Äitienpäivänä homma lähti lapasesta ja nyt olen sitten syönyt päin honkia 8 päivää, minkä seurauksena ne vaivalla tiputetut pari kiloa on tullut takaisin Alkaa jo tuntua, ettei tästä painonpudotuksesta tule yhtään mitään, mutta pakko vaan olisi taas saada itsensä uskomaan, että saan tehtyä pysyviä elämäntapamuutoksia ja että nyt onnistuu. Miksi tämän pitääkin olla näin vaikeaa.

Miten te muut palautatte motivaation takapakin jälkeen?

Peikkoäiti, mun motivaation ylläpito ja palauttaminen on sellainen henkinen prosessi. Läskikuvien katselu ja se mättöpäivän jälkeinen pahan olon tunne on hyviä kannustimia mutta mulle ainakin lähinnä negatiivisessa mielessä "hyi yök, en halua näyttää tuolta enää ikinä, ällöttää", ja sitten lähtee spurttaamaan pururadalle, mutta se ällötysinhoinnostus ei kauas kanna.

Itse yritän palauttaa mieleen päälimmäiseks sen hyvän fiiliksen mikä oli kun oli käyny lenkillä, kun iho oli kuulas hyvin syödyn viikon jälkeen, kun vaaka näytti kiloa vähemmän, joku kehui ulkonäköä ja muistella niitä syitä miksi alunperin lähdin pudottaa painoa; "tahdon voida liikkua vanhanakin, taistelen periytyviä lihavuussauirauksia vastaan, tahdon nähdä että minusta on tähän, toivon mahtuvani niihin sikkehienoihin housuihin!"

Voihan sanontojen paikkansapitävyys, kaikki lähtee ittestä!
Reippaasti tsemppaat niin peikkoäitiä ei enää ens äitienpäivänä meinata tunnistaa
You can do it! \o/

Hei kaikille pitkästä aikaa..
En siis tullut raskaaksi huhtikuussa, mikä tarkottaa taas uutta kuukautta painonpudotukselle.
Ja tiukan tavotteen laitoin ittelleni, että häipyisin tästä 90 -ketjusta juhannukseen mennessä! ..voipi olla että sitten palailen nöyränä kesäloman jälkeen tänne, mutta pääsisinpähän ensimmäisen kerran vuosikausiin alottamaan kesäloman vieton ja rantakauden 8lla alkavissa lukemissa!

Minä olen tässä tullut pari iltaa kaupan kautta kotiin nautiskelemaan jos jonkinmoista herkkua. En koe sitä repsahduksena vaikkei herkut kuulukaan ruokavaliooni, osaan jo olla armollinen - mutten silti välinpitämätön.
Aion yhtyä Serendipityn tavotteeseen ja päästä isäni juhannushäihin 90-kiloisena (:

Saas nähdä miten tytsyn käy
Huomenna ei ainakaan siis tulla kaupan kautta kotiin..

Olin jo tuolla 85:n tavoittelijoissa, mutta tulen tänne kuitenkin ensin, paino pysyy sitkeästi yli 90:ssä. Tarkoitus olisi poistua viimeistään tämän kuun lopussa. Paino on yhtäkkiä noussut, joten tästä yli 90:n olevasta voi olettaa osan olevan nopeasti poistuvaa nestettä.

Mukavaa, Sti-na ja Serendipity, että täällä on muitakin 90 kilon tavoittelijoita juhannukseen mennessä. Itselläni siihen on pari-kolme kiloa matkaa.

Tänään olen touhunut paljon kotona, siivonnut huushollin kesäisestä säästä huolimatta (melkein liiaan kuumaa olla ulkona). Aistin, että mieheni tarvitsi hieman piristystä tylsään arkeen ja huomenna poistetaan kipsi jalasta, joten on paljon mahdollista, etten pariin päivään kykene liikkumaan kovin paljon.

Illalla naapuri pyysi kylään ja tarjosi ensimmäisen kesäpäivän kunniaksi lasillisen kuohuvaa. Ja mitä parasta, se mahtui vielä 1500 kcal:n ruokavaliooni ja kaikki pallukat pysyi vihreän puolella!

Peikkoäiti , mitä 8:ssa päivässä on tullut, lähtee varmaan aika pian myös pois. Kunhan malttaa syödä oikein ja kohtuudella vähän aikaa.

ribjo ja Santti71 tervetuloa taas tähän kerhoon hakemaan vauhtia uuteen painonlaskuun!

Peikkoäitille tsemppauksia täältä, itse olen/olin samanlainen, että kun laihdutan ja on jotkut kemut ja siellä syöminen repeää käsistä, uhkaa koko painonpudotus loppua siihen kun putki jää päälle, enkä osaa sitä katkaista. Laitoin tuohon edelliseen sanan OLIN, koska olen nyt tietoisesti yrittänyt iskostaa omaan kallooni, että yhden päivän juhlinnalla en ole pilannut koko dieettiä vaikka siitä hetkellisesti vähän paino nousisikin. Mun ei siis tarvi murehtia ja syödä siihen murheeseen vielä lisää, koska mitään ei olla menetetty.

Koen, että tämä putken päälle jääminen on meidän tunnesyöppöjen vaiva, kun "repsahduksen" jälkeen iskee se morkkis, niin siihen vaan syö ja taas syö ja syö ja sen jälkeen alkaa jo ajatella, että no niin, se siitä taasen ja sitten syö vielä vähän lisää.

Niin, siis olen jojoillut todella pitkään ja nyt olen päättänyt onnistua. Yritän muuttaa tätä omaa ajatusmallia niin, että kun on oikeasti juhlat synttärit, häät tms. annan itselleni luvan syödä sitä mitä sattuu tarjolla olemaan enkä murehdi tai ajattele, että se olisi repsahdus. Seuraavana päivänä pakotan itseni nollaamaan edellisen päivän (tappelen tavallaan omaa mieltäni vastaan ) ja syön kk:n mukaisesti. Puntarille menen aikaisintaan viikon päästä siitä kun juhlat ovat olleet. Muutenkin olen lopettanut puntarilla laukkaamisen vaan pyrin kerran viikkoon käymään. Muuten sallin itselleni herkkuja normaaliarjessa rajoitetusti, sallin mutta vain päiväkahvilla yks makea juttu. (esim. keksi tai 2 palaa suklaata tai jäätelö)

Toinen asia mistä joudun tappelemaan itseni kanssa on se, että hyväksyn sen tosiasian, että tämä muutos tapahtuu H_I_T_A_A_S_T_I kun niin mielellään olisin jo siinä tavotepainossa. Tavallaan on pakko opetella malttamaan mielensä ja uskomaan siihen, että hyvä siitä vielä tulee.

Tämä meni nyt tällaiseksi minun tilanteen pohtimiseksi, mutta Peikkoäitille tsempit täältä, kyllä siitä hyvä tulee!!

Kyllä kuulosti tutulle tuo huithapelin kirjotus, tunnistin niin itteni siitä!!
Aivan samoja juttuja oon joutunu opettelee ja myös sitä malttia ku pitäis viikossa paino tippua yli sadasta sinne 70:een...
Nytkin ottaa päähän ihan sairaasti ku paino kilon enemmän ku viikko sitten ja meinaa unohtua se että tammikuun lopulla painoin kuitenkin yli 10 kiloo enemmän...

Silti ihmeen hyvin oon saanu aina itteni ruotuun ja kahta kauheemmalla raivolla tsemppaan että saan taas senkin kilon pudotettua! Ja kyllä vaan tämä foorumi on kultaakin kalliimpi tuki tässä matkan varrella!

Kiitos kaikille tsemppauksesta!

Olen kokeillut monesti itseruoskinnan tien, mutta se vaan ei vie eteenpäin. Täytyy ajatella positiivisesti ja ottaa repsahdus opin kannalta, tavoitteena olkoon huithapelin mainitsema ajatusmallin muuttaminen. Kyllä se vaan on pakko uskoa, että tämä onnistuu. Pienin askelin eteenpäin ja luovuttaa ei saa.

Heippa!

Mäkin tulen tänne kirjoittelemaan jos vaikka vertaistuesta olis apua. Tilanne oon tällä hetkellä se, että viimeisen vuoden aikana olen lihonut about 25kg. On ollut stressiä ja unettomuutta, olut ja pizza on maistuneet, lienee siis noiden summa että tässä tilanteessa nyt olen. Vaaka näytti siis tänä aamuna 94,4kg ja en ole edes viimeisillään raskaana ollessani painanut näin paljon. Vaatteet ei mahdu päälle ja uusia en suostu ostamaan, väsyttää, ahdistaa ja ottaa päähän että olen päästänyt itseni tähän kuntoon. BMI:kin on hiipinyt yli kolmenkymmenen. Vaikea uskoa tavallaan, toisaalta näin itsestäni viime viikolla otetun valokuvan ja aikas tuhti täti siinä näytti seisoskelevan.

Nyt siis koitan saada painoa alas, syömällä pallukat vihreiksi ja lisäämällä liikuntaa (joka on ollut viime vuoden loistanut poissaolollaan), tavoitteena se että käyn 5krt/vko kävelyllä, vaikka vain 15min kunhan lähden. Lähteminen on mulle se vaikein osuus. Onneksi on kesäkelit niin pääsen rullaluistelemaan ja pelaamaan sulkista. Niistä jopa tykkään, mutta niihinkin lähteminen on vaan jotenkin tosi vaikeeta... Ruokapäiväkirjan pitäminen pitää mut suunnilleen ruodussa, eli sitä koitan tunnollisesti täytellä. Kasviksia lisää ja leipä pois. En aio karpata tai mitään, mut leipää en vaan osaa syödä 1 tai 2 palaa, sitä mennee aina puoli pakettia. Pitää kattoa jos ottaa sen sitten jossain vaiheessa takaisin.

Näillä eväille siis eteenpäin, toivottavasti viimein osaisin tehdä sen pysyvän elämäntapamuutoksen, alkaa kyllästyttää tää jojoilu, kun lopputulos on aina se että painan enemmän kuin aloittaessa. Tavoitteena on siis tietysti painonpudotus mutta myös se, että olisin terveempi.