Voi kiitos kaikki ihanat myötätunnostanne. Ja miten lämmittäviä muistoaforismeja. Mielessä liikkuu kuvia meidän yhteisistä touhuistamme Fraun kanssa. Kerran Motskukin oli Espanjassa, istuttiin terassilla ja itkettiin oikein kunnolla kaikki kolme. Tosin naurua oli paljon enemmän. Frau oli aika temperamenttinen ja monien kanssa oli välitkin menneet, mutta me riitelimme vain kerran Lanzarotella. Hänellä oli tapana juoda aina hieman liikaa punaviiniä päivällisellä ja jouduin taluttamaan hotellille. Kerran pyysin jättämään sen viimeisen lasillisen ja siitä tuli kauhea yhteenotto. Lasi tyhjeni ja minä talutin rouvan huoneeseensa.

Eilen sulatin pakastimen ja tyhjensin jääkaapin. Ne ovat täyskorkeita ja täynnä tavaraa. Pyysin Justusta menemään muualle, koska hän ei kestä ruoan heittämistä roskiin. Pakastimesta löytyi kaikenlaista, jonka käyttöpäivä oli joskus vuonna 16. En saanut kompostorin kantta auki, Justus repäisi niin lujaa, että ripa jäi käteen. Se oli hänen mielestään selvä merkki, ettei ruokaa saisi heittää pois. Jääkaappi hohtaa nyt puhtauttaan, Justus irrotti lasilevyjä ympäröivät muovikehyksetkin, jotta sain kaikki pestyä putipuhtaaksi. En ole ehkä kuhertelulta huomannut lähes kahteen vuoteen pestä koko kaappia?

Tänään aurinko paistaa ja ikkunasta katsottuna ulkona on oikea postikortti-ilma. Vaan minun astmani ei viihdy pakkasessa (-14), joten pysyttelen sisällä. Katseltiin, kun viisi peuraa rämpi pellolla, jäivät vähän väliä odottamaan viimeistä, joka tuiskahteli lumeen ja eteni kovin hitaasti. Justuksen aivoissa vilahteli peurareseptit ja minä mietin, mistä ne ressut löytävät ruokaa.

Justus valmisti muuten eilen niin herkullista possupataa, että nautin jo etukäteen, kun saan sitä tänäänkin!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lämmin osanotto minultakin IL.

IL, lämmin osanottoni!

Kiitos teille edelleen. Eilen Fraun kanssa yhteinen ystävä soitti Saksasta ja juttelimme pitkään. Varmistui, että syöpä oli levinnyt aivoihin ja vei Fraun vajaassa kahdessa viikossa. Koronarajoitusten takia hautajaisia ei pidetä ja Fraun toiveiden mukaisesti hänen tuhkansa sirotellaan erään tietyn puun alle. Ystävä lupasi lähettää aikanaan minulle kuvan siitä puusta. Tämä keskustelu helpotti minua, tiedän mihin Fraun maalliset jäännökset menevät ja mitä loppujen lopuksi tapahtui.

Pakkasviikonloppua kaikille!

Lämmin osanottoni IL. Olen monesti miettinyt ja ihmetellyt Fraun sitkeyttä ja sisua, hän ei antanut vakavan sairauden estää toteuttamasta itseään. Mistä jotkun sen suunnattoman voimansa ammentavat? IL, sinä olit Fraulle hyvä ystävä .

Mekin saatiin vanha pakastin sulatettua ja pestyä, ihmeeksi tuli tilaa vaikka vain yksi pieni lihaton kaalikeiton jämä heitettiin pois. Ymmärrän Justusta, ruuan pois heittäminen on tuskaa ja aiheuttaa huonoa omaatuntoa . Olkkarin painava villamatto oli yön ulkona ja eilen raahattiin se hankeen saamaan lumikylpy. En tiedä tuliko tuo puhtaammaksi mutta raikastui ainakin. Matto on varmaan yli 40 vuotta vanha, vanhempani tykkäsivät sen meille, kun eivät enää yhdessäkään saaneet sitä nostettua tamppaustelimeelle. Nyt rupeaa meilläkin jo olemaan vaikeuksia, tai siin minun päässäni mattoa .

Monta päivää ollaan puljattu lumen kanssa. Isäntä tiputti talon katolta lunta, kun sinne oli kinostunut sitä paikoin lähes metri, olipa urakka isäntä litimärkä vaikka pakkasta silloin 15 astetta ja minulla hartiat jumissa, kun jännitin pysyykö ukko katolla ilman valjaita . Pari päivää ollaan levitetty katolta tullutta lumikasaa pitkin takapihaa. Minä olen saanut pilkkoa kasaa ja isäntä lenittää kollalla, kivaa puuhaa, olen siis hajoittaja mutten rakentaja vielä pitäisi korallikanukka kaivaa puutarhalapiolla esille lumen alta. Puutarhatyöt eivät lopu talvellakaan ja kohta saa taas istuttaa kukan siemeniä, maitopurkkeja on jo alettu keräilemään .

Suloista sunnuntaita ja reipasta alkavaa viikkoa kaikille!

IL, hyvä että olet saanut keskustella Fraun kuolemasta yhteisen ystävänne kanssa ja tiedät nyt, mitä oli tapahtunut. Hänestä on pidetty huolta. (sydän)

Suupalltti, vähän samanlaisia hommia täälläkin. Helsingin seuduillahan lunta on tullut ennätysmäärin. Keskiviikkona kävin käsiksi talojen etupihan sisääntuloväylän liki puolimetriseen hankeen, johon piti luoda ajoväylä. Toiset asukkaat olivat jo edellisenä päivänä kolanneet sen, mutta yön lumimyrsky oli kinostanut tuplaten lisää lunta. Ongelma on, että missään ei ole tilaa lumikasoille. Mies ajoi auton naapurin (poikamme) parkkipaikalle ja niin tuli tilaa lumelle. Pari tuntia uurastin työntäen kolaa edes takaisin 7-10 metrin matkaa ja sainkin koottua aimo kasan lunta ja kapean väylän yhden auton kulkea. Mies on nyt päivittäin tehnyt vielä lisää tilaa ensi viikoksi luvatuille uusille lumisateille.

Kävelytiet ollsivat nyt luullakseni auki, mutta tämä pakkanen (-16 - 23 astetta) polttaa keuhkojani.

Suupaltin kirjoituksesta tuli mieleeni, että minullakin on osteopenia, mutta en ole muistanut kymmeneen vuoteen tehdä sille mitään. Vuonna 2001 minulla todettiin osteoporoosi, jota hoidettiin bisfosfonaateilla melko tehottomasti. Lisäsin maitotuotteiden käyttöä sekä kalsiumia ja D-vitamiineja purkeista. Olin helpottunut, kun 2010 luiden kunto oli kohentunut osteopenian tasolle ja käytännössä unohdin koko asian. Olen kaatunut muutaman kerran, ja koska ei ole käynyt pahemmin, en tunne asiasta isompaa huolta. Tuskin kenenkään 75-vuotiaan luusto enää kovin tiheää on.

Jänikset ovat käyneet käsiksi ulko-oven vieressä oleviin kellokanerva-istutuksiini. Mokomat! Mutta mistäpä ne raukat näitten kinoksien keskeltä muutakaan syötävää löytävät! Orapihlaja- ja tuija-aidat eivät maistu. Pihalla oli eilen myös ketun jäljet, joten vaara vaanii jänöjä, mutta tuskin kettu portaille uskaltaa tulla.

Heippa

Täällä on nyt pesty kahdessa päivässä 6 koneellista pyykkiä Suurin osa on onneksi nyt jo kuivunutkin ja pakattu valmiiksi ykköskotiin vietäväksi.

Vielä varmaankin huomenna tai ylihuomenna (ellei uusi virusmuunnos aja meitä täältä aiemmin pois) tulee muutama koneellinen pestyä.

Täällä kirjoiteltiin pakastimen "siivouksesta". Meillä on kaksi pakastinta ykköskodissa ja kaksi täällä kaupunkikodissa. Yleensä talvisin kaupungissa on kaksi käytössä ja toisessa paikassa yksi. Nyt on ollut molemmissa kaksi. Toisessa täällä kaupunkikodissa on marjoja, joista aion ottaa taas aimo annoksen mukaan ja luulen, että loput "marjapakastimen" sisällöstä saan mahdutettua toiseen pakastimeen. Sen verran kurkin sinne tänään, että heitin partsilla olevaan roskikseen jo yli vuoden seisseen broilerinfileepaketin. Muuta pois heitettävää en löytänyt.

Minusta pakastimet ovat suorastaan kummallisia. Useimmiten ne ovat minulla melkoisen täyteen ahdettuja. Se, mitä ihmettelen on, että kun otan sieltä jotain - siis sisältö vähenee - en enää meinaa saada kaikkea mahtumaan takaisin, jos olen niitää joutunut siirtämään... Mökin "sisäpakastin" tarvitsee kyllä raivausta. Siinä on liian korkeat/syvät laatikot ja helposti käy niin, että pohjalle jää jotain vanhenemaan. Juu, tulee huono omatunto, kun ruokaa joutuu heittämään roskiin.

Olimme tänään tyttären ja vävyn luona : lue eteisessä/pihassa kimpassa lenkillä. Ilma oli mitä mahtavin. Ulkoilijoita oli paljon liikkeellä. Hauvavauva oli tarkoitus ottaa mukaan, mutta kun se oli kävellyt noin 20 metriä heidän taloltaan, pisti täyden stopin. Kun se ei auttanut laskeutui maahan makaamaan. Sillä oli ressukalla ollut yöllä vatsavaivoja (työläin seurauksin), niin tytär vei sen sitten suosiolla takaisin kotiin. Olipa ihanaa vaihtaa ajatuksia tyttären kanssa melkein naamakkain. Koville ottaa, kun ei voi halata. Kesällä sentään halasimme, mutta halivelka on nyt tosi korkea.
Olen ajatellut monta kertaa yksinasujia tänä korona-aikana, kuinka koville mahtaa ottaa, jos ei ole fyysistä läheisyyttä. Olen huolissani isästänikin, kun on aina ollut kova halimaan.

Huomenna näemme sitten isäni ja toivottavasti sen jälkeen lasin läpi myös äitini, niin että voisi jo hyödyntää huonon kuulon suhteen parempaa tekniikkaa puhelimen kanssa.

Luustosta, kun oli puhetta, niin siinä (ainakin tähän mennessä) yksi asia terveyden suhteen, joka minulla on kunnossa. Olen ollut kaksi kertaa luuntiheysmittauksessa ja molemmilla kerroilla tulokset olivat loistavia. Luusto oli tiheämpää kuin keskimäärin kaksikymppisillä Toisaalta noiden happosalpaajien pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa luuston heikkenemistä, mutta niin ei ainakaan vielä viimeksi (ehkä kolme - neljä vuotta sitten) ollut käynyt. Nyt sitten on tuo kortisonilääkitys, joka heikentää luustoa. Ostin kalkkitabletteja ja suurensin varmuuden vuoksi D-vitamiiniannosta lääkärin vinkin perusteella. Harrastin nuorena yleisurheilua (juoksu ja korkeushyppy) noin 15 v asti, joten sillä varmaan isältäni saamien perintötekijöiden lisäksi jotain tekemistä vahvan luuston kanssa. Muistan, kun selkäni leikattiin ollessani noin 40 v, niin jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi, että minulla on huomattavasti ikäistäni nuorempi luusto.... Taitaa jo omakehu haista, mutta pakko oli, kun melkein joka muu paikka reistaa...

Mukavaa uutta huomenna alkavaa viikkoa kaikille

Pakastimen sisällöstä omia käyttökokemuksia. "Löysin" rasian, jossa näytti olevan jotain paistiviipaleita. Yritin miettiä, milloin meillä viimeksi oli ollut paistia, paitsi nyt jouluna karitsanpaistia, joka syötiin loppuun samantien. Tulin siihen tulokseen, että se oli ainakin kaksi vuotta vanhaa. Kypsensin pussillisen wokkivihanneksia ja lämmitin mikrossa paistiviipaleet eikä niissä ollut mitään vikaa!

Söin yhtenä aamuna mennäviikolla pitkästä aikaa kaurapuuroa ja yleensä syön sen Valion luumu-rusinasopan kanssa. Sehän on kausimaku, joka loppuu kaupasta helmikuussa. Olin vuosi sitten ostanut varastoon kaksi tölkkiä, kun suunnittelin alkavani syödä puuroa joka aamu. No, satunnaisesti olen syönyt ja nyt siis ravistin avonaista tölkkiä, haistoin enkä huomannut mitään outoa ja hulautin reippaasti puuron päälle. Ei mitään vikaa ja viimeinen käyttöpäivä on 20.3.2020 ja huom! ollut siis jääkaapissa Tölkki on nyt melkein tyhjä, joten kohta avaan sen toisen varastotölkin, jonka viimeinen käyttöpäivä on sama. Kestää varmaan vuoden, joten taidan jättää ostamatta lisää

Minä en ole koskaan käynyt luuntiheyden mittauksessa, mutta sikäli kun olen lueskellut terveyskirjastoa, niin olen todennäköisesti onnistunut säilyttämään luuni hyvinä, kun olen aina ollut ylipainoinen. Olen kaatuillut lukemattomia kertoja, mutta ikinä ei ole ollut mikään luu murtunut tai poikki eivätkä lonkkani vaivaa yhtään. En ole myöskään joutunut käyttämään kortisonia missään muodossa ja syön suosituksia enemmän D-vitamiinia, joten en ole lainkaan huolissani. Minulla on myös yhä käytössä mieto estrogeenilaastari, joten sekin varmaan suojaa hormonien vähenemisestä johtuvilta vaivoilta. Täytynee varmaan taas mitata pituuteni, sillä vanhemmitenhan pituuden pitäisi vähetä ilman osteoporoosiakin ja viimeksi kun mittasin joitakin vuosia sitten, olin kasvanut sentin siitä, mitä olin aina pitänyt pituutenani! Olen kyllä erinomaisen tyytyväinen, kun minulla ei ole minkäänlaisia elämiseen ja olemiseen vaikuttavia vaivoja siitä huolimatta, että olen nykymittapuun mukaan elänyt - ja elän yhä - suhteellisen epäterveellisesti!

Tänään vaihteeksi auto ei taaskaan lähtenyt käyntiin Se alkaa olla jo maanvaiva eikä mikään aikaisempi auto ole käyttäytynyt näin, vaikka olemme aina ajaneet vähän ja lyhyitä matkoja. Ilmeisesti nykyakut ovat sellaisia, etteivät ne enää kestä mitään, sillä mielestäni auton hybridiominaisuus ei voi olla syyllinen. No, täytyy vähän aikaistaa vuosihuoltoa ja saavat sitten miettiä, mitä akun suhteen pitäisi tehdä. Onneksi ei nytkään mitään pakollista menoa ollut, vaikka meirämmiäheltä onkin kalja loppu. Pieni valkaisu ei kuitenkaan pahaa tee ja ensimmäinen päivä hirressäkin on aina se pahin

Mukavaa uutta viikkoa kaikille

Tänään on sydämeni kyyneliä täynnä. Niin isoja, että melkein tuntuu kuin tukehtuisin. Pilvet peittävät auringon. Lumi ei kimalla. Puut ovat vain puita eivät satukirjojen kauniita lumiveistoksia. Toisen ystävän vakava sairaus ja toisen kuolema ovat hipaisseet elämääni.

Hyvä ystäväni, pitkäaikainen työtoverini on saattohoidossa. Eilen hän lähetti minulle yksinkertaisen viestin: ” En jaksa enää. Kiitos sinulle”. Ei muuta. Samana päivänä sain helsinkiläiseltä hautaustoimistolta kirjeen , jossa kerrottiin, että rakas ystäväni ,nuoruusvuosilta asti läheinen ,oli kuollut. Hän, yksineläjä, oli jättänyt ohjeet ilmoittaa minulle kuolemastaan. Vielä syyskuussa sain häneltä lyhyen tekstiviestin: ” En jaksa enää pitää yhteyttä. On aika päästää irti. Tomografian tulokset vakavia.”Puheluihini ja viesteihini hän ei enää vastannut. 3.12. hän oli kuollut, hautajaiset oli pidetty omaisten läsnäollessa viime lauantaina.

Surun keskelle tulevat muistot. Istuimme puutalon toisessa kerroksessa, jossa ensimmäinen oma kotini oli. Kirjoitimme runoja. Kumpikin sai valmiiksi hienon runokokoelman ja lähetimme ne kustantajalle. Kummankaan teosta ei julkaistu. Minun teokseni nimi oli: ”Suudelma huultesi ohi.” Nuoruuden hulluttelua, ihanaa uskoa omiin kykyihin. Peräksiantamatonta yrittämistä ja uskoa siihen, että vielä me valloitamme maailman. Yritelmästäni on jäljellä ainakin yksi runo, jonka jaan kanssanne (niin kömpelö kuin se onkin)

Ota kädestäni kiinni.
Lämmitä sitä.
Päästä irti vasta sitten
kun uskallan katsoa silmiisi,
koskettaa poskeasi ja sanoa:
Tunnen sinut.
Vasta sitten, kun uskallan
antaa suudelman huultesi ohi.

Viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut neljä ystävääni, joista kaikki olin tuntenut yli 50 vuotta. Nuoruuden ystäviä, opiskelukavereita, ihmisiä joiden kanssa olin jakanut elämäni pient ja suuret asiat. Havahdun siihen, että yhä vähemmän on enää elossa niitä, joiden kanssa iltaa istuessa saattaa huudahtaa aina välillä: - Hei, muistatko silloin, kun...

Joka päivä teemme uusia muistoja. Annamme muistoja niille, jotka jäävät elämään vuosiksi meidän jäkeemme. Joskus tulevina vuosina he sanovat: - Muistatko silloin, kun äiti, mummu, ystävä....

On yritettävä pitää huolta siitä, että nuo muistot lämmittävät, kannattelevat, vahvistavat itsetuntoa, antavat elämälle suuntaa eivät satuta eivätkä tunnu ikäviltä muistoilta.

Kummallista miten terapeuttista oli tästä kaikesta kirjoittaa. Kiitos, että jaoitte tämän hetken kanssani, te minulle tuntemattomat ja samalla kuitenkin läheiset kaverit. Huomenna on uusi päivä ja vielä tänäänkin on mahdollisuus iloita kaikesta siitä mitä minulla on, ei vain surra sitä minkä olen menettänyt. Ja suruunkin liittyy syvä kiitollisuus kuten Mennan Nalle Puh lainauksessa todettiin. Se oli erinomainen. Kiitos Menna siitä.

Lämmin osanotto sinulle, Jumbojet!

Kirjoitit niin kauniisti ystävästäsi, että sitä lukiessa kyynelet tulivat silmiin. Ja kumma kun runokokoelmaa ei julkaistu; tuo runo ainakin on hyvin kaunis ja syvällinen.

Mutta kauniisti kirjoitit myös siitä, mikä on meidänikäisten (ja käsittääkseni ihan kenen tahansa) tehtävä tässä ajassa: luoda hyviä, positiivisia muistoja niille, jotka jälkeemme jäävät.

Jaksamista, virtuaaliystävä! Jonakin päivänä aurinko tulee esiin. Sekä maisemassa että mielenmaisemassa.