Meilläkin hernekeittopäivä. Viiden litran kattila porisee hellalla.
Pakkaseen menee sitten suurin osa.
Jos vaikka piipahdetaan mökillä, niin on kiva ottaa hernekeittopurkki mukaan. Yksinkertaista.

Hirveät polvikivut, yäks!

Poitsu kävi sitten eilen kolmannen kerran koronatestissä. Joka kerta jännitetään tuloksia. Ikävää kun koulussa flunssaa, vaikka kouluun ei saisi edes kipeenä mennä?
Opettaja lähettelee kipeitä lapsia kotiin sairastamaan.

Poitsu tulee ovelasti aina yöllä kipeeksi. Ei toivottavasti tartuta enempää muita.
Ja harmitus ettei voida mennä edes seuraksi. Ja erittäin suuri harmitus koko koronan takia. Hankaloittaa niin asioita.

Pysykäähän terveinä

Olen muistaakseni joskus aiemminkin tarjoillut teille Uutissi Turust -sivuston viisauksia. Tässä tulee tämänpäiväinen:

"Mää haluaisin ruveta laihiksel mut mää pelkkä et mun pää ja aivot laihtu ja kutistu ja must tule kappiakatseine ja ahrasmiäline... Ni mää tairan unohtaa koko jutun."



Eipä mulla muuta. Jenkkilän pressanvaalejakaan ei oikein voi vielä kommentoida kun ei ne ole ratkenneet. Eilispäivänä naureskelin kollegalle että suunnilleen sadan vuoden takaisten kahinoiden tarkastelu antaa kummasti perspektiiviä ja mielenrauhaa. Häivynpä tästä tuonne mistä tulinkin.

Mutta viikonloppua! Ja terveyttä, rakkautta, iloa!

Meillä on skumppa jo kylmässä, että heti kun USA:n vaalit ratkeavat (Bidenin eduksi), korkataan. On toinenkin syy; meidän mökkimakkarin tuparit, tosin kahdenkeskiset.

Kaikki lähti siitä, kun taidemaalariystävä teki torkkupeiton kihlajaislahjaksi. Siinä on upeat värit, jotka eivät sopineet mökillä mihinkään. Makuuhuoneeni on ollut vuosikaudet naisellisen vaalea orkideankuvioisine tekstiileineen, joten nyt päätin uudistaa koko huoneen Justuksellekin sopivaksi. Helmalakana, vuodevaatteet ja rullaverhot hankittiin odottamaan inspiraatiota. Tänään aamutelkkarissa näytettiin kuvia Taidehallissa avattavasta ryijynäyttelystä ja minäpä muistin, että vintin kätköissä on upea ryijy, jossa on täsmälleen torkkupeittoon sopivat värit.

Vaan olipa homma löytää se ryijyrylla, jonka olin säilönyt katon laipion alle pehmusteiden ja varapatjojen sekaan. Kiljukaulat jossain vaiheessa olivat huomanneet paikan soveltuvan piiloleikkiin, joten kaikki oli mullin mallin. Istuin matalassa tilassa ja viskoin tavaroita huoneen puolelle, kunnes huomasin säilöneeni itseni pääsemättömiin. Kiljuin Justusta, joka tuli raivaamaan polun pois piilostani. Ryijy on mummoni sisaren tekemä, kaunis edelleen, oli koko päivän tuulettumassa.

Justus irrotteli entiset rullaverhot (ne orkideakuvoiset, jotka olen itse ommellut) ja kiinnitti uudet paikoilleen. Vaan kattolista irtosi ja kun mies alkoi naulaamaan sitä, se osui katon nurkassa olevaan hälyttimeen, joka hermostui ja alkoi piipittää. Minulle tuli kiire näppäillä hälytys pois, ennen kuin se menisi eteen päin ja ulkosireeni alkaisi huutaa.

Lopulta koko makuuhuone oli pesty, uudet petivaatteet helmalakanaa myöten paikoillaan, matot haettu ulkoa sisälle. Aloin viedä keskusimuria kodinhoitohuoneeseen, mutta se osa, jossa katkaisija on, putosi lattialle ja lähti irti. Minä Justusta kiljumaan, mutta osa oli niin liimauksista irronnut, että mies korjasi sen nippusiteellä.

Nyt makuuhuoneemme on ihan uuden näköinen. Vielä on hankittava pöytälamppuun uusi varjostin ja harkitsen, tarvitaanko pimentävien rullaverhojen seuraksi myös verhot. Justuksen ilme oli aika mainio, kun tuumin, että keväällä vaihdetaan sitten ne vaaleat tekstiilit takaisin.

En ole vielä kertonut Justukselle, että seuraavaksi käyn mökin vierashuoneen kimppuun, sekin kaipaa pientä päivitystä. Tässähän on kuitenkin se hieno asia, että Justus on esteetikko ja hänen omassa kodissaan ei ole turhia tilpehöörejä, muutama harkittu taide-esine vaan, joten hän ei ihan helposti hermostu mun sisustamiseen.

Ehkä sitä skumppaa voisi ottaa, vaikkei presidenttikisa olekaan vielä ohi. Ollaan tässä sen verran aherrettu tänäänkin!

Tänään ajattelen omaa isääni lämmöllä. Isä ajoi taksia Helsingissä ja oli vannoutunut jalkapallon ja muun urheilun kannattaja. Pallokentällä ja Stadionilla minäkin veljeni kanssa istuin neljä vuotiaasta lähtien erilaisia matseja ja kisoja katsomassa. Joskus isä suuttui ja raivosi ja kirosikin niin että raikasi. Hänelle saattoi aina kuitenkin sanoa vastaan. Piti vain perustella mielipiteensä tarkasti. Äidin kauhuksi näitä riitoja käytiin usein milloin politiikasta, milloin urheilusta, milloin minun koenumeroistani, milloin mistäkin.

Isällä oli uskomaton muisti. Hän kertoi tarinoita oman synnyinseutunsa suuren kartanon elämästä. Isäni isä oli kartanossa muonamiehenä ja hevosmiehenä. Isä itse lähti vieraaseen taloon rengiksi 10-vuotiaana poikana. Nyt nuorin lapsenlapseni on 7- vuotias ja ajattelen miten kauheaa olisi, jos hän joutuisi muutaman vuoden kuluttua lähtemään jonnekin vieraaseen töihin. Minun isäni oli muiden isien tapaan ollut sodassa ja sodan jälkeen rakentamassa tätä maata niin että meillä lapsilla ja lastenlapsilla ja lastenlastenlapsilla olisi hyvä ja turvallinen elämä. Nuorena en tätä kaikkea ymmärtänyt. Vähättelin, naureskelinkin näille asioille. En vähättele enää.

Isä opetti minulle, että toista ihmistä on kunnioitettava ja arvostettava aivan riippumatta siitä mikä hänen varallisuutensa tai asemansa on. Että on uskallettava olla omien mielipiteidensä takana ja taisteltavakin sen puolesta minkä oikeaksi havaitsee. Että on oltava heikomman puolella. Että on oltava rehellinen ja luotettava. Että on osattava antaa anteeksi ja pyytää anteeksi. Että elämässä on lupa paitsi itkeä niin myös nauraa ja hymyillä. Vielä vanhanakin hän halasi ja pörrötti tukkaani, mikä ei sen ikäluokan miehille ollut kovin tyypillistä. Minä olin etuoikeutettu kun sain isäkseni sellaisen isän kun sain ja lapseni isoisäkseen juuri hänet.

Huomenna omat lapsenlapsemme tulevat käymään ja halaavat omaa pappaansa ja sanovat: "Sinä olet pappa maailman paras pappa." Ja pappa halaa lapsia ja sanoo: "Ja te olette maailman parhaat isänpäivälahja minulle, papan kulta ja timantti".

Hyvää isänpävää ja mukavaa sunnuntaita itse kullekin. Onneksi Bidenista tuli USA:n presidentti!

Viisaita sanoja taas Jumbojet. Eipä tuohon ole lisäämistä.
Hyvää isänpäivää!

Minäkin nukuin viime yön tosi hyvin ja nousin vasta klo 10.30. Aamupalan jälkeen lähdin heti metsälenkilleni, joka nyt sujuikin paljon paremmin kuin viime aikoina.

Meilläkin vietettiin isänpäivää sunnuntaipäivällisen merkeissä. Olin laittanut uunipellillisen hyvin maustettuja kanankoipia, lisukkeena riisiä, tomaatti-mozzarella- ja vielä ceasar-salaattia. Miniä oli leiponut ihanan suklaa-kinuski kakun. Vävy ei taaskaan tullut, koska ei riskiryhmäläisenä uskalla käyttää julkisia kulkuneuvoja, mutta hän sai sitten "dogibägin", josta sain sitten kiitokset.

Olin jo aamulla antanut miehelle uuden villalliivin sen pois heittämäni tilalle, ja vaate otettiin tyytyväisenä heti käyttöön. Lapset toivat uuden konjakkipullon sen tilalle, jonka minä olin unettomina yön hetkinä tilkka kerrallaan (toki pitkän ajan kuluessa) tyhjentänyt.

Isoveli (pojanpoika, kohta 16 v.) kävi vain ovella tervehtimässä. Hän pelaa vesipalloa B-sarjassa ja oli menossa SM-karsintaotteluihin. Katselimme sitten striimattua lähetystä jännittyneinä. Yleensä he (Kuhat) ovat pärjänneet hyvin ja voittivat nytkin ensimmäisen vastustajansa ylivoimaisesti. Toinen ottelu toista kovaa joukkuetta (Cetus) vastaan päättyi valitettavasti häviöön. Liekö ollut jo väsymistä. On äärimmäisen rankkaa pelata kaksi tunnin ottelua peräkkäin samana iltana. Poika lähti aamulla kouluun väsyneenä ja paikat kipeinä.

Olen jatkanut sisustamista. Tilasin kirjasto/TV-huoneeseen luonnonvalkoisen villa/paperinarumaton. Jännittää vähän, kuinka kauan se pysyy puhtaana, sillä mieheni siirtyy aina aamuisin keittiöstä kahvikupin kanssa sinne jatkamaan lehden lukemista ja läppärin selaamista. En kuitenkaan halunnut mitään tummaa, koska huone on pieni ja yhtä seinää hallitsee tummanruskea-sävyinen anopin häälahjaksi kutoma ryijy. Myös avokeittiön kivilattia kaipasi mielestäni maton pätkää, joten sinnekin tulee nyt beige matto.

Harmittaa, etten aikoinaan ajanut korttia. Miestä on hyvin vaikea saada minnekään kaupoille (paitsi ruokakauppaan), ja jos se onnistuu, en koskaan ehdi toimittamaan asioitani rauhassa. Mattokauppojen jälkeen halusin vielä käväistä samassa kauppakeskuksessa sijaitsevassa Rustassa. Menimme yhdessä sisään ja mies asettui istumaan sieltä löytyvään tuoliin. Kun olin menossa näyttämään hänelle jotakin, ei miestä näkynyt missään. Harmissani jatkoin kierrostani ja pian kuulin, kuinka hän valitti kassalle vaimon kadonneen. Oli muka kaksi kertaa kiertänyt kaupan minua löytämättä enkä vastannut puhelimeen (koska se oli jäänyt kotiin).
Hoidin asiani loppuun ja menin autolle, mutta mies ei ollut siellä (?). Ihmeissäni katselin ympärilleni parkkipaikalla, ja pian huolestunut mies ilmestyi jostain. Mihin minä nyt muka katoaisin? Ensi kerralla vien hänet kahvilaan ja ostan teekupposen eteen.

Ihana päivä tänään ainakin täällä Espoossa! Kummasti kohottaa mielialaa. Porrasruukun pelargoniat viheriöivät ja yrittävät yhä vähän kukkia, joten en ole vielä raatsinut laittaa niitä pois. Olisipa kellari, jonne siirtää ne talvehtimaan! Haluaisin jo vaihtaa kanervaistutukseen.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Menna
Joskus kunnon yön hapettuminen sen laitteen avulla muuttaa elämää ihan totaalisesti. Virkistyy ja voi ihan toisin. En ollenkaan tiedä, miten läheiselle pitäisi alkosta sanoa. Itse töksäytän yhden kerran suoraan. Ani yhden stressijakson aikana joi liian usein viiniä ja liikaa. Ilmoitin, että en tykkää, että olet humalassa. Viini ok, määrä liikaa. Meni jakeluun. Nyt itse haluaisin vähän useammin, mutta en viitsi nostaa yhteistä kulutusta, kun näin on hyvä.
Tsempillä, Menna.

Kiitos Koshkoi tsemppauksesta! Uskon ja luotan CPAP-laitteeseen kunhan sen nyt ensin saamme. Tuo alkojuttu on hankalampaa, sillä olen sanonut aina suoraan mitä ajattelen. Eihän meirämmiäs humalassa ole, vain sellainen pölhö-kustaa, mutta vanha ihminen ei kestä alkoholia samassa mitassa kuin nuorempi ja kun maksa-arvotkin olivat koholla, niin luulisi järjen jotakin sanovan Viimeisin "kohtaukseni" on nyt kyllä tehonnut aika hyvin ja toistaiseksi viinilaatikot ovat vaihtuneet pulloon!

Jumbojet, kauniisti muistelit isääsi. Minulla on samanlaisia muistoja omastani, vaikka hän kuolikin niin varhain, että varmaan paljon oppia jäi saamatta. Perusta tuli kuitenkin aika hyvin valetuksi ja äiti sitten jatkoi siitä mihin isä jäi! Itse olen tietenkin jäävi sanomaan, mutta ainakin koen pärjänneeni hyvin. Ainakaan en ole joutunut kantapään kautta oppimaan elämän perusasioita ja kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssakin on sujunut suuremmitta ongelmitta

Elämän perusasioista sen verran, että tulin sohaisseeksi ampiaispesää facebookissa. Lukemassani artikkelissa kerrottiin, että jokin eläinsuojeluyhdistys tms. on perustanut/perustamassa sururyhmää lemmikkinsä menettäneille. Tietenkin pidän lemmikkiä perheenjäsenenä, joka on varmasti tärkeä ja rakas, mutta jo ottaessaan koiran tietää, että se kuolee 10-15 vuoden iässä ja kissat nyt elävät hieman pidempään. Ihmettelin kommentissani, mihin on kadonnut ihmisten kyky käsitellä tunteitaan ja olen nyt sitten "todistettavasti" empatiakyvytön, kun en ymmärrä, että jotkut nyt vain eivät pysty asioita "käsittelemään"! Mukaan vedettiin sodanjälkeisten sukupolvien "vaikenemisen kulttuuri" ja kehuttiin nuorempia sukupolvia, jotka ovat rikkoneet tuon puhumattomuuden. Ehken minä sitten ole kovin empaattinen, mutta ottaen huomioon kaikenlaiset mielenterveysongelmat sekä valtava puute terapiapalveluista, tulee väkisinkin mieleen, että kuinkahan paljon resursseja vapautuisikaan, jos ihmiset osaisivat käsitellä normaaleja tunteitaan eivätkä näkisi ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Samahan koskee asioiden hoitamista yleensäkin, kun ei tunnuta ymmärtävän, että lainat pitää maksaa takaisin tai että aina kaikkea haluamaansa ei voi saada. Iso syy tähän kaikkeen löytynee vanhemmista, jotka eivät ole osanneet näitä taitoja lapsilleen opettaa ja siinä ympyrä sulkeutuukin, kun voin vilpittömästi kiittää omia vanhempiani siitä, että he antoivat minulle eväät hyvään elämään!

Pikselin mattokaupoista tulikin taas mieleen, että meidänkin pitäisi lähteä matto-ostoksille. Meirämmiäs myöntää kyllä, että parille uudelle matolle olisi tarvetta, mutta lähtemiseen hän suhtautuu nihkeästi. Sitten kun pääsemme liikkeelle, hän kyllä kiltisti kulkee mukana ja osallistuu valintoihinkin

Laitatimme nastarenkaat autoon perjantaina ja nyt voi sitten talvi rauhassa tulla. Parina yönä on ollut muutama aste pakkastakin, mutta mehän emme aamulla varhain joudu autolla liikkeelle lähtemään, joten ei ole ollut mitään ongelmia. Nyt kun valta ja vastuu renkaiden vaihdosta on annettu autoilijoille itselleen, niin odotan mielenkiinnolla, minkälaisia yllätyksiä tänä talvena tulee. Yleensähän talvi aina yllättää autoilijat! Katsoimme kuitenkin parhaaksi noudattaa entisiä aikatauluja, kun onneksi marraskuun alusta nastat jo saa laittaa alle. Meirämmiäs ei ole enää vuosiin vaihtanut renkaita itse, sillä se on aika rankkaa puuhaa varsinkin niin jäykälle miehelle kuin meirämmiäs! Läheisessä Prismassa on jo pitkään ollut autopesuyrittäjä, joka vaihtaa myös renkaita ihan kohtuu hintaan. Sillä välin kun kävimme ostoksilla, renkaat vaihdettiin ja paineetkin tarkistettiin. Yrittäjä on hyvin suomea puhuva maahanmuuttaja, mutta minua hieman hymyilytti, kun hän sanoi, että "rengaspaineet on tarkistettu, joten voitte ajaa terveellisesti"

Pikseli, joissakin liikkeissä on sellainen "miesparkki", johon puolison voi istuttaa odottamaan. Siellä löytyy lukemista ja mahdollisesti myös kohtalotovereita juttukavereiksi. Varsinkin naisten vaateostoksilla sellainen mahdollisuus on hyvä, jos miehet nyt ylipäätään mukaan suostuvat lähtemään. Meirämmiäshän lähtee mielellään ja istahtaa yleensä johonkin sekä viihdyttää itseään puhelimella. Minä sitten sovitellessani käyn esittelemässä vaihtoehtoja hänelle, vaikken välttämättä saakaan varsinaista apua valintoihin, meillä kun on TÄYSIN erilainen maku mitä minun tyyliini tulee. Hänen mielestään minulla pitäisi olla rimpsua ja röyhelöä, kun itse olen aina ollut enemmän ladylike. Olenkohan ollut aina väärässä? Pitäisiköhän alkaa "röyhelöityä"

Huomenna menemme Tampereen Teatterin kulttuuriravintola Kiveen katsomaan Aliisa Pulkkisen monologiesitystä Joutsenlauluni. Se kertoo kuulemma hykerryttävällä tavalla kuolinsiivouksesta, mikä alkaa olla jo yleisestikin muotia. Olemme tutustuneet Aliisaan Teatteriklubin ulkomaanmatkoilla ja hän on mahtavan mukava ihminen sekä tietenkin myös erittäin hyvä näyttelijä!

Aurinkoista tiistai päivän jatkoa teille kaikille

Merelle, mitäs ihmettelemistä kissan itkemisessä on?
Ja tiedän ihmiset, jotka suree kaniaan. Ollut jo monta vuotta haudassa, mutta käyvät usein haudalla.
Kaikki eläimet on omistajilleen rakkaita. Tuskin niitä muuten hankkisivat!

Meillä mökillä yks kesä oli jonkun kissa pihassa. Seuraili meitä paikasta toiseen ja kiipesi isännän punttia pitkin syliin.
Välillä katosi jonnekin, mutta joka päivä oli pihassa. Ja yöt nukkui terassilla
Ei voitu sisälle päästää(olen eläimille allerginen) eikä alettu ruokkimaan. Odotettiin ja puhuin sille, että nyt tarttis mennä jo omaan kotiin.

Lopulta oli pakko viedä ehylle, josko löytäisivät omistajan.
Kumpikin meistä oli näkevinään vilauksen kissasta koko kesän. Mutta eihän se sitten enään tullut.
Ja kyllä olis itkettänyt kumpaakin. Niin ikävä sitä oli.

Jos olis ollut oma ja olis menehtynyt, niin oltais kyllä itketty

Terveisin kaksi kissafania

Menna
Just. Pölhökustaa on osuva termi. En tykännyt, että on Pölhökustaa viinistä. Humalassa tarkoittaa kai tarkemmin ottaen toikkarointia. Hönöstyminen on minusta riittävän ärsyttävää.
Niin ja liittyen eläinten kohtaloihin, sellaiset yleensä haukkuvat toisia empatiakyvyttömiksi, joilla ei ole itsellä aikomustakaan empaattisesti ymmärtää, että asiat voi todellakin kokea monella lailla. Myös viileämmin. Joku suree, joku ei. Näin on.
Hyvä, että joku pysyy rauhallisena, ja hyvä, että on voimakkaasti tuntevia.
Ja minä vasta kauhea olen. En todellakaan, todellakaan pidä lemmikkejä perheenjäseninä. En sinne päinkään. Eikä rassaa yhtään, että iso osa on eri mieltä. Ei tarvi kommentoida. Tiedän.
Tykkäsin kovasti Tupsusta. Mutta se oli koira, lemmikki. Ei varjele mikään perheenjäsen.