Oi Pikseli, on ollut varmaan elämysmatkailua!
Näissä tilanteissa ei kai auta kuin hojo jojo-tyyli eli onneksi en asu täällä ja päästään pian pois ja tehköön kodissaan kuten lystää. Eli pistää reseptorit löysälle ja aivot narikkaan eikä reagoi mihinkään. Niin itse teen, eli en ole parempaa keksinyt, mutta jollain voi olla viksumpaa vinkkiä. 
Koeta kestää. Oli ainakin elämys! 

Pikseli, on sinulla ollut taas kestämistä. Muistan sinun aikaisemminkin kertoneen näistä kälyongelmista eikä muistisairaus tee asioista ainakaan helpompaa. Minua on joku joskus nimitellyt besserwisseriksi ja myönnän kyllä ehkä vähän sellainen olevanikin (kielipoliisiuden ohella!), mutta tuollainen ei ole enää vähimmässäkään määrin hyväksyttävää. Mahtaako hän itse edes tajuta hankaluuttaan? Ei varmaankaan.

Muori, kiva kuulla taas sinustakin. Harmillista, ettet pääse silmäleikkaukseen, mutta se on kuitenkin ymmärrettävää lääkityksesi vuoksi. Ennen vanhaan kaihia "kypsytettiin" ennen leikkaukseen pääsemistä, mutta nyt sellaista ei onneksi enää tehdä, vaan leikkaus ajoitetaan siihen, kun silmien omistaja toteaa vaivan haittaavan arkea. Toivottavasti et joudu odottamaan enää kauaa.

Meilläkin oli tässä pientä huolentynkää, vaikka onneksi asiat ovat nyt jo ihan hyvin. Kaikki alkoi perjantaina aamulla. Nousimme vähän ennen yhdeksää ylös ja meirämmiäs meni keittämään aamukahvia. Hänellä oli aika lääkärille kahden jälkeen, joten "aikainen" ylösnousu johtui siitä, sillä on paljon mukavampaa valmistautua kaikessa rauhassa. Istuimme kaikessa rauhassa aamupalalla, kun yhtäkkiä meirämmiäs alkoi puhua ihan puuta heinää. Puhe oli kyllä selvää, mutta sisältö ei ja kun yritin kysellä, mitä hän höpisee, niin hän ei vastannut mitään. Muistin ohjeet mahdollisen aivoinfarktin varalta eli pyysin häntä hymyilemään, nostamaan kädet ylös ja sanomaan tietyn lauseen, mutta mitään hän ei tehnyt. Talutin hänet sohvalle istumaan ja yritin vielä kysellä kaikenlaista, mutta hän ei reagoinut oikeastaan mitenkään. Katse vain hieman harhaili sinne tänne. Meinasin ensin soittaa päivystysapuun, mutta kun jouduin jonoon, päätin soittaa saman tien 112:een. Aloin kertoa mitä oli tapahtunut ja äkkiä hän sain jonkinlaisen kouristuskohtauksen, jota kesti vajaan minuutin.  Kun kouristus oli loppunut hätäkeskushenkilö neuvoi minua vetämään meirämmiäs lattialle selälleen. Se ei ollutkaan ihan helppo homma, kun ko. huone on aika pieni ja keskellä on suuri pöytä. Sain sen kuitenkin vedetyksi kauemmaksi ja vaivoin meirämmiähen lattialle. Sitten minun piti kädenselällä kokeilla kulkeeko ilma ja kulkihan se, minkä jälkeen käänsin hänet kyljelleen.

Hätäkeskuksesta oli heti laitettu ambulanssi tulemaan ja kävin avaamassa oven valmiiksi. Ambulanssihenkilöt sitten yrittivät saada mitatuksi verenpainetta, mutta se ei onnistunut, kun meirämmiäs liikkui liikaa. He sitten työllä ja vaivalla saivat hänet siirretyksi sellaisen kannettavan paarikankaan avulla paareille ja lähtivät viemään Acutaan, jonne meiltä on vain muutama kilometri. Minua ei voitu ottaa mukaan, kun koronan takia Acutassa ei kuitenkaan olisi päässyt olemaan vierellä ja sain neuvon kysellä puhelimitse parin tunnin kuluttua.

Soitin sitten Acutaan, josta kerrottiin, että meirämmiäheltä oli pää kuvattu eikä siellä näkynyt mitään aivoinfarktiin viittaavaa, lukuunottamatta niitä vanhoja pahoinpitelyjälkiä ja siihen liittyneen lievän infaarktin arpia. Seuraavaksi oli tarkoitus ottaa sitten aivosähkökäyrä. Sain taas neuvon soittaa tunnin parin päästä. Noin tunnin kuluttua minulle soitti neurologi, joka kyseli erilaisia taustatietoja sekä pyysi vielä tarkentamaan, mitä aamulla oli tapahtunut. Siinä vaiheessa näytti kuitenkin vahvasti sille, että meirämmiäs oli saanut epileptisen kohtauksen. Hän oli jo hereillä ja vastaili kysymyksiin ihan ymmärrettävästi, vaikkakin pientä muistamattomuutta olikin. Ja jälleen kerran minua kehotettiin soittamaan myöhemmin. Soitin klo 15 kieppeillä ja silloin hänet oli siirretty aivoverenkiertohäiriöyksikön (varsinainen sanahirviö!) tarkkailuosastolle ja tila oli vakaa, mies oli hereillä, mutta esim. vessaan mennessä kävely oli melko haparoivaa, joten häntä talutettiin ja kai välillä vietiin pyörätuolillakin. Hän kuulemma tiesi olevansa sairaalassa, mutta luuli syyksi uniapneatutkimukset! Kohtaus oli vahvistunut epileptiseksi ja hänelle oli annettu siihen sopivaa lääkettä.

Lauantaina menin häntä katsomaan heti vierailuajan alettua klo 13 ja odotin jännittyneenä mitä tuleman pitää, mutta helpotus oli sitten suuri, kun hän vaikutti suht normaalilta. Hän jutteli, söi lounaan hyvällä ruokahalulla ja vähän myöhemmin joi kahvitkin. Edellisaamusta hän ei muistanut mitään ja kuvitteli yhäkin olevansa uniapneatutkimuksissa. Olin vienyt hänelle kengät ja sukat, kun hän oli avojaloin kotoa lähtiessään. Vein myös puhelimen sekä hammasharjan ja -tahnan, mutta sellaiset hänelle oli jo annettu talon puolesta. Myös kaikki lääkkeet glaukoomatippoja myöten hän sai sairaalasta. Istuskelin siellä muutaman tunnin ja lupasin tulla seuraavana päivänä uudestaan. Joskus klo 17 jälkeen puhelin soi ja hieman hätkähdin, kun siinä oli sairaalan numero, mutta syy soittoon oli se, että olin sulkenut puhelimen, sillä tarkkailuosasolla sitä ei saanut käyttää eikä  meirämmiäs muistanut puhelimensa PIN-koodia! Samalla kuulin, että hänet oli siirretty neurologiselle vuodeosastolle ja sain ohjeet sen löytämiseksi seuraavaa päivää varten.

Sunnuntaina kävin taas meirämmiästä katsomassa ja hän oli jo ihan kunnossa. Hänen omahoitajansa kertoi, että todennäköisesti hän pääsee kotiin maanantaina iltapäivällä ja olisi suotavaa, että kävisin hänet hakemassa. Maanantaina kotiuttava lääkäri selosti perusteellisesti, mitä oli tapahtunut. Koska pään kuvissa ei ollut mitään näkyvää syytä epileptiseen kohtaukseen, niin todennäköisimpänä syynä pidettiin pahoinpitelyn aiheuttamien vaurioiden toimineen altistavina tekijöinä, jotka sitten olivat reagoineet runsaahkoon alkoholin käyttöön. Mitään kotona otettavaa lääkettä hän ei saanut, mutta alkoholin käyttöä pitäisi välttää. Lisäksi hän joutui ajokieltoon toistaiseksi, mutta vähintään 3 kuukaudeksi, jonka jälkeen tehtäisiin neurologisia testejä ja mikäli hän niistä selviää, hän saa ajoluvan takaisin. Todennäköisesti testit tekevä neurologi otattaa samalla magneettikuvat päästä mahdollisten muistisairauteen viittaavien oireiden selvittämiseksi.

Kolmen kotonaolopäivän jälkeen sanoisin meirämmiähen olevan paljon virkeämmässä kunnossa kuin aikaisemmin. Kävelykin näyttää paremmalta, vaikkemme ole vielä käyneet lenkeillä, kun täällä on sadellut vähän joka päivä. Hän on kyllä itse käynyt hakemassa Hesarin postilaatikosta ja istuskeli eilen naapurinmiehen pihalla juttelemassa tämän syödessä lounasta. Olen kuvaillut perusteellisesti perjantaiaamun tapahtumat ja kertonut olleeni jokseenkin säikähtänyt siinä tilanteessa. Onneksi en ole romahtavaa tyyppiä, joten pystyn suhtautumaan kaikkeen ainakin pääosin järkiperäisesti. Tärkeintähän tietenkin on, että mies toipuu, mutta toisaalta olen kyllä äärettömän tyytyväinen, kun minun ei tarvitse seurata ja motkottaa kaljan kittaamisesta enkä ole tuntenut itseäni yhtään ärtyneeksikään. Täytyy siis ensinnäkin todeta, että onneksi selvisimme tästä pelkällä säikähdyksellä ja toiseksi voi sanoa, ettei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin!

Kuun loppu alkaa olla käsillä ja ensi viikolla joudumme sitten totuttelemaan syksyyn. Toivottelen teille kaikille mukavaa, vaikkakin melko epävakaista, viikon puoliväliä ja hyviä vointeja 🙂

Varjelkoon, Menna, mitä kuulumisia. Onneksi Meiränmies toipui ja varmaankin ymmärtää vähentää kaljan kittaamista.
Pikseli, anteeksi, mutta minua välillä melkein nauratti sun kälyjuttu, vaikka asia itsessään on oikeasti vaikea. Koshkoi kommentoi samoin kuin minäkin olin ajatellut. Muista, ettei sun tarvitse olla kenenkään "jäteastiana".
Muoristakin oli hyvä kuulla, näyttää tulevan syksystä taas kiireistä.
Mä olen viettänyt pari päivää  melkein ulkomailla! Käytimme nimittäin tyttären antaman joululahjakortin ja matkasimme Porvooseen, design-hotelli Pariisin Villeen. Ulkomailla-tuntu tuli siitä, että vastaanoton nainen oli espanjatar ja puhuttiin englantia (mun espanjantaito on hävyyksissä), kaupungin vanhoilla kujilla kuuli paljon vieraita kieliä, vaikkei ihmisiä pilvin pimein ollutkaan. Hotelli on keskellä vanhaakaupunkia, joten siitä oli helppo lähteä tutkimusmatkalle. Tiistain ilmakin oli leppeä ja istuskelimme terassilla punaviiniä latkimassa samalla, kun suunnittelimme kävelyreittejä.

Putiikeissakin piipahdimme, mutta ostelimme vain Brunbergilta herkkuja. Miten mä pystyn olemaan ahmimatta niitä? Lahjakorttiin kuului fine dining -ravintola SicaPellessä neljän ruokalajin päivällinen viineineen. Ravintola on nimetty Ville Vallgrenin lemmikkipossun mukaan. Sommelier kertoili joka viinin tarinan ja hienosti ne kyllä sopivatkin erilaisiin ruokiin. Hieman epäilin lakkarisottoa, mutta se oli valtavan hyvää. Samoin jälkiruoan meiramijäätelö, kun olen aina yhdistänyt meiramin hernekeittoon. Vaan maku oli hieno!

Hotellissa on vain 10 huonetta ja aamiaisajat oli porrastettu ja sovittu etukäteen, joten saimme nauttia aamiaisemme kahden kesken. Kaikki (ehkä ananasta lukuunottamatta) oli lähiruokaa ja tietenkin mä söin niin, että "napa ryskyi".

Tiistaina olimme vierailleet Porvoossa päivällä Justuksen tuonpuoleisissa olevan veljen vaimon luona, tapasin hänet ensimmäisen kerran. Tulimme mainiosti juttuun, rouva on suomenruotsalainen ja asustaa viehättävää puutaloa. Tänään oli mun sukulaisen vuoro, kävimme Karhulassa Keinoemoni luona. Veimme tuliaisina vanhankaupungin leipomosta ostamiamme herkkuja. Sydämeni kipristyi kokoon, kun rakas emoni oli kutistunut, kasvot kelmeänväriset, hiukset kampaamattomat. Hän on 90 ja sairastaa Alzheimeria. Luulen, ettei hän enää kovin pitkään jaksa.

Kotiin tullessa poikkesin postin pisteeseen hakemaan kaksi pakettia, olen ihastunut verkkokaupan helppouteen ja tilasin kevään risteilyä ajatellen t-paitoja ja capreja. Yhdet sandaalit vielä tulematta, tulevat Sveitsistä ja on suunniteltu nivelrikkoisille polville. Referenssi tuli ystävältä, joka on kenkiinsä aivan ihastunut.

Huomenna sitten mun mökille.

Merelle, vaikea tilanne teille.
Ymmärrän kyllä sen, että raskaana oleva empii rokotuksen kanssa. Siitähän on tutkittua tietoa vasta, kun runsaasti näitä lapsia on syntynyt. Eli onko vielä yhtäkään? 
Teillä on tietysti oikeus kieltäytyä oman tilanteenne vuoksi. Sitten voi käydä niin, että isä ei pääse synnytykseen, mutta eihän sekään ole teidän vastuullanne. Onko isompi lapsi nyt päivähoidossa, siellä voi varmaan olla aukioloaikojen puitteissa. 
Kaiken kaikkiaan kamala tilanne raskaana oleville miettiä riskejä. 

Kiitos myötäelämisestä kälyni asiassa! Surkuhupaisahan tilanne minustakin on, ellei se kohdistu minuun tai varsinkin lapsiini, jolloin leijonaemo minussa herää.

Voi Menna, miten säikähdyttävä kokemus sinulla oli Meiränmiehen sairaskohtauksen kanssa! Onneksi olet aina niin järkevä ja osaat toimia oikein, joten selvisitte lähes säikähdyksellä. Ehkä nyt kaljan juonti jää vähemmälle.

Muori, tekstistäsi huomaa, että näet nyt paremmin. Harmi vain, että silmäleikkaus edelleen siirtyy. 
Onpa sinulla taas menoja ja harrastuksia! Miten jaksatkaan olla noin energinen! 

Merelle, tulipa teille hankala tilanne nuoren sukulaisperheen takia. Jos nuori äiti on jättänyt rokotuksen ottamatta, ei pitäisi mennä "ulos syömään". Tilaisivat ruoan kotiin!

Olen nyt nauttinut kotona olosta mieheni kanssa. Tosin naapurissa pojan perheen keittiössä ilmeni vesivuoto. Astianpesukoneen alla olevan lakisääteisen suoja-altaan reuna oli asennuksessa taittunut ja putkiliitoskin asennettu niin, että tiiviste oli rikkoutunut. Nyt joudutaan purkamaan puoli keittiötä, piikkaamaan kaappien alta lattiaa auki ja kuivauttamaan alueen. On ollut vaikea löytää vakuutusyhtiön hyväksymää, ko. oikeudet omaavaa putkimiestä. Vakuutusyhtiö ei korvaa vesivahinkoja (!!!) ja rakennusliike vetäytyy vastuusta. Ei kuusivuotiaassa talossa tällaista pitäisi tapahtuva!

Sama rakennusliike on rakentanut meidänkin talomme. Vuosi sitten pienen suihkuhuoneen lattialta alkoi kosteus nousta seinälaattojen ensimmäisen rivin alle. Vuoteen emme käyttäneet sitä suihkua, ja kosteus haihtui. Silikonisauma lattian rajassa täytyy uusia. Äsken tilasin sinne pienen tassuammeen, ja lasiset suihkuseinät poistetaan. Sama kosteuden karkaaminen on alkanut näkyä nyt saunan pesuhuoneessa. Onneksi saamme meille aiemmin työtä tehneen kokeneen remonttimiehen.

On niin kovin syksyistä. Koulu alkoi ennen 1. syyskuuta, ja silloin sinne mentiin vielä kesävaatteissa. Päivät ainakin olivat lämpimiä, toisin kuin nyt.

Pikseli, onpa huonoa työtä. Luulisi talolla jonkun takuun olevan.

Menna, miten pelottava tilanne miehesi kanssa. Ihailtavaa miten järkevästi osaat yllättävässä ja varmasti ahdistavassakin tilanteessa toimia. Toivottavasti kaikki on nyt hyvin. Kaljan juonti saattaa aiheuttaa kaikenlaista epämukavaa rahan menon ja painon nousun lisäksi. Uskon, että sairaalaan joutuminen ja lääkärin kehotus välttää alkoholia kyllä pysäyttää miehesikin miettimään omaa kaljotteluaan.

Pikseli, tosi ikävää tuo kälysi käyttäytyminen. Voihan olla, että osa on sairauden mukanaan tuomaa käyttäytymistä, mutta muistan että tilanne on ollut aika hankala jo vuosia. Koeta kestää. Kaikkea ei pidä sietää eikä ohittaa olan kohautuksella, vaikka se hyvä konsti onkin. On myös lupa sanoa, että nyt minulle riitti ja poistua vaikka ulos kävelemään.

Merelle, en kadehdi tilannettasi enkä tietenkään liioin odottavan äidin tilannetta. Hänen ratkaisuihinsa sinä et voi vaikuttaa, omiisi kyllä. Sinulla on lupa ajatella tilannetta miehesi ja sinun kannalta. Teidän terveytenne on ainakin osittain teidän valinnoistanne kiinni. Ei sinun tarvitse riskeerata teidän terveyttänne auttaaksesi muita. Sinä päätät mikä on teidän kanaltanne järkevintä ja parasta ja toimit sen mukaan.

IL, ihanalta kuulostaa tuo Porvoon matkanne. Porvoo on viehättävä kaupunki. Nuorina pyöräilimme Helsingistä sinne kavereitteni kanssa, yövyimme yhden ystävän isoäidin luona ja taas seuraavana päivänä pyöräilimme takaisin stadiin.

Muori, mukava kuulla sinusta. Tulee aina iloinen mieli, kun luen miten sinnikkäästi toimit ja teet asioita vaikka terveytesi kanssa erilaisia pulmia onkin. Sinä et anna periksi!

Minun kesäni on ollut erilaisia tunteita ja tapahtumia täynnä. Laidasta laitaan ja hieman laidan ylikin. Lapin tuntureita, jalkapalloa, yleisurheilua, jännittäviä hetkiä, läheisiä ihmisiä, kipua milloin selässä milloin jaloissa, outoja mustelmia käsivarsissa, menetyksiä, onnellisia tuokioita. Kaikkea sekaisin.

Ei ole tehnyt mieli kirjoitella. Tuntuu kuin ei oikein olisi sanoja, joilla elämää kuvailisia. Juuri kun aion kirjoittaa jotain mukavaa, iskee elämä niin että sattuu ja kirjoittaminen jää. Kun sitten hieman surullisena ajattelen jakaa asioita tapahtuu jotain niin mukavaa, että suru häipyy taivaan tuuliin ja taas kirjoittaminen jää. Kukaan muu siinä ei tietenkään mitään menetä kuin ehkä minä, jos minäkään.

Tänään istuin pihalla lähes kaksi tuntia putsaamassa puolukoita, jotka mieheni aamupäivällä metsästä kävi poimimassa. Minä en oikein ole marjastamis kunnossa, mutta ihan hyvä työnjakso on tämäkin. Äsken mies keittiössä survoi marjoista hilloa ja mehua hän tekee varmasti hieman myöhemmin. Minun osuuteni onkin sitten vain nauttia kaikesta täysin rinnoin, iloisella mielellä.

Tapaaminen Helsingissä olisi varmasti ihan mukavaa, mutta kuten aina ennenkin
minun osaltani tapaaminen kyllä jää väliin. Joskus mietin, että olen vähän tämmöinen ulkojäsen, kun en ketään teistä ole koskaan livenä tavannut, mutta minua se ei pahemmin häiritse enkä usko että teitäkään.

Elokuun lopun pimeät illat, kurkiaurat syksyn sinisellä taivaalla, pihlajan oksat, jotka taipuvat punaisista marjoista, aurinko lämmittää vielä. Voi että minä sitten pidän elokuun lopun upeista päivistä, alkavan syksyn keveästä kosketuksesta poskella.

Mukavia elokuun päiviä ja iltoja itse kullekin.

Hei Ihanaiset,

Pikseli, kyllä minuakin välillä nauratti kälysi touhut vaikka kokemuksesta tiedän ettei muistisairaan kanssa elo aina hauskaa ole. Appiukosta tuli äreä ja kaikki tavarat häneltä varastettiin, syyllinen oli aina sun läskipoikasi joka yöllä kävi nyysimässä papan puvut ja kravatit 😱. Kun näytettiin, että täällähän nuo kaikki ovat kaapissa niin eivät olleet appiukon, hänen oli paremmat. Kerran etsittiin kissojen ja koirien kanssa appiukon lompakkoa joka löytyi papan housujen taskusta eikä koskaan hukassa ollutkaan 😳. Partakoneesta oli aina virta loppu, kun se läski poika (kukaan papan lapsenlapsista ei ollut lihava ) käy hiekkaista partaansa ajelemassa. Silloin kyllä nauratti, kun tajuttiin mikä partakoneen virtaa oikeasti syö, se surisi syvällä hymyilevän papan housujen etutaskussa 🤣🤩. Anoppi taas oli hyvä sydäminen ja aina avulias, sellaisena hän myös pysyi muistisairaudestaan huolimatta.

Menna, olipa teillä viikonloppu, onneksi ei kuitenkaan ollut aivoinfarktia. Ihmettelen sitä ettei meiränmies saanut mitään epilepsian estolääkettä 🤔. Olivatko lääkärit sitä mieltä että jos kaljan kittaus loppuu niin uutta kohtausta ei pitäisi tulla. Hienosti kyllä tilanteessa toimit etkä jäätynyt. Toivottavasti kaikki sujuu jatkossa hyvin.

Poika tulee huomenna kahden kaverinsa kanssa viettämään joka vuotista äijäviikonloppua ja me häivymme kaupunkiin. Tullaan takaisin vasta viikon päästä, toivottavasti ilmat ovat silloin paremmat ja päästäisiin puolukkaan ja tietty sieneen. Viime metsäreisulla löydettiin kivasti tatteja, isäntäkin oppi tunnistamaan herkkutatin 🥰. Aiemmin hän seisoi kuin setteri tatin vieressä ja huhuili minut paikalle.

Pidetään jalat kuivina ja lämpöisinä ettei saada flunssaa jota on jo liikkeellä.

Heippa ja kiitoksia kirjoituksistanne. 🥰 Taisin kirjoittaa viime lauantaina - en tiedä näkyykö teksti vaan minulla, kun kukaan ei ole kommentoinut mitenkään.

Pikseli, olet ollut kovilla. Ihanaa nyt, että saatte olla kotona. Kurjalta kuuluu vesivahinko naapurissa. Aikanaan tyttärellä oli kaksi vesivahinkoa edellisessä rivitalossa. Minä hoidin molempien osalta sekä vakuutusyhtiöön että hanoja myyneeseen yritykseen kaiken yhteydenpidon. Koville väliil otti. Onneksi lopulta oikeus toteutui. Taistelua kannattaa jatkaa..... Olipa sinulla koettelemus kälysi kanssa. Yritä vaan unohtaa. Ette varmasti usein tule tapaamaan, joten ehkä siinä syksyn marjanpoiminnassa kestää muutaman päivän "taakan". Ihanaa, että miehesi kunto on noin hyvin nyt sitte parantunut. 

Menna, kun luin tekstiäsi, tuli heti mieleen äitin toinen tia-kohtaus. On saanut kaksi ja molemmat olivat aivan erilaisia. Ei ole oikeastaan yllätys, että osasit pitää "pään kylmänä". Hieno suoritus molemmilta ja ehkä se tosiaan sitten johtaa parempaan jatkoon👍.

IL, uskon, että Porvoon reissunne oli ihana. Kuulen varmasti lisää huomenna.

Merelle, ymmärrän huolesi. Tilanne on todella kurja. Olen sataprosenttisesti rokotusten kannattaja. Ainut on tietty henkilöt, joille ei voi terveydentilan vuoksi antaa rokotetta. Toinen ryhmä, jota jotenkin ymmärrän, on raskaana olevat naiset. Tosin tässä asiassahan yleiset suositukset ovat muuttuneet ja ymmärtääkseni perustustuvat kokemukseen. Mutta, jos toinen lapsi on tarhassa ja mies mahdollisesti fyysisesti töissä, niin minun tiukan mielipiteeni mielestä eivät tee oikein, kun suunnittelevat "ulkona syömistä" - jo tulevan vauvan ja äidin vuoksi.... Vaikea tilanne sinulla ratkaistavana. Me olemme olleet "ulkona" syömässä viime kesänä "täällä kaukana  ei mittään" kohtuu läheisyydellä olevassa kesäravintolassa - ja sielläkin terassilla. Lähellä ei ollut ketään. Ja viime kesänähän oli jopa muutama päivä, jolloin ei ollut lainkaan tartuntoja THL:n tilastojen mukaan. Teidän on vaan tehtävä päätös oman tilanteenne mukaan. Itselläni on vielä muutama ystävä työelämässä varhaiskasvatuksen parissa ja sieltä kuulevieni viestien mukaan nimenomaan Delta leviäisi myös siellä helpommin.... johtuen siitä, että tautia kantava kantaa myös mukanaan paljon enemmän viruspartikkeleja kuin aiemmat "versiot". Mutta tämän kohdallahan kukaan ei oikeastaan varmasti tiedä....

JJ, ihanaa kuulla sinusta. Kaikkea hyvää itsellesi ja perheellesi. Jotkut asiat viestissäsi todella osuivat ja upposivat. <3 

Harvoin toimin ex tempore, mutta nyt sitten viime lauantaina rakas ystävämme soitti ja houkutteli meitä mökille Hauholle. Juttelimme siipan kanssa ja päätimme lähteä. Olemmehan olleet lähes 100 prosenttisesti eristäytyneinä jo puolitoista vuotta. Meitä oli sitten tavanomainen kolmen pariskunnan poppoo. Samalla kokoonpanolla vietetty vaikka millaisia iltoja. Molemmat rouvat ovat entisiä työkavereitani ja juuri iloitsimme siitä, miten hyvin miehemme tulevat toimeen. Kaikki meistä olivat tietty saaneet kaksi rokotusta, mutta hieman olin aluksi varuillani. Miehet saunoivat ja sillä aikaa me naiset paransimme maailmaa. Söimme yhden maailman parhaimmista kala-aterisoista illalliseksi. Kyllä oli taas tunne kuin olisimme päässeet erämaasta lähteen äärelle. Me sitten lähdimme torstaiana ajamaan heti aamusta. Minulle tässä oli tärkeintä äidin tapaaminen samassa yhteydessä. Alunperin olimme suunnitelleet sen sunnuntaiksi.  Mutta nyt tilanteen muututtua isäni sai tilattua invataxin äidille. Kotona äiti oli ehkä tavanomaista hiljaisempi ja mielestäni näytti pariin kertaan, että kyyneleet olisivat tulleet silmiin. Ihanaa, että saimme syödä yhdessä. Myös poikamme (jolla on ihan omanlaatuinen suhde vanhempiini) oli läsnä. Lapsensapsista vanhin ja saanut luoda "rauhassa" vahvat siteet isovanhempiin. Söimme savustettua lohta, perunoita sekä kanttarellikastiketta vihannesten kera. Ei ole sanoja kuvaamaan sitä onnen tunnetta, kun olimme vanhempieni kotona niin, että myös äiti oli siellä. Paluutaxi tuli aivan liian nopeasti. Me sitten ajoimme kotiin tyttären ja vävyn kautta, koska meidän piti ajaa jo sitä kautta, että hauvavauva pääsee mukaan. Äitini oli moneen otteeseen kysynyt, että tuleehan se mukaan. 

Eilen sitten kaupunkikodissa  pyykkihommia ym. Siippani taisi piipahtaa parissakin rautakaupassa....

Tänään palasimme kotiin, eli mökille. Olen todella kipeä. Edelleen mietin sitä polymyalgiaa. Käsissäkin kämmenen puolella viime  viikon sienisiivouksen jäljiltä aivan kauheat kivut. Ystäväni mökillä kyläillessä kiinnittivät huomiota, että kämmenen puolelta lähes kaikki oli ihan turvoksissa... 

Soittoaika ensi kuussa reumalääkärille. Tämä on nyt mennyt yli tapaturmien ja kroonisen selkäkivun. Olo tuntuu todella siltä, että on aivan hukassa eikä saa apua mistään... 

En halua olla negatiivinen, mutta en myöskään jakaa valheellista tietoa. Olen aina ajatellut, että en varmaan koskaan sairastu masennukseen, mutta nyt en enää ajattele niin. Näen elämässä hyviä asioita koka ajan ja olen kiitollinen, mutta niin jatkuvaa on kova kivun kokemus, että välillä menettää toivonsa. 

Voikaa hyvin ja pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne. Nyt alan lämmittää ruokaa. Siippani meinaa nukahtaa. Viikon jatkoja kaikille 🥰😇

Mennalle Tsemppiä!
Mietin vähän miehelle antikosgulaatiota tai epilepsialääkkeen alkua. Ovat varmaan harkinneet. Tia-kohtaus minullekin tuli mieleen. Ja jos on varma epilepsia, miksi ei lääkettä. Menna on pätevä asioiden kanssa, niin kysele vähän pitäisikö varmistaa, että ei ole näiden tarvetta. Kysele löysästi vastaanotolla esim. 
Tai jätä kyselemättä, harkitse oman rytmiikkasi mukaan.
Tsempillä joka tapauksessa. Tampereella on hyvä sairaala ja hoidot.