Voi Japena, paljon on sinulla kestettävää. Ja muillakin kaikenlaista, Kipalla varsinkin.

Tiinuliinu varmaan kirjoittaa oman näkemyksensä tästä päivästä, mutta minäkin haluan. Meren päällä oli outo usva, mutta suuntasimme silti vuoristoon, Guadalestin hurmaavaan pikkukylään. Sitruuna- ja nisperolehtojen läpi pitkin kiemuraisia teitä. Takapenkillä oli ihan hiljaista, Tiinuliinu hieman arastelee korkeita paikkoja ja rotkoja tien toisella laidalla. Olin kuvitellut, ettei arkena kylässä olisi kovin paljon porukkaa, mutta jouduimme silti jonottamaan parkkipaikkaa.

Ja sitten vaan kiipeämään! Ukkokulta kiirehti edelle, me valokuvasimme (lue: pydähdyimme tasaamaan läähätystämme). Tiinuliinu ihmetteli, olisiko Ukkokulta mennyt kotimuseoon, minä arvelin hänen löytyvän jostain kuppilasta iso olut edessään. Olin lähes oikeassa, lasissa oli vain cokista.

Tullessa olimme pysähtyneet padolle, joka vuorenhuipulta näyttäytyi kaikessa komeudessaan. Tiinuliinu ja minä halusimme Castello del Guadalestin museoon, Ukkokulta meni omille teilleen (löytyi myöhemmin se olutlasi edessää). Museo oli mielenkiintoinen, mutta oli noustava miljoonia portaita sinne tänne. Joku prinsessakin löytyi lasiarkussaan nukkumassa brokadipukuun puettuna.

Herkullisen (?) hodarilounaan jälkeen ajelimme hieman isompaa tietä pois. Kaupan kautta kotiin. Tiinuliinu ja minä altaalle ja altaaseen. Vesi jo 22-asteista ja aurinko porottaa.

Ai nyt meillä on ruoka, kuulemisiin!

Voi Japena, sinulla on todellakin ollut nyt monta suurta huolta! Lämmin virtuaalihalaus ja jaksamista!

Menna, mieheni sisar täyttää kesällä jo 89. Mies pelkää, että jos leikkaus epäonnistuu, niin jäisi edes toiseen silmään jonkinlainen näkö. Olen yrittänyt puhua lasertekniikan paremmuudesta, mutta kuten vävy sanoo tyttärestäni, että on kuin rautatiekiskoa yrittäisi vääntää, kun yrittää vaikuttaa mielipiteeseen. Isänsä tytär!

Hola, Altean lomalaiset! Teillä ei aika käy pitkäksi. Teette niin pitkiä kävelyretkiä, että saatte nauttia hyvällä omallatunnolla ihanista ruoista ja tietenkin olette shampanjanne ansainneet. Milloin tulette kotiin sieltä?

No aika yllätys oli kuninkaallisen vauvan nimi: Archie Harrison, vain kaksi nimeä Ounastelinkin jotain muuta kun normi kuninkaallista.

Kun kuulimme mieheni kanssa nimen uutisissa, totesimme yhteenääneen:
"Archie Bunker" Muistattehan tuon "Perhe on pahin" sarjan.

No tuo tuli minullekin heti mieleen! Eipä ole kovinkaan kuninkaallinen nimi.

No se kai meidän ikäisille tulee ensimmäiseksi mieleen

Ihana auringon paiste. Nyt pitäisi lämmetä.

Käsi on pirskatin kipeä. Tuumasin miehelle ettei minun kai tarvitse itseäni kiduttaa ja tilasin huomiselle ortopedin. Käsi on vaivannut 1,5 vuotta, enkä ole lääkärillä käynyt. Nyt ei vaan perussärkylääke auta. Tosin unohdin senkin eilen illalla ottaa ja nukuin huonosti kivun takia.

Kolme koululaista laitettu opintielle, yksi vielä nukkuu, opiskelijaneito on flunssan kourissa, ollut eilisestä ja minuakin yskittää. Nyt en joutaisi sairastaa, tosin joutaako koskaan.

Kohta lastenpsykalle vanhempain ohjaukseen, sitten minulla treffit kuopuksen kanssa. Käydään Finnmarilla. Mies hoitaa parin lapsen terapiat.

Mukavaa torstaita.

Joskus tuntuu väärältä kirjoitella iloisten ja huolettomien viestien joukkoon viestejä, joiden pintaa suru ja surullisuus on hipaissut. Tuntuu, ettei halua pilata mukavaa ilmapiiriä. Sellainen tunne minulla on nyt. Kuitenkin kirjoitan.

Veljeni vanhin poika kuoli yllättäen. Aikuinen mies, jolla ehti olla vuosikausia aikuisen miehen elämää ulkomailla. Vastuuta, sekoilua, rakastumisia, eroja- kaikkea mahtuu elämään, kun elämää on elänyt riittävän kauan. Jossain vaiheessa hänellä ote lipesi kokonaan. Ei ollut enää mistä tarttua kiinni. Ei ihmistä, joka olisi kantanut silloin, kun omat voimat eivät enää riittäneet.

Jokainen meistä läheisistä kyselee nyt mitä olisi pitänyt nähdä. Mitä tehdä, mihin ohjata, miten kertoa, että elämä on aina elämisen arvoista silloinkin, kun siltä ei näytä. Kun varjot ovat pidempiä kuin elämänhalu. Kun kompastuu ja uskoo, ettei kannata nousta vain kompastuakseen uudelleen.

Liian monen läheisen ihmisen kuolema viimeisen vuoden aikana tuntuu hämärtävän kevään kukkien ihmeen. Voiman, jolla ne nousevat lumen ja jään keskelle. Tuntuu ettei kuule lintujen iloista laulua . Ei havahdu perhosen siiven kosketukseen.

Tuntuu kuin surisin kaikki vuoden surut, murehtisin murheet, kantaisin huolet juuri nyt. Ja kuitenkin tiedän miten hyvin minun elämässäni asiat ovat.

On mies, joka pitää kädestäni kiinni eikä päästä irti vaikka yritän välillä riuhtaista käteni vapaaksi. On tytär, joka auttaa hakemaan älypuhelimesta ohjelman, neuvoo miten se aktivoidaan, että pystyn syksylläkin maksamaan netin kautta laskuja. Ovat lapsenlapset, jotka saavat silmäni hymyilemään silloinkin, kun ne ovat kyynelistä märät. On ystävät, joita ilman harmaa olisi harmaata ja musta mustaa eikä täynnä kirkkaita värejä ja hullunkurisia kuvia.

Oma voimattomuus olla läsnä. Neuvottomuus silloin, kun neuvoja kaivattaisiin. Oma itsekkyys kun pitäisi nähdä miten toisen kuorma on liian raskas yksin kantaa. Sitä on vaikea hyväksyä vaikka ymmärrän, että tämmöinen ihminen on. Puutteineenkin riittävän hyvä, mutta ei koskaan liian hyvä.

Kipa kirjoitti , että kuikan huuto tuo kesän. Niin tuo. Minulle se aina myös tuo viestin surusta. Siitä, että kesä on lyhyt ja jonain vuonna sitä ei enää minun kohdallani ole. Ja kuitenkin aina enne kaikkea iloitsen siitä, että nyt on. Ikuinen sisäinen taistelu, että osaisi iloita siitä mitä on eikä surra sitä mitä ei ole tai mitä joskus ei enää ole.

On tärkeää, että täällä kirjoitellaan iloista ja suruista, kivuista ja kivuttomuudesta. Sama kirjoittaja saa välillä nauramaan välillä elämään vahvasti suruissa myötä.

Juuri nyt ajattelen monia teistä: Muoria, joka jaksaa aamusta iltaan kivuista huolimatta osallistua arkeen ja ihmisten elämään. Kipaa, jolla on lämmin ajatus jokaiselle ja joka näkee luonnossa kauneutta, jonka ohi moni kulkee.

Karmalelle lähetän monta sydäntä, olit ensimmäinen jonka kiloklubi foorumeilla muinoin kohtasin. Japenalle toivon voimia kaiken murheen ja huolien keskellä . Voimia tehdä työtä, joka antaa lapsille uuden mahdollisuuden elää täysipainoista elämää. Mennan optimistinen elämänasenne tuntuu aina hyvälle, sinun kuvauksesi teatterista, matkoistasi ovat todella mielenkiintoisia.

Kesäheinän hyvät uutiset miehensä tilanteesta ilahdutti kovasti. Kivikasan majatalo pyöräilijöille on kuin viihdyttävän kirjan tarina. Pikseli, Mallis, Mustikkaposki, suupaltti, merelle, kaikki te jotka kirjoitatte ja te jotka vain luette kirjoituksia, pienine ja suurine juttuinenne tulette hetkeksi kuin kylään luokseni. Kiitos siitä.

Kaiken huippuna sitten tämä ryhmä Espanja! Rakastuneet reissussa. Vanha pari Tiinuliinu ja Ukkokulta ja uudesta suhteesta vahvasti nauttiva IL. Oi sitä ilon määrää, onnellisuuden, kommellusten, siintävän välimeren, herkullisten ruokien, ystävyyden ja rakkauden määrää mikä kirjoituksistanne välittyy. Kiitos, kiitos!

Elämä jatkuu. Te tapaatte pian toisenne. Nauru raikaa ja juttu luistaa. Minä hymyilen kanssanne. Olisi ollut kiva kohdata teidät – kenties jonain päivänä. ( Nyt sattui niin, että piipahdan Tampereella juuri viikkoa ennen tapaamistanne, joten Helsinkiin en taida tänäkään kesänä tulla)

Monta mukavaa hetkeä itse kunkin elämään, tänäänkin.

Voi JJ,

tämä palsta kun on ihan sitä varten että täällä jaetaan ilot ja surut. Ja turhantasainen arkipäivä ja juhlien huippuhetket.

Osanotto ja virtuaalihalaus. Oikein iso ja lämmin virtuaalihalaus. Olet ystävä, vaikkei ole ikinä nähty ihan livenä.

Toivottavasti sellainen päivä vielä koittaa. Nyt vain voimia sinulle ja koko lähipiirillesi.

JJ-kulta, iso halaus sinulle ja voimia. Hyvä, että miehesi pitelee tiukasti kädestäsi. Otan osaa suruusi ja ajattelen sinua.

Täällä foorumilla jaamme ilot ja surut. Kaikilla meillä on suruja, isoja ja pieniä, vaikka kuinka toivoisin, ettei niitä kenellekään tulisi. Vaikka meillä on täällä Espanjassa kaikki hyvin, olet sinä JJ kuten muutkin iloklubilaiset, ajatuksissamme.

Me palaamme maanantai-iltana Suomeen. Sitten alkaa suomalainen arki.

JJ, osanotot ja kiitos

Muistan myös hyvin sinut sieltä klubitaipaleeni alkuajoilta. Tsempattiin niin toisiamme silloin Hyvin olet jäänyt mieleen!

Jalat oireilee edelleen, muuten olo on parempaan päin menossa.
Ens viikolla verikokeet ja lääkäri sitten soittelee tuloksista ja minkä verran thyroksia tarviin?

Hiukan kasvulaatikoihin jotain pientä istutellut.

Vointeja kaikille