Salaam aleikum
tai jotain siihen suuntaan

sillä täällä huutelee Kiloklubin Pohjois-Afrikan-kirjeenvaihtaja Tiinuliinu joka toivottaa teidät tervetulleiksi Tangeriin jollette ole jo ihan kyllästyneet näihin meikäläisen matkajuttuihin.

FB:ssä on toki muutama kuva eiliseltä mutta ihan kaikkeahan niissä ei kerrota. Otetaanpa siis alle retkibussi, joka starttaa Aurinkorannikon täältäpäästä jo ennen aamukuutta, ja päätyy parin tunnin ajon jälkeen Tarifan satamaan. Merta ei ylitetä siitä mistä matka olisi lyhyin, vain 27 km, vaan vähän tuonnempaa, Gibraltarin länsipuolelta. Jos oikein tarkkoja ollaan niin ei tiedetä, ollaanko Atlantilla vai Välimerellä, sillä niiden rajana on vain veteen piirretty viiva.

Marokko on Pohjois-Afrikan arabimaista länsimaisin, ja maan isoista kaupungeista (pääkaupunki Rabat, maan suurin kaupunki ja tärkeä satama Casablanca, eksoottinen Marrakesh ja suomalaistenkin suosima rantalomakohde Agadir sekä tämä satamana ja turistikaupunkina tunnetuksi tullut Tanger) on Tanger epäilemättä lähinnä läntistä (= eurooppalaista) kulttuuripiiriä.

Se nyt ei ole mikään ihme, sillä nykyisen Marokon alue on vuosisatojen saatossa kuulunut vaikka kenelle. Sen on omistanut milloin Espanja, milloin taas Ranska tai Iso-Britannia. Ranska on edelleen yliopistojen ja virkamiesten kieli, espanjaa ja englantiakin mm. tarjoilijat tuntuvat ymmärtävän ainakin sen verran, että kahvia ja suuhunpantavaa saa.

Lauttamatka Tarifasta Tangeriin kestää tunnin, ja koska kyseessä on EU:n ulkoraja, on edessä tiukka passintarkastus ja maahantulokaavakkeiden täytteleminen. Reput, laukut ja muut rensselit läpivalaistiin jo satamaterminaalissa. Fiksua kyllä, Marokon poliisi on järjestänyt tarkastuspisteensä laivaan, ja kun passiin on saatu leima, voi siirtyä laivan kahvilaan tai tehdä edullisia tax free -ostoksia.

Kaupankäynti täällä osataan, sen huomaa viimeistään silloin kun kuljetaan Tangerin kujasilla ja perässä roikkuu puolenkymmentä miestä, jotka myyvät vöitä ja nahkalaukkuja, avaimenperiä ja rannerenkaita, huiveja, kelloja… kaikkea mitä nyt vaan mies pystyy mukanaan kantamaan. (Mä tein yhden suklaasilmäisen pikkupojan iloiseksi ostamalla jääkaappimagneetin. Enkä edes tinkinyt kuten olisi pitänyt, vaan maksoin muutaman lantin ylimääräistäkin. Koulussahan sen kersan olisi keskellä päivää pitänyt olla, mutta mikäs mä olen puuttumaan muiden ihmisten lastenkasvatukseen?)

Kuljetaan siis kujasilla, jotka mutkittelevat suuntaan jos toiseenkin ja sisältävät runsaasti ylä- ja alamäkiä ynnä marmorirappusia. Huonojalkaisin rouva saa käsikynkkäänsä saattajan paikallisoppaasta; kaftaaniin ja fetsiin sonnustautunut mies on sen verran komea ja huolehtiva, että ilmeisesti muutamien muidenkin matkalaisten mieleen juolahtaa ajatus pienestä liikuntarajoitteisuudesta. (No mä roikun Ukkokullan käsipuolessa ja ilahdun siitä, että fetsimies on noin parimetrinen - kun me jäädään kuvaamaan kivoja näkymiä ja muu ryhmä rymyää eteenpäin, on helppo tarkistaa, missä suunnassa punaisen fetsin tupsu heiluu.)

Ne vanhankaupungin eli medinan kapeat kujaset ovat tosiaan näkemisen arvoiset. Samoin tietysti kauppahalli, jossa myydään vihanneksia, naudansorkkia ja lampaanpäitä (sikaahan muslimit eivät syö, mutta muista eläimistä nähtävästi ihan kaiken mitä irti saadaan). Arviolta noin puolet ihmisten elämästä tapahtunee kadulla. Kadulle avautuu pikkuliikkeitä, joissa on tarjolla appelsiineja, bataatteja ynnä muita vihanneksia joita kaikkia en edes tunnista, oliiveja ties millaisiin liemiin säilöttyinä, kokonaisia runsasrasvaisia kanoja, leipää ja leivonnaisia. Vaatturit tekevät töitään siinä aivan mahdollisten asiakkaiden silmien edessä. Seinien vieressä istuu myyjiä tarjoten korianteria ja erivärisiä paprikoita, käsitöitä ja kaikenlaista rihkamaa.

Melkoinen osa heistä on naisia, joiden asema arabimaissakin alkaa vähitellen kohentua. Marokko on ottanut jopa perustuslakiinsa selkeän määräyksen naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta, eivätkä läheskään kaikki tangerilaisnaiset käytä huivia. Vuoristokylissä - etenkin niissä, joissa asuu toista maan valtakansallisuutta eli berbereitä - luku- ja kirjoitustaito on harvojen huvia. Arvioidaan, että maaseudulla vain noin 10 % naisista osaa lukea ja kirjoittaa. Mutta kovasti toimeliaita he ovat: yksi naisten homma on kerätä ainoastaan Marokon alueella kasvavan arganpuun hedelmiä ja puristaa niistä (tai oikeastaan niiden siemenistä) arganöljyä, jolla berberinaisten vuosituhantisen tietämyksen mukaan on kerrassaan hämmästyttäviä vaikutuksia.

Mulla piti olla Älä osta mitään -päivä, mutta jotenkin vain siellä argantuotteiden kaupassa tuli mieleen, että kasvorasvaa oikeastaan tarttis… ja UK:lle shampoota… ja teinineidolle väriään vaihtava huulipuna… ja kun osa rahasta menee hyvään tarkoitukseen eli niille arganmetsiköissä vaeltaville berberiemännille, niin pitäähän sitä meidän naisten puhaltaa yhteen hiileen eikös vaan?

Päätänkin raporttini Pohjois-Afrikasta tähän. Etenkin kun jo eilen illalla tultiin takaisin Eurooppaan ja tänään on luvattu keitellä pyhiinvaellussoppaa (keittokirjoissa tunnetaan nimellä Galician keitto) yksille lomaileville ystäville.

Adios, hasta luego!

Mä menin eilen lakkoon. Istahdin Sello-ostoskeskuksen penkille ja ilmoitin, etten kävele siitä enää kuin autoon. Naapurinmies oli ihan ymmällään; vastahan me on oltu täällä kolme tuntia ja välillä käytiin kahvillakin. Mä en kerta kaikkiaan jaksa ihailla Cittarissa kaikenmaailman purkkien tuoteselosteita, vaikka niitä ei ole edes tarkoitus ostaa. Ohlssonilla jaksoin ja ostin joulupapereita ja puhelimen laturilla ladattavan sytyttimen.

Tänään silitin Miehen paitoja ja esittelin niitä hänelle; eikö mentäisi ostamaan sinulle paitoja, kun tästä on kainalot kuluneet ja tästä hihansuut ja tästä ei lähde enää läntti pois. Tuli monta työpaitaa kerralla ja kohta lähdetään Vantaalle tutustumaan uuteen Outlet-maailmaan. Sovittiin, että mennään välillä syömään, ettei mun verensokerit pääse heittelemään ihan kamalasti.

Muutama päivä on ollut iso huoli sydämessä, kun tytär on saanut lähiaikoina kolme kamalaa kipukohtausta, oli sairaalassa tutkimuksissa. Toissapäivänä selvisi, että hänellä on kaksi kiveä sapessa ja leikkaus on tehtävä kiireellisenä. Tapasi eilen kirurgin ja leikkaus on maanantaina. Lääkäri pohti riskejä, kun vasta vajaa kaksi viikkoa sitten nukutettiin polvileikkauksen takia. Mutta sappikiviäkään ei voi jättää leikkaamatta ja peruskuntohan tyttärellä on tosi hyvä. Ensin yritetään tähystyksessä, mutta nukutuksessa, jos joudutaankin avoleikkaukseen.

Tässä on taas mamma tarpeellinen, kun vävyllä on reissuja viikko täynnä, joten olen karsinut alkuviikon menot kalenterista varmuuden vuoksi pois.

No nyt tuo hämäläinen alkaa vihdoin olla valmis lähtöön, meillä joutuu aina odottamaan miestä!

IL, luulin jo että postin tukilakkoon, mut ei sentäs.
Toivotaan että tyttären leikkaus menee hyvin.

Meillä isäntä kävi keuhkojen viipalekuvassa viikko sitten. Hoitsu oli sanonut että jos ei mitään kuulu, niin kaikki on hyvin.
No nyt soittivat sairaalasta että huomenna lääkärin juttusille.
Nyt tietty jänskättää ja pelottaa ihan sairaasti siis mua.
Taidan mennä mukaan.

Vettä tullut kaatamalla koko yön ja vieläkin jatkuu.
Kohta hierojalle ja illalla kalligrafiaan.

Hyviä vointeja kaikille.

Lauantaipäivää kaikille.
Luin taas pitkät pätkät kirjoituksianne. Toivon kaikille hyviä vointeja, hyviä hoitoja potilaille ja hauskoja matkoja matkustavaisille. Olen aina niin jälessä näissä jutuissa, että en sen enempää kykene kommentoimaan...

En ole päässyt alkuunkaan ruokapäiväkirjan kanssa ja se näkyy tuloksissa: paino sama edelleen. Onneksi ei sentään ole ylöspäinkään mennyt... Jotenkin tämä aika vuodesta on sellainen, että minulla on aina nälkä.

Viime sunnuntaina selkäni meni juntturaan ihan mitättömän liikkeen jälkeen: nousin vaan vessan pytyltä ylös. Siitä paikasta hivuttauduin ottamaan buranaa. Menin nukkumaan takaisin kun ajattelin, että jos selkä rentoutuisi siinä nukahtaessa. Mitä vielä, en meinannut päästä ylös sängystä eikä varsinkaan liikkumaan. Vasemman jalan liikuttaminen oli tuskaa. Ei meinännut henki kulkea kun hengittäminenkin sattui. Onneksi mies ja poika (sattui olemaan kotona) tukivat ja pääsin hivuttautumaan keittiön puolelle. Soitin päivystykseen ja käskivät soittaa 112. Ensihoitajat tulivat ja tutkivat, konsultoiden samalla keskussairaalan kirurgia. Pari piikkiä kankkuun ja kotiin jäin. Särkylääkkeitä käskettiin vaan syödä ja katsella pari päivää. Keskiviikkona sitten menin terveyskeskukseen ja lääkäri oli sitä mieltä, että joku lihasjuttu se on. Yritin kysellä, että voisko jotenkin kuvantaa, mutta ei lääkäri sitä noteerannut. Taas laitettiin pari piikkiä. Eilinen oli ensimmäinen päivä kun ei ollut kipuja. Tosin varoin visusti kumartelemasta ja kiertymästä. Kävelyllä kävin ja huomasin, että pystyin kävellä ihan normaalisti, lonkat vaan väsyi kauheesti ja yläselkä. Ehkä tuo johtui jännityksistä.
En tiedä, kuinka kauan tässä pitää varoa. Ensi viikolla jätän vielä jumpat väliin kun en uskalla oikein mennä kyykkyyn ja ylös jne. Mutta yritän käydä ainakin kävelyillä etten ihan jämähdä. Tää on kova paikka minulle kun olen tottunut liikkumaan!

Onneksi olin pari viikkoa sitten siivonnut vähän paremmin, joten ajattein, että en edes joulusta stressaa. Imurointi pystyasennossa sujui ok, mutta sängynalukset jäivät imuroimatta tänä perjantaina. Mies saa imuroida ne kunhan kotiutuu. Hän meni pääkaupunkiseudulle tutustumaan uuteen lastenlapseensa, suloiseen pikku tyttöön.

Täällä vähän yritän ommella välillä pikku hetken kerrallaan. En malta olla. Kankaita on niin kiva hypistellä ja suunnitella mitä tekis.
lunta on meillä vielä vähän jäljellä. Alkuviikosta näytti jo aivan talviselta, mutta sitten tuli vesisateet. Ja tiet on ihan jäätiköllä. Onneksi on nastakengät, että uskaltaa mennä ulos.

Mukavaa viikonloppua jokaiselle.

Heips!

Isännälle sanottiin ettei nyt miltään vakavalta näytä, mutta vaatii jatkotutkimuksia.
Viikon päästä menee sairaalaan kokeisiin ja tähystetään keuhkot vielä uudelleen. Vuosia sitten saman vaivan takia tähystetty. Nyt otetaan jotain koepaloja. Ovat vähän ihmeissään mistä noin runsas veri tulee?
Kuvissa näkyy jotain arpia...... ovat ehkä vanhoja, mutta...
Toivottavasti nyt saavat selvitettyä, niin vuosien epätietoisuus sais jonkun päätöksen.

Eilen oli ystävän synttärit ja tehtiin illalla toisien ystävien kanssa yllätysvierailu. Lahjat ja tarjottavat oli mukana.
Ystävä katsoi meitä ensin suu auki, mutta kun kajautettiin jo rappusilla onnittelulaulu, niin päästiin sisälle.
Toivottavasti eivät tee mulle tänään samaa yllätystä?

Vaari lähti poitsun peliä kattomaan. Soitin poitsulle etten nyt tule. Jalat joutui eilen koville sairaalan rapuissa. Polviin lähinnä otti.
Ajelen kuitenkin mökille katsastaan paikat.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Heippa

Kiitoksia kovasti taas kirjoituksistanne.

Muori toivottavasti kiukkusi on laantunut. Jos sinulla on sellainen aina voimassa oleva matkavakuutus, niin luulisi, että sen turvin olisi saanut hyvitystä menetetystä matkasta. Tuntuu, että täälläkin päin kuulee joka puolella olevan sairautta ja kaikennäköistä vaivaa Vetää kyllä aika ajoin vakavaksi.

IL kylläpä tytärtäsi nyt koetellaan. Onneksi on pohjalla hyvä peruskunto - varmasti auttaa toipumaan leikkauksesta pian . Harmi, että tuli näin nopeasti edellisen leikkauksen jälkeen.

Karmale ymmärrän, että olet huolissasi. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa. Hyvä kuitenkin, että tutkitaan perusteellisesti Niin ja myöhästyneet mutta sydämelliset synttärionnittelut sinulle

Kivikasa minäkin olen kipuillut aika lailla selkäni, polveni ja lonkkani kanssa Kurja tunne, kun on tekemiset niin rajoitettuja. Tuttu juttu mulle - valitettavasti. Onneksi selkä lähti sitten paranemaan. Toivon, että on edelleen edistynyt.

Menna muistan, kun aikanaan olin työmatkalla Amsterdamissa. Minulle jäi erityisesti mieleen, että siellä sai huippuhyvää ruokaa

Tiinuliinu kiitos matkakertomuksesta Afrikan puolelta. Kuvat Facebookissa kertoivat paljon. Olen tosiaan itse käynyt parikin kertaa tuollaisella retkellä Aurinkorannikon puolelta. Ensimmäisen kerran olin alle parikymppinen. Toisella kerralla olimme työkaverini kanssa reissussa niin, että molemmilla oli tyttäret mukana. Ei haitannut yhtään, että olin noin 20 v aiemmin tehnyt samantapaisen reissun. Edelleen tuntui siltä, että olisi kulkenut ajanlaskussa taakse päin.

Olimme viikolla herkuttelemassa tyttären ja vävykokelaan kanssa Ravintola Nokassa. Ruoka oli suorastaan hulppean herkullista. Minähän en ole niin kauheasti makean perään, mutta jälkkäriksi söimme paahdettua valkosuklaata, jonka päälle kaadettiin liekitettyjä lakkoja . Ihme, että on kieli vielä tallella - niin herkullista se oli - kuten kaikki muukin, mitä söimme. Ravintolan hintataso on sitä luokkaa, että ei siellä eläkeläinen kovin usein voisi käydä. Sain lahjakortin synttärilahjaksi lähes vuosi sitten.

Isänpäivänä olimme lapsiemme kanssa vanhempieni luona. Ruuan veimme mennessämme. Isäni oli ostanut kakun. Äidin liikkuminen oli vielä tosi vaikeaa. Täytin isäni kanssa äidin lääkedosettia ja harmittaa isäni puolesta, että tärkeistä lääkkeistä puuttui reseptejä. Isäni joutui lopulta käymään kahden lääkkeen vuoksi neljänä päivänä apteekissa. Muutenkin on kovilla äidin omaishoitajana, niin että kannan sitten huolta molmmista. Eilen laitoin sitten kirjallista palautetta lääkeasiasta.

Sainkin jo labratulokseni. Kolestroliarvoni olivatkin ihan hyvät . Meillä meni jokin pieleen kotimittauksen kanssa, kun niin paljon heittivät labrassa otettuihin arvoihin.

Tule-vaivojen kanssa olen ollut kovilla ja yöt ovat vaikeita kovien kipujen vuoksi. Olimme torstaina ystävien luona (ovat muuttaneet suuremmasta asunnosta pienempään) ja autoin rouvaa mittahommissa ja osan ajasta olin lattiatasolla. Siinä vaiheessa kaikki oli vielä jokseenkin ok, mutta kun olimme tallustelleet Ikeassa noin kaksi tuntia ja koeistuneet noin 20 sohvaa (lähes kaikki aiiivan liian pehmeitä minulle), alkoi kipu jäytämään pikkuhiljaa. Kotiin tultuamme tuntui kuin toinen puoli kropastani vyötäröstä alaspäin oli kuin tulessa. Toivon vaan, että tämä vaikeampi kipuvaihe helpottaa pian.

Autossakin on tullut istuttua tavallista enemmän, kun olemme käyneet vanhempieni luona useamman kerran viikossa. Huomenna taas menemme sinne ja täytämme isäni kanssa äidin dosetin viikoksi eteenpäin. Nyt pitäisi olla kaikki lääkkeetkin.

Minusta oli upeaa, että Suomi pärjäsi vihdoin EM-karsinnoissa niin, että pääsee ensi kertaa fudiksen EM-turnaukseen .

Olen varannut meille ajan influenssarokotukseen. Mielestäni on tyhmää, että täällä kotikaupungissamme ei enää voi vain menne terveysasemalle rokotusjonoon, vaan aika pitää varata etukäteen. Kun Vantaalla otettiin käyttöön Apotti, niin puhelimessa on joutunut odottamaan tosi kauan ennen kuin pääsee ajanvaraukseen. Nyt vielä samaan numeroon jonottavat rokotukseen haluavat. Homma on tehty niin vaikeaksi, että olen varma siitä, että rokotuksen ottaa tänä vuonna paljon harvempi kuin edellisinä vuosina. Kumma, että hommaa hankaloitetaan, vaikka ymmärtääkseni tavoitteena pitäisi olla mahdollisimman laaja rokotuskattavuus. Tarkoituksenani on vielä laittaa asiasta kirjallista palautetta, mutta tänään en taida enää jaksaa.

Jospa sitä pian siirtyisi tuonne telkkarin ääreen. Enpä ole tänään istunutkaan kuin nyt kirjoittaessani ja ruokapöydässä .

Oikein mukavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille. Toivon itsekullekin ja läheisille vähemmän kipuja ja vaivoja.

Vai on Vantaalla noin vaikeaa päästä rokotukseen, Kipa. Minä jätin äsken sanan meidän terveyskeskukseen, hoitaja soitti pian, selitin, että ollaan rokotuspäivinä Espanjassa ja saimme heti ajan ensi perjantaille.

Tytär on parhaillaan leikkaussalissa enkä oikein pysty keskittymään mihinkään. Jännitän, pystytäänkö tekemään tähystyksessä vai joutuvatko avaamaan. Aina kun omalle lapselle tapahtuu jotain tällaista, leijonaemo minussa nousee esiin ja haluaisin olla suurin piirtein leikkaussalissa kädestä pitämässä. Olkoonkin, että tytär on jo 41!

Mutta eilen oli hauska päivä! Naapurinmiehen lapsenlapset ja meidän pojathan tuntevat jo tosi hyvin toisensa, mutta lastemme taholta oli tullut viestejä, että "kun te kerran ootte noin vakavasti yhdessä, niin kyllä meidänkin pitäisi tuntea toisemme". Niin me sitten järjestimme glögijuhlat. Minä leivoin torttutaikinasta neljä eri suolaista täytetorttua ja kahdenlaisia makeita torttuja, taatelikakun (kiitos Kesäheinä reseptistä sekä Pirkan ohjeilla parmankinkulla päällystettyjä persimoniviipaleita. Pitkän pöydän koristelin mökiltä poimimillamme mustikan- ja puolukanvarvuilla, isoilla kävyillä ja kynttilöillä.

Pojat tyhjensivät ensin pöytää ja hävisivät sitten vierashuoneeseen Monopolia pelaamaan. Me myhäilimme Miehen kanssa tyytyväisinä, kun nuoremme (siis ne varhaiskeski-ikäiset lapsemme) rupattelivat iloisesti keskenään, samanikäiset pojat kaikilla, samantyyliset ammatit ja muut asiat unohtamatta huumorintajua loihti iloisen tunnelman. Pakkasin kaikille eväitä mukaan, miehen vävy naama vakavana selitti, että hänen onnensa olisi yksi ylimääräinen joulutorttu maanantaiaamuna ja sen hän tietenkin sai.

Illan ehkä koskettavin hetki liikutti sydäntäni, kun Miehen tytär oli perheineen lähdössä. Hän halasi minua pitkään ja tuumi sen jälkeen, että sun suvulla on näköjään tapana halata ja marssi halaamaan isäänsä. Koskettavaa tässä oli se, ettei Miehen suvussa ole ollut tapana halata ollenkaan, paitsi lapsia. Mies sanoi jälkeen päin, että tuntui se aika hyvältä pitää omaa tytärtään sylissä ja kiitteli minua tästä muutoksesta.

Me olemme tosiaan halaajaporukkaa, tyttären, vävyn ja poikien kanssa halitaan mennen tullen ja pojat saattavat piipahtaa kesken peliensä pipareita hakiessaan halia minua. Nuoret ilmoittivat, että tästä täytyy tehdä perinnejuhla, johon minä, että joo, mutta ensi kerralla saatte vaan riisipuuroa. He tuumivat keskenään, että unotaa se ensi jouluun mennessä, mikä vaivannäkö näissä leivonnaisissa oli ja söivät innokkaasti lisää.

Hyvää viikkoa kaikille!

Lueskelin kirjoituksiani ja totesin ikäväkseni, että niin monilla on taas ollut vaivoja. Toivottavasti menevät ohi pian ja varmaan IL:n tytärkin selvisi sappileikkauksesta hyvin. On meillä sentään hyvä sairaanhoito.

Me olimme meirämmiähen kanssa influenssarokotuksessa 8.11. ja varauksen olin tehnyt netissä ennen matkaamme. En ikimaailmassa jaksaisi tuollaisia alkaa varailla puhelimessa, kun varmuudella jonotus kestää kauan. Hoitelen pääsääntöisesti kaikki asiat netissä aina bussilippujen latauksesta lähtien ja ainakin minulle se sopii kuin nenä päähän

Tarkoitukseni oli kirjoittaa Amsterdamin matkasta ja muustakin jo viikko sitten, mutta kirjoitus oli erinäisistä syistä jäänyt kesken, meirämmiäs sulki tietsikan varoittamatta ja pitkä kirjoitus meni sen siliän tien! Ei siis enää riitä, että sovellus välillä hävittää kirjoitukset bittiavaruuteen

Matkamme oli erittäin onnistunut, vaikka siellä satoikin melkein koko ajan. Ensimmäisenä päivänä kävimme kanavaristeilyllä ja söimme siellä maittavan lounaan. Siitähän ei ole kovin kauan, kun olimme Amsterdamissa tulppaanimatkalla ja silloinkin teimme kanavaristeilyn, mutta kyllähän kaunista kaupunkia mielikseen katselee useamminkin.

Illalla menimme syömään Pasta e Basta -nimiseen ravintolaan, jonka erikoisuus ovat laulavat tarjoilijat. Tarjoilun lomassa he vuorotellen esittivät meille sekä klassista että viihdemusiikkia pianon säestyksellä. Kaikki olivat koulutettuja laulajia ja erinomaisen taitavia. En ole vastaavaa kuullut ja nähnyt missään muualla, joten ei ihme, että ravintolaan on pitkät pöytävarausjonot. Keskustelimme, että tuollainen ravintola voisi toimia Suomessakin, mutta toisaalta epäilimme, että meikäläiset ammattilaulajat tuskin alentuisivat tarjoilemaan!

Toisena päivänä meillä oli aamulla parin tunnin opastettu kävelykierros keskustassa. Vettä tuli kaatamalla, joten ilmoitin jääväni pois kierrokselta. Olen kävellyt ympäri Amsterdamin nähtävyyksiä useampaan kertaan, joista viimeisin kerta oli erittäin perusteellinen, joten en jäänyt mitään paitsi. Meirämmiäs meni eikä ottanut sateenvarjoa mukaan, joten väänsimme melkoisesti vettä hänen lippalakistaan Yksi matkakumppaneistamme kertoi illalla kuivatelleensa takkiaan hiustenkuivaajalla. Siinä valossa totesin tehneeni hyvän ratkaisun.

Iltapäivällä lähdimme ajamaan kohden Haagia, jossa näimme Anastasia-musikaalin. Alunperin musikaali oli Disneyn animaatio, joka oli erittäin suosittu. Sen pohjalta tehtiin v. 2016 ensi-iltaan tullut Broadway-musikaali, joka sisälsi osan animaatiofilmin musiikista, mutta siihen sävellettiin myös runsaasti lisää. Meille näytettiin animaatiofilmi menomatkalla bussissa suomeksi dubattuna, jotta saimme siitä jonkinlaisen käsityksen, sillä illan esitys oli hollanninkielinen, josta emme tietenkään ymmärtäneet sanaakaan. Ihmettelimme vain, miten sellaisella kurkussa krohahtelevalla kielellä ylipäätään pystyy laulamaan! Esitys oli huippuhyvä. Lavastus oli kekseliäs, puvustus kaunis ja kaikki lauloivat upeasti. Meillä oli meirämmiähen kanssa paikat 1 ja 2 kuudennelta riviltä ja odotimme tietenkin melko pitkään ennen kuin menimme saliin, ettei meidän olisi tarvinnut hyppiä koko ajan ylös, sillä oletimme tietenkin paikkojen olevan rivin päässä. Yllätys, yllätys, paikkamme olivatkin keskellä riviä , joten kohdallamme toteutui se vakiintunut sääntö, että ne, jotka tulevat viimeisenä, istuvat aina keskellä. Piinallista!

Emme olleet koko päivänä syöneet aamiaisen lisäksi mitään, joten palattuamme Amsterdamiin piipahdimme läheisessä marketissa ostamassa potun punkkua, leipää, juustoa ja salamia ja kylläpä se maistuikin. Sen jälkeen menimme hotellin baarin parille drinksulle ja siellä olikin melkein puolet porukastamme, joten aika kului rattoisasti.

Kotiinlähtöpäivänä saimme nukkua pitkään ja nauttia aamiaisen kaikessa rauhassa, sillä lähdimme hotellista vasta klo 12. Ajoimme noin puolen tunnin matkan päässä olevaan viehättävään kylään nimeltään Zaanse Schans. Siellä asutaan ja valmistetaan puukenkiä, juustoa, sinappia sekä suklaata. Saimme maistella kaikenlaista ja meille esiteltiin, miten nopeasti ja helposti puukengät valmistuvat. Ihastelimme yltympäriinsä vapaana kuljeskelevia eri näköisiä ja kokoisia kanoja sekä aitauksissa loikoilevia vuohia. Luonnollisesti siellä oli melko paljon turisteja eikä vähiten kiinalaisia, jotka sen sijaan, että olisivat maistelleet juustopalan sieltä ja toisen täältä, rohmusivat kourakaupalla ikään kuin eivät olisi nähneet ruokaa päiväkausiin, tyrkkivät ja tungeksivat röyhkeästi ja olivat kaiken aikaa tiellä selfiekeppiensä kanssa Kyllähän minäkin otan kuvia, mutten ihan oikeasti ymmärrä, miksi kaikissa kuvissa pitäisi oma naama olla näkyvissä!

Meillä oli hyvää aikaa, joten menimme pieneen ravintolaan lounaalle. Minä join kahvin ja söin kinkku-juusto paahtoleivän ja meirämmiäs tyytyi ohrapirtelöön! Sitten olikin aika lähteä kohti lentokenttää. Koneessa sain vieruskaverikseni hollantilaisen nuorenmiehen, joka oli mukavan puhelias, joten matka kului rattoisasti ja sain pitkästä aikaa hyvää harjoitusta englannin kielessä. Kotona olimme lopulta maanantain vastaisena yönä puoli kahden aikaan, joten pesaisimme nopeasti hampaat, painuimme punkkaan ja heräsimme puolenpäivän aikaan. Arvaatte, ettemme ehtineet salille

Minä joka en koskaan sairasta, olin pari seuraavaa päivää kurkkukipuinen, jonka jälkeen tuli hevosenyskä! Kuumetta ei onneksi tullut, joten saatoimme suunnitelman mukaisesti mennä rokotukseen. Yskää sitten jatkuikin reilun viikon, mutta nyt se on onneksi jo käytännöllisesti katsoen ohi. Nuhaa ei kumma kyllä ollut lainkaan, mutta kaipa se jonkinlainen flunssa oli. Siinä sen näkee, että heti kun täytin 70 vuotta, alkoivat krempat

Muuten, pääsin eroon Elfa-systeemistä! Ilmoitus oli 3.10. alkaen tori-fi:ssä eikä kukaan sitä kysellyt, vaikka ilmoituksella oli kyllä päivittäin katsojia. Pudotin hinnan ensin 180 euroon ja sitten 150 euroon, mutta mitään ei tapahtunut. Olin jo sen verran kyllästynyt tiellä oleviin kamoihin, että siirsin ilmoituksen annetaan-osastoon ja vot, johan alkoi kiinnostaa! Vajaan tunnin päästä tuli ensimmäinen yhteydenotto, joka sitten poiki noudon seuraavana päivänä. Kaikkiaan tuon yhden päivän aikana halukkaita ottajia ilmoittautui kymmenkunta! Sain myös eteisen järjestykseen, kun kokosin vanhan kaapin takaisin, joten aikas helpottunut tunne nyt vallitsee

Tiinuliinu, kiitos matkakertomuksistasi. Minäkin olen käynyt Tangerissa ja muistan elävästi, miten aterioimme paikallisessa, melko hienossa ravintolassa, söimme sormin yhteisestä astiasta mitä maukkainta lihapataa (oletettavasti lammasta) ja katselimme erinomaisen taitavaa napatanssijatarta!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja paranemista potilaille

Tytär leikattiin, sappi oli tulehtunut ja paksuuntunut ja isompi kivi oli peukalonpään kokoinen. Oli taitava kirurgi, joka haavaa suurentamalla sai sekä sapen että kivet keploteltua pois tähystämällä, ei tarvittu avoleikkausta. Olin eilisen tyttären luona ja vein sappisaippuaa, mikä sai toipilaan nauramaan. No kyllä hän sai ison kukkakimpunkin, kun nyt on kotona ja on aikaa sitä ihailla.

Illalla tapasin kollegoitani kolmenkymmenen vuoden takaa, olemme tavanneet pari kertaa vuodessa. Voi sitä naurun määrää, päivitettiin ilot ja surut.

Toissapäivänä menin pelikauppaan ostamaan heviteinille hänen toivomaansa peliä. Kerroin pelin nimen, jonka poika oli lähettänyt viestillä. Hädin tuskin rippikouluikäinen myyjäpoika kysyi:
- missä se lapsenlapsi pelaa?
- omassa huoneessaan, vastasin tietävänä ja tajusin sanoneeni jotain hassua, kun poikaa alkoi väkisinkin naurattaa ja kertoi tarkoittaneensa, että millä koneella. Minun piti soittaa vävylle ja kysyä. Luulin, että saan jonkinlaisen videokasetin, mutta sainkin kortteja, joista peli ladataan omalle koneelle. No hyvä, mutta poika jatkoi:
- kun peli tulee tutuksi, hän tarvitsee myös lisätarvikkeita.
- ? Mistä niitä saa?
- ostat lisää näitä kortteja ja pojan isä sitten lataa niitä.

No minä ostin. Vävy soitti myöhemmin tyttären tilanteesta ja kerroin pelin ostosta, johon vävy, että lapsi osaa oikein mainiosti ladata itsekin pelit ja lisäjutut! Mutta varmaan oli pelikaupan myyjillä hauskaa, kun olin poistunut puodista!

IL, hienoa että tyttäresi leikkaus sujui ongelmitta. Niin, nuo peliasiat. Olen kuullut hilpeitä tarinoita isovanhempien hankintareissuilta ja kyllähän niissä asioissa munat yleensä ovat kanoja viisaampia

Meidän taloyhtiö hankki yhtiökohtaisen laajakaistan ja siltä tiimoilta kävimme eilen Elisa Shopitissa kyselemässä meidän sopimuksen tulevaa tilannetta. Vastedes me maksamme laajakaistasta yhtiövastikkeessa 3,60 e/kk ja kun Elisa Viihteenkin hinta laskee, niin vuositasolla säästöä tulee 136,80 e! Samalla käynnillä peruutimme C more sportin tilauksen 2.12. alkaen, kun formulakausi on saatu päätökseen ja saipa söpösti hymyilevä asiakaspalvelijapoika (ei kai tämä ole #meetoo:ta tai muuta vastaavaa?) meirämmiähen vaihtamaan puhelinliittymänsä 3 euroa kalliimmaksi, mutta huomattavasti nopeammaksi! Minä hieman yritin kyseenalaistaa tarvetta moiseen, kun käyttäjäkään ei niin hirveän nopea ole, mutta puheeni oli pelkkää kärpäsen surinaa meirämmiähen korvissa Minua huvitti, kun poika puhui Sepon liittymästä ja Merjan liittymästä kuin olisimme läheisempiäkin tuttuja, mutta tarkemmin ajatellen, mitenpä hän meitä muuten olisi puhutellutkaan. Herraksi ja rouvaksi

Oikeastaan palasin foorumille näin nopeasti, kun unohdin kertoa viimeviikkoisen sattumuksen. Kävimme nauramassa Jukka Puotilan showta Komediateatterissa ja kuten tiedätte, me käymme teatterissa ahkerasti, ostamme kaikki kauden liput kerralla ja ne ovat sitten aikajärjestyksessä kirjekuoressa työhuoneen telineessä. No, olemme usein naureskelleet, jotta koska mahdan unohtaa liput kotiin ja viime torstaihin mennessä niin ei ollut kertaakaan tapahtunut, MUTTA nyt tapahtui Olimme bussissa noin puolessa matkassa, kun oli kuin joku olisi potkaissut minua ja sanoin ääneen prkle, liput unohtui! Siinä sitten hetken pähkäilimme, jotta jäämmekö bussista ja otamme taksin, sillä onneksi olimme varanneet hyvin aikaa, kun bussilta on melko pitkä kävely teatteriin. Minä sitten kuitenkin ensin soitin Komediateatterin lipunmyyntiin, kerroin tilanteen ja kysyin, onko heille mahdollista tulostaa meille uudet liput, kun olemme kanta-asiakkaita ja ostotapahtuma hoidettiin nimellä ja puhelinnumerolla. Ilokseni sain kuulla, että korvaavat liput kyllä voidaan tulostaa ja niinhän siinä sitten kävikin, no problem!

Niin paljon kuin digitalisoitunutta nykyaikaa haukutaankin, niin kyllä sillä on hyvätkin puolensa. Puhelin on aina mukana, ostotapahtumasta jää kanta-asiakkuuden myötä jälki ja niinpä lippujen unohtuminen tai hukkuminenkaan ei enää ole mikään iso juttu. Jos olisimme vain ostaa pläjäyttäneet liput kuten ennen vanhaan tehtiin, niin taksireissuhan siitä olisi tullut!

Eipä muuta tällä kertaa, joten terkkuja kaikille