Merelle ja jumbojet kiitos, menenpä tutustumaan. Opiskelu englanniksi käy hyvin. Mua kiinnostaa maan normi ihmiset ja yleensä normi elämänmeno, ja siinä mielestäni on hyvä osata maan kieltä. Interrailista haaveilen, nuoruuden tapaan

Merelle, mieluummin minäkin opiskelisin vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Olisi varmasti tehokkaampaa ja kaikin puolin mukavampaa. Monien syiden vuoksi aloitin kuitenkin nämä opiskelut näin.

Ranskaa olin lukenut yli 50 vuotta sitten lukiossa (lyhyt ranska) ja espanjaa en koskaan missään. Lähellä olevat live-kurssit eivät olleet minulle ajallisesti eivätkä oikein matkankaan puolesta sopivia, joten DUOLINGO tuli apuun.

Sielläkin onneksi voi kontaktoida kirjoittamalla muiden opiskelijoiden kanssa niin halutessaan.Tärkeää on se, että kuulee oikealla tavalla puhuttuna kieltä. Opiskeltavaa kieltä voi kuunnella sekä nopeasti puhuttuna ja jos ei saa selvää ( kuten minulle lähes poikkeuksetta espanjan kohdalla käy) voi valita ns. "kilpikonna vaihtoehdon" eli hitaasti puhutun version. Bonuksena sitten joutuu englantiakin kertailemaan, kun se on opiskelukieleni.

Nyt kun en juurikaan pysty liikkumaan tämä kotona opiskelu on ollut minulle henkisesti hurjan tärkää.

Hyvää yötä.

Kipa, lähetin sinulle yksityisviestin.

Moi!

Voi että on surullinen tuo IL:n veljen ystävän kohtalo. Mutta mitä ilmeisimmin koronaviruksen vaarallisuus onkin juuri siinä, että se on täysin arvaamaton. Perusterve kuusikymppinen menehtyy, yli yhdeksänkymppiset selviytyvät. Kuten esim. kauppaneuvos Satu Tiivola, joka lehtitietojen mukaan on ollut sairaalassa, ei teholla kuitenkaan, ja toipuu nyt kotonaan. Poika mainitsi jossakin lehtijutussa äitinsä ajavan jo lujaa vauhtia rollaattorilla. Tähän pitää pyrkiä! (ei siis rollaattorikyytiin vaan tuollaiseks reippaaks ysivitoseks!)

Kipa kysyi, meinaanko julkaista koronapäiväkirjani. No en, koska sujuvasanaisempiakin kirjoittajia löytyy runsaasti. Just aamun Hesarissa arvioitiin italialaisen kirjailijan koronapäiväkirja, joka on jo ehditty suomentaakin. Mä ajattelen kirjoittaessani mahdollisia tulevia lapsenlapsenlapsiani, joista isomummon kokemukset voivat olla hyvinkin kiinnostavia esimerkiksi vuonna 2070.

Mutta kyllä mä sitä kirjoittelen tässä muiden puuhien ohella. Tämän päivän muistiinpanoihin päätyy alkuiltapäivästä pidetty tiedotustilaisuus, jossa presidentti, pääministeri ja muutaman kansalaisjärjestön edustajat potkaisivat liikkeelle Suomi toimii -kampanjan. En ole vielä ehtinyt perehtyä siihen, mitä kaikkea tuo kampanja sisältää, mutta kyse on ihmisten aktivoinnista ja siitä, ettei ketään jätetä yksin poikkeusajasta ja sen haasteista selviytymään.

Kun presidentti puhui ”tästä pirulaisesta” joka kyllä voitetaan yksissätuumin, sain idean ihan ikiomaan, meille KK:n kuusikymppisille osoitettuun kyselyyn:

Mitä positiivista poikkeusaika on elämääsi tuonut? Mainitse viisi hyvää henkilökohtaisesti havaitsemaasi asiaa/ilmiötä/tapahtumaa!

Paino on siis sanoilla positiivinen ja henkilökohtainen, ts. sen pitää koskettaa juuri sinua.

Tässäpä on Tiinuliinun poikkeusajan positiivisuuslista (ei tärkeysjärjestyksessä vaan siten kuin sattuivat valumaan päästä näppäimistölle)

1. Rahaa säästyy kun ei pääse shoppailemaan. Eikä ole halua mennäkään.

2. Kevään tulon huomaa helpommin kun joka päivä kiertää saman lenkin tässä kotinurkilla (paitsi tänään kun käytiin kaihoilemassa koirapuistossa, jossa muinoin juoksutettiin setteriä).

3. En olisi hurahtanut hapanjuurileivontaan enkä herneenversojen kotikasvatukseen jos olisin jatkanut päivittäiskäyntejä tuossa parin korttelin päässä olevassa ostoskeskuksessa jossa on kaksi ihan liian hyvin varustettua ruokakauppaa.

4. Puhun tyttäreni kanssa useammin kuin aikaisemmin. Hän soittaa joka ilta varmistaakseen, että ”vanhukset ovat kunnossa”.

5. Ukkokullalla ja mulla on yhteistä aikaa 24/7 kun kumpaakaan ei kukaan eikä mikään kutsu mihinkään.

6. Koko sukuni on ottanut digiloikan: etäsynttäreitä, videovirvontaa… Ehkä emme vielä tiedäkään, millaisiin uusiin ulottuvuuksiin pääsemme!

7. Facebook, Instagram ja Twitter suoltavat jatkuvasti kavereiden keksimiä tai levittämiä koronajuttuja, joista osa jopa naurattaa.

8. Muun tekemisen puutteessa tulee raivattua kotia (projekti on ollut vireillä vuosikaudet eikä se totta puhuen kovin kiivaasti etene mutta eipä poikkeusajan päättymisestäkään ole mitään tietoa).

Millainen on sinun listasi? Jos et millään keksi viittä, niin kolmekin riittää näin alkajaisiksi. Jos keksit useamman, kerro! Saatan tallentaa vastauksesi tuohon omaan koronapäikkäriini.

Ja lopuksi näiltä hoodeilta: Hyvää keväistä viikonloppua, iloista mieltä ja terveyttä!

Tiinuliinu: Niin kovin samanlaisia olisivat minunkin listauksen asiat. Kannattaako edes luetella? No luettelen silti:

1. Alkuhuolista kun selvisin, olen huomannut, että jotenkin olen lasteni ja heidän kumppaniensa kanssa lähentynyt entisetään, vaikka etänä joutuu yhteyksiä pitää. Ja jotenkin ollaan tultu koko joukko kaikkien kesken lähemmäksi. Vaikea selittää. Me olemme ME.

2. Ja miehen kanssa tuntuu samoin niin MEILTÄ. Aluksi vähän pelkäsin, että mies hermostuu kotona oloon, mutta hänkin tuntuu olevan tyytyväinen. On hauska tehdä ruokaa yhdessä ja erikseen toisillemme. Kiva kun ei joka kerta tarvitse hoitaa ruokapuolta.

3. Suunnitelmallisuuttakin on tullut enemmän tähän talouteen. Kun kauppareissuja yritetään harventaa, joutuu miettimään monta päivää eteen päin ostoslistaakin. Ja tosiaan, rahaa säästyy varsinkin, jos pitäytyy listassa... No, ei paljon ole harhauduttu Ja hävikkiäkään ei tule. Tai ainakin hyvin, hyvin vähän.

4. Yhteyksiä ystäviin ja sukulaisiin tulee pidettyä enemmän kuin ennen. Sekin on kummallista kun nyt ei edes liikuta minnekkään. Mutta puhelin on ahkerassa käytössä.

5. Ja yhtään ei ole tullut pitkäksi aika. Ainakaan vielä. Tekemistä olis vaikka kuinka paljon ja päivät kuluvat sukkelaan. Eilen oikein hämmästyin kun huomasin, että viikonloppu on TAAS. Tosin kaikki päivät ovat aika samankaltaisia kun on kotosalla.

6. Ja rahaa säästyy muutenkin kun ei autoilla eikä matkusteta. Mies juuri laskikin kuinka paljon ollaan jo säästetty bensoissa verrattuna normaaliin elämään. Eikä tule shoppailtuakaan kun ei viitsi mennä kaupunkiin riskeeraamaan. Omassa ruokakaupassa vaan. Ei tarvi ostaa vaatteitakaan. Juuri ostin Japanin matkaa varten vähän sitä ja tätä, joten nyt ei tarvi välttämättä koko kesänä ostaa yhtään rättiä eikä kenkiä. Kaikki juhlatkin on peruttu, joten niihinkään ei tarvi varustautua, vaikka hauskaahan niihin olisi ollut mennä...

No tämmöisiä lähes identtisiä juttuja Tiinuliinun kanssa tuli minun mieleeni.

Mukavaa, rauhallista ja ennen kaikkea terveellistä viikonloppua kaikille.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Tässä minun vastaukseni galluppiin

1. suurin ilonaihe on etätyön tuleminen normaaliksi. Olen työelämässä taistellut sen puolesta 90-luvulta asti ja äärimmäisen fiksun pomoni ansiosta saanut vuodesta -98 aloitella omaa etätyöuraani. Silloin tosin ei vielä ollut kotona mahdollisuus työskennellä, mutta suuri etu oli saada etätyöpiste kotikaupunkiin, ja säästyä ajamasta työmatkaa edes joskus. Kotona etätyö 2-3 päivänä viikossa mahdollisti aikanaan koiran ottamisen ja siitä sitä iloa ja uusia tuttavuuksia vasta syntyikin. Eläköön etätyö!

2. iloitsen myös kaikista niistä vaikutuksista, joita tämä pysähtymisen aika tuo luonnolle. Ihmiset näkevät, kuinka luonto puhdistuu liikenteen vähentyessä. Ja kun muut huvit ovat vähissä, ihmiset liikkuvat luonnossa ja lähentyvät seuraamaan kevään edistymistä ja ehkä paremmin muistavat ympäristöasiat jatkossakin

3. olemme onnekkaita, kun meillä on pieni piha talon ympärillä ja siellä voi haahuilla kun ei halua mennä ihmisten sekaan. Kesällä jos tulee taas kuumia jaksoja, on paljon mukavampi kärsiä karanteenia ulkona kuin sisällä

Minun elämääni koronaviirus ei ole kovasti muuttanut. Syksystä lähtien olen enimmäkseen pysytellyt kotosalla, lukenut, kutonut, opiskellut kieliä, katsonut telkkaria, kuunnellut levyjä, nauttinut elämästä vaikka jalat eivät ole antaneet myöten pitkiä matkoja kävellä. Löytänyt näitä positiivisia asioita jo ennen tätä viirusta. Sen vuoksi erityisiä koronaepidemian mukanaan tuomia positiivisia asioita on vaikea eritellä. Ehkä jotain kuitenkin.

1. Joka päivä olen iloinnut toisen ihmisen rakkaudesta, läheisyydestä, yhdessäolon helppoudesta. Pienistä asioista, jotka tekevät kumppanuudesta merkittävän. Huolenpidosta ja kärsivällisyydestä, naurusta ja yhteisistä hetkistä takkatulen äärellä, aamupurosta, jonka mies on keittänyt. Sanomalehden lukemisesta ja juttujen kommentoimisesta. Arjesta, jossa ei tarvitse tässäkään tilanteessa olla yksin.

2. Joka päivä olen oppinut jotain syvästi merkittävää ja siksi näen sen positiivisena asiana. Olen oppinut miten tärkeää on tavata toinen ihminen kasvokkain, ilman teknisiä apuvälineitä. Miten tärkeää on saada koskettaa, halata, suukotella, pörröttää tukkaa, ottaa syliin- näitä asioita ei yksikään videopuhelu korvaa.

3. Joka päivä olen syvästi ymmärtänyt toivon merkityksen elämässä. Olen saanut siitä voimia silloin, kun masennus on hiipimässä sydämeen. Olen katsonut taivaan pilviä, kuunnellut lintujen laulua, huikaistunut yön tähtitaivaasta ja ajatellut, että jonain päivänä avaan oveni kaikkien ystävien tulla sisään, avaan sylini lapsenlapsen juosta käsieni suojaan.

Enpä tiedä ovatko nämä sellaisia positiivisia asioita, joita Tiinuliinu toivoit kerrottavan. Hieman abstraktiivisia varmaan, mutta juuri nyt minulle tärkeitä. Ja tässä hetkessä kannattelevia positiivisia juttuja.

Jumbojet kirjoitti samanlaisia ajatuksia positiivisista asioista koronan aikana kuin minullakin on, vain miljoona kertaa paremmin. JJ, sun pitäisi olla joku pappi tai puhuja, osaat koskettaa ihmistä sanoillasi. Kiitos kaikista ihanista kirjoituksistasi.

Samoin kiitos te kaikki muut ja Muori, älä vain lopeta päivityksiäsi.

Tiinuliinu, jäin miettimään pitkäksi aikaa, aika vaikka olen luonteeltani peruspositiivinen ja nyt tuli mieleen vain negatiivisia juttuja.

1. Tärkein on ollut huomata ja vahvistaa tunnettani Justuksen kanssa. Ollaan koko ajan yhdessä ja sopuisaa on edelleen. Vaikka tiesin kyllä jo viime keväänä, että tässä se elämänkumppani nyt on. Iloitsen hänestä ja suhteestamme joka päivä, nautin käpertyä illalla toisen syliin, tehdä ja saada kaikenlaisia pieniä palveluksia, tuntea olonsa hyväksi, rakastetuksi ja levolliseksi.

Minä olen seuraillut aina luontoa ja kevään heräämistä. Me olemme mökillä kuin eläintarhassa: peurat syövät nurmikon, jänis rouskuttaa ihan ikkunan takana. kettu kulkeskelee pihan poikki, kurjet ja joutsenet kiljuvat. Sinivuokot ovat jo kukkineet, valkovuokkoja on rinne täynnä.

2. Pieniä korjaushommia tulee tehtyä, kun ollaan pitkään samassa paikassa. Vintti on siivottu ja koko talo on puhdas. Justus korjailee koko ajan jotain, vaihtoi linnunpönttöön uuden seinän tikansyömän tilalle ja nyt seurataan kirjosiepon kodinperustamista.

Läheisille ja ystäville en soittele sen enempää kuin ennenkään. En oikein pidä puhelimessa pitkään juttelemisesta, haluan vaan käydä asiat läpi ja sitten alkaa jo poltella, etten jaksaisi enempää puhua. Tyttären kanssa ollaan ennenkin soiteltu päivittäin.

Rahaa säästyi sen aikaa, kun tytär teki ostokset listan mukaan. Eilen menimme Cittariin aamuvarhaisella, maskit kasvoilla, hajaannuttiin ja aika paljon ostettiin listan ulkopuolelta. Vaatteita en ole ostellut enkä osta, vaikka kauppoihin voisi mennäkin, kun on ennestäänkin liikaa. Eilen käväisimme myös kaupunkikodissa, mukava kirje verottajalta, tulee vähän takaisin. Talon ala-aulassa oli lista talon ihmisistä, jotka haluavat auttaa kauppa-asioissa tai vaikka lääkäriin viemisessä.

Mutta meidän talossa on aina autettu. Kun joulun aikaan eräs vanha unkarilainen operettitähti jäi leskeksi, talossa asuva varatuomari otti hänen asiansa hoitaakseen, rouva kun puhuu ei-ymmärrettävää suomea eikä osannut laskujakaan maksaa. Samoin on autettu toinen toisiamme täällä saaristossa. Eilen toimme naapurille Kodin Putkimiestä ja saimme kiitokseksi uunilämpimiä rahkapullia.

Telkkariakin olen katsellut kuten ennenkin, pihatöitä ehkä tehnyt ajankohtaan nähden enemmän kuin yleensä.

3. Kun ei pääse reissaamaan, on kiva olla yhdessä paikassa pidempään. Normaalioloissa mennään koko ajan kaupunkikodin, Espanjan, minun mökkini ja Justuksen mökin väliä eikä oikein asetuta mihinkään. Nyt voin ostaa mielin määrin kukkia, kun ollaan samassa paikassa. Eilenkin kävimme paikallisessa puutarhassa hakemassa orvokkeja, ruusupelargonian (sisäkukka) ja ison sekakimpun ruokapöydälle. Kerroin puutarhurille, että meidän saariston sivuilla ehdotettiin kannattamaan heiltä, jottei menisi kesäkukkien taimet hukkaan. Miehelle tuli kyyneleet silmiin ja sanoi, että huolihan tässä on melkoinen.

Nyt olisi aikaa opetella kokkaamista, mutta se ei kiinnosta sen enempää kuin ennenkään. Juuri tulostin Justukselle Pad Thain reseptin, kun hän haluaa laittaa sitä. Eilen ravasi kolmessa kaupassa etsimässä maapähkinäöljyä.

4. Niin, kun sitä rahaa jää säästöön, tilasin eilen iPhone SE:n ennakkoon, tulee joskus toukokuussa. Nykyinen iPhone6S on vuosikausia vanha, akkukin vaihdettu ja olen ehkä vuoden miettinyt, että pitäisi vaihtaa puhelin. Ennakkomyynti alkoi eilen ja kävin Gigantissa sopimassa asian. Eipä ollut asiakkaita ja allekirjoituksenikin sopimukseen hoidettiin puhelimitse, ei tarvinnut kirjoittaa sellaiseen iPadin näköiseen sormella.

MUTTA niitä negatiivisia osaisin luetella vaikka kuinka, etkö sinä Tiinuliinu niitä haluaisi: ei pääse halimaan läheisiä ja varsinkin kiljukauloja (tuonikäiset pojat eivät paljon puhelimessa juttele ainakaan omia kuulumisiaan). Ei päästä vapuksi Pietariin. Ei päästy oopperaan torstaina. Ei päästä kahviloihin tapaamaan ystäviä eikä syömään ravintoloihin. Ei voida kutsua ystäviä mökille, lastenlapsista puhumattakaan. Mieheni kuoltua myin meidän perheyrityksen ja sijoitin rahaa, nyt vanhuudenturvastani on sulanut järkyttävä osa ja on opeteltava olemaan hermoilematta.
Ja suurin pelko aina asioilla käynnin jälkeen; löysikö korona meidät. Luin jostain, että se on kuin näkymätön tarkka-ampuja, ei koskaan tiedä milloin iskee.

VOISIN jatkaa espanjan opiskelua, mutta en vain saa aikaiseksi edes aukaista oppikirjojani. VOISIN ommella puseroita tai muuta, vintissä on monta matkalaukkua kankaita, mutta olen saanut aikaiseksi vain parit kasvomaskit. Jollakin tavoin sitä elää odottaen, että tilanne selkiytyisi, milloin palataan normaaliin, ei ehkä ikinä entiseen.

Että tällaisia ajatuksia.

Tervehdys

Tiinuliinun "kyselystä" tuli ihan mieleeni ajat, jolloin Motsku silloin tällöin heitteli ilmaan erilaisia ajatuksia herättäviä kyselyjä.

Tässä täytyy osittain myöntää, että vaikka olen perusluonteeltani hyvinkin positiivinen (uskon ihmisistä aina hyvää) lukuunottamatta sairauksia ja vaivoja, joita on kohdalleni sattunut elämän varrella aikamoinen määrä - kyllä tämän pandemian myötä näen paljon pimeyttäkin ja minua pelottaa. Omalle kohdalleni tähän asti kasautuneiden sairauksien ja kipujen vuoksi en varmaan uskalla olla "liian toiveikas" vaivojen suhteen . Olen kuitenkin onnistunut säilyttämään uskon hyvään ja ihmisten hyväntahtoisuuteen, uskon rakkauteen ja uskon elämän kantavaan voimaan, uskon Jumalaan ja luonnon parantavaan voimaan.

Tämän nykyisen tilanteen vallitessa mietin, mitä positiivisia asioita elämääni on tullut sen myötä ja yritän vähän laittaa niitä ylös:

1. Siivoan vähemmän kuin aiemmin - toisin kuin suurin osa teistä. Tämä sijoiltaan mennyt olkapää edelleen vaivaa ja sitä pystyy käyttämään vain rajoitetun määrän. Joten kun tiedonjanoni koronaan liittyviin tutkimuksiin tuntuu olevan sammumaton, ei aikaa jää enää samalla lailla siivoiluun

2. Kait mä olen ottanut jonkinmoisen digiloikan, kun en ole sitten työvuosien nyhjöttänyt läppärin ääressä näin paljoa toisaalta se on tietty huonokin asia - varsinkin selälleni, nyt kun olen poikkeuksellisesti läppärin ääressä istuen. Olkapää vaatii tuekseen tyynyä. Muutenhan minulla on työhuoneessa täällä mökillä työpöytä, jossa voi seisontakorkeudella käyttää läppäriä.

3. Nappasin tuosta Asics Gelin kirjoituksesta etätyön. Siitä eritoten tyttäremme ja vävymme ovat kiitollisia ja sen myötä myös minä iloitsen asiasta. Tytär varsinkin on yrittänyt saada hommaa toimimaan jo aiemmin, mutta sen toteutukseen tarvittiin koronaepidemia. Poikamme on tehnyt etätöitä aiemkin jo paljon.

4. Ehkä eniten sydäntä on koskettanut ihmisten auttamishalu niin monessa asiassa - se, mitä on itse kokenut ja se, mitä on muilta läheisiltä kuullut. Kivikasalle etähalit Meillä on täällä mökkimaisemissa ollut kyllä jo vuosia keskinäinen auttaminen ihan huippujuttu. Nyt se on korostunut entisestään. Täällä, kun ollaan kauempana palveluista, niin kukaan ei tiedä, milloin tai minkälaista apua tarvitsee. Olemme itse saaneet jo vuosien ajan "kauppa-apua", kun meillä on sellainen pieni "rinki", joka kauppaa lähtiessään kyselee muilta, mitä on jäänyt uupumaan. Nyt tästä "ringistä" on joitakin vielä tulematta. Rakas siippani on monitaituri ja on ollut avuksi useille mitä erikoisimmissa asioissa. Se on tosi, että auttaessaan muita, saa itselleenkin hyvän mielen. Yksi naapureista toi minulle salaattien ym. siemeniä, kun en niitä löytänyt Cittarin listalta mistään.

Tässä oli nyt pidempi paussi välissä siis edelliseen lauseeseen - ensin söimme ja sitten poikamme soitti. Oli ollut veljeni kanssa vanhemmilleni kaupassa. Isäni tapasi heidät Prisman parkkipaikalla, että sai annettua oman S-korttinsa ja ehkä hiukan laimennettua sosiaalista kaipaustaan. Oli kyllä käynyt torilla ostamassa ensin leipää Onneksi se on sentään ulkotiloissa. Auttamisesta ja (karkailevasta) isästäni tuli mieleen, että hän kantaa naapureille, prturille, hierojalle, uimahalliin, terveyskeskukseen jne.... kalaa, sieniä ja marjoja ja saa siitä itselleen tosi hyvän mielen. On jo laskenut verkot tänä vuonna muutamaan otteeseen ja saanut useampia haukia, joita on sitten jakanut eteenpäin Kultainen ihminen, joka kärsii todella paljon siitä, että ei voi pitää yllä sosiaalisia kontakteja entiseen malliin. On hänellä onneksi äitini, niin ei ole aivan yksin..

5. Yksi konkreettinen asia on tietty rahan säästö, kun ei yhdellä kauppareissulla koluta kymmentä tai yli.... eri kauppaa. Cittarista on taas tehty tilaus ensi tiistaiksi. Ja kun normaalisti käymme kaupassa ehkä kerran viikossa tai kaksi kertaa kolmessa viikossa, niin nyt tilaus tehdään siten, että tarvitsee käydä vain 2 krt kuussa ostokset noutamassa. Ja tosiaan, jos ja kun palataan joskus normiaikaan, niin tuota palvelua tulemme varmaan jatkossakin käyttämään. Bensan kulutus on myös luonnollisesti vähentynyt ja vielä sekin, että käymme kyllä entistä harvemmin kotipuolessa kääntymässä, että ei tule turhaa liikettä eestaas.

6. Toinen konkreettinen asia on, että siippani on ensimmäisen kerran eläessään leiponut kanssani sämpylöitä

7. Ehkä kaiken tämän pakollisen paikallaolon seurauksena ympäri maailmaa luonto saa hetkellisen levon suurimmista saastemääristä ja se antaa meille lisäaikaa ja ymmärrystä katastrofin välttämiseen.

8. Yhden asian tämä tilanne on tuonut positiivisena elämääni: olen soitellut useammin iäkkäille yksinasuville sukulaisille, jotka ovat olleet sitten ilahtuneita, kun ovat saaneet juttuseuraa. Minulla on joitakin naapureita, joiden kanssa olemme normaalistikin kesäisin puhelinyhteyksissä, mutta nyt tätä tapahtuu useammin. Ovat iän puolesta riskiryhmään kuuluvia, joten aika on heille käynyt pitkäksi.

9. Me olemme olleet etuoikeuttettuja, kun olemme voineet jo usean vuoden ajan seurata aivan aitiopaikalta kevään etenemistä. Nyt seuranta alkoi vähän aiemmin ja "tiiviimpänä" kuin ennen, kun suunnittelemamme toimet kaupunkikodin tuntumassa jäivät toteutumatta. Mutta kyllä tämän asian tärkeys ja merkitys ei vaimene yhtään, päin vastoin, ehkä korostuu vieläkin enemmän. Eilen katselin koskelopariskuntaa ja mietin, että jäätyykö pyrstöt kiinni jäähän, kun niin kauan olivat paikoillaan. Joutsenet kiljuvat, lentävät ja sontivat silmiemme edessä päivittäin. Tänä vuonna järven jäät ovat sulaneet aivan erilailla kuin yli 40 vuoden seurannan aikana. Johtunee ainakin osittain harvinaisen ohuesta jääpeitteestä. Minun ennustukseni mukaan jäiden olsi jo pitänyt sulaa kokonaan. Näyttää siltä, että rakkaan siippani ennuste osuu lähemmäksi oikeaa. Ensi viikolla pääsemme varmaan laskemaan verkot, jos olkapääni vaan kestää soutamista.

Osittain mielessäni oli hiukan samanlaisia ajatuksia kuin IL:llä. Tuli mieleen heti monta negatiivista asiaa, vaikka kuten jo totesin, olen "normaalisti" positiivinen. Eniten harmittaa oma omatuntoni. Juuri puhuin siipalleni (ja pojallekin sen jälkeen, ku sattui sopivasti soittamaan), että heittäisin sen järven syvinpään onkaloon (ja järvemme on tooosi syvä) , jos vaan voisin. Osan mökkinautinnosta kyllä menetän, kun mökille menoa moititaan niin paljon. Meillähän tilanne oli vielä niin, että olemme olleet täällä jo ennen kuin epidemia alkoi pk-seudulla levitä ja aikanaan, kun tuli tieto Uudenmaan rajojen sulkemisesta, niin ei olisi tullut pahimmissa painajaisissakaan mieleen, että kehotaan ihmisiä, jotka ovat jo mökeillään, palaamaan "kotiin". Ymmärrän kyllä syyt terveydenhuollon rajallisuudesta mökkipaikkakunnilla, mutta olemme koko ajatelleet, että jos saisimme koronaan viittaavia oireita, niin suuntaisimme auton nokan kohti kakkoskotia (joka on pk-seudulla). Muissa mahdollisissa sairaustapauksissa voimme käyttää Mikkelin yksityisiä lääkäripalveluita. Täällä toteutimme sitä ajatusta, että pysymme paikoillamme ja pystymme välttämään lähikontaktit. Ensi viikolla minulla on kyllä tiistaina Terveystalossa kortisonipiikin laitto ja sitten vielä kauppanoudon jälkeen aika jalkahoitajalle tuon mokoman varpaan vaivan vuoksi. Onneksi pahin tulehdus näytti hellittävän, että ei tarvitsisi monena päivänä ajaa edestakaisin tosi huonokuntoista tieosuutta. Edellisestä lähikontaktista omalla kohdallani taitaa tulla ylihuomenna täyteen kokonainen kuukausi (kauppa ja apteekki silloin). Siippaani ei tietenkään lasketa mukaan

Järjellä tietty tajuan, että ei olisi siinä vaiheessa ollut mitään järkeä muuttaa takaisin kerrostaloasuntoon. Muuttoreissujakin olisi tullut väistämättä vähintään kaksi.... Lapsemme ja kaikki ystävämme sanovat, että ratkaisumme oli todella järkevä, mutta mun omatuntoni on ihan kauhea ja kärsin syyllisyyttä. Ja tiedän, että kaupunkiasunnossa varmaan kuolisin tai joutuisin vähintään hullujen huoneelle... Minkäs teet?

Todella kenkuttaa, että annan tuollaisen asian (kun murehdittavia on muutenkin tarpeeksi) vaikuttaa mielenrauhaani. Se tekee minut kiukkuiseksikin, mitä kyllä olen todella harvoin. Ehkä helpottaa hiukan tiistain jälkeen, kun jo stressaan siitä pistokseen menostakin. Sen huomaan nyt selvästi, että kun tää varvas on nyt mitä on enkä pääse lenkille "sen kanssa", niin vaikutus näkyy heti. Onneksi voi sentään pihapiirissä kuunnella lintukonserttia ja ihailla laineiden liplatusta ja jäiden hupenemista.... Pikkulintujen pesänetsintähommia on myös kiva katsella.

Negatiivisiin asioihin kuuluu tietty myös se, että on niin kova ikävä lapsia, vanhempiani ja hauvavauvaakin. Tuo sama on varmaan meillä kaikilla. Onneksi on puhelin. Tyttären kanssa pidetään muutenkin yhteyttä lähes päivittäin, poikamme kanssa ei aivan yhtä tiheään, vanhempieni kanssa useamman kerran päivässä.

Anteeksi valittamisestani. Valituksesta huolimatta olen äärettömän kiitollinen siitä, että saamme olla täällä, siitä on meillä on keskinäistä rakkautta vielä niin paljon yli 40 vuoden yhdessäolon jälkeenkin. Olen niin kiitollinen lapsistamme, siitä että ovat terveinä ja heillä ja puolisoillaan on vielä tänä päivänä työpaikka. Olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat yhä elossa. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elämäni varrella paljon rakkaita ystäviä. Kiitollinen siitä, että jalat vielä kantavat, vaikka selkä osoittaa mieltään, nivelrikko vaivaa polvessa ja lonkassa ja nyt "vanha varvasvaivakin" äityi niin, että kenkää ei oikein pysty pitämään jalassa.
Olen kiitollinen jokaisesta uudesta aamusta ja varsinkin kun täällä herätessäni saan heti heittäytyä luonnon syleilyyn. Tällä hetkellä tuo syleily on vielä sanoisinko viileähkö , mutta ensi viikolle on onneksi luvattu jo vähän lämpöisempää.

IL yhdyn sanoihisi siitä, mitä sanoit JJstä. Muori onneksi pääset ensi viikolla loikan eteenpäin terveysasioissasi. Merelle minäkin olen tilannut paikallisen sanomalehden diginä.

Ihanaa, että olette olemassa Hyvää viikonlopun jatketta. Pidän mielessäni Tiinuliinun ajatuksen näistä hyvien asioiden etsimisestä. Tänään sille taisi olla tosin huono päivä .

Heippa

Toivottavasti eilinen kirjoitukseni valituksineen ja paasauksineen ei karkottanut ketään toista tänne kirjoittamasta, kun ei ole lainkaan kirjoituksia tälle foorumille sen jälkeen tullut.

Tänään on onneksi jo parempi päivä. Järven jääpeite kutistuu silmissä ja lintukonsertti entistä upeampi. Käpsyttelemään en varpaani kanssa pääse. Kävin rannassa kuvia ottamassa, vanhassa mökissä jääkaapilla ja siippani valtakunnassa varapakastimesta kuormaa keventämässä. Sisälle tullessani tuntui, että isovarpaan kynnen alle olisi upotettu useampi neula.... Näkyy jo painon nousussakin, vaikkakaan en mitään varsinaista "kovempaa" liikuntaa ole täällä harjoittanut ennen "kynsionnettomuutta".

Leppoisaa sunnuntain jatketta