei tartte olla rasvaista tiikerikakkua vaan hedelmäsalaatti kevyellä vaniljakastikkeella on ihan yhtä herkullista.

Minä pyrin elämään isotätini ajauksen mukaan, että sillä ei ole väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä vaan sillä mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä. Eli juhliessa herkuttelisin enkä liikaa stressaisi ja muuten sitten pitäisin herkkuja vähemmällä.

Kaikkein helpointa olisi, jos voisi ottaa herkkuja tarjottaessa vain vähän, mutta luulen, että se on meille kilojen kanssa kamppaileville kaikkein vaikeinta. Minä ainakin meinaan joutua syöpötelykierteeseen melko vähäisestäkin "isommasta" herkuttelusta, joten on vaatinut todellista ponnistelua pystyä kohtuulliseen herkutteluun. Mieheni on aina syönyt yhden pienen herkun (esim. suklaakonvehdin) ruuan jälkeen. Minulle tämä oli ennen ihan mahdoton ajatus, yksi johti toiseen ja kolmanteen ja ties miten monenteen. Nykyisin en enää useinkaan kaipaa enempää herkkuja kuin tuon yhden pienen päivittäin, mutta se onkin sitten pakko saada Tosin opettelussa tähän tapaan meni melkein 3 vuotta

En kieltäydy herkuista,koska ei tee mieli herkkuja! Olen kait sen syntilistani niin moneen kertaan selannut et olen unohtanut koko herkuttelun,kaupassa en huomaakkaan herkkuja vaan ne mitä pitäskin ostaa,mulla on herkkuhetkiä joku vaniljainen rahkavaahto tyydyn siihen ja nautin täysin siemauksintässä oli kaupalla kakkukahvit ja täytekakkua,onneks sai itse ottaa palan läpinäkyvän siivun oli niin makean näköinen ja sitä se olikin!
Meni siihen aikaa et opin olemaan ilman herkkuja,söin liian pieniä annoksia se kostautui herkkujen ahmimisella,keksipaketti meni yhdellä istumisella!
mulla on ollut toista kuukautta keksipaketti kaaapissa ja litra jäätelöä pakkasessa! siellä ne on jos sattuu joku tuleen! ei tee mieli mitenkään! siis syön hyvin kun ei tarvi herkutella! mikä on ollutkin pyrkimykseni

Hihhi..minä otan aina vastaan kaikki tarjotut herkut, niin karkit,keksit, pullat ym. Vaivihkaan sitten piilotan ne laukkuuni tai taskuuni ja kannan kotiin. Kotona on kaunis peltinen "namipurkki", jossa lastenlapset tietävät mummin säilyttävän herkkuja ja niitä on lupa ottaa !!! (pullat laitan pakkaseen, sieltä löytyy sitten upea kokoelma). Itse en makeista herkuista välitä kuin äärimmäisen harvoin.
Tietenkin täytyy säilyttää tilannetaju, milloin piilottelee tarjottavia
Rooma Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin

Kun minulle tarjotaan herkkuja, päätän itse otanko. Jos otan, syön sen hyvillä mielin, nautin siitä. Sitten jatkan elämääni kuin tuota herkkuhetkeä ei olisi ollutkaan. Miksi herkkuun pitäisi suhtautua niin tunteella?

Lueskelin tuossa Patrik Borgin kirjaa ja yksi hänen luettelemistaan lihomiseen vaikuttavista asioista on se, että nauttii enemmän ruuan määrästä kuin sen mausta. Allekirjoitan tuon täysin, mulle esim. karkin syömisessä on tärkeämpää se, että saa ostaa ja syödä paljon, kuin se miltä karkki maistuu. En ole asiaa mietiskelemälläkään päässyt selville, onko kyse vain tavasta vai yritänkö kapinoida jotain vastaan tällä käytöksellä (ei luulisi kolmikymppisellä olevan tarvetta, mutta siltä vähän tuntuu). Kyselisinkin sitä, että onko jollain vinkkejä, miten itsensä voisi opettaa nauttimaan nimenomaan mausta ja unohtamaan nuo määrään liittyvät jutut?