Heippa ja kiitoksia kirjoituksistanne.

Tunnelma ei varmaan ole juurikaan katossa.

Sen kuulin, että Norjassa ei saa mökille mennä, kun juttelin "melkein sukulaistytön" kanssa. Meidänkin suunnitelmat muuttuneet. Lähdetään huomenna aamulla täällä kaupoille ja ensi viikolla kotona piipahtamaan. Aamupäivällä vielä kun soitin, niin ensi viikon torstain toimenpide olisi voimassa. Keskiviikoksi ehkä vielä olkapäähän uusi kortisoni uä:n avulla suoraan nivelkapseliin. Sitten olisi tarkoitus tulla torstaina heti toimenpiteeni jälkeen (saa nähdä kuinka sekaisin olen), yhden pakastimen ja jääkaapin pakkaamisen jälkeen tänne mökille. Pakko käydä kotona muutenkin hakemassa kosmetiikkaa ja lääkkeitä sekä jotakin vaatetta lisää ja pestä pyykkiä. Täällä pääsemme pyykkäämään vasta kun yöpakkaset on ohi, koska kone on ulkotiloissa, josta vesi on johdettu suoraan harmaavesisuodattamoon ja pömpelöihin.... Hammasjutut perutaan siippani kanssa molemmat.

Lapset ovat soitelleet. Ovat huolissaan isovanhemmista. Isäni ei kyllä tajua tilannetta lainkaan. Päivällä oli Prismassa.... Varmistin iltapäivällä, että kuunteli TV:n ääressä uusia "ohjeita". Poikamme soitti hänelle ja varmisti, mihin asti on ruokaa. Vievät sitten tyttäremme kanssa oven ulkopuolelle. Kun soitin myöhemmin illalla, isäni olikin Citymarketissa vähän tekemässä täydennyksiä.... Vielä myöhemmin siippani puhui isäni kanssa ja kuulin sivusta, että naapurissa asuva yritysjohtaja tulisi sinne keskiviikkona saunomaan isäni kanssa. Siihen oli jo puututtava. Toinen on 85 v ja virkeä polvileikkausta odottava eläkeläinen - toinen suurehkon yrityksen tj, joka reissaa jatkuvasti ja tapaa paljon ihmisiä..... Toivon, että järkipuheeni isälleni meni perille, että ei tarvitse toiselle soittaa.... Vähän jo hengästyttää. Mietin isäni kohdalla, että kukakohan sitoo Muorin kiinni ;


Vaikea olisi kuvitella Suomessa, että mökeille tulo estettäisiin. Nehän ovat monilla kakkos/ykkösasuntoja . Vaikka lainkuuliainen olenkin, niin ehkä pitäisi kyllä olla panssariauto edessä estämässä tänne paluun....

En nyt ehdi enempää kommentoida. Pitää vielä miettiä kauppalappua. Kirjoittelen huomenna lisää.

Voimia jokaiselle teille ja läheisillenne Ollaan hengessä lähellä vaikka fyysisesti etäällä. Teistä on tullut tärkeitä.

Mökeistä ei ole sanottu mitään. Turvaan vaan.

Tervehdys tähänkin ketjuun.
Mökit ovat varmasti turvallisimpia paikkoja kaikille osapuolille, elleivät sijaitse tiettömien taipaleiden takana ja sattuu sairastumaan.

Pikseli, minunkaan 80 v äitini ei leikkauta polviaan. On sitä mieltä että ne paranisivat kantasoluhoidolla mutta kun NE eivät tee sitä eläkeläisille.

Pysykäähän terveenä

Kun olin itsepäinen lapsi ja vallaton nuori, en joutunut koskaan kotiarestiin niin kuin moni ystävistäni joutui. Näin yli 70-vuotiaana saan nyt sitten kokea tämänkin. Koska valmiuslakia vasta tänään käsitellään eduskunnassa uskallan vielä nyt aamulla hakea apteekista lääkkeitä ja mies (myös eristykseen määrätty) käy kaupassa.

Ei meillä mitään hätää täällä kotona ole. Kirjahyllyissä on satoja ( oikeastaan tuhansia) kirjoja, levysoitin toimii, tallennettuja elokuvia voi katsella, Duolingon kautta opiskella kieliä ja seura on parasta mahdollista. Ainoastaan lapsenlapsia tulee kova ikävä. Pikku kaveri ei millään ymmärrä miksei voi tulla meidän luoksemme.

Jos tästä ehjinä selvitään niin pieniä ovat nämä hankaluudet. Mutta silti, jotenkin tuntuu ihmeelliseltä miten muutamassa viikossa koko maailma voi mennä sekaisin. Pieniä olemme me ihmiset suuressa maailmassa.

Pysytään hengissä, odotetaan kevättä ja uskotaan, että jossain vaiheessa kaikki on taas paremmin.

Meidän mökkihän ei missään korvessa ole, mutta peltoja ympärillä ja joki rajaa toisen reunan. Lähinnä tuo varoitus mökkeilystä koskee kait tiettömien taipaleitten takana olevia mökkejä, mihin apu ei helposti pääse.

Tajusin, että taidan itsekin olla karanteenissa tuon yli -70 v isännän takia.

Meinasin heittää petivaatteet tuulettumaan, mutta naapuri siellä paukuttaa juuri mattojaan. Siirrän toiselle päivälle.

Siskon kanssa pitkä puhelu aamulla. Hän töissä tuolla missä näitä testejä nyt tehdään koronasta. Tekee pitkää päivää.

Pysytään hengissä kuten JJ totesi!

Huomenta päivää!
Viikonloppuna olisi ollut pikku matka Vuokattiin parin ystäväpariskunnan kanssa. Olemme tehneet jo muutamana vuonna porukalla hiihtomatkan. Minä peruin sen kun ei ole oikein fiiliksiä. Ja fiilisten puuttuminen ei johdu niinkään pelosta vaan siitä, että olen toivonut, ettei miehen tarttis olla liikenteessä tällaisena aikana ja toiveeni toteutuu huomenna. Hän jää kotiin. Joten tuntuu itsestäni vähän väärin lähteä heti reissuun kun olen motkottanut pari viikkoa käsien pesusta ja kontaktien välttämisestä puheliasta miestäni
Tiedän, että hän ei ymmärrä, miksi peruin. Mutta itsestä tuntuu hyvältä. Olen mieluummin hänen kanssaan kotona Ja ystäväni ymmärsivät. Toivottavasti pääsen sitten vuoden päästä uudelleen ja siellä yhdessä muistelemme kaikkea tätä kaaosta...

Nyt on niin kylmä ulkona, että ehkä piilottelen vaan sisällä. Luntakin välillä pyryttää ja tuulee kovasti.
Jotain positiivista kuitenkin on, että olen malttanut pysyä kurissa itseni kanssa ja paino oli tänä aamuna nytkähtänyt taas alaspäin.

Nyt alan myös rajoittaa uutisten seurantaa, joka tähän asti on ollut lähes reaaliaikaista ja huomaan itsessäni ahdistuksen merkkejä. Ihan fyysisiä. Joten nyt sukellan kangaskasojeni ääreen ja yritän viimein keksiä jotain ompelemista taas.

Hyviä vointeja jokaiselle ja maltetaan pysytella mahdollisimman paljon pois väkijoukoista.

Rimpati-rei

ja tassunjälki tänne! Kivikasan mainitsema uutisseurannan rajoittaminen on mitä viisainta. Aion yrittää samaa, vaikka yritykseksi tuo eilenkin jäi. Minähän elän syvässä symbioosissa parantumattoman uutisfriikin (=Ukkokulta) kanssa. Mies ei läppäristä ja älypuhelimesta hellitä, sylissä on sanomalehti ja parhaassa tapauksessa tv auki ja radiolähetys korvakuulokkeessa

Olenkin naureskellut, että UK vain toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Nimittäin: jostakin luotettavasta lähteestä luin, että muinoin, kun ihmiset vielä asuivat luolissa, miehet istuivat luolan suulla vahtimassa ettei mikään vaara uhkaa, naiset kaitsivat lapsia ja laittoivat ruokaa jossakin peremmällä.

Meidän kahden kotiluolassa on varsin rauhallista. Metsäkävelyllä on käyty, kanajauhelihasta tehty kaalilaatikko hautuu uunissa. Viimeksi kun kävin paikallisessa supermarketissa (taisi olla lauantai), jauhelihahyllyt olivat typötyhjät. Ei ollut nautaa, ei sikaa, ei sikanautaa. Ilmeisesti koko kaupunginosa aikoi laittaa lihapullia!

Kipan päivitystä (ja myös Pikselin kertomusta kälystään) lukiessa ajattelin, että kaikki yli 80-vuotiaat taitavat olla samanlaisia jääräpäitä. Nimittäin vanha ystäväni (81 v) alkoi puhelimessa vänkäämään että nythän teillä on hyvää aikaa tulla kylään kun kaikki menot on peruutettu (just olin ehtinyt sanoa että kalenteri on tyhjentynyt huimaa vauhtia). Yritin selittää että nyt just ei kyläillä ja perjantaiaamun kampaajakäynninkin olin peruuttanut "valtioneuvoston suosituksesta". Sen jälkeen yritin johdatella puheen muihin asioihin ja taisin siinä loppujen lopuksi onnistua.

Mehän nimittäin UK:n kanssa ollaan suositellussa vapaaehtoisessa karanteenissa. Itse asiassa päätettiin internoitua jo ennen kuin pääministeri asiasta huomautti. Eilen käytiin suukottamassa spanielia ja sen jälkeen sulkeuduttiin muulta maailmalta. Videopuheluita lähipiirille. Yksi palaveri kalenterissani vielä roikkuu, mutta eiköhän sekin etäkokoukseksi mene.

Painontarkkailu on nyt vähän jäänyt kakkoseksi, kun maailmassa on niin paljon muuta tarkkailtavaa. Kuten esimerkiksi se kaalilaatikko, joka alkaa varmaan olla kohta kypsä.

Voikaapa hyvin, ja IL:lle toivotan tervetuloa kotimaahan!

PS. Jumbojet, tekstisi oli koskettava ja yhtä kaunis kuin muuan italialainen tilapäisruno. Jos sen suomennoksen näppärästi löydän, laitan tänne teidän muidenkin iloksi.

Joo, löytyi! Se on julkaistu Hesarin kulttuuriosastossa (tänään verkossa, huomenna ehkä myös painetussa lehdessä). Runon on kirjoittanut italialainen toimittaja-kirjailija Irene Vella ja suomennos on Iida Riekon.

Runon nimi on 11. maaliskuuta 2020, ja se sitoo tekstin italialaiseen traditioon, jossa on tärkeätä muistaa erilaisten tapahtumien päivämääriä. Italiassahan julistettiin koko maata koskeva poikkeustila ja koronakaranteeni 11.3.2020.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.
Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.
Ja kukat alkoivat avautua
aurinko alkoi loistaa
ja pääskyset palasivat.
Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.
Aamuisin leipä ja kakut paistuivat.
Pimeä laskeutui yhä myöhemmin,
ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.
Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja lapset opiskelivat verkkoyhteydellä.
Ja iltapäivällä oli korvaamattoman peli-chatin vuoro.
Oli vuosi, jona ulos sai mennä vain ostoksille.
Pian kaikki sulkeutui, myös toimistot.
Armeija ryhtyi valvomaan liikkumista ja rajoja, koska sairaaloissa ei ollut enää tilaa kaikille.
Ja ihmiset vain sairastuivat.
Mutta kevät ei tiennyt sitä.
Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.
Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja kaikki määrättiin karanteeniin. Vanhukset, perheet ja myös nuoret.
Niin pelko muuttui todeksi
ja kaikki päivät tuntuivat samalta.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.
Yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen.
Ilo kirjoittaa niin, että mielikuvitus laukkaa vapaana.
Ilo lukea ja lentää kuvitelmien matkassa.
Oli eräs, joka opetteli uuden kielen.
Eräs, joka tarttui uudelleen valmistumista vailla oleviin opintoihinsa.
Eräs, joka ymmärsi rakkautensa suuruuden jouduttuaan eroon elämästä.
Eräs, joka lakkasi tyytymästä tietämättömyyteen.
Eräs, joka sulki toimiston ja avasi kahdeksanpaikkaisen ravintolan.
Eräs, joka jätti tyttöystävänsä huutaakseen maailmalle, että rakastaakin parasta kaveriaan.
Oli eräs, joka ryhtyisi lääkäriksi auttaakseen kaikkia, jotka huomenna tarvitsisivat apua.
Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.
Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän
ja talous romahtavan.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja kukat tekivät tilaa hedelmille.
Ja sitten saapui vapautuksen päivä.
Olimme kaikki TV:n ääressä ja pääministeri sanoi Yleisradiolle, että hätätila oli päättynyt ja tauti hävinnyt taistelun.
Että me italialaiset olimme voittaneet yhdessä.
Ja niinpä me lähdimme kaduille.
Kyyneleet silmissämme.
Ilman hengityssuojia ja hansikkaita.
Syleilimme läheisiämme niinkuin he olisivat veljiämme.
Ja silloin saapui kesä.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja oli jatkanut olemistaan.
Huolimatta kaikesta.
Huolimatta taudista.
Huolimatta pelosta.
Huolimatta kuolemasta.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja opetti meille kaikille
elämän voiman.

Minusta on ollut myös liikuttavaa se, että italialaiset kerääntyvät parvekkeilleen laulamaan (maassahan on ulkonaliikkumiskielto) ja Espanjassa, ainakin Andalusian alueella, kuulemma taputetaan käsiä porukalla tiettyyn aikaan illasta. Siis seisotaan parvekkeilla aplodeeraamassa. Jotain sen tyyppistä yhteishenkeä saisi ilmaantua Suomeenkin.

Tai no ehkä me ollaan enemmän tekevää porukkaa, ja nämä erilaiset naapuriapurenkaat ovat osoitus meidän kyvystämme yhteisyyteen?

Terveydenhuolto vetää ronskisti yhteen. Tiukan paikan tullen on toinen meno. Yhtä köyttä.

Runoja voi lukea ja ymmärtää niin monesta näkövinkkelistä. Aamulla kun sen luin, ajattelin, että kevät se vaan pistelee menemään ja tekee mitä siltä odotetaan, vaikka maailma huojuu ympärillä.

Itsestä tuntuu taas kovin vapaamatkustajalta, kun ei sanottavammin pysty asioihin vaikuttamaan. Täällä sitä vaan kotona istutaan ja pestään käsiä, kun nuoremmat on töissä (niin kauan kuin niitä nyt riittää...) ja ainoa millä voi olla hyödyksi, on puhaltaa pillillä vesipulloon ja pitää keuhkonsa kunnossa. Pitää varmaan kävellä kukkakauppaan ja tukea pienyrittäjää ja piristää itseään, ettei kirjoittelisi näin synkkiä