Täällä ilmottautuu yks entinen ahmiva paastoilija. Mun normaalit syömiset meni ennen niin että söin kerran vuorokaudessa (illalla tai yöllä) ja ihan mitä vain sattui käsiin saamaan. Lopulta opettelin lasten myötä syömään säännöllisesti ja niin menikin pitkään hyvin kunnes tuli ihme turvotuksia ja vatsakipuja. Nykyään syön toistaiseksi Paleo-tyyppisesti ja kolme kertaa vuorokaudessa, nyt tuntuu myös siltä että vatsa ehtii tyhjentyä ruokailuiden välissä mutta täytyy varmaan selvittää mistä tuo turvotus ja ähky oikein johtuu.

Zola, sä oot ihan kingi. Kymmenet kilot jo pudonneet!!! Mun on varmaan ihan väkisin pakko opetella uusi syömistapa. Mä kans mieluiten olisin koko päivän syömättä ja sitten söisin koko yön. Olis ihanaa elämää semmonen .

Mulla tuli säännöllinen ruokarytmi kuvioihin lasten myötä ja en kyllä pärjäisi koko päivää syömättä. Tulee tyhjävatsa-kipua.

Mulla oli kans vuosia kaikenmaailman epämääräisä vatsavaivoja, joita on tutkittu ja hutkittu. Nyt sitten syksyllä ravitsemusterapeutin avulla tultiin siihen tulokseen, että olisi ärtyneen suolen oireyhtymä. Ja käyttöön otettiin karsittu ruokavalio. Vehnä ja ruis jäi pois, samoin tietyt kasvikset ja vihannekset, mm. omenat, kaalit, pavut ym. Olen siis tutustunut tattariin ja spelttin mm. Laktoosi jäi myös hetkeksi kokonaan pois, nyt olen vähälaktoosisella, niinkuin aiemminkin. Ja kas vain, vaivat ovat helpottaneet, ei turvota eikä tartte rampata vessassa. Toki jos lipsuu ruokavaliosta, olo on entistä karseampi. Yöunikin parani ruokavalio muutoksen takia. Nyt on vaan ongelmana riittävä kuidun saanti, mikä on ilmeisesti normaalia gluteenittomassa ruokavaliossa. Mutta luulenpa, että näillä mennään vielä pitkään. Olen juuri löytänyt pari kauraleipää kaupasta ja niissä ei ole ollenkaan vehnää. Ei tartte enää kaikkia leipiä itse tehdä, koska en pidä kauppojen gluteenittomista leivistä.

Mutta suosittelen ylipäätään vatsavaivoihin tai laihdutukseen ravitsemusterapeutilla käyntiä. Sieltä saa kivasti apua. Itse sain ihan terkkarin omalääkäriltä lähetteen, niin ei tarvinnut yksityispuolelle kalliilla rahalla mennä.

Toki tuohon korvien väliin ei sekään ole auttanut. Kun himo iskee, niin ei jaksa välittää vaikka tietää, että vatsavaivat on sikahirveet seuraavana päivänä. Kyllä pullaa pitää välillä saada

Ensimmäinen viikko takana ja paino -2kg. Tuosta osa toki nesteitä. Olisin jotenkin odottanut että ekaviikolla olis tullut isompi tulos just noiden nesteiden takia...No mutta ihan hyvä. Jouduin tekemään uuden tickerinkin kun se ei toiminut (4.tickeri prkl!). Hoh hoijaa eiku eteenpäin samaan malliin...

Juu ei nyt hätäillä .

Mä oon ottanut treenailuihin tehokuurin, paino ei oo tippunut mutta kropassa on tapahtunut huimia muutoksia. Tilasin summamutikassa uusia treenivaatteita, kaikki normikokoa xl ja kaikki oli sopivia! Kuvailin niitä tänään ja mun alakroppa alkaa näyttämään jopa hyvältä, ihan kummaa koska painoa on edelleen yli 120kg.

Ihanaa zola!!! Mä lupaan itselleni että kun noista lumisateista päästään niin alan kans liikkumaan enemmän, ensalkuun kävelylenkkien muodossa. Sulla on varmasti tapahtunut se kuuluisa kiinteytyminen ja läskin muuttuminen lihaksi =).

Ai että ottaa päähän. Viime viikon koko loppupuolisko torstaista alkaen meni ihan persiilleen, söin kuin porsas. Tai itse asiassa lienee kohtuutonta possuparkojakin kohtaan verrata omaa syömistäni niihin, sen verran pahasti meni överiksi monta päivää. Vaikka se syöminen niin hemmetin mukavaa olikin, niin sitten kuitenkin se syyllisyys painaa ja on ihan kamalan apea olo koko ajan. Tänään taas on ollut terveelliset eväät ja on tullut hikoiltua sekä lenkillä että salilla. Että tällä tavalla laidasta laitaan..

Ihan toivottomalta vähän väliä tuntuu, että kun tätä massaa on niin rutkasti niin tuleeko tästä laihduttamisesta ikinä loppua?? Yritän psyykata itteeni siihenkin, että koska oon ihan esiteinistä asti ollut lähes AINA jollain dieetillä ja murehtinut painoani, eli siis viimeiset 15-20 vuotta, niin pitäiskö pikku hiljaa vaan alkaa muuttaa ajattelutapojaan? Tällainen ainainen dieetillä oleminen ja itsensä kiloista sättiminen on ihan kauheeta ja on aivan järjetöntä tuhlata elämäänsä siihen! Jos en normaalipainoon tai edes lähelle pääse, niin milloin lopetan tän loputtoman laihduttamisen ja alan opetella hyväksymään itseäni näine kiloneni? Koska oon kuitenkin ihan hyvä ja aikaansaava tyyppi muuten, niin miks annan tämän painonhallinnassa epäonnistumisen olla niin iso osa koko elämääni??! (koska olen ainakin vielä täysin terve ja hyväkuntoinenkin ylipainosta huolimatta)

Hih, oottepas te olleet hauskoja pikku vastoinkäymisistäkin huolimatta! Hymyilyttää aina tuommoinen nokkela kielenkäyttö vakavassakin paikassa!

Juusto_! Heitä vaan se apea olo ja syyllisyys romukoppaan. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, tai joku muu melkein mattinykäs-tyylinen latteus tähän väliin! Minä - pyrkimättä esittämään pyhimystä - lakkasin mieltämästä olevani dieetillä ja erityisesti sättimästä itseäni kiloista. Sen sijaan olen yrittänyt psyykata mieltäni siihen kuuluisaan elämäntapamuutokseen ja olla ylpeä jokaisesta pikku saavutuksesta sillä saralla. Olet nimittäin hyvinkin oikeassa siinä, että kauheeta ja järjetöntä on. Nyt on vaan tullut usko siihen, että tää homma toimii ja tällä mennään eteenpäin. Kyllä sinne normaalipainoon pääsee, kun siihen oikeesti uskoo ja panostaa.

Täällä on niin monta mahtavaa esimerkkiä uskomattomista suorituksista. Tuollaisista zolamaisista yli 40 kilon pudotuksista täytyy nostaa hattua niin korkealle, että käsi venähtää. Ja monista muistakin. Itsensä hyväksyminen kiloineenkin on toki tärkeä osa elämää, mutta sit taas, kun se häiritsee ja runsas ylipaino johtaa terveydellisiin ongelmiin ennemmin tai myöhemmin, se projekti epäilemättä kannattaa yrittää tehdä.

Mulla on myös aika pitkä historia jojoilun kultaisessa maailmassa, mutta ensimmäisen kerran tuntuu vielä yli kolmen kuukauden jälkeenkin tosi motivoivalta ja omalla tavallaan aika helpoltakin tämä puuha. Matka on toki helkkarin pitkä, mutta nyt olen ihan vakuuttunut, että se maali tulee vielä vastaan. Voi olla, että tuo tickerin tavoite on vähän turhan alhainen - se selviää joskus - mutta suunta on joka tapauksessa kohti sitä päivää, jolloin voin olla suoritukseen täysin tyytyväinen. Vuosi tai puolitoista on loppujen lopuksi aika lyhyt aika ja varmasti yksi parhaista matkoista, mitä tässä elämässä voi tehdä, jos tavoitteeseensa pääsee.

Tsemppiä ja hyvää mieltä,

toivoo umpilaiska sonni, joka sai tänään retuutettua itsensä uimahalliin!

Mä olen nyt päättänyt olla laihduttamatta ja sen sijaan muuttaa elämäni pysyvästi. Eli en kuvittelekaan lopettavani herkkujen syöntiä kokonaan vaan aion opetella kohtuuteen. Kävin taas tänään ravitsemusterapeutilla ja hän kehui kovinkin mun asennetta ja sitä, että olen muuttanut ajatusmalliani. Ja sekös tuntui hyvältä ja taas tuli intoa lisää.

Yksi hyvä konsti on ollut muuten siirtyminen isommasta ruokakaupasta pieneen lähikauppaan, josta saa peruskamaa eikä mitään turhia houkutuksia ole joka hyllyllä. Ja isot marketit ole vallan laittanut pannaan ruokaostosten suhteen, niistä vasta kantaakin turhaa höttöä ja mättöä ihan liikaa.

Mutta liikunnan ilo on vaan tällä mammalla hukassa. Oon kans tuota kärryjen lykkimistä pääasiassa harrastanut. Mutta jos vaikka tänään reippailis kävellen päiväkodilta hakemaan lasta. Ja sitä ahaa-elämystä liikunnan suhteen odotellessa...