Kiitos kivoista jutuista. En ole ehtinyt kirjoitella aikoihin mutta vilkaisen silloin tällöin mitä teille kuuluu.
Oikein hyvää Joulua ja parempaa Uutta vuotta. Sydän, sydän.......

Mökillä taas Iker-koiran kanssa. Meillä oli mukava ja tunnelmallinen joulu, paljon naurua ja iloa ja kiljukaulojen mentyä huoneisiinsa syvällistäkin juttelua. Tyttären perhe kävi aatonaattona julkisen puolen koronatestissä ja negatiiviset tulokset saatiin pian, joten me ajelimme heidän kotiinsa joulunviettoon. He joutuivat aattoaamuna käymään yksityisellä uusissa testeissä, koska julkinen puoli ei anna englanninkielistä todistusta ja yksityinen puoli ei suostu sellaista kirjoittamaan julkisen puolen tuloksiin perustuen. Joulupäivänä joutuivat vielä ajamaan keskustan Mehiläiseen hakemaan ne todistukset. Testit nelihenkiseltä perheeltä 1200,- ja todistukset satasen. Onneksi vävyn vanhemmat halusivat tässä avustaa, kun odottavat perhettä niin kovasti luokseen Espanjaan.

Minä katoin pöytiä, Justus valmisti herkkuja, tytär teki perinteisen punajuurikeiton alkuun. Oltiin jälkiruoassa, kun ovikello soi. (vävy oli saanut sen aikaiseksi kaukosäädettävän ovikellon avulla) Oven takana oli neljä matkalaukkua, kaikissa Korvatunturin tagit! Pojat olivat täysin uskovinaan, että joulupukki on ne lähettänyt, tietenkin!

Paketit jaettiin ja avattiin vuorotellen, luettiin pakettikorttien hauskoja runonpätkiä. Tuli hupilahjoja, käytännöllisiä lahjoja ja ylellisiä lahjoja. Juniori puki karting-haalarit heti päälleen, heviteinikin ahtoi kuivapukua, kunnes totesi sovittavansa sitä ehkä myöhemmin. Justus antoi minulle Lapponian rannekorun, joka sopii viime vuonna saamaani Planetaariset Laaksot -kaulakoruun. Siihen, jota Leya pitää Tähtien sota -elokuvassa. Tytär kiljaisi riemastuneena, että ihanaa, mä perin ton joskus! (Justus on tehnyt elämäntyönsä Lapponialla gemmologina ja voi kerran vuodessa ostaa koruja edelleen henkilökuntahintaan)

Iker röhkitti nassupossuaan ja keräsi lopulta saamansa lelut kasaan kainaloonsa. Välillä se teki hyökkäyksiä toisten lahjoihin ja yritti ihan pikkuisen pureskella niitäkin.

Eilen illalla tultiin mökille auto täynnä jämäruokaa ja useita kukkalaitteita, jotka tytär antoi päivähoitoon. Iker juoksi ympäri pihaa ja karjui riemuissaan koko kylälle tiedoksi saapuneensa maisemiin.

Tyttären perhe on parhaillaan lentämässä Espanjaan ja siellä Altean alueella on melko rauhallista, vähemmän tartuntoja kuin Helsingissä. Olen sanonut, etten palauta Ikeriä, ennen kuin testituloksensa ovat selvillä sitten kotiin palatessa. Me alamme nyt viettää omaa jouluamme eli ulkoillaan, saunotaan. lueskellaan, kuunnellaan musiikkia ja katsellaan telkkaria, syödään ja juodaan!

Hyvää Tapania kaikille!

Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu maailmantilanteesta huolimatta.
Minulla aika kului niin vinhasti tämän viikon aikana, että en meinaa uskoakaan enkä missään välissä ehtinyt kirjoittelemaan. Tyttäret miehineen saapuivat siis viime sunnuntaina ja lähtivät eilen. Poika perheineen tuli maanantaina ja onneksi he ovat täällä vielä huomiseen. Olisi ollut ihan kamalaa, jos kaikki olisivat samaan aikaan lähteneet.
Jouluviikko jouluineen päivineen oli IHANA. Päätimme heti alkuun tai oikeasttaan jo ennen heidän tuloa, että otamme vaan rennosti. Ei tarvinnut varata mitään ykkösiä mukaan vaan vain rentoja vaatteita. Ja vauvan ehdoillahan sitä paljon mentiin. Koko lauma piiritti vauvaa kun hän vaan vähän inahti. Vauva taisi kuulla ympärillään paljon erilaisia ääniä Hän sulatti kyllä kaikkien sydämet. Vanhin tytär oli varsinkin otettu kun hänet ja miehensä pyydettiin kummiksi. Poika oli ollut huolissaan kun olisi halunnut myös nuoremman siskonsa kummiksi, ettei vaan pahoita tämän mieltä. No, sellaisia he ovat. Mutta nuorempi sisko sanoi, että eihän sitä nyt koko sukua voi tarvi olla kummeina, että mahtuu äidinkin puolelta kummeja Joten kaikki hyvin.
Oli niin ihana seurata kuinka pojastani on muutamassa viikossa kehittynyt aivan erilainen ihminen. Niin hoitaa pienokaistaan hellästi ja osallistuu kaikkeen hoitoon paitsi ruokintaan Ja pikku tyttö on niin rakastettu. On helppoa olla mummu kun näkee kuinka pikku perhe jo on päässyt hyvin alkuu.

Joulu kului siis mukavalla yhdessäololla, ulkoilulla ja pelien pelaamisella. Ruokapuolikin hoitui porukalla eikä minun tarvinnut kaikesta vastata, sain ottaa rennosti minäkin. Ja pelitkin pelailtiin vauvan tahtiin, että vauvan äitikin pääsi mukaan. Joskus odoteltiin vuoroa kun vauva vaati huomiota.
Meille tuli luntakin sopivasti jouluksi. Aatonaattoiltana alkoi hiljakseen sadella ja aattoaamuna olikin maa valkoinen. Lunta tulikin sitten lisää, että vävypoika teki jopa pariin kertaan lumitöitä. Eilen oli meidän tontin pakkasennätys, -7. Tänä aamuna oli enää -3, joten melko lauhaa ollut tämä joulukuu. Koko viikko meni ilman takan lämmitystä, eilen vasta poltin ehkä puoli pesää, ettei ihan kylmene koko muuri. Minä en käsitä, miten meillä on aina niin lämmin vaikka sähköpatterit on päällä vain makuuhuoneissa ja termostaatti jossain 20-22 tienoilla. Ja lattialämmitys samoissa asteissa kylpyhuoneissa ym joissa on kaakelilattiat. Olohuoneen mittari siis näytti koko joulun ajan 23-25 ja kaikki kulki suunnilleen shortseissa ja t-paidoissa koko joulun. Vauvakin oli enimmäkseen vain vaipassa. Voiko ihmisistä itsestään tulla niin paljon lämpöä Se on meille mysteeri.

Nyt sitten kohti uutta vuotta. Pikku ompelusta aloitin jo eilen, heti kun sain miniältä toiveen tehdä pikkuiselle yöpuku. Tein kaavan käytössä olevasta puvusta ja leikkasinkin jo kappaleet. Ompelunkin aloitin, mutta työ vaatii vähän ajatustyötä, joten pikkusen kerrallaan etenee aina kun saan vaiheen suunniteltua. Ompelukokemusta vaatteiden osalta kun on vielä aika vähän Mutta oli kiva nähdä pikkuinen mummun ompelemassa tonttupuvussa.
On siitä kivaa tuo ompeluharrastus, että siinä unohtuu huolet ja murheet koronasta kun pyörittelee kankaita ja saa jotain kivaa aikaan. on

Tänään on edessä laiska päivä. Ruokaa tehdään kinkun tähteistä, eilinenkin menin tähteiden parissa. Laatikon loput syötiin ja illalla lämminsavulohesta tehty piirakka. Tänään taidan tehdä kinkkupitsaa.

Mukavia välipäiviä sinne sun tänne.

Kiitos muori61 onnitteluista. Kyllä minä olenkin onnessani. On ollut niin ihanaa kun on ainakin kuvitellut, että vauva jotenkin tunnistaa mun äänen kun olen nyt hänelle viikon höpötetty Hän tapittaa pikku silmillään otsa hieman rypyssä mummun höpötellessä.
Nyt on riisipuuro tulilla. Pitää yrittää tyhjentää jääkaappia kun tietenkin tuli taas kerran varustauduttua vähä liikaa. Maitoa oli ainakin ylimäärin, joten riisipuuroon sitä saa uppoamaan.

Mittari näyttää nollaa ja illalla satoi vähän lunta. Aura-auto näkyi kulkevan, joten ehkäpä siellä on kolaamistakin kunhan päivä valkenee.

Tänään odottelen lääkärin soittoa. Hän soitti kyllä ennen joulua, mutta en sattunut olemaan juuri paikalla... oli luvannut soittaa uudelleen, mutta ei kuulunut soittoa. Jospa tänään. Minulla on nimittäin nyt menossa ensinnäkin parin viikon hengitystestit PEF-mittarilla, ilman lääkettä ja avaavan lääkkeen kanssa. On nimittäin koko syksyn ollut sellaisa hengityksen vinkumista kun on jonkun aikaa ollut lenkillä. Ja lenkiltä tullessa saanut yskiä jonku aikaa. Itse epäilen jonkunlaista astmaa. Vanhemmalla siskolla ja veljellä on astma, joten pelkään sen minuunkiin iskeneen. Toinen juttu on sitten sydänfilmin tulos, joka hieman pelottaa. Filmi oli ollut muuten kuten ennenkin, mutta nyt oli joku katkos näkynyt vasemmalla tms. ja siitä kai sen lääkäri piti soittaa. Nitroreseptin oli kirjoittanut varmuuden vuoksi. Pelottaa oikeastaan aika paljon, jos joku infarkti tässä uhkaa. Eli näinkö sitä heti kertaheitolla vanheni kun tuli mummuksi? Rasitustesti kuulemma tehdään sitten kun tää astmakartoitus on tehty. Minä kyllä haluaisin mieluummin, että sydän tutkittaisiin ensin...

Pitäisi kai olla vaan rennosti, stressaaminen ei varmaan asiaa auta.
Yritän ainakin ulkoilla, jotta ajatukset pysyis muualla.

Maanantaimoikat!

Kiitoksia joulukuulumisista, mukavasti tuntuu kaikilla menneen.

Meillä noudatettiin ns. perinteistä kaavaa: tavattiin sukua, syötiin hyvin, maisteltiin hiukan viinejä, lueskeltiin paketeista paljastuneita kirjoja.

Ainoa perinteistä poikkeava jouluohjelma oli tapaninpäivän retki Sipoonkorpeen, mukana tyttären perhe teekkarineidon poikaystävällä vahvistettuna, vävyn veljet perheineen sekä vanhemman sukupolven edustajina UK ja mä. Eläinkuntaa edusti spanieli, joka vaikutti hyvin onnelliselta koiralta juostessaan osin vapaana sammalikoissa ja muuttui retken edetessä aina vain kuraisemmaksi. Käveltiin pitkät lenkit raikkaassa metsäilmassa, paistettiin makkaraa, syötiin mun leipomia lihapasteijoita, mutusteltiin nokipannukahvin kanssa suklaakonvehteja joita näytti jokaiseen talouteen siunaantuneen ihan jaettavaksi asti.

Nyt on palattu ns. tavalliseen arkeen: reippaan aamulenkin jälkeen istutaan läppärien ääressä ja mietitään, mitä kaikkea meinattiinkaan tehdä vuodenvaihteeseen mennessä.

Josta tulikin mieleen esittää myös teille klubikamuille pieni vuodenvaihdehaaste (me tehdään tää tyypillisesti uudenvuodenaaton iltana, jolloin istutaan mieluiten kahden kotona).

Siispä: mainitse muutama mukava asia, joita sinulle on tapahtunut tai joita olet alkanut tekemään (hei, tää on nykyisin kielitoimiston hyväksymä verbimuoto!) tämän kohta kuluneen koronavuoden aikana. Kolme riittää, ellet enempää keksi. Viisi on hyvä määrä. Seitsemänkin saa sanoa.

Ja hei, tässä on nyt aikomus tuijottaa omaa tai pienen lähipiirin napaa. Koronarokotteen keksiminen tai Suomen bruttokansantuotteen kasvu eivät käy, ellet ole nimenomaan ollut niissä osallisena.

Mä esitän sitten jossainkohtaa oman listani.

Kivaa viikkoa kaikille!

Mä haluan osallistua Tiinuliinun esittämään kysymykseen elämääni ilahduttaneista asioista tänä vuonna. Pohdin pitkään itsekseni ja esitin saman kysymyksen Justuksellekin.

Kun olin miettinyt, ilahduin huomatessani, että ne asiat ovat pieniä, eivät rahakkaita. Paras juttu on tietenkin meidän kihlaus, se tuntuu oikealta ratkaisulta juuri meille tässä elämänvaiheessa. Iloinen asia on myös molempien lasten ja lastenlasten, kuin myös miesvainajani lasten ja bonuslastenlasten sekä ystäviemme suhtautuminen, kun kaikki ovat iloinneet kanssamme.

Tänä vuonna ei ole sattunut pahoja tragedioita tai surua aiheuttavia asioita, joten iloita voi myös siitä. Me ja läheisemme olemme säästyneet koronalta ja pahoilta sairauksilta, läheisillämme on hyvät työpaikat ja lastenlapset pärjäävät koulussa ja harrastuksissaan.

Ilonaiheita löytyy joka päivä; järvenselällä lelluminen Justuksen veneessä, uiminen ja saunominen, ystäviäkin päästiin kesällä tapaamaan. Kuutamoyöt laiturilla, sienimetsä, poikien ilakointi järvessä. Ikerin riemuitseminen mökin pihalla tai metsissä. Nukahtaminen Justuksen kainaloon käsi kädessä, herääminen siihen, kun toinen katselee rakastavasti. Yhdessä autotalliteltan rakentaminen, pihatyöt, joulun rakentaminen.

Tunnen syvää kiitollisuutta elämää kohtaan, minulla on ollut hyvä ja tasapainoinen vuosi. Kun elämässäni on ollut myös surullisen mustia kausia, osaan nauttia tavallisesta elämästä rakkaani ja läheisteni kanssa.

Tervehdys
Minäkin osallistun haasteeseen: suurin asia oli uuden vuoden aattona syntynyt toinen lapsenlapsi, hänen elämänsä seuraaminen välimatkasta ja koronasta huolimatta. Yhteiset hetket pienen koululaisen kanssa. Ilmoitus keväällä syntyvästä uudesta vauvasta. Onnistumiset työssä ja hyvä tiimi.
Kesä joka sujui suht normaalisti luonnon tarjotessa parastaan: marjat, sienet, upea ruska.
Lähipiiri on pysynyt terveenä. Siinäpä sitä onkin. Kunhan korona on selätetty, edellä mainitut asiat ilahduttavat edelleen lisättynä matkustamisella.

No minäpä läpsäytän listani tähän kun kerran vielä illan ratoksi koneelle tulin.

Seitsemän onnenaihetta ovat siis
- viime talven abista sukeutui kevään ylioppilas ja syksyn teekkarineito, pikkuveli pääsi ripille monien mutkien jälkeen (alkuperäinen rippileiri peruuntui koronan takia, niin myös konfirmaatiopäivä). Samaan asiayhteyteen kuuluu sekin, että kyseisten teinien perhe on säästynyt koronalta vaikka epidemian alkaessa epäilivät saavansa sen heti ensimmäisessä aallossa.
- myös meidän kaksihenkisen tiimin terveys on tallella, kunto kohonnut ja paino laskenut (jollei joulun suklaabuustia huomioida). Rakastuneitakin ollaan edelleen!
- mentiin Utöhön ja älyttiin että kotimaassa voi mainiosti matkustaa. Jopa myöhäissyksyllä.
- opin käyttämään kolmea kokous- ja kahta webinaariohjelmaa. Olen kuullut niiden välityksellä enemmän esitelmiä ja konsertteja kuin olisin todellisuudessa saanut itseäni liikkeelle.
- muutamien hyvien ystävien kanssa saatiin muutamat live-tapaamisetkin sopimaan kaiken tämän virtuaalielämän sekaan
- hullaannuin hapanjuurileivontaan. Harrastuksen mahdollisista vyötäröllä näkyvistä haittavaikutuksista en sano mitään. Tämähän on positiivisuuslista!
- olen lukenut 107 kirjaa joista vähän yli puolet e-kirjoina. Eipä täyty nyttemmin hyllyt!

Tiinuliinun onnellisten, mukavien asioiden haasteeseen vastaan minäkin.

Olen jaksanut lähes päivittäin opiskella jotain kieltä Duolingon kautta (viimeksi aloin opiskella italiaa). Tuntuu tosi mukavalle.

Koronasta huolimatta saimme syksyn pimeimmät päivät olla pienen ekaluokkalaisen tukena aamuin illoin eikä kukaan meistä- ainakaan toistaiseksi – ole sairastunut koronaan.

Sain kevääseen mennessä painoa pudotettua niin paljon, että lonkkaleikkaus pystyttiin tekemään ja että pienistä takapakeista huolimatta leikkaus onnistui niin hyvin, että sain kesällä ajella tuntureita tervehtimään eri puolelle lappia rakkaan mieheni kanssa.

Ystävien merkityksen tajusin taas kerran erityisen hyvin viime keväänä, kun masennus oli lähellä jouduttuani takaisin sairaalaan leikkaushaavan pahasti tulehduttua. Ystävien soitot, tekstiviestit, facepostaukset ja yllättäen sairaalaan tuotu ruusu ja suklaalevy, tuntuivat tosi mukavalle.

Olen onnellinen siitä, että vanhin lapsenlapseni on jaksanut yrittää saada elämäänsä järjestykseen eikä ole antanut periksi vaikka vaikeaa on ollut. Mieheni toveruus, kumppanuus, rakkaus, huolenpito, huumori, pitkämielisyys ja loistava ruoanlaittotaito tuntuvat joka päivä yhtä mukavalta.

Olin iloinen, kun sain kirjoitetuksi monen sivun verran oman sukuni historiaa, kun veljeni poika sitä minulta pyysi. Hän sanoi tuntevansa sukuaan äitinsä puolelta, mutta isän suku on jäänyt vieraaksi.(Veljenpoika oli 10 vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat ja hän jäi asumaan äitinsä kanssa) Minä kirjoitin hänelle kaiken sen mitä tiesin minun isovanhemmistani ja vanhemmistani, veljestäni ja itsestäni ja meidän keskinäisestä suhteestamme. Se oli hurja matka itsellenikin ja tulostin kertomuksen myös tyttärelleni ja lapsenlapsilleni joskus annettavaksi.

Moni asia on tänäkin vuonna tehnyt minut onnelliseksi ja kiitolliseksi elämälle. Vaikea näitä asioita on eritellä. Kun mainitsen jotain, jää moni muu mainitsematta, mutta tässä päällimmäiset mukavat asiat tältä vuodelta.

Ensin ajattelin etten löydä edes kahta hyvää asiaa kuluneesta vuodesta, mutta kun pohdin niin sittenkin.

Koronan myötä olen saanut tutustua kahteen nuorempaan lapsenlapseen ja mitä iloa he ovatkin tuoneet. Myös vanhimpaan suhde on jälleen syventynyt. Olen huomannut miten poika ja miniä ovat puhaltaneet yhteen hiileen tässä vaikeassa heidän elämänsä mullistaneessa tilanteessa.

Viikon loma kesällä oli aivan ihana irtiotto ja miten rentoa meillä miehen kanssa olikaan. Näimme sukulaisia ja ystäviä.

Minun yllätyssynttäriini tuovat vieläkin hymyn huulilleni. Miten tunsinkaan itseni rakastetuksi. Niin paljon vaivaa nähty vuokseni.

Saimme vihdoin sovittua vakivapaapäivät meille kummallekin. Saa tehdä tai olla tekemättä mitä haluaa. Hieman irti arjesta.

Olemme olleet terveitä samoin lähimmäisemme.

Olen alkanut löytämään entisen iloni tästä lapsiarjesta. Olen aina tykännyt olla lasten kanssa, mutta viime vuosina olen pohtinut olenko jo liian vanha ja väsynyt. Nyt tuntuu että tämä työ on edelleen elämäntehtäväni.

Niin että elämä on edelleen aika hyvää.

Kiitos Tiinuliinulle tästä kyselystä.