Tervehdys pitkästä aikaa.
Luin viestejänne kaksi aukeamaa...ties kuinka monta olisi lukematta, mutta ehkä tällä pääsi vähän jyvälle missä mennään
Olen ollut laiska merkkailemaan ja kirjautumaan muutenkin tänne, mutta kun tuossa tammikuun puolivälissä oli pakko päättää, jatkanko jäsenyyttä, päätin jatkaa. Muuta toivoahan minulla ei ole tässä ikuisuusprojektissani. Paino on entisellään ollut monta kuukautta. Eli siis ei ole mennyt ylös eikä alas. Ajattelin sitten, että ehkä tässä taas sais jonkinlaisen kimmokkeen jatkaa, koska matkaa tavoitteeseen on vielä reilusti
Ja minä pöllö meni verikokeisiin heti joulun jälkeen kaiken sen koko joulukuun herkuttelun jälkeen Kolesterolit oli edelleen korkeat, en ole edes vielä uskaltanut soittaa tk:een, katsoin omakannasta....
Ajattelin, että vielä kerran yritän omin voimin ja menen toukokuussa tsekkaamaan jonnekin yksityiselle puolelle arvot. En edes uskalla pyytää labralähetettä
Strategiani on nyt, että yritän liikkua säännöllisesti (kivasti tulikin pakkaset...), yritän alentaa tätä painoani ainakin viisi kiloa toukokuuhun, yritän olla entistä tarkempi syömisieni kanssa. Plääh. Toivottavasti saisin edes laskusuuntaan nuo kolesterolit. Muut veriarvot ovat ihan ok sentään.

Se siitä valituksesta.
Oli hauska lukea teidän liikuntahistoriasta ja pistämpä oman lusikkani siihen soppaan.
Minä olen aina ollut aika mukavuudenhaluinen, mutta kun nyt mietin, olen silti oikeastaan aina jotenkin liikkunut. Lapsena oli pakko liikkua esim. kouluun päivittäin kävellen, pyörällä, suksilla. Ja kyllä silloin liikuttiin muutenkin. Koulun jälkeen kavereiden kanssa oltiin aina ulkona jossain. Ei ollut näes nettiä eikä edes telkkaria. Hyvä niin. Hauskaa oli.
Uimisesta olen tykännyt aina. Asuin lapsena järven rannalla ja uimassahan käytiin aina äitienpäivästä lähtien syksyyn saakka. Olenkin miettinyt, että ihme kun kukaan ei hukkunut. Ei ollut ketään aikuisia vahtimassa. Vain vanhemmat sisarukset, jotka hekään eivät olleet kovin vanhoja. Johan sitä rippikouluikäiset olivat oikeissa töissä eikä lasten kanssa uimassa. Eli varjelusta on meillä ollut. Ja uimaan opittiin ilman uimakouluja kaikki.

Luistelusta tykkäsin myös. Omat ekat kaunoluistimet tosin ostin vasta kun oli aika mennä luistelemaan ensimmäisen lapseni kanssa Joskus sain lainata veljeni hokkareita, mutta yleensä hänkin oli luistelemassa aina samaan aikaan, joten minä jouduin luistella vaan monoilla. Sitten keksin kiinnittää monoihin polttopuuklapin. Sellaisen koivusta halotun, jossa oli semmoinen terävä kulma. Kaikkea sitä keksii kun halu luistella oli kova. Joillakin oli "sahanplariluistimet". Siinä monon pohjaan oli kiinnitetty puupala ja siihen pala sahanterää. Muistaakseni veljellänikin oli aluksi sellaiset. Uskon, että perheelläni olisi ollut kyllä varaa ostaa luistimetkin, mutta ei sitä maalaistalossa siihen aikaan oikein arvostettu. Ja kaikilla muillakin oli vähän samanlaista, joten ei edes osannut toivoa
Muistot lapsuudesta ovat ihanat. Tuntuu, että kesät oli lämpimiä ja talvet lumisia.

Koululiikunnassa olin tyydyttävä tasoltani. Tein kaikki mitä käskettiin, vaikka en olisi niin tykännytkään. En erityisesti innostunut mistään erikoisesti, mutta traumoja ei ole jäänyt. Pesäpallossa ja jalkapallossa en ollut sentään ihan viimeksi valittu. Jalkapallossa kilpailin jopa välitunneilla ekaksi valitun paikasta parhaan ystäväni kanssa. Hän yleensä voitti minut kaikissa lajeissa, ystävyys kuitenkin säilyi ja ollaan edelleen yhteyksissä ja tavataan silloin tällöin. Ihanaa!

Tällä hetkellä tykkään eniten pyöräilystä, perinteisestä hiihdosta ja vesijuoksusta. En osaa oikeaa uintitekniikkaa, joten niskani väsyy uidessa. Vesijuoksu on ollut polvelleni pelastus. Siinä ei oikeastaan tunnut enää mitään kipuja ja pääsen jopa kyykkäämään melkein kokonaan
Jumpassa ja joogassa käyn ihan vaan sen takia, että säilyis jonkinlainen liikkuvuus ja "vetreys" . Kumpikaan ei ole mikään himolaji minulle. Kuntosalilla kävin joskus, mutta ei sekään ollut oikein mun juttu.

Käsityöt on tullut uudestaan kuvioihin kun eläkeikä lähestyi ja nyt eläkkeellä on sitten aikaa. Lähinnä ompelu on mun juttu. Nyt on tekeillä pienehkö peitto tyttärelle.

Rypyistä en ole vielä tarvinnut kovasti kärsiä. Liekö syynä tää lievä ylikuorma tasaisesti yli koko kropan Tosin uskon sen olevan vähän geeneissäkin. Äitini oli vielä yli kahdeksankymppisenä melko sileäposkinen vaikka hän ei ollut ylipainoinen. Samoin isäni äiti oli mielestäni viimeiset kolmekymmentä vuotta ihan samannäköinen Hän oli kuollessaan 95 vuotias. Ihana mummuni!

Nyt on tullut kirjoitettua varmaan puolen vuoden edestä... Täytyy mennä kolaamaan lumet pihalta. Onneksi on vaan kevyttä pakkaslunta. Eikä edes kovin paljon, mutta parempi tehdä heti eikä odottaa kinoksia.
Mukavaa viikonloppua kaikille.

Mimsella, sinä kyselit voice masagesta. Minulla ei ole siitä henkilökohtaisia kokemuksia, mutta sehän liittyy lähinnä äänentuottoon, hengitykseen ja purentaan. Ohessa linkki yhdistyksen sivulle https://www.voicemassage.fi/

JJ mainitsi, ettei tykännyt kaunoluistimista, vaan olisi halunnut pikaluisteluun sopivat luistimet. No, meillä pelattiin koulussa talvella usein jääpalloa, jota inhosin, jos mahdollista, vielä enemmän kuin koripalloa. Samat koripallossa mustelmia ja naarmuja aiheuttaneet olivat suorastaan hengenvaarallisia maila kädessä. Olin pitkän ruinaamisen jälkeen saanut kuin saanutkin oikeat pikaluistimet ja kuinka ollakaan, aina kun oli ilmoitettu, että seuraavalla tunnilla pelataan jääpalloa, minä "autuaasti unohdin" koko jutun ja otin mukaan pikaluistimet! Siis niillähän ei voinut kuin luistella ympyrää Opettaja ilmeisesti hienoisesti epäili muistini huonoutta, mutta minkäs teit!

Kipa kirjoitti monien vaivojensa johtuvan (kilpa)urheilutaustastaan. Se varmaan pitää paikkansa. Työpaikalla ihmettelimme meirämmiähen kanssa, kun meitä reilut parikin kymmentä vuotta nuoremmilla oli vakavia selkä ja polviongelmia ja pääsääntöisesti he kaikki harrastivat, jos nyt ei vallan kilpatasolla, niin sangen aktiivisesti kuitenkin jotain joukkuepeliä. Siinä ovat sitten paikat lujilla.

Toinen juttu on sitten se, että jos vielä kasvu- ja kehitysiässä treenaa liikaa, niin vammojen todennäköisyys on huomattava. Kävin aikoinaan muutaman kerran Koskenpäällä sijainneessa Mon Repos'n kylpylässä "kuntoutuksessa" ja siellä oli 17-18 vuotias nuorimies hierojana. Paitsi että hän oli loistava hieroja, hän oli ikäisekseen sangen aikuismainen ja henkiseltä tasoltaan kehittynyt. Hän oli harrastanut nuorempana melontaa kilpatasolla ja siitä johtuen hänen olkapäänsä olivat sökönä ja hänen melontauransa tyssäsi siihen. Hänellä oli myös yliliikkuvat nivelet, joka omalta osaltaan tietenkin oli asiaan vaikuttanut, mutta varsinainen syy oli liian varhain aloitettu kova treenaaminen.

Tiinuliinulle tervetuloa kotiin ja Kipalle (mahdollisuuksien mukaan) rentouttavaa lomaa.

Pitäkäähän itsenne lämpiminä

Hei Ihanaiset,

Ihan ensimmäiseksi vaikkakin vähän myöhässä, nuorelle parille: onnea ja iloa monta sataa kiloa !

Kipalle ja miehellenikin toivon virkistävää lomaa vastoinkäymisistä huolimatta. Olet Kipa karehdittavan positiivinen.

Menna aloittikin kivan muisteluiden aiheen. Pystyn samaistumaan monien kertomuksiin. Kakarana tosiaan oltiin ulkona kesät talvet ja kavereita piisasi. Heti, kun kevät aurinko sulatti pälviä maahan kaivettiin hyppynarut ja twist kumpparit esille, ruinattiin vanhemmilta lupaa polvisukkiin, pikkukenkiin ja polkupyöriin. Ravattiin leikkikentän kulmalla kurkkimassa milloin keinut laitetaan paikoilleen, voi että se aina kesti.

Kesällä pyöräiltiin, käytiin santakuopilla uimassa ja se oli juhlaa, kun saatiin lupa ja rahaa mennä Samppalinnan maauimalaan. Meitä oli aina iso lauma 10 vuoden kahta puolen olevia muksuja, mullakin pikkusisko tarakalla, ja lyhyin reitti tietysti kaupungin halki. Eihän silloin mitään ruuhkia ollut mutta jälkeenpäin on kyllä vähän hirvittänyt. Lähellä oli myös pieni metsikkö ja kalliot, se oli meidän huvipuisto , polvet verillä siellä kiipeiltiin, kiivettiin puissa, minäkin pääsin niihin, kun oksat olivat tammissa alhaalla.

Talvella hiihdettiin ja luisteltiin, pikkusiskoa varten oli latu tontin ympäri mutta kyllä minäkin siinä joskus hiihdin, silloin leikkimökki oli alppimaja ja bestis oli Kim Novák ja minä Doris Day . Vähän myöhemmin oli jännää, kun luistinradan koppi suljettiin ja valot illalla sammutettiin mutta me isommat tytöt ja pojat jäätiin vielä luistelemaan, etenkin jos lähistöltä oli tullut paikalle vähän vieraampia poikia .

Koulun voikkatunnit olivat minulle tuskaa, olin ja olen vieläkin hidas ja kömpelö. Minulta ei suju mikään pallopeli etenkin jos käden jatkeena on jokin esine jolla pitäisi pallon osua . Käsi, silmät ja aivot eivät tee yhteistyötä joten en tahtonut kelvata joukkueisiin. Vaikka tykkäsin hiihtää olin aina viimeinen hiihtokisoissa, sama juoksussa. Kädet minulla on yhtä voimakkaat kuin keitetyt makaronit enkä koskaan päässyt edes irti maasta, kun piti silpata köysissä. Opettajat eivät kannustaneet yhtään päinvastoin me huonot saimme kuulla olevamme toivottomia vätyksiä. Onneksi oli kirjat joiden tarinoiden maailmaan saattoi hautautua.

Meni vuosia ennenkuin löysin taas liikunnan ilon, hyötyliikuntaa olen aina harrastanut. Tänään aloitettiin pitkästä aikaa paritanssi treenit eli voidaan käydä 6 kertaa viikossa erilaisissa treeneissä jos haluttaa, aina ei ehdi tai haluta .

Reipasta viikonloppua kaikille!

Mä rakastin luistelua! Äiti oli ommellut punaisesta sametista luistelupuvun, jossa oli kauluksessa ja helmassa valkoista teddyä, valkoinen pieni teddylakki ja valkeat damaskit. Ystävälläni oli sininen puku. Joka ilta viiletettiin valaistulla kentällä. Kerran vanhempana lähdin tyttäreni kanssa mökillä järven jäälle. Päästiin aika kauas, ennen kuin nilkkani olivat kuin tulessa. Tytär sitten työnsi minut selästä kotirantaan ja siihen jäi luistelu.

Kun koulussa oli hiihtokilpailut, isäni otti töistä vapaata ja tuli koulunpihalle voitelemaan suksiani. Monen muunkin isä teki niin, mutta niiden lapset olivat kärkisijoilla ja minä siellä viimeisten joukossa. Pidän edelleen hiihtelystä, järven jäällä ja vailla kiirettä.

Olen asunut lapsuuteni meren rannalla, viettänyt kesäni Suomenlahdella mummin ja ukin saaressa ja vesi on edelleen minulle se rakkain elementti. Olen kertonutkin, että allasjumpassa olen käynyt jo vuosikausia, siihen en ikinä kyllästy. Mies halusi aikanaan mökin järven rannalta, minä olisin halunnut meren ääreen. Olen kuitenkin tottunut järveenkin, enkä haikaile mökinvaihdosta, koska meillä on niin mukava saaristoyhteisö.

Eilen vietimme perinteistä joulujuhlaamme veljeni sekä tyttäreni perheen kanssa. Lumipeitteiset puut koristelivat pihamaan, lyhdyissä lepattivat kynttilät ja tunnelma oli mitä jouluisin. Kaikilla on kiire ennen joulua, mutta tällä tavoin on aikaa nauttia toisistamme, syödä hyvää ruokaa, jakaa pieniä paketteja. Veljeni kanssa annamme toisillemme Maailman Turhimpia Tavaroita, mutta saamani lahja ei kyllä ollut mitenkään turha: lämpöeristetty kylmäkassi, jossa oli pullo shampanjaa ja kaksi lasia! Sen kanssa minä sitten kesemmällä tepastelen laiturille! Olivat tuoneet Amsterdamista asti!

Ja eilen tapahtui eka kerran niin, että hevyteini kiemurteli halauksistani kauemmas! Syynä oli veljeni 14-vuotias tytär, jonka olemassaolo olikin alkanut kiinnostaa/häiritä kovasti nuorta teiniä. Oli hauska seurata, kuinka vilkkaasta pojasta tuli yhtäkkiä seinille ja ikkunoihin tuijotteleva tuppisuu, joka ei vahingossakaan vilkuillut tytön suuntaan. Kävivät kuitenkin seläkkäin mitattavaksi ja riemastunut ilme kohosi heviteinin kasvoille, kun hän oli tyttöä pari senttiä pidempi. (veljeni kolme tytärtä ovat kaikki pitkiä, lähes 180-senttisiä, mutta pitkät ovat vanhemmatkin).

Voi että tämä isovanhemmuus on hauskaa! Lasten kanssa tapahtuu koko ajan jotain, kun he kehittyvät ja kiinnostuvat milloin mistäkin.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille, yritän olla katselematta pölyisiä ikkunoitani!

# kiitos suupaltti! #
Kolesterolia on turha stressata. Etsetimibiä vaan pyytää lääkäriltä, jos ei statiinista tykkää. Tämä entinen luksuslääke on nyt halpa. Ei kun napaan ja porskuttaa eteenpäin.

Koshkoi: "Kolesterolia on turha stressata.." Olikohan tuo minulle. Kiitos. En oikeastaan stressaakaan, koska minulla ei ole kait muita riskitekijöitä kunhan vielä tämän painoni saisin hallintaan. Verenpainekin oli esim. tänään 116/65. Syke oli 75. Tuo syke tahtoo minulla olla aina omasta mielestäni liian iso. Nukuin tosi huonosti, joten ehkä syke oli senkin takia vähän ylhäällä.
Täytyypä laittaa muistiin tuo lääke.

Etsetimibiä minäkin syön. Itseasiassa aloin jo kymmenisen vuotta sitten syödä sitä sikakallista "luksuslääkettä", kauppanimeltään Ezetrol. Minullahan statiinit nostivat maksa-arvot pilviin. Ensin minulla kokeiltiin Betzalip-nimistä ei-statiinia, mutta se ei yksin tehonnut tarpeeksi. Ezetrolkaan ei yksin tehonnut, joten syön molempia ja arvot ovat pysyneet hyvinä. Viime vuonna hämmästyin, kun markkinoille oli tullut uusi versio, jonka hinta on n. 100 euroa halvempaa

Kyselin lääkäriltäni aikoinaan, että jos tiputan painoani, niin voinko sitten lopettaa kolesterolilääkkeen syönnin. Hän vastasi lakoonisesti, jotta veren pitää kulkea suonissa! Toisaalta ei arvot mihinkään muuttuneet, vaikka tiputin 10 kiloa

Nyt täytyy alkaa valmistautua circuit-tunnille ja huomenna pääsen permanenttiin - onneksi!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille

Hei Ihanaiset,

IL, minäkin olisin halunnut sellaisen luistelupuvun, muutamalla tytöllä oli. Äiti kuitenkin tyrmäsi moisen turhuuden, jos ei kelvannut hiihtohousuissa ja hänen kutomassaan revontulipuserossa luistella niin sitten sai olla luistelematta. Äitini oli käytännöllinen nainen ja meitä oli kolme tyttöä vähän rahaa ja luistelupuku olisi pitänyt hankkia kaikille. Sain minä silti sellaisesta haaveilla, olisin halunnut sammaleen vihreän puvun valkoisilla karvareunuksilla. Haaveissani liidin sellaisessa puvussa pitkin jäätä ja tein huimia piruetteja .

Olin viimeiset 14 v sellaisessa työpaikassa jossa oli oma uimahalli, se jos mikä oli luksusta. Uimahallin käyttöaste oli huono ja sain polskia usein siellä yksin tai niin, että jokaisella uijalla/vesijuoksijalla oli oma rata. Vesijumppaakin meillä oli ja aivan ihana vetäjä, vaikka olisi ollut miten pimeä marraskuun aamu ja räntää satanut vaakatasossa hän oli aina hyvällä tuulella ja huokui positiivista energiaa. Yhtään ei harmittanut vaikka kello soitti 05.12 jotta ehti seiskaksi altaalle. Keväällä, kun aurinko alkoi paistaa aamulla isoista ikkunoista altaalle ei paljon tarvinnut siristää silmiä, kun saattoi kuvitella uivansa jossain tropiikin turkoosissa vesissä.
Osallistuin myös muutamaan uintitekniikan kurssille mutta, kun oli vuosikymmeniä uinut väärin niin ei virheitä parilla 10 kerran kurssilla kampitettu mutta hauskoja juttuja nekin olivat. Muutama osallistuja pääsi kammostaan laittaa pää veden alle.

Tänään meinasin läkähtyä jumppiin, kiertoharjoittelu kävi jo voimille mutta kuntojumppa meinasi läkähdyttävän minut, tuli jopa lievästi huono olo. Pilates sujui sitten paremmin vaikka kuminauha katkesi. Vietin sunnuntai aamupäivän lunkisti ja iltapäivällä oltiin kuopuksen 7v synttäreillä. Esikoinen oli leiponut tosi herkullisia valkosuklaa-mustikka muffinseja ja suklaa macaroneja kaksilla täytteillä , lisäksi juustokakkua, suklaata ja suolapaloja. Olisikohan liika kahvin ja herkkujen syönti syynä jaksamattomuuteeni . Toivottavasti ei kuitenkaan mikään tauti ole iskemässä kynsiään minuun. Huomenna se nähdään.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

P.s. Täällä on ihan kamala lumimyräkkä, tuuli pöllyttää lunta ja taitaa taivaalta tulla uuttakin.

Lumimyräkkä on stadissa ihan kamala. Olin vierailulla kaupungin toisella laidalla, ajoin sinne vajaat puoli tuntia ja takaisin päin samaan matkaan meni toista tuntia. Mutta auto on ehjänä tallissa! Näin muutaman peräänajon.

Suupaltti, äitini oli taitava ompelija ja teki vaikka mitä, nahkatakinkin veljelleni! Kerran hän oli ostanut pesuhuoneen ikkunoihin minun mielestäni valtavan kaunista kangasta. Verhot olivat jo ikkunoissa ja äiti jossain kylillä, kun ompelin niistä itselleni mekon. Olin varmaan kolmetoista. Äiti tuli kotiin, katsoi tekelettäni ja oli valtavan iloinen, että ompelutaidon on sentään osannut minulle opettaa!

Sitä mekkojuttua naurettiin monet kerrat, äiti ei voinut ymmärtää, miksen odottanut häntä kotiin ja olisi voitu mennä kangaskauppaan.

Kun tyttäreni oli pieni, ompelin ulkoilupuvutkin hänelle ja jakkupuvut itselleni. Ja nyt aikuisenakin hän on pyytänyt minua tekemään pari iltapukua itselleen!

IL, onpa ihanaa että sinulla oli niin kannustava äiti.