Täällä myös yksi kilpparivajari. Painoa tuli puolessa vuodessa lisää noin 10 kiloa, ensin väsymykseen yms. syötettiin erinnäisiä masennuslääkkeitä ja painoa tuli melkein toiset kymmenen lisää, noin satakiloinen olin pahimmillani. Nyt olen melkein pari vuotta syönyt Thyroxinia ja paino putosi aika helposti noin puolessa vuodessa 15 kiloa. Vuoden verran paino pysyi samana, mutta nyt olen ihan omaa tyhmyyttäni lihonut kuusi kiloa. Liikaa karkkia ja liian paljon sohvalla istumista ei tehnyt hyvää mielelle eikä ruumiille. Onneksi kohta on myös verikokeen aika, toivottavasti niissä ei enää ole häikkää. Laihduttamisen vaikeutta tai nopeaa painonnousua ei taida ymmärtää muut, kuin toiset samasta vaivasta kärsivät.

täällä kans yks vajakki.. Paino ei meinaa pudota, ei sitten millään.. Mutta yritän ajatella niin, että vaikka ei paino putoa (pysyy lähinnä samassa), että tää ruokavalio on kuitenkin hyväksi omalle terveydelle..

Tickeristä näkee kuinka kauan olen ollut painonpudoksen kanssa tekemisissä, eli ei todellakaan ole helppoa. Mulle vaihdettiin kaikenlisäksi tyroksiini armouriin koska kaikki oireet ei lähtenyt vaikka arvot oli loistavat.. Nyt alkoi kolmas viikko pelkällä armourilla, toivottavasti tää auttais paremmin kuin tyroksiini..

Hei kaikki!

Olen 34-vuotias 2 pienen lapsen äiti länsi-uudeltamaalta. Kilpirauhasen vajaatoiminta mulla todettiin joulukuussa 2009, kun esikoisen syntymän jälkeen jälkitarkastuksessa lääkäri sattui kysymään, otetaanko kilpparikokeet. Sanoin, että otetaan vaan, kun mummilla ja äidillä on ollut struuma. Muutin toiselle paikkakunnalle ja lääkäri soitti että on jo soittanut puhelinreseptin uuden paikkakunnan apteekkiin. Olen siitä hänelle edelleen kiitollinen, vaikka en saanut taudista tietoa yhtään. Lääkäri kysyi puhelimessa painoani ja se taisi olla tuolloin 78kg. Lääkäri sanoi, että thyroxinista olisi tukea painonpudotuksessa. Olin tyytyväinen. TSH oli tuolloin 4.48 eli ei mikään kamalan korkea. Sain 25 mikrogramman thyroxinin 1tbl päivässä.

Sain painon 75 kiloon aika kovalla työllä ennen kuin aloin odottaa toista lastani. Raskauden aikana söin tosi paljon, en edes yrittänyt hallita painoa. Viimeisilläni painoin 93 kiloa ja olo oli tosi tukala. Pituutta on siis 162cm. 10 kiloa jäi kuitenkin synnärille (poikakin painoi 4168g!) Poika täytti jouluna 2 vuotta ja painoa oli tänä aamuna 86kg.

Luin eilen melkein kokonaan tämän ketjun ja masennuin totaalisesti. Sain syyn sille, miksi vaan lihon, vaikka jätin marraskuussa kaikki makeat herkut pois (söin niitä ennen joka päivä) ja olen liikkunut rankasti 2-5 kertaa viikossa riippuen siitä, miten saan lapsia hoitoon (miehellä yötyö). Kunto on kyllä noussut, saatan vetää kaksikin raskasta jumppaa peräkkäin tai hölkätä tunnin. Paino ei laske yhtään!!! Sain tänään varattua labra-ajan ja vastaanottoajan tutulle tk-lääkärille, joka hoiti mua raskauden aikana. En halunnut kenelle tahansa ja joudunkin odottamaan helmikuulle, että pääsen lekuriin. Mies kehotti menemään yksityiselle, mutta taidan miettiä vielä.

Vajisoireita mulla on ollut jo ennen lasten saamista, varmaan jo 2003 tai 2004. Muistan kun mikään uni ei riittänyt ja kärsin masennuksesta, sain siihen lääkkeetkin jossain vaiheessa, mutta lopetin ne itse, kun eivät mielestäni auttaneet. Luulin, että on normaalia mennä nukkumaan töiden jälkeen ja herätä vaan välillä syömään, siirtyä sänkyyn ja nukkua aamuun asti. Nyt ottaa päähän kaikki menetetyt mahdollisuudet, joiden ohi vaan nukuin ja kuljin jossain kummallisessa huurussa. Mulla on ollut aina hyvä lukupää ja olisin voinut opiskella pidemmälle, mutta mulla ei ollut voimia. Jätin ammattikorkeankin kesken ja hukutin masennustani alkoholiin. Hoidin työt, mutta biletin tai nukuin kaikki vapaat. Saatoin nukkua 2 päivää ja vaan välillä syödä! Mitä elämän tuhlausta!

Oletteko lukeneet lisämumuaisten uupumuksesta? Aloin epäillä sitä itselläni viime kesänä, kun sisko oli löytänyt netistä tietoa aiheesta. Mulla oli tosi monta oiretta listasta, jota hän näytti. Pahinpina ärtymys, ihoherkkyys, päänsäryt ja silmien valoherkkyys.
Olen aina ollut mukava ja kiltti ihminen. Lapsesta asti minua on pidetty lempeänä, kärsivällisenä ja diplomaattisena. Toisen lapsen syntymän jälkeen aloin muuttua. Meillä oli ihan kamalan vaikeaa, kun esikoiseni oli vasta 1v8kk toisen lapsen syntyessä. Esikoinen oli mustasukkainen, lopetti syömisen ja nukkumisen ja huusi yöt päivät. Mies huusi minulle, oli masentunut ja uhkasi itsemurhalla. Mies oli tosi uupunut tuolloin, kuten minäkin. Minulla ei ollut mahdollisuutta toipua raskaudesta tai synnytyksestä ja tuntui, etten ollut oikein toipunut esikoisen keskosuuden tuomista haasteistakaan. Hän syntyi viikolla 31, kun sairastuin raskausmyrkytykseen. No niin, tuona aikana koin äärimmäistä stressiä ja aloin pelätä kuolemaa. Jossain vaiheessa pelkäsin, etten itse kestä vaan saan sairaskohtauksen ja kuolen, jossain vaiheessa pelkäsin, että mies tappaa minut, niin sekaisin ja aggressiivinen hän oli. Vaikka ei koskaan lyönyt meitä, mutta käytös ja puheet olivat uhkaavia. Nyt olen onnellinen, ettemme tuolloin eronneet, lähellä se oli monta kertaa.
Pointtini on, että lisämunuaisten uupumus voi puhjeta vajaatoiminnasta kärsivälle äärimmäisen stressikokemuksen seurauksena.

Olen lisäillyt thyroxinia itse, vaikka niin ei saisi tehdä, mutta tiedän mitä lääkäri minulle sanoisi, kun TSH on viitealueella. Tällä hetkellä otan 1 1/2 tbl sitä 25 mikrogrammaista ja olo on vajis. Masentaa ja palelee. Olen ärtynyt ja huudan lapsille. Se on kaikkein pahinta! Välillä ajattelen, etten ole sopiva vanhemmaksi. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa ja heidän takiaan jaksan elää. Hoidan heidät kyllä hyvin. Ruokailu, hygienia, virikkeet ym ovat taatusti kunnossa ja kaikki ihailevat, kun pienet kullanmurut käyttäytyvät niin hienosti. No niin kai kun vaadin heiltä niin paljon, varmaankin liikaa ja rähjään ja sitten pyytelen anteeksi.

Kai tätä ketjua vielä joku seurailee, vaikka edellisestä viestistä on niin kauan. Ehkä tuli nyt mentyä ohi aiheen ja avauduttua vähän liikaa, en tiedä....

Mulla oli suunnitelmissa, että olisin tänä vuonna laittanut itseni kovaan fyysiseen kuntoon ja laihduttanut ylimääräiset 20kg. Ensi vuoden alusta haen kokopäivätöitä, kun kuopus täyttää 3 vuotta ja nyt olisi ollut vielä aikaa keskittyä projektiin. Mulla on vahva tahto ja olen laittanut itseni kuntoon monta kertaa elämäni aikana. Se ei vaan taida enää riittää. Sanokaa mulle, kannattaako enää yrittää?

Hei elekieli
Tuo sun kirjoituksesi kuulostaa samalta kuin mikä tilanteeni oli vajaa vuosi sitten. Lääkäri määräsi masennuslääkkeet, koska elämäni oli pelkkää työtä ja nukkumista. Koin, ettei lääkkeistä ollut apua ja pyysinkin kilpirauhaskokeita, myös sitä vasta-ainekoetta.
Lääkärin mielestä kaikki oli ok, arvot viitealueella eli ei lääkitystä.
Seuraavalla kerralla menin toiselle lääkärille, joka katsoi arvojani, kuunteli oireeni ja päätti, että aloitetaan koelääkitys. Aloitettiin yhdellä tabletilla ja katsottiin pari kuukautta. Tilanne parani hieman, mutta päätettiin, että nostetaan annos kahteen tablettiin (just tuota 25 mg:ta). Pari kuukautta myöhemmin olo alkoi olla normaali ja tänä päivänä voin sanoa olevani paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Syön edelleen kahta tablettia päivässä. Turhat raivarit ja väsymys yms muut oireet ovat kadonneet.

Hei Milli-Iina!
Olen kiinnostunut noista sun raivareista. Miten ne ilmenivät? Mä oikein tunnen, kun raivo alkaa nousta kaulaa pitkin enkä hallitse käytöstäni, vaikka tiedän, että olen kohtuuton. Mä osasin yhdistää vasta tätä ketjua lueskeltuani raivarit vajikseen. Ennen olen luullut vaan äitiyden kautta muuttuneeni ikäväksi ihmiseksi

Mene uudelle lääkärille! Etsi sellainen lääkäri vaikka kiven kolosta, joka kuulee oireita, ei vain arvoja

Mulla oli arvot vuosi sitten tsh 6,8 ja t4v 11, eli t4v vielä viitearvoissa. Tästä arvot PARANI 3kk kontrolliin niin, että tsh oli 4,5 ja t4v 12. Tästä huolimatta tuolloin aloitettiin lääkitys, joka oli tuplaten sun annos, eli heti alkuun 50 mikrogrammaa. Nyt tsh oli 3,5 ja t4v 14, ja 3kk välein kontrollit edelleen, ollut siitä asti kun homma huomattiin.

Tää on yks niitä vaivoja, joihin ikävä kyllä monesti joutuu vaatimaan hoitoa... tsemppiä!

joo siis tää sairaus kyllä vaatii seurantaa, etenkin alkuvaiheessa paljon..
eli nyt äkkiä labraan ja lääkärille!

elekieli vastailen nyt tänne.

Sama homma se on täälläkin vaikka onkin suht iso kaupunki, en tiedä onko sit koko tk:ssa sama tilanne vai vaan tuolla meidän omalla lääkärillä et ajat menee jopa parin kuukauden päähän, en ole kuullut keneltäkään mitään pahaa siitä.

Mun mielestä tuo sun tsh 4.48 on ollut aika korkea, mulla tosiaan lisättiin lääkitystä kun 3kk jälkeen arvo oli laskenut 3,5:n. Nyt menee siis 2x25mg päivittäin ja olen melko varma että annostus nousee kunhan käyn kokeissa. Edellisestä kokeestä on ihan liian kauan kun työterveys oli yli 50km päässä jonne ei tehnyt mieli ajaa aamu kahdeksaan yhden verikokeen takia.. Nyt helpompaa kun seuranta tk:ssa.

En ole huomannut mitään erikoista liikunnan jälkeen, tosin nyt viimeiset seitsemän vuotta se on ollut enemmän satunnaista kuin säännöllistä. Aloitan aina ja sit tulee joku este ja sit se jää. Tosin syksyllä innoistuin coresta, on juuri sopivan rankkaa mutta muuten sopivaa selkävikaisellekin. Tosiaan mulla on nikamissa kulumaa ym kivaa, vajis ja astma.. Ja ikää on 26v.

Mut kyl se tästä, jos huomenna pääsis labraan ja vaikka varattua ajan omalle lääkärille.

Killer*Queen! Mua kiinnostais miten sulla toimii toi Armour. Olen lukenut siitä paljon hyvää ja itsekin ajattelin pyytää sitä jos olo ei ala paranemaan.

vielä paha sanoa mitään koska oon ollut nyt vielä niin vähän aikaa pelkällä armourilla. labrat pitäis ottaa jossain kohtaa ja kattoo sit vielä et jos tarvii annostusta muuttaa.