Hei ja Tervetuloa mukaan! :)

Lueppas tämä ketju ja sieltä Patrik Borg:in vastaus erityisesti

=> Hirveä makeanhimo...

Vaikka siellä makeanhimosta kirjoitetaankin niin ihan yhtä hyvin sopii suolaisen himoonkin :roll:

Hei Anu,

mun salainen ase on aurinkokuivatut tomaatit - pari kolme kpl pieneksi pilkottuna salaatin joukkoon ja vot! maistuu hieman metwurstilta , mutta kaloreita ei ole kuin 6 kcal /kpl. Valuta liiat öljyt pois.

Kokeile olisiko tästä apua.

Hei Anu!

Nämä suolaiset tai muut erityiset näläntunteet ovat aika
monitahoisia juttuja. Taustalla voi olla niin opittuja tapoja kuin ihan suolan
tarpeitakin. Suolan tarpeeseen (päivittäinen annos vajaa) en oikein usko, koska suuri
osa meistä suomalaisista saa suolaa selvästi liikaa. Kyse voi siis olla
enemmän tunteesta kuin kehon tarpeesta.

Suolaisen nauttiminen ei runsaassa
määrin ole suositeltavaa eikä erityisesti silloin jos ateria myös sisältää
runsaammin energiaa. Suolaisen nälkää voisi koettaa "hämätä" jollain
tavoin. Tästä hyvä esimerkki on tuo aurinkokuivatut tomaatit.

Toisaalta
tavasta pitäisi myös aktiivisesti koettaa oppia pois. Tämä voi olla hankalaa,
mutta jos muutoin päivän ruokarytmi ei anna tarpeita illan suolaiselle (esim.
päivällisen tai iltapalan ajankohta sopivaksi) voisi poisoppiminen tapahtua helpommin.
Ihan nopeasti tämän en kuitenkaan väitä tapahtuvan.

Menestystä suolaisen
nälän "hämäämiseen"

class="author">anu74:
Alointin tänään kokeilun täällä... mun pitäisi saada 10kg pois kropasta.
Mulle
tulee aina illalla hirvee suolasen nälkä, tekis mieli pizza tai sipseja...vaikka
ei edes ois nälkä.
miten sen saisin pois ja MISTÄ se johtuu

Vuoden olen ollut jo Kiloklubissa ja moni järkevä asia syömisessäni ja liikunnassa tuntuu vakiintuneen, mutta viikko mökillä äidin kanssa osoitti, että salassa syöminen on niin junttaantunut selkäytimeen, etten ole päässyt siitä mihinkään! Argh!! :twisted:

Taustaksi: meillä ei ollut kotona karkkipäivää, karkkia ei ostettu juuri koskaan ja isompana, kun aloin lihoa, äiti yritti kontrolloida (kaikkia) syömisiäni, erityisesti makean syömistä. Siitä seurasi salassa syömisen kierre. Olin mestari keksimään, miten ja mistä saan karkkia, missä syön sen ja miten salakuljetan sitä omaan laatikkooni. Karkkipaperit vein ulos roskikseen. Tätä jatkui niin pitkään, että vaikka ensimmäinen mieheni ei sanonut mitään eikä tuominnut, en pystynyt syömään hänen nähtensä. En pysty syömään nykyisenkään miehen nähden (hän tosin saattaa "ottaa kantaa", vaikka väittää, ettei tuomitse). Jäätelöä ja pullaa sentään pystyn syömään hänen nähtensä jonkin verran, mutta karkki on mahdotonta. En oikein tiedä, miten muuttaisin tapojani: en tahdo jakaa omaani, jos hän tahtoo osan, mutten myöskään tahdo ostaa tupla-annosta, sillä jos hän ei tahdo osaa, minä kuitenkin päädyn syömään hänenkin osansa!

Mökille minulla on ollut tapana tuoda mukanani karkkia ja syödä sitten yöllä niin, ettei kukaan muka tiedä mitään. (En tiedä, tietävätkö, mutta ainakaan äänieristys ei ole kummoinen... ) Alkukesästä, kun menin sinne viikonlopuksi, iloitsin, etten ottanut ensimmäistä kertaa koko aikuiselämäni aikana mukaan yhtään mitään! Meni ihan hyvin enkä kaivannut mitään - tosin kotona taisin rynnistää suoraan kauppaan ostamaan jotain.

Vaan sitten tuli loma ja 10 päivää äidin kanssa mökillä kaksin - ja mitä minä oikein tein??!! Otin mukaan 3+2 suklaapatukkaa, 2 pikkupussia ja Leafin sekalakuja (olisiko 450 grammaa?). Lisäksi ostin matkalta suolapähkinöitä, "jotta saan tarpeeksi hyvää rasvaa". Viikon aikana ostin vielä kaupasta 400 grammaa irtokarkkeja. Tällaiseen määrään en ole sortunut KERTAAKAAN Klubin aikana.

No tietenkin lähes kaikki meni. Vain yksi suklaapatukka ja puolet suolapähkinöistä jäivät. Aluksi söin, koska teki mieli. Sitten söin, koska sitä oli. Ja aina salassa, keskellä yötä, lähes ahmimistyyliin. Suolapähkinätkin maistuivat aivan puulta, mutta silti söin! En keksi mitään muuta syytä, kuin että tapa syödä silloin, kun se on salassa mahdollista, on iskostunut minuun hyvin syvälle.

Onneksi puuhasin viikon aikana aika paljon ja söin yllä olevaa lukuunottamatta nälänmukaisesti, joten kotiin palatessa vaaka näytti samaa kuin lähtiessä!

Tässä asiassa en ole tosiaankaan päässyt kovin pitkälle asennemuutoksessa. Onko muilla kokemuksia samasta aihepiiristä?

Johna, minulla tuli hetkellinen salassasyömisvimma aikanaan ensimmäisen pv-kauden jälkeen. Sain luvan viikoittaisiin käynteihin ja maksuihin ja auton käyttöön mieheltäni (joka olisi välillä tarvinnut ainutta autoamme, kun minäkin, mutta lähti sitten töihinsä linja-autolla, että pääsin kokouksiin mukaan), kunhan homma olisi ohi puolessa vuodessa. Olin ollut todella tiukilla koko kuurin ajan (kuusi kuukautta) ja perhe kovasti kannusti olemalla ostamatta huusholliin mitään herkkuja ja sain itsekin olemaan ostamatta. Huomasin vain jälkeenpäin, että se "ostokielto" päti, koska olin alitajuisesti ajatellut, että kohta kuuri loppuu...

Kun pv-kauteni päättyi, olin saanut painoani hienosti alaspäin, olo oli tyytyväinen, energinen ja vahva, mutta tässäkohtaa alkoi mässy. Koska en kehdannut syödä kuurin jälkeen perheen nähden, söin aina esim. työmatkalla, kävelylenkeillä (joita tein vain, että olisin saanut syödä karkkia :shock: ) tai kotona muiden ollessa muualla. Enkä oikeastaan edes tajunnut, mitä tein, ennenkuin kerran, kun perhe oli poissa, kotona ei ollut mitään ja sain todella ison ahdistuskohtauksen, kun teki NIIN paljon mieli syödä JOTAIN - ihan mitä vaan - kun kerran oli mahdollisuus. Siinäkohtaa tajusin, että ei tuo kyllä enää ole normaalia, kun ei kukaan oikeasti ollut edes kieltänyt mitään syömistä. Miksi siis olisi PAKKO syödä jotain epäterveellistä, kun ei ollut muita näkemässä?

Kun annoin itselleni luvan syödä, jäi salassa syömiset kokonaan ja huomasin myös, että painon nousu jämähti siihen. Jos olisin tajunnut asian aikaisemmin, olisin ehkä kevyempi nytkin - ehkä! Ihmismieli on ihmeellinen!

Minz, onneksi salassa syöminen loppui sinulla tuohon oivallukseen! Minulle se, että annan luvan syödä, on tuonut hurjasti kohtuullisuutta makean määriin ja pystyn nyt kuulemaan, kun keho sanoo stop.

Tuo muilta salassa syöminen on toista perua: en kai pysty syömään toisten (=läheisimpien) nähden siksi, että pelkään alitajuisesti, että joku alkaa taas kontrolloida ja huomautella ja joudun jälleen kerran häpeämään ja puolustelemaan itseäni. Ventovieraiden edessä pystyn kyllä syömään - eihän ole sosiaalisesti korrektia puuttua vieraan ihmisen asioihin, joten heidän taholtaan ei ole odotettavissa urputusta.

Minä en myöskään pysty syömään muiden nähden, en etenkään läheisimpien. Ystävätkin joskus ovat ihmetelleet, että millä oikein elän, kun pelkkää kahvia vaan aina otan. Niinpä niin... :roll:

En voi usein myöskään kaupasta ostaa mitään "lihottavaa", en syödä julkisesti, en mitään "normaalia". Minulla on todella kieroutunut suhde ruokaan. Kun olen yksin kotona, joko ahmin kaikkea mahdollista tai sitten olen syömättä. Todella sairasta, mutta en osaa oikein muutakaan.

Nyt koetan opetella sitä kohtuutta, hitaanlaisesti tämä etenee, mutta kuitenkin. Tsemppiä kaikille! Uskon vakaasti, että ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel sen ratkaisuun!

Pexmax, oletko koskaan kertonut ystävillesi, mistä johtuu, että juot vain kahvia?

Olen joidenkin kanssa puhunut asiasta, mutta useimpien en. Aineenvaihduntaan vaikuttavat sairaudet ovat tehneet minusta neuroottisen ruoan suhteen, olen joutunut tarkkailemaan joka ikistä suupalaa 8-vuotiaasta lähtien ja laskemaan ravintoaineiden suhteita. Lisäksi painostani on naputettu 3-vuotiaasta alkaen. Vaikeaa on välillä (usein), mutta taistellen eteenpäin.

Taidan tulla mukaan tunnustusten ketjuun...
Salassa syömistä ei ole kovin usein tarvinnut harrastaa, kun asun nyt yksin. Ja nuorempana, kun vielä vanhempien kanssa asustin, ei ollut ongelmia karkkien yms. suhteen.

Mutta niihin aikoihin, kun muutama vuosi sitten rupesin syömään ja lihomaan, hain usein ruokatunnilla kaupasta pullaa ym. rasvaista ja makeaa. Ajelin autolla pitkin kaupunkia puoli tuntia ja söin tai siis ahmin niitä herkkuja. Pitkään aikaan en syönyt ruokatauolla mitään oikeaa ruokaa. Kotona yksin herkuttelu oli sitten jo ihan eri luokkaa, mutta en kestänyt odottaa kotiinkaan pääsyä, kun ruokatunnilla iski valtava leivonnaisten himo. Paketillinen täytemuffinseja meni niin että tomusokerit varisi penkille ops: