Ennen oli vain tiettyjä paikkoja, kuten kampaaja, lentokone, koulu, työpaikka.. mutta kyllä se paniikki alkaa olla nyt ihan joka paikassa mukana. Jopa kotona...

Tälle on nyt tehtävä jotain. Tästä on tultava loppu. En minä ole tällainen ihminen. Mä haluan tehdä, harrastaa, tavata ihmisiä ja olla kuten muutkin!

Mulla tää paniikki on saanut alkunsa vatsavaivoista. Pelkään vatsavaivoja julkisella paikalla kuollakseni ja jos vähänkin tuntuu siltä, että vatsa olisi menossa sekaisin niin paniikki iskee. Nykyään pelkään siis ihan päivittäin julkisilla paikoilla. Olen menossa ensi viikolla verikokeisiin, niin selviää ainakin että onko näille vatsavaivoilleni syytä.

Aivan kuin omasta elämästäni tuo! Vatsavaivapelosta miullakin tää lähtenyt liikkeelle ja mennyt jo niin pitkälle, että nyt on diagnosoitu ärtynyt suolisto. :/

Onko kellään kokemusta aiheesta? Pitäisi syödä säännöllisesti ja sitten kuitenkaan en voi tai pysty menemään sosiaalisen pelon takia taukotilaan syömään. Inhoan sitä paikkaa. Jääkö laihdutukseni nyt tähän ja saan kärsiä tästä vartalosta lopun ikääni. En haluaisi lääkkeitä syödä.
Minulla on oma huone ja olen hoitoalalla töissä. Siellä vain juoruilu on jotain aivan kaameaa. En oikein kestä sitä.Onko vinkkejä?

Täällä myös yksi panikoija! Minulla paniikkihäiriö puhkesi v.2000. Ihan kauheaa oli se alkuaika, kun ei tiennyt miksi olo oli sellainen. Vasta kolmisen vuotta myöhemmin uskalsin mennä lääkäriltä pyytämään apua.

Minulle määrättiin mielialalääkkeet ja lääkäri suositteli mtt:ssä käymistä. Kävin juttelemassa pari kertaa siellä hoitajalle ja riitti, kun sai kerrottua kaiken mikä on mieltä painanut Lääkkeiden turvin pääsin takaisin normaaliin elämään, onneksi uskalsin aloittaa niiden syömisen!

Olen oppinut elämään paniikkihäiriön kanssa, vaikka vieläkin usein takaraivossa on ajatus: entäs jos tulee ahdistava olo... mutta ei auta jossitella, kun menee ja tekee niin olo on parempi ja huomaa selviävänsä joistakin asioista, joista ei ennen olisi selvinnyt ilman kohtausta. Muutama vuosi sitten sain lääkkeet kohtausten varalle. Tieto siitä, että ne on mukana auttaa jo todella paljon Tsemppiä kaikille ryhmäläisille

Paniikkihäiriötä vuodesta 1994 päivittäin= meitsin elämää. Nyt tosin toimiva lääkitys ja psykoterapioissa oppimani tekniikat auttavat arjessa pärjäämistä, mutta joihinkin paikkoihin en pysty menemään.
Kyllä tämä kroonistunut on, mutta jotenkin vaan elelen päivä kerrallaan. Ja siis mulla on julkisten paikkojen pelko, joten paniikkia tulee avarissa sisätiloissa lähes aina. Onneksi lääkkeet vaimentavat kohtausten voimakkuutta. Mutta kyllä paniikit vaikeuttavat elämääni enemmän kuin sairastamani skitsoaffektiivinen häiriö (= ihan kuin skitsofrenia+bipo yhtäaikaa eli on todellisuudentajun heittelyä ja mielialat heittelee myös). Mutta periksi en anna ja hyvällä fiiliksellä etteenpäin.

Paniikkeja ollu ny vähemmän, kun näin korona-aikana olen ollut paljon kotona, enkä siis ole käynyt jännissä avarissa paikoissa. Varmaan sit tän tilanteen mentyä ohi, pitää pikkuhiljaa suoralla altistuksella ja sisäisen puheen tekniikoilla totutella eri mestoihin taas uudestaan.
Onneks on omahoitaja, aiempien psykoterapioiden niksit mielessä jne.

Paniikkilääkitystäni muutettiin viime vuonna miedommaksi ja kyllä se vuosi oli melkoista sinnittelyä ja yhä jatkuu siinä mielessä,että en nykyvoinnissa ja tällä lääkityksellä tiettyihin entisiin vakiomestoihin edes halua mennä. Mutta arki pyörii kyllä suht hyvin ja en anna periksi.
Ja kyllä olen  jotenkuten oppinut elämään tämän "seuralaiseni" kanssa.

Paniikkilääkitystä muutettiin taas, mutta tasaisemmaksi. Vain yksi masennuslääke ja yksi rauhoittava. Toinen rauhoittava jäi pois.