Liikkua pitäisi, mutta kun oikein miettii, niin aina löytyy jokin este, jolloin ei voi mennä salille . Kuorolaulu on kieltämättä vienyt aikaa liikunnalta. Paitsi että nyt ei tämäkään harrastus ole vielä alkanut. Eikä kevään Laviksesta ole tietoa, miten jatkuu, kun vakiohjaaja lähti jatkamaan opintoja. Sijaisohjaaja olikin erikoistunut burleskiin. Ei olisi uskonut, sillä hän oli kovin hentoinen. Olen aina mieltänyt burleskin harrastajat muodokkaiksi naisiksi, jotka kantavat ylpeydellä kehoaan.

"Mumma stalkkaa intiaaneja!?" Kerroin ennen joulua, että olin bongannut Kirjamessuila teoksen "Fintiaanien mailla", jonka olivat toimittaneet Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä. He olivat kolmena vuonna vierailleet ojibwa-intiaanien luona Fond de Lac reservaatissa ja saavuttaneet asukkaiden luottamuksen. Kirja oli ilmestynyt jo 2016, mutta olin jo unohtanut sen. Toivoin kirjaa joululahjaksi, mutta en malttanut odottaa, vaan ostin sen itse. Minulle oli uutta ja uskomatonta, että ensimmäiset suomalaiset tulivat Amerikkaan Keski-Ruotsin suomalaismetsistä (jonne Kustaa Adolf oli heidät asuttanut) jo vuonna 1638. Piti oikein tarkistaa lähdekirjallisuudesta ja Wikipediaankin jouduin välillä turvautumaan. Suomalaiset sijoittuivat samankaltaisille paikoille, kuin kotimaassaan; Delaware-joen lähettyville Minnesotaan ja Michiganin kuparialueelle (Calumet).

Intiaaneilla ja suomalaisilla oli paljon yhteistä: hikimaja vs. sauna (pyhä paikka kummallekin), kunnioittava suhtautuminen luontoon, samanlainen kuiva huumori, juomatavat ym.Ei siis ihme, että (avio)liittoja syntyi. Reservaatissa on monella yhä suomalainen sukunimi.Toiset fintiaanit kokevat suomalaisjuuret vahvuutena, toiset, varsinkin lapset, taakkana. Lapsia on kiusattu koulussa, koska he ovat liian valkoisia intiaaneiksi ja liian tummia valkoisiksi.

Suosikkihenkilöni on opettaja, muusikko ja ympäristöaktivisti, joka on vieraillut Suomessakin ilmeisesti kirjan toimittajien vieraana kirjan julkistamistilaisuuden yhteydessä. Löysin hänet myös Facebookista. En nyt kerro enempää, jos joku teistä kiinnostuu kirjasta. Suosittelen! Tai ainakin minuun se osui. Olen asunut kahteen otteeseen Kanadassa ja olen ollut hyvin kiinnostunut myös sinne muuttaneista suomalaisista ja heidän elämästään.

Pari päivää sitten poistin amarylliksen, jonka viimeiset komeat kukat olivat jo kulahtaneet. Taittelin pitkäksi kasvaneen varren roskasankoon sopivaksi. Sitten alkoivat hillittömät aivastukset, nenä vuosi solkenaan ja silmät alkoivat kutista ja vuotaa vettä. Vielä aamulla silmät olivat punaiset ja silmäluomet turvonneet, joten menin kunnalliseen terveyskeskukseen. Tällä kertaa koppivahtimestari päästi minut sisään ja sain jäädä odottelemaan akuuttipuolen sairaanhoitajan vastaanottoa. Toista tuntia siinä istuskelin niiskuttaen ja silmiä pyyhkien, kunnes tuli vuoroni. Sairaanhoitaja istui kaukana minusta eikä tutkinut silmiäni lähempää, vaan päätteli, että silmätulehdusta ei ole eikä antibioottivoidetta tarvita. Ostin hänen suosittelemaansa voidetta, joka vähitellen rauhoitti kutinan. Ehkä kuitenkin seuraavalla kerralla menen yksityiselle lääkäriasemalle.

Kotimatkalla bussiin noustuani viheliäinen maksulaite parkaisi ja näytti puna-keltaista varoituskolmiota, jonka keskellä oli suuri musta huutomerkki. Hämmennyin siinä niin, että kuljettaja kehotti vain menemään peremmälle ja että rouvan ei nyt tarvitse maksaa! Surkea punasilmäinen olemukseni kai säälitti häntä.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Voikaa hyvin!

Heippa,

meilläkin on vielä joulukuusi, seimiasetelma ja kaikki joulukoristeet esillä! Meillä on muovikuusi, ei siis varise. Kuuseni on 3,5 m korkea, aukaisen sitä paketista useamman tunnin ja koristeluun menee noin viisi tuntia. Koristeita on kuusessa yli viisisataa (500). Ensikertaa näkeville se on yleensä hämmästyksen aihe.

Seimiasetelmanikin koostuu seimestä ja noin viidestäkymmenestä hahmosta.

Tarkoitus oli korjata kaikki jouluun liittyvä pois viime viikonloppuna, mutta veljentyttäreni on tulossa perheensä sekä vävypoikaehdokkaiden kanssa kylää viikonloppuna ja heidän toiveenaan oli nähdä meidän koti jouluasussa.

Kerron teille vielä pojalta ja miniältä saamastani joululahjasta. Joulukuun alussa pikkutyttöjen oli tarkoitus tulla meille viikonlopun viettoon, mutta se peruuntui, koska heidän lähiuimahallissa järjestettiin vesipeuhu ja uimakoulu.
Kerroin sitten tytöille, etten koskaan päässyt uimakouluun. Opin viisivuotiaana uimaan ja kun seuraavana kesänä lähiuimarannalla järjestettiin uimakoulu, en mahtunut mukaan, koska uimataidottomilla oli etusija. Jouluna lahjoja jaettaessa sain paketista ensin uimalakin, sitten uimalasit ja lopuksi kirjeen, jossa kerrottiin, että pääsen uimakouluun! Minulle ja miniän tädille (hän oli saanut samat paketit) oli varattu kolme tuntia yksityisopetusta uintitekniikassa. Keskiviikkona meillä oli ensimmäinen tunti. Siellä me kaksi samannimistä, samanlaisissa uimalakeissa ja -laseissa harjoittelimme mm. nenänkautta puhaltamista, liukua ym. Olipahan hauskaa!
Tunnin jälkeen pistin pojalle ja miniälle viestin, että koska ne seuraavat kesäolympialaiset ovat .

Tänään kävin lähiuimahallissa vähän harjoittelemassa mieheni kanssa. Mieheni käy kolmena aamuna viikossa uimassa, mutta niin aikaisi, ettei minua siihen aikaan sängystä revitä! Yleensä herään, kun hän on tullut kotiin ja tehnyt aamupalan, myös minulle.

Olen viime aikoina innostunut taas ompelemaan lastenvaatteita. Noin vuosi takaperin ompelin pikkutytöille muutaman mekon ja leggingsit, kun Tallinnasta löysin kivoja kankaita. Keväällä miniä vinkkasi, että Mäntsälään on avattu "kankaiden karkkikauppa" (trikoita). En sinne ehtinyt ennenkuin marraskuun alussa ja siitähän se repesi. Mulla on ompelukone ja saumuri, mutta nyt ne ei enää riittänyt, piti saada myös peitetikkikone. Sillä saa siis hihansuuhun, helmaan ja kaula-aukkoon sellaisen ostovaatteiden näköisen ompeleen. Ostin myös resorin kääntäjän, mutta sen käyttö on vielä kokeilematta, vaatii harjoittelua. Löysin myös hauskoja "tuotelappuja", joissa lukee GrannyMade. Saan käyttää niitä myös bonuslapsenlapsen vaatteisiin. Kerroin näistä merkeistä miniälle ja hänen siskolleen ja molemmista ne olivat hauskoja. MIniän sisko sanoi, että käytä vaan hänenkin lapsen vaatteissa, et hypi kenenkään silmille, kun anoppinsa on kuollut.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Täällä kun ladyt matkustelevat milloin missäkin, osaako joku suositella Dubrovnikia? Tai muuta paikkaa Kroatiassa. Myös Portugalin etelärannikko kiinnostaa.
Kyseessä on siis kahden naisen reissu touko-kesäkuun vaihteessa.

Hei
TULIS, me oltiin tässä yksi syksy Podkorassa joka lähellä Makarskaa joka kiva pikkukylä(tai kaupunki). Podkora oli meidän makuun vähän liian pieni paikka joten parina päivänä käytiin juuri tuolla Makarskassa.

Moi mimmit! Sellasta retriittiä nyt on sitten ollut, että lumitöitä, lumitöitä ja lumitöitä. Ja sisällä siivousta. Joulutavarat on vihdoin sullottu vinttiin laipion alle, keväisemmät asetelmat pöydile. Vaan kynttilöitä polttelen edelleen.

Mikä siinä on, että vaikka kuinka imuroi ja pesee lattiat, niin pian jo jostain koirankarvat pomppivat esiin? Meneekö ne piiloon johonkin, mihin imurinsuulake ei ylety?

Ja sitten pari juttua nuoremmasta kiljukaulasta eli juniorista, joka vaan pelaisi ja pelaisi. Kun vanhemmat asettavat aikarajoituksia, poika raivoaa, että "te estätte mun kehittymisen miljonääriksi" ja kun isänsä kertoi ilmoittaneensa pojan oman firmansa kiipeilykerhoon, tämä kiittämätön napero huusi, että lasten oikeuksien mukaan lapsi saa itse päättää harrastuksistaan. Vasta kun isänsä perusteli saavansa sisäpiirin tietoa kurssista tällä tavoin, poika oli mennyt mukaan ja viihtynyt oikein hyvin.

Heviteini taas ilmoittautui ihan omatoimisesti purjehduskerhonsa talvikursseille ja käy nyt maanantaisin teoriatunnit, perjantaisin kuntosaliharjoittelua ja lauantaisin klo 17 - 19 uimatreenejä. Ja kaikki sellaisissa paikoissa, mihin ei julkisilla pääse, joten lisähaastetta vanhemmille logistisiin kuljetuksiin! (ja minullekin)

Harmittaa, kun kipeä polvi ei päästä hiihtämään, tänäänkin olisi ollut kerrassaan upea hiihtosää. Käytiin sitten vaan kävelemässä ja sitäkin ihan hiljakseen. Ensi torstaina on lääkäri.

Pikseli, toivottavasti silmäsi ovat jo kunnossa. Oli tosi mielenkiintoinen tuo kuvauksesi teoksesta "Fintiaanien mailla". Täytyypä joskus lukea se.

Ihanan joululahjan sait Kesäheinä. Mahtava oivallus lahjanantajilta.

IL, kivasti kuvasit juniorin ja heviteinin erilaisia luonteita. Minua ei kovasti huolestuttaisi tuo juniorin raivoaminen. Jossainhan sitä luonnettaan on saatava näyttää ja missäs turvallisemmin kuin kotona. Ihan eri asia olisi, jos raivoaisi koulussa tai kaduilla.Tärkeää on tuo vanhempien levollinen, mutta samalla tiukka suhtautuminen asioihin. On todella hyvä rajoittaa pelaamista.

Minulla oli työaikana asiakkaina nuoria ja vanhempiakin, joilla oli paha peliongelma. Peliriippuvuus on yksi katalimmista riippuvuuksista. Kun ei juo eikä narkkaa on vaikea selittää mihin rahat menevät. Kaikki rahat menevät täysin järjen vastaisesti ja hallitsemattomasti pelaamiseen. Opintorahat, vuokrarahat, kulutusluotot, ruokarahat, isot ja pienet vipit ja lainan lyhennykset. Elämä peliongelmaisen kanssa on kumppanille yhtä helvettiä ja apua on vaikea lähteä häpeän vuoksi mistään hakemaan.

Tästähän ei tietenkään ole juniorin kohdalla kysymys, mutta pelaaminen tosiaan on salakavalasti koukuttava juttu. Tuli mieleeni vanhoja työjuttuja, vaikka eläkkeelle jäämisestäni tuli toissa päivänä kuluneeksi jo tasan kahdeksan vuotta.

Kunnon talvi on meilläkin. Pakkasta nyt - 15 astetta. Eilen oli mukava ulkoilusää. Mieheni opetti pikku kaveria hiihtämään. Ladulle lähti uhmakas viisivuotias, joka mumisi: - "Mä en hiihdä metriäkään, mä vaan seison tässä, mä en osaa, mä en halua..." Ja ladulta palasi tunnin kuluttua ihana pieni punaposkinen poika, joka jo pihalla huusi: - "Mummu, mä osasin hiihtää ladulla. Mä tykkään hiihtää. Musta tulee papan paras hiihtokaveri! "

Aurinko alkoi paistaa. Kummallista miten keveäksi mieli muuttuu, kun valoa kohden ollaan menossa. Vanhin lapsenlapsistani on aina välillä hieman paremmassa kunnossa ja siitä iloitsen. Masennus vie välillä kaikki voimat häneltä, mutta minä vain haluan luottaa ja uskoa, että kaikki ennemmin tai myöhemmin muuttuu hyväksi.

Nyt hänellä olisi tiedossa pieniä työhommia paikallisseurakunnassa työllistämistuen turvin. Toivon kovasti, että hän jaksaisi lähteä sinne ja pääsisi taas elämän rytmiin kiinni. Onneksi meillä on hyvä yhteys keskenämme. Tuen ja kannustan häntä niin paljon kuin vain osaan.

Painoa on reilusti, polvet eivät sitä oikein kestä, mutta itsestänihän tämä on kiinni, ettei keventäminen oikein tahdo sujua. Muuten elämä kyllä sujuu ja eikö se kuitenkin ole tärkeintä tässä suuressa maailmassa.

Mukavaa tätä aurinkoista talvipäivää itse kullekin.

Pelit ovat niin koukuttavia toisille. Meilläkin kun nyt tuli jouluna pleikkari, niin tuo pikkupoika jo näin äkkiä koko ajan haluaisisi pelata. Peliaika tunti päivässä. Meillähän ei noilla kolmella nuorimmalla ole kännyköitä.
Junnu ei tee sillä yhtään mitään, pikkupoika voisi nyt tuon diabeteksen takia ehkä tarvita. Toisaalta on koulukyydit ovelta ovelle, koulussa vastuuhenkilö ja meillä aina aikuinen kotona joten vielä pohditaan

Äitini siirrettiin akuutista kuntoutussairaalaan. Ensin oltiin järkyttyneitä että nytkö lopun alkua. Sairaala on vielä se missä tein töitä ennen tähän työhön siirtymistä. Silloin sieltä lähdettiin pääosin jalat edellä.
Nyt ollaan toivekkaita, että vielä aikaa on. Lääkitys on kova elimistölle ja vielä tuon ikäiselle kovempi, joten fyysinen kunto on romahtanut.

Kävin siellä eilen ja ihanan virkeä oli äiti, joten hyvä mieli jäi itsellekin. 12,5 tuntia meni reissussa kun kävin siivoamassa ensin äidilläni sitten sairaalan jälkeen vielä kävin ripustamassa pestyt pyykit ja tyhjäämässä tiskarin. Palautin siskolle avaimet jonne jäin suustani kiinni pariksi tunniksi. Kotona olin vasta 22.30.

Pikkupojan verensokerit heittelee kovin, pääosin ovat alakantissa ja sitten yhtäkkiä pilvissä. Onneksi reilun viikon päästä diabetespoli.

Mukavaa aurinkoista pakkassunnuntaina.

Pikainen tervehdys idästä.
Olen lueskellut kirjoituksianne ja myötäelänyt kanssanne.
Lunta riittää täälläkin ja maisema on kuin jostain maalauksesta.

Eilen ja tänään minäkin aloin heräillä kun aurinko valaisi maiseman. Taisin joskus kertoakin että olen auringolla käyvä. Vuoden pimein aika menee laahustaen, mutta kun valo lisääntyy, alkaa aivotkin toimia vilkkaammin.
Minun aikani on kulunut pääosin töissä. Täytyy jo myöntää itselle että uudet asiat eivät jää päähän yhtä hyvin kuin ennen. Kun olin 9 kuukautta vapaalla ja aloitin joulukuussa uudelleen "oikean" työn, niin paljon olin uohtanut entistä ja uusien asioiden opettelu on vienyt kohtuuttoman paljon aikaa. Kun lähimmistä työtovereista kaksi on vasta tulleet taloon, niin heiltäkään ei saa apua tarvittaessa.
Tänään aloitin viimein hiihtokauden. Vaikka ehdin ladulle vasta illansuussa nautin hiihdosta hämärästä ja silmien vuotamisesta huolimatta.

Minun piti tänään korjata pihalta jouluvalot, mutta sine jäivät loistamaan kun päivä meni 90-vuotis synttäreillä, ja sitten oli kiire ladulle.

Tulirumpu kyseli Kroatian matkoista.
Minäkin olen ollut vuosia sitten Podgorassa, josta käsin käytiin päivän matkalla Dubrovnikissa. Aluetta kutsutaan muistaakseni Makarskan
Rivieraksi. Pidin erityisesti kirkkaista vesistä, jossa snorklasin ensimmäistä kertaa elämässäni. Vuoristoisia lenkkeliymaastoja löytyy sieltä hyvin, mutta eihän siellä erityisen paljon menomestoja ollut, eikä me niitä kyllä kaivattukaan. Dubrovnikissä oli paljon historiallisia kohteita, mutta pidin enemmän Makarskan alueesta. Olimme siellä syyskuun loppupuolella ja lämmintä oli 25-30 asteen tietämssä.

Koeta muori malttaa mielesi liiallisen liikunnan suhteen, jotta toipuisit nopeammin.

Hyvää alkavaa viikkoa

#Viimeinen yö Anin kanssa kihlaparina avoliitossa, jos Luoja suo #

Onnea Kosh

ja kiitos vinkistä Mustikkaposki.