Kiitos Merelle vinkeistä. Tuota röntgeniä minäkin vähän epäilen, ettei taida näyttää kaikkea. Mutta eipä taida saada helpolla lähetettä magneettikuviin. Paitsi tietty, jos menee yksityiselle. Pitää harkita, vaikka maksaa maltaita...
Täytyypä käydä lukemassa vielä sieltä sun päikyn puoleltakin 🙂

Lääkäri soitti aamulla kuvaustuloksista. Molemmissa polvissa on nivelrikkoa, oikeassa enemmän, vaikka se ei nyt oireile mitenkään. Vuosia sitten kyllä. Lonkissa on myös alkavaa nivelrikkoa ja vasemmassa lonkassa lisäksi joku kysta, mistä lääkäri on vielä pyytänyt ortopediltä tarkempaa ohjetta, että pitääkö tehdä tarkempaa tutkimusta. Säikähdin vähän tuota kystaa ja mielessä on jo  luusyövät ja kaikki tietysti. Netistä kuitenkin luin, että tuollaisia kystia on tämmöisissä yhteyksissä aika yleisesti... Nyt vaan täytyy odottaa sitä ortopedin lausuntoa.

Nyt kyllä tuli motivaatiota tähän laihdutushommaan. Olikohan tää nyt se viimeinen varotus meikäläiselle? Kun ei kuitenkaan kuullostanut vielä semmoselta, että tässä tekoniveliin pitäisi mennä. 

Liikuntaohjeita kun luin erilaisilta terveyssivuilta tulin siihen tulokseen, että mun liikunnat on kyllä juuri sopivia. Kävelyt ehkä pitää vähän lyhentää, eli ajallisesti pienempinä annoksina. Vesijuoksua yritän nyt kerran viikossa saada aikaan. Uimahalli on 25 km päässä, että sinne on sitten aina oikein lähdettävä. Toivottavasti hiihtokausikin alkaisi mahdollisimman pian. Siitä tykkään. 
Mutta ykkösenä olisi kyllä tuo painon saaminen alaspäin.

Vähän masentaa, mutta yritän tsempata itseäni. 🙂

Kirjoitin tämän saman tekstin tänään omalle facebook sivulleni. Koska sydämeni juuri nyt on täynnä huolta lapsista, jotka jäävät meidän aikuisten jalkoihin, haluan jakaa tämän tekstini myös täällä. Tosin tiedän ja uskon, että meillä täällä kuusikymppisten joukossa nämä asiat ovat jokaisen sydämessä, mutta jaanpa tekstini silti.

Tänään on lapsen oikeuksien päivä. Lapsen oikeuksien päivän pitäisi olla vuoden jokaisena päivänä. Tänään iloitsen omasta lapsestani ja lapsenlapsistani, mutta samalla ajattelen niitä lapsia, joilla ei tunnu olevan yhtenäkään päivänä minkäänlaisia oikeuksia. Voimia teille, jotka yritätte saada tässä muutosta aikaan. Ja rohkeutta meille itse kullekin huomata lapsi, jonka oikeuksia poljetaan kotona, koulussa, missä vaan. Rohkeutta puuttua ja välittää, olla lapsen "suojelusenkeleitä".

Mukavaa pakkaspäivää itse kullekin.

Hei Ihanaiset,

Karmale, hyvää syntymäpäivää skorpionille toivottaa auttamatta myöhässä oleva jousimies 🤨😊.

Tiinuliinulle, reippaita patikointimatkoja auringon alla ja nautinnollisia juomapysähdyksiä 🥂.

Viisaita sanoja taas Jumbojetiltä 🥰. Surettaa lapset ja aikuisetkin joita käytetään kylmästi pelinappuloina Valko-Venäjän toimesta. Tuntuu, että humaanisuus on maailmasta kadonnut.

Me olemme isännän kanssa saaneet viime viikkoina mannaa mahan täydeltä. Isännän viimeiset juhlat sujuivat hienosti, tuntui juhlavalla, kun kaikkialla liput liehuivat, eivät kuitenkaan isännän takia mutta kyllä se juhlatunnelmaa kohotti. Haikaranpesästä on huikeat näkymät Helsinkiin, Espooseen ja saaristoon, lapsenlapset olivat aika innoissaan ja kävivät terassilla monta kertaa. Jokunen halusi myös mennä portaita pitkin alas 😊. Ruoka oli hyvää ja söin taas aivan liikaa, tavoittaminen poiketen runsaasti jopa jälkiruokaa. Todettiin tyttären kanssa, että kyllä itsetehty mustikkapiirakka on kuitenkin parempaa kuin ravintolan 🤗. Se olikin sitten ainoa joka ei saanut runsaita tähtiä. Palvelu oli hyvää ja kun laulettiin syntymäpäiväsankarille niin isäntä sai runsaasti onnitteluita henkilökunnalta ja muilta asiakkailta 🤗🤩.

Viime viikolla Veho lähetti kutsun Cantores Minores kuoron joulukonserttiin. Viesti oli tullut klo 12 mutta oltiin jumpassa ja huomattiin se vasta vähän yli klo 14. Konsertti oli jo loppuun buukattu 😕. Vähänkö harmitti mutta nopeat syövät hitaat, niin se vaan menee. Nyt ei harmita enää, poika kysyi keskiviikkona voitaisiinko me käyttää heidän lippunsa Helsingin kaupunginorkesterin konserttiin joka oli eilen. Miettiä ei tarvinnut 🤣, oltiin heti menossa. Sitten iski paniikki, yritin varata väliaikatarjoilua mutta ohjelma tarjosi vain aikaa ennen esitystä. Äkkiä tarkistamaan, juu ei väliaika ja esitys kestää 2 tuntia 😰. Korona-aika on saanut esille minun introvertti puoleni ja suljetun paikan kammoni ja kun panikoin rakkoparkani reagoi heti. Olin siis lähes juomatta eilisen päivän eikä ruokaakaan suuremmin maistunut. Musiikkitalossa meillä oli tosi hyvät paikat mutta minä olisin mieluummin istunut jossain rivin päässä lähellä ovea. Selasin käsiohjelmaa vähän epätoivoisena kunnes huomasin, että väliaika on ja konsertin kesto oli 1,5 tuntia. Sen jälkeen kaikki huolet haihtuivat taivaan tuuliin ja pystyin nauttimaan musiikista täysin siemauksin. Totuuden nimissä olisin kyllä tykännyt jos muutama sarja ballerina olisi sipsutellut näyttämöllä komeiden sukkahousumiesten avustamina 😋😘.  Musiikkitalo oli aika täynnä, etenkin se alue jossa istuimme, koronatodistuksia ei kysytty, onneksi suurin enemmistö piti kasvomaskeja koko esityksen ajan niinkuin suositeltiin. En vaan ymmärrä mikä ero on kylkikyljessä istumisella numeroiduilla paikoilla versus seisomapaikat🤔? Muuta kuin se puoli metriä edessä ja takana.
 Bussi oli mennessä aivan täynnä, onneksi suurin osa piti maskia. Takaisin tullessa väkeä oli huomattavasti vähemmän ja niin oli maskien käyttäjäkin. Pari kilometriä ennen kotia bussi oli lähes tyhjä, toinen pariskunta takapenkillä. Sitten tuli meidän ikäinen rouva, maski tukevasti leuan alla ja istui meidän taaksemme 😲. Isäntä pomppasi kuin vieteriukko ylös, en ehtinyt ehdottaa paikan vaihtoa, ja siirtyi kauas istumaan, minä ripeästi perässä. Isäntä silmät selällään raportoi, että rouva henkäili niin voimakkaasti, että hänellä niskatukka tuljui. Meitä on moneksi, rouva varmaan pyörittelee silmiään meidän reaktiollemme 😖. Että sellainen seikkailu tällä kertaa mutta musiikki oli aivan ihanaa. Taas jaksaa puuhata turvallisesti koti ympäristössä.

Mukavaa viikonloppua !

Moi mimmit! 
Kivikasa, mullakin on nivelrikkoa polvissa, selkärangassa ja sormissa. Syön yhtä lääkettä kolme kuukautta ja pidän kahden kuukauden tauon, tuntuu vähän auttavan. Taso kaksi, ei pääse vielä edes leikkausjonoon.

Eilen pidimme lastemme perheille glögijuhlat. 13 ihmistä ja kaksi koiraa, kyllä oli puhetta ja naurua talo täynnä. Olimme tehneet valtavat kasat erilaisia sormisyötäviä, Justus valmisti calvados-omenaglögiä autottomille ja alkoholitonta sellaista haluaville. Risteilyltä tuomamme metrinpituinen ja kilon painoinoinen suklaakonvehtirasia tyhjentyi alta aikayksikön ja kaikki mätimousset, skagenrörit, lohileivät ja porokrustadit ym. loppuivat, vain pala taatelikakkua jäi. En silti usko, että kukaan jäi nälkäiseksi.

Justuksen tytär ilmoitti jatkavansa vanhempiensa perinnettä tarjota Tapaninpäivänä lounas, kun on luopunut toivosta minun sellaista järjestävän! No tänä vuonna emme pääse siihen osallistumaan, kuulemma harjoittelevat veljensä perheen kanssa.

Viisikko kasasi lautaset herkkuja pullolleen ja pakeni vierashuoneeseen, josta kaiutin pian raikasi jotain räppiä ja pojat lauloivat sanoja täyttä kurkkua. Koirat lepäilivät kirsut vastakkain pöydän alla, joskin Iker piti tarkan huolen, etten missään vaiheessa rapsutellut Sysiä enemmän kuin sitä. Heviteini tuli jossain vaiheessa selkäni taakse ja pujotti kätensä kaulaani, "mamma kiva kun sä jaksat järjestää". Voi että tuntui kivalta, iso möreä nuorukainen kaulailee kaikkien nähden ja tietysti muutoinkin.

Tytär ja "miniät" auttoivat pöydän raivaamisessa. tiskikone pyöri kahdesti ja sitten oli taas siistiä ja mieli tyytyväinen.

Tänään viemme Juniorin karting-kisoihin, täytyyhän mun nähdä sponsattavani kehitys tällä hetkellä! Häntä hieman jännittää tietää meidän katselevan, toivottavasti ei vaikuta ajamiseen.

Voi että on ihanaa olla isovanhempi, kaikkein parasta mitä tiedän!

Heips!

Suupaltti, kiitos😃

Pojan porukan piti tulla eilen syntymä/isänpäivä kaffeelle, mutta toisin kävi. Miniä ja poitsu kuumeessa. 
Harmi ettei nähty kun oli jo ikävä poitsua.
Just soittelin ja kurkku kipee eikä pysty paljon puhumaan.
Poika käytti miniän testissä, ei koronaa.

Kävin eilen kolmen kilsan lenkillä. Hyvin toimii jalat kävellessä, mutta täällä kotona kuljen töpöttäen ja kaksinkerroin. Nytkin olis hieno ja raikas kävelyilma, mutta mietin nyt vielä lähtöä?

Meillä on täällä tosi huono koronatilanne, joten minä en käy missään muualla kuin metsässä ja kaupassa harvakseltaan.
Sukankudinta iltaisin. Miniälle teen niin monet sukat kuin ehdin ennen joulua? Ihaili mökillä erittäin isoa lasipurkkia, mikä oli täynnä sukkia. Sanoi että kaikilla täytyis olla tuollainen sukkapurkki.
Nyt saa sukkapurkin joululahjaksi, höystettynä herkuilla sukkien lisäksi.
Tyhjennän vielä puolet sukkapurkistani hänen sukkapurkkiinsa. 

Niin ja kävelyilmat on olleet tosi hienoja, muutama sadepäiväpoikkeus kyllä mahtuu mukaan.

Isäntä laittaa nakkikeittoa parhaillaan. 

Mukavaa viikkoa kaikille.

Kivoja juhlia teillä.
Minulla kyläilyt ja teatteri muuttivat pään puoliskot eriparisiksi. Vasen toimii kuten ennenkin mutta oikea puolisko on tosi kipeä. Poskiontelotulehdusta epäilen, mutta nyt odotan vuoroa koronatestiin. Jos testi on negatiivinen niin vasta sitten pääsen hoidattamaan poskionteloa. Johtuukohan astmasta kun minut ohjataan koronatestiin matalalla kynnyksellä. 

Tälle viikolle olisi ollut kalenterissa vaikka mitä touhua. Huomisen ja keskiviikon hommat olen saanut delegoitua toisille. Loppuviikko on vielä avoin.

Terveyttä teille.

Iloinen Lemmitty, teitä on kyllä siunattu fiksuilla sukulaisilla, johtunee perintötekijöistä.
Olen yrittänyt yhtä omaa tytärtäni saada tajuamaan, että joskus voisi vastavuoroisesti pyytää ihmisiä syömään tai kahville (on yhdeltä ammatiltaan kokki), erityisesti kun miehensä suvussa pidetään paljon juhlia ja on kyllä innokas osallistumaan. Mutta ei, johtuu paljolti siitäkin ettei viitsi siivota. 
Ja me vanhemmatkin voisimme joskus tulla valmiille. Hän ei ole koskaan ollut kovin empaattinen henkilö. Tulee äitiini, jolta kaikki karjalainen vieraanvaraisuus puuttuu.

Karmale, sukkapurkki herkkujen kera on täydellinen joululahja.

Nyt tulee taas lapsenlapsi-juttua, hyppää yli, ellet tykkää lukea.

Veimme eilen Juniorin karting-kisoihin, kun halusin nähdä, miten nuori sponsattavani on edistynyt.
Kolme tuntia hurahti nopeasti, autot olivat sähköisiä, joten meteliä oli tunnelmaan tarvittavan verran ja katkua ei ollenkaan. Ensin ajettiin harjoituskierrokset, jonka jälkeen 31 kuskia ajoivat prefinaalin. Niiden aikojen perusteella heidät jaettiin neljään ryhmään ja sitten päästiin varsinaisiin aika-ajoihin. Junior onnistui hienosti ja riemu oli suuri, kun hän pääsi kisaamaan eka kerran A-ryhmään, johon otettiin kahdeksan parasta. 

Poika oli täpinöissään, mutta jännitti ajamista parhaiden joukossa, joista useimmat ovat ajaneet kilpaa jo muutaman vuoden. Evästin, että olet jo voittanut pääsemällä parhaiden mukaan, nyt vaan menet ja pidät hauskaa. Ehkä se auttoi, koska ajoi hienosti, nousi lähdössä seitsemänneltä sijalta kolmanneksi. Mamma ei pysynyt penkissä, pompin ylätasanteen kaiteen vierellä, josta näki koko radan, Justus nyt ei ihan pomppinut, mutta huitoi innoissaan. Tytär soitti ja vaati live-selostusta ja minähän kiljuin puhelimeen. Apua, kaksi ohitti, voi ei. Ja ihan viime metreillä vielä yksi kiilasi ohi, joten Juniori sijoittui kuudenneksi. Mieletön suoritus kuitenkin.

Oli mielenkiintoista kuunnella, kun Juniori analysoi kaverinsa kanssa ajamisiaan. Kaveri syytti epäonnistumisestaan autoa, renkaita ja jopa hallin musiikkia. Juniori totesi tyynesti, että herpaantui lopussa. Mikä taito reflektoida rehellisesti omaa suoritustaan! 

Kotimatkalla juteltiin ihan vakavia, kun Juniori tuumi, että ennen pitkää hänen on päätettävä, panostaako kartinkiin vai futikseen, molempia ei ehdi kunnolla treenata. On kuin äitinsä, pyrkii täydellisyyteen. Jatkoi, että karting on niin paljon rahaa nielevä harrastus, että ennen pitkää vanhempien ja isovanhempien panostukset eivät riitä ja lisäsi, että "mamma, älä vaan osta mulle omaa kypärää, ennen kuin tiedän. Voin oikein hyvin lainata siihen asti täältä." Olin nimittäin ihastellut joidenkin poikien kypäriä, joiden päällä oli kamerat, jotta voivat analysoida kaarre kaarteelta kisaansa jälkikäteen.

Juniori kasvaa edelleen ja on kohta liian pitkäkin formuloihin. Neuvoin kuitenkin nauttimaan ajamisesta niin kauan, kuin se tuntuu hauskalta ja treeneihin on mukava lähteä. Jo pelkkä kuskaaminen Espoosta Vantaalle lentokentän lähelle on joskus hankala järjestää, kun Heviteinillä oli esim. eilenkin samaan aikaan purjehdusseuran fysiikkatreenit ihan toisaalla ja toinen vanhemmista matkoilla. Ei se Hesan talousalueen julkinen liikenne niin hienosti ollenkaan suju kuin luulisi ja treenikassikin on iso ajohaalareineen, kenkineen ja muine varusteineen.

Me ajelimme vielä iltamyöhällä mökille, kun kaupungissa on niin tylsää herätä remppamiesten meteliin seitsemältä. Tänään maa oli valkoisena ja tehtiin pitkä lenkki lumisilla poluilla. Sitten hupsahtikin puolitoista tuntia päikkäreillä!

Hola Espanjasta,

jossa taas myrskyn mentyä nautitaan antaumuksella Andalusian auringosta ja eripituisista päivittäisistä kävelyretkistä. Asumme Los Pacosissa, sen verran syrjässä Fuengirolan keskustasta, että viime lauantain päiväkävelyllä osuimme ihan muutaman kilometrin päässä olevan fincan eli maatilan lehmälaitumen reunalle. Lihakarjalta vaikuttavat naudat nyhtivät ruohoa, pikkuvasikat tulivat uteliaina kurkkimaan turisteja.

Myrsky siis pisti viime viikon lopulla pariksi päiväksi leppoisan etelämaisen elämänmenon hieman sekaisin. Jopa kaupungin puistoja suljettiin, koska oli vaarana että puista putoilee oksia kulkijoiden päähän. Pari ihmistä Fuengirolassa loukkaantuikin, kun toiseen osui irtipäässyt kattopelti ja toiseen jotakin muuta korkealta pudonnutta.

Levante-tuuli puhalteli perjantaina hyvinkin parikymmentä metriä sekunnissa, puuskissa reilusti enemmän tarttuen rantabulevardilla reppuihin ja hattuihin ja pieniin koiriin, joilla oli selvästi vaikeuksia pysyä käpälät maassa. Mehän emme vähästä hätkähtäneet, vaan kävelimme pienvenesatamaan, kun UK halusi kuvata Välimeren tyrskyjä. Komeita kuvia saikin.

Laineet löivät yli hiekkarannan, ja vielä sunnuntaina paikallisen puhtaanapitolaitoksen miehet harjasivat hiekkaa rantakadulta ja suihkuttivat loppuja vedellä. Hietikolta saattoi kerätä tosi komeita aaltojen tuomia simpukankuoria (otin muutaman vaikka niitä on jo kotona parvekkeella pari purkillista).

Sisareni ja puolisonsa piipahtivat tässä vierainamme parin päivän verran, kuljeskeltiin kotikaupungissa ja käytiin katselemassa pieniä vuoristokyliä. Nyt on taas palattu normaaliin päiväjärjestykseen, eli aamupäivällä reipas lenkki, ehkä kahvikupillinen tai kevyt lounas kaupungilla tms. Sitten kumpikin linnoittautuu läppärinsä taakse: mukana on sen verran töitä ja luottamustöitä, että molemmat tuntevat itsensä hieman liiankin tarpeellisiksi.

Iltojen viihdykkeeksi mulla on kasa e-kirjoja, ja UK:lla joka on enemmän audiovisuaalisen kulttuurin kannattajia, mahdollisuus katsoa lukuisia tv-kanavia. Myös Suomesta tulevia, joten hyvin pysytään perillä poliittisista päivittäiskähinöistä ja koronakamppailusta. (Täällähän on maskipakko kaikissa sisätiloissa sekä julkisessa liikenteessä, ja erinomaisen hyvin ihmiset sitä noudattavatkin. Kuten myös turvavälejä.)

Viikonvaihteessa alkaa adventin aika, joten pirtsakkaa pikkujoulukautta vaan kaikille! Kertomuksistanne päätellen tähänastisetkin bileet ovat olleet kivoja 🙃

PS. Noista Kivikasan nivelrikkokivuista luettuani tuli mieleen kysyä että oletko kokeillut glukosamiinia? Joillakin ihmisillä se kuuluu auttavan. mutta tiedot vaikutuksesta ovat ristiriitaisia. Se kai on jotain sellaista ainetta, jota rustoissa ja nivelpinnoissa on luonnostaankin.

IL:n lumiset polut kuulostavat ihanilta - mites teillä muilla jotka asutte pohjoisempana? On tässä auringossa ja valossa tietysti puolensa, mutta jos joutuisin (siis nimenomaan joutuisin!) olemaan esimerkiksi Espanjassa koko talven, niin kyllä mulle kotimaan hämäränhyssyä tulisi ikävä.