arbuusi, hyvä, että toit tuon puolen esiin, olen vähän kaivannut sitä tässäkin keskustelussa.
En tietenkään voi olettaa, että kaikilla on yhtä helppoa vajaatoiminnan kanssa kuin itselläni, mutta thyroxinia on myös liian helppoa käyttää piristeenä ja laihdutuslääkkeenä.
Yleensä oikeat diagnoosit ovat hoidon kannalta parempia kuin väärät, ja lääkärien pitäisikin huomioida pitkäaikaisen ja tarpeettoman suuren thyroxinannostuksen haittavaikutukset, kuten esim rytmihäiriöt ja osteoporoosi.

Arbuusi, ihan samanlaisen haastattelun antoi vähän aikaa sitten meidän sairaalan endokrinologi.

Sitä mä vaan ihmettelen, että kun taivutan oikein rautalankaa ja yksinkertaistan, niin en pääse puusta pitkään ajatuksestani:

Ihminen, siihen asti perusterve, alkaa moittia oireitaan. Väsymystä, ummetusta, kipuja, huimausta... hän hakeutuu niistä jopa lääkäriin, koska kokee vointinsa niin huonoksi ja pelkää elämänsä lipuvan ohi pikku kolotuksia potiessaan.
Potilasta tutkitaan verikokeilla ja tarkastelemalla, keskustelemalla ja kuvaamalla, eikä löydetä mitään selkeää selitystä oireille.
Potilas ei kuitenkaan koe itseään masentuneeksi, eikä halua masennuslääkkeitä, sillä niistäkin voi aiheutua erilaisia hankalia oireita: kuten sydämentykytystä, huonoa nukkumista, painajaisia... Eikä hänellä oikein ole stressiäkään, mistäs sellaista saisi, kun muutenkin olo on hitaanlainen.

Päädytään siihen, että jos se olisikin kilpirauhasen vajaatoimintaa, kun kerran oireitakin on, vaikka arvot mahtuu viitearvorajojen sisälle. On tuo toinen luku vähän korkeahko, toinen keikkuu juuri juuri alarajalla, mutta on ne normaalit.
Aloitetaan lääkitys varovaisella annoksella. Lääke ei maksanut montaakaan euroa kuukaudeksi, hyvä niin, jos pillerit onkin ihan turhia. Potilas ei täyttänyt "oikean vajaatoiminnan tunnusmerkistöä", mutta viikkojen kuluessa vointi korjaantuu. Pää selkenee, kivut vähenee, maha alkaa toimia ja hikoiluttaakin taas. Olo alkaa olla jo inhimillinen. Muistikin toimii, nukkuu paremmin. Ei tarvitsekaan nousta 5 kertaa yössä pissalle.

Ilman lääkitystä potilas olisi ollut menossa kohti pitkää sairauslomaa. Masennuslääkkeet kaapissa ja silti jalkoihin sattuu, silti pyörryttää ja huimaa ja on huono olla.

Jos ihminen saa elämänhalunsa ja ilonsa takaisin "pelkällä" thyroxiinilla, onko se sitten kauhea asia? Kun kyseessä ei ole huumaava kolmiolääke, siitä ei katukaupassa saa mitään, eikä sillä saa nuppiaan sekaisin oluen kanssa nautittuna. Tabletti on potilaalle edullinen, ettei nyt ainakaan rahan puutteesta viitsi lääkitystä olla ottamatta säännöllisesti.

Jos minä olisin esimerkiksi vielä joutunut vaikka vuoden odottamaan thyroxiinilääkitystäni, olisin siinä välissä päässyt kaikkiin sairaalan laitteisiin. Kuuloa olisi pitänyt tutkia ja sydänpuolen juttuja ja ihotaudeille kuivasta ihosta ja harvenevasta tukasta. Gynelle olis pitäny päästä, ravitsemusterapiaan ja sitten lopuksi vielä se masennuslääke, kun elämä menee sairastellessa.

Kukaan ei saa nyt ajatella, että mun mielestä kaikille halukkaille vaan diagnoosit ja toista noin vaan tyroxiinit, humps ja lumelääkkeenä kaikki taudit paranee. Mun mielestä kilppariasoita pitäis tutkia enemmän, tarkastaa nämä yleiset viitearvot ja tarkastella ihmisiä kokonaisuutena.
Minä olen sairastanut hyvin vakavan masennuksen 10 vuotta sitten, eikä nämä mun kilpparioireeni olleet likillekään edes puoliksikaan masennusoireita, vaikka masennuslääkkeitä mulle tarjottiinkin.

Plus että mulla thyroxiini ei ainakaan ole toiminut laihdutuslääkkeenä. Luulis, että ihmiselle, jolla on elopainoa 130kiloa, sen pitäis edes jollain tasolla näkyä jos se sitä olisi.

Mulle lääkäri ainakin sanoi suoraa, että tämä lääke ei sitten ole mikään oikotie laihuuteen: tämä lääke ei sinua laihduta, mutta jos nyt saisit laihduttamiseen edes mahdollisuuden. Lupasi, että ihan joudun samalla tavalla katsomaan, mitä suuhuni pistän, jos haluan hoikistua.

Lisäksi lääkäri sanoi, että heti, jos alkaa tykyttää, vähennä lääkettä. Jos hikoilet öisin, vähennä lääkettä. Kyllä normaali älyllä varustettu ihminen neuvot pitäisi ymmärtää ja toimia niiden mukaan.

Tässäkin on myös se että onnistuis edes löytämään lääkirin joka ymmärtää kilpirauhasen toimintaa ja vielä ottaa sen todesta eikä vaan hymähtele kun näistä puhutaan.Itselleni ei edes tää vajaus tullu mieleen kun lekurille menin vaan työterveydessä katselivat mun oireita ja lähettivät toiselle työterveyslääkärille joka näistä enemmän tiesi. Siellä juuri totesi että oireet on just eikä melkeen vaikka vaan yksi arvo oli hieman ylhäällä mutta rajojen sisällä. niin kuin muutkin. Näilä alkoi lääkitys mikä on noussut viimosen 10 vuopden aikana tasaisesti. Ja välissä pitkä pätkä on annosta ei nostettu kun omalääkärini katsoo vain viite arvoja. Menin sitten toisen lääkärin/kirurgin ohjeistamana (liittyi mahdollisesti toisiin oireisiini tuon epätasapaino, piti sulkea pois ennen leikkausta) endolle ja vuoden otti hänen hoidossaan saada tää tasapainoon.
Eli kyllä ne lääkäritkin osaa katsoa raja-arvojen lisäksi potilasta muutenkin, ei kaikki tietenkään.
Ja sekin vaikuttaa millaiset raja-arvot on kussakin maassa annettu, tämäkin tuli selväksi kun asuinmaata vaihtoi, täällä on kilpirauhasen arvoissa pienemmät raja-arvot mutta vastaavasti monessa muussa löysemmät kuin suomessa.
Kuhan jokainen saisi tarvitsemaansa hoitoa heti eikä viiden vuoden päästä oli kyseessä miten vaikeasti havaittava sairaus tai tila kyseessä.
Sitten ihmiset lakkaavat etsimästä vastauksia muulta kuin lääkärin vastaanotolta.

Olen ihan samaa mieltä että ammattitaitoinen lääkäri ei tuijota pelkkiä verikokeita, vaikka toki niistäkin on varmasti hyötyä.
Ei liity sinänsä kilpirauhaseen, mutta viime vuonna kun valitin varsin hankalia vatsaoireita, terveyskeskuslääkäri oli sitä mieltä että ei mulla ole mikään vikana, kun verikokeet on normaalit, käski vaan syödä lisää kuitua kysymättä mitään mun ruokavaliosta. Jännästi vaan normaalit verikokeet ei hirveesti auta vatsanväänteisiin, niinkun ei varmaan auta kilpirauhasoireisiin. Joka tapauksessa molemmat on sellasia asioita jotka voi johtua niin miljoonasta syystä, että asia pitäisi aina selvittää kunnolla ennen diagnoosia.

Minäkin olen kärsinyt ihmeellisistä oireista vaikka kuinka pitkään, mutta terveyskeskuksessa ei osattu sanoa asiaan mitään. Kävin työpaikkalääkärillä, joka epäli heti kilpparia, mutta kun veriarvot olivat viitearvojen sisällä, sain masennuslääkettä ja se siitä. Kun oireet pahenivat entisestään, ilmeni, että tuttavissani oli kilpparivajakkeja, jotka tunnistivat oireet ja käskivät lähteä tutkituttamaan itseni ja sassiin! No kun olin jo 8 vuotta ihmetellyt asiaa, lähdinkin tuttavan suosituksesta Kauniaisiin, jossa on ihan uusi funktionaaliseen terveydenhoitoon perehtynyt terveyshoitola. Naturalmedica on nimeltään, ja siellä teetetään ihan kunnolla testit, joissa katsotaan myös ristiviitteet, lisämunuaiset ja jodi. Vihdoin siis sain varmistuksen siihen, että minulla on todellakin kilpirauhasen vajaatoiminta ja pääsin asianmukaiseen hoitoon! Kun täällä ei löydy sellaisia lääkäreitä, jotka a) ottaisivat kilppariongelmat tosissaan tai b)jos ottavat, eivät ehdi ottaa vastaan, niin minulle varattiin aika norjalaiselta klinikalta keskeltä Osloa, jossa lääkärit puhuu englantia ja osaavat asiansa. Suosittelen kaikille niille, jotka ovat vähänkin epätietoisia omasta kilpparistaan ja sen toiminnasta!! (Eikä ole maksettu mainos, vaan ihan sydämestä ja helpotuksesta lähtevä suositus!)

Jos tämä endokrinologian erikoislääkäri Lassi Nelimarkka alkaa itse oirehtia ja arvot ovat viitteiden sisällä, niin hänen ei varmaan hyödytä skeptisenä ihmisenä aloittaa lääkitystä edes koemielessä. Mutta epäilen vain, että siinä tilanteessa, kun on kipuja, palelua, aivosumua, huonoa muistia yms. turvautuu jokainen thyroksiiniin hyvin mielellään. Ja masennus, stressi, unettomuus tulevat liitännäisoireina pitkään kestäneestä sairaudesta, olipa se kilppari tai jokin muu. Mikäli lääkitys ei tehoa, niin silloinhan kilppariongelmat on pois suljettu. Ja eikö joskus aiemmin ole lääkityksellä kokeiltukin, kun verikokeita ei ole otettu. Olenko oikeassa? Minun rytmihäiriöt ovat päin vastoin vähentyneet lääkityksen aikana.

Itse olen nyt syönyt yli kaksi kuukautta thyroksiinia ja vaikutus alkaa tuntumaan. Muuta lääkitystä ei ole. Ruoka maistuu, joten laihdutuslääke tämä ei ole minullekaan. Paino on tosi korkealla . Nukun hyvin ja muutenkin elämä alkaa tuntua hyvältä.

Olen tässä vuosien varrella törmännyt aina aika ajoin ihmisiin, jotka sairastavat vajaatoimintaa. Meidänkin suvussa vajaatoimintaisia on useita.

Ja kun tulee keskustelua, että minullakin on lääkitys, vaikka olin viitearvoissa, niin sormi sojossa käydään päälle: mutta kun minulla on OIKEA vajaatoiminta, minä olin pois viitearvoista.
Minulla se poisoleminen olisi ollut kymmenesosista molempien arvojen suhteen.
Onneksi ei tarvinnut odottaa niin pitkään, että ne kymmenesosat olisivat liikahtaneet, että minustakin olisi tullut oikea vajaatoimintainen ja kelpaisin kaikenlaisten Nelimarkkojen silmissä syömään tablettejani. Vaikka olisin varmasti joidenkin aikojen kuluessa tipahtanut viitearvojen ulkopuolelle, niin silti samaistun enemmän niihin ihmisiin, jotka onneksi saivat avun ennemmin kuin myöhemmin.

Joudun aina ihmettelemään, että miksi minun lääkitykseni on toisilta pois henkisellä tasolla? Miksi se, että minä sain avun, on toisilta pois? Silloin, kun söin meforemia lapsettomuusvaivoihini, ei kukaan diabeetikko tullut sanomaan, että kun sulla ei ole oikeaa sokeritautia, niin miksi syöt näitä tabletteja!
En tunne ketään epileptikkoa, joka pahastuisi siitä, että joku käyttää hänen kanssaan samoja lääkkeitä kipukynnyksen nostamiseen. Mutta kilpirauhasvaivaisissa törmään tähän aina silloin tällöin. Ihan kuin joku toinen jäisi ilman tabletteja, koska minä niitä syön.

Minun nuorempi sisareni sairastui vajaatoimintaan 9-vuotiaana. Hän ihmetteli, miksi minä halusin lääkityksen, "ei se kuule ole niin herkkua". Mutta hänellä ei ollutkaan koskaan samoja oireita kuin minulla. Ei edes murto-osaakaan niistä. Hän oli lapsi, hänet hoidettiin nopeasti kuukausissa, miten hän voisi muistaakaan? Hän lihoi hoikasta tytöstä kesässä pulleaksi, nukkui aina ja paleli: kilpirauhanen oli pienessä ajassa surkastunut kokonaan, hän sai lääkkeet ja voi nytkin hyvin. Hän ei horroksessa vuosia katsellut elämänsä lipuvan silmiensä edestä, hän ei tiedä, millaista on saada rajut oireet ilman diagnoosioikeutta.
Mutta kun minulla vuosien aikana keräämäni oireet alkoi helpottamaan lääkityksen myötä, sain elämäni takaisin. Voin näiden epälijöiden kohdalla sanoa, että "ei se nälkäinen tiedä, miten häjy syönehen on olla". Kun itse saa avun vaivaansa, ei enää pysty samalla tavalla samaistumaan siihen, joka on vielä sitä apua vailla.

Vaikka "turhaan" lääkitystä syövänä olisi riski, että sairastuisin johonkin vaikka vakavaankin liitännäissairauteen, en siltikään lopettaisi lääkitystäni, sillä mieluummin vaikka kuolen nuorena täysillä eläneenä, kun näivetyn sohvan nurkkaan kädet sylissä pyytäen miestäni joko nostamaan seisaalleen tai kaatamaan pitkälleen, kun en itse jaksa. Nyt sentäs olen läsnä tässä elämässä.

Kohta vuoden kilpparilääkityksellä olleena sanon, että olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka kannattavat koelääkitystä oireisiin, jotka sopivat kilpirauhasvaivoihin ja lähellä rajaa keikkuviin arvoihin. Vajaatoiminnasta tulevat oireet todella voivat olla yhtä vaarallisia (minulla sydänoireet) ja invalidisoivia (minulla lamauttava väsymys) kuin lääkityksestä tulevat. Asiantunteva lääkäri on tässä avainasemassa, että myös muut kuin kilpirauhasesta johtuvat oireet otetaan huomioon, eikä tyroksiinia nostamalla ajeta potilasta liikatoiminnalle kuvitellen, että se ratkaisee kaikki ongelmat, kunhan tyroksiinia vain nostetaan riittävän ylös.

Masennuslääkkeet ovat usein myös haittavaikutuksiltaan vielä merkittävämmät kuin kilpirauhaslääkkeet, jotka on mm. Jenkeissä luokiteltu turvallisimpaan lääkeluokkaan. Jos saa elämänilonsa takaisin tyroksiinilla niin onko se silloin enemmän väärin kuin saada elämänilonsa takaisin masennuslääkkeillä? Eikö ensin voisi kokeilla turvallisempaa kilpirauhaslääkitystä ja sitten siirtyä koukuttaviin masennuslääkkeisiin, jos kilpirauhaslääkityksellä ei ole toivottua vaikutusta? Kaikki masentuneet eivät toki ole kilpirauhassairaita, mutta melko suuri osa kilpirauhassairaista täyttää kyllä masennuksen oireiston.

Flikka30n viimeisen ajatuksen allekirjoitan täysin. Mieluummin elän hyvän ja vähän lyhyemmän elämän, kuin pitkän ja kurjan. Varmasti minusta näin on enemmän iloa sekä läheisilleni, että yhteiskunnallekin.

^^ Nyt alkoi huolestuttaa: seuraako kilpirauhashäröistä oikeesti jotain (hengen)vaarallisia oheissairauksia?

Ps. Mutta joo olen Flikan kanssa pitkälti samaa mieltä. Ei esim mullakaan tiettävästi ole oikeaa keliakiaa tai vilja-allergiaa vaikka erittäin selkeitä oireita saankin, ja mua pitkään nolotti pyytää gluteenitonta ruokaa, kunnes tajusin että se ei ole todellakaan keltään pois.