Kiitos toivotuksista

Toivotan voimia kaikille, jotka hoitavat omien vanhempiensa asioita. Tuo apu on kullan arvoista varsinkin näinä aikoina, kun vanhukset pyritään hoitamaan kotiin mahdollisimman pitkälle. Omani ovat kuolleen jo lähes 20 vuotta sitten ja olen usein miettinyt miten jaksaisin heitä hoitaa, kun tuntuu olevan tässä omassakin olemisessa tarpeeksi. Joten suuri sydän ja kunnioitus teille, jotka jaksatte.

Minäkin olen elämäni aikana laihduttanut kymmeniä kiloja, mutta aina ne ovat hiipineet takaisin. Nyt sitten tuli jättipotti, kun lopetimme tupakoinnin. Tuli ajateltua, että karkin syönti on jotenkin "sallittua", kun ei polta. Jotain korvaavaa tilalle.
Tykkään ruuanlaitosta ja uusien reseptien kokeilemisesta. Annoskoot tahtoo olla liian isoja.
Ostin nyt pienemmät lautaset ja lisään salaattia/kasviksia lautaselle. Onhan niitä ollut tähänkin asti, mutta aivan liian vähän.
Uskon, että jos karkit jää pois ja annoskoot pienenee, niin silläkin jo saa tuloksia.
Paljonhan tietysti riippuu sokerirasituskokeen tuloksista, jotka saan maanantaina. Jännittää kyllä kovasti
Onneksi sentään liikuntaa harrastan ja se on minulle mieluista. Kuinkahan paljon sitä oliskaan lihonut, jos ei liikuntaa olisi ollut.

Oikein mukavaa viikonvaihdetta kaikille ja kiitos ryhmään pääsystä

Tervetuloa Mimsella ja KilotPois.

Eilen etsittiin kuplamuovia, koska taulut on pakattava huolellisesti. Yhden rautakaupan myyjä nukkui sikeästi tuolillaan, ei herännyt rykäisyihimme. Ystäväni paukautti kätensä yhteen miehen korvan vieressä, siitä se heräsi ja hetken kesti, ennen kuin oli tolkuissaan. Me emme olleet muistaneet tarkistaa mistään, mitä kuplamuovi olisi espanjaksi, joten otettiin kädet mukaan, kumpikin huudeltiin kilpaa asiaan kuuluvia sanoja: taulu, talo, muuttaa... ja esitettiin pantomiinina taulujen kietomista muoviin. Mies tajusi ja haki jostain yläkerrasta valtavan kasan, maksoi vain yhdeksän euroa!

Muutto alkaa olla voiton puolella. Eilen lajiteltiin kirjat ja vietiin iso osa roskiin. Löysin muutaman suomalaiskirjailijan saksankielisen teoksen, kuvataideteoksia Espanjasta ja pari dekkaria. Osan vein vävyn vanhemmille, joilla on Espanjan talossaan iso kirjasto. En voi enää ihastella mitään tavaraa, koska ystäväni haluaa heti antaa sen minulle. Kuten 1600-luvulta olevan tinalautasen, minä kun kerään vanhaa tinaa. Se lähtee mukanani Suomeen.

Vävyn vanhempien vierashuoneisiin vein valkoisia räsymattoja, tämän talon emäntä (tyttäreni) kun ei antanut lupaa tuoda niitä tänne. Tytär on minimalismin kannattaja ja minä rakastan värejä, tupsuja ja kristalleja. Omassa makuuhuoneessani nukun nyt punaisen unikkolakanan alla kovin tyytyväisenä, piilotan sen päiväpeiton alle, jospa se saisi olla täällä!

Eilen jo hieman epätoivoisina kävelimme kaupungilla ja bongailimme parvekkeille ripustettuja "vuokrataan" -kylttejä. Soitimme kaikkien numeroihin, eikä yhdestäkään vastattu. Merkillistä.

Eilen illalla pysähdyin kotimatkalla vävyn vanhepien luo ja rupateltiin pari tuntia. He vievät tänään vieraansa lentokentälle ja vävyn äiti lupasi alkaa sen jälkeen toden teolla osallistumaan vuokra-asunnon etsimiseen.

Minulla liehuvat nyt pyykit alaterassilla, kun sain aamupäivän vapaaksi. Ystäväni menee pankkiin selvittelemään asioitaan, luottokortissa oli luottoraja ylitetty, ei onneksi sen vakavampaa. Hänen on avattava tili Espanjassa, johon sitten asuntokaupasta saatu shekki talletetaan. Tai ne rahat. Olemme oppineet, että pankit veloittavat 100 - 1000 euron välillä välityspalkkiota, kun siirtävät rahat Saksaan. Ja kallein on Deutsche Bank!

Tänään tulee miehiä kantamaan huonekalua pois, loput uusi omistaja haluaa pitää. Talossa alkaa olla jo tyhjänoloista. Polvieni nivelrikot vaivaavat todenteolla, edes reseptikipulääke ei oikein auta.

Hei ja tervetuloa uudet sekä voimia kaikille!

Tähän voimia teemaan sopii oikein hyvin, mieheni eilen, lehdestä löytämä juttu. Kysyin kirjoittajalta, saanko jakaa ja sain luvan.

Rauhoitu Liisi

Sumuinen ja harmaa marraskuun päivä on kääntymässä iltaan. Ulkona on pimeää vaikka kello on vasta viisi. Ruokakauppa on työpäivän jälkeen tupaten täynnä väsyneitä ihmisiä. Kaupan äänten keskeltä voimakkaammaksi nousee lapsen itku. Se kovenee hetki hetkeltä.

Nuori äiti työntää pientä itkevää lasta ostoskärryissä ja rauhoittelee; "Rauhoitu Liisi. Ei ole mitään hätää." Äiti keräilee rauhallisesti ostoksiaan kärryyn ja lapsi jatkaa itkuaan entistä raivokkaammin.

Monet pysähtyvät katsomaan. Heidän silmistään voi lukea myötätuntoa ja ymmärrystä nuoren äidin hankalaa tilannetta kohtaan. Ohikulkijat seuraavat, kuinka äiti hymyillen silittää lapsensa poskea ja sanoo: Kohta ollaan Liisi kassalla ja päästään ulos".

Äidin ja lapsen matka jatkuu kassajonoon, missä pienokainen saa aivan valtavan itkupotkuraivarin. Äiti pysyy edelleen rauhallisena ja lohduttaa; Ihan kohta ollaan Liisi kotona ja sitten saat syödä jotain hyvää, vaikka suklaata".

Äidin takana kassajonossa seisova rouva ei malta olla sanomatta: "Olen ihaillu teitä koko kauppareissun, miten ette ole menettäneet malttianne, vaan olette puhunut todella kauniisti tälle pienelle Liisi-tytölle":

Äiti katsoo rouvaa väsynein kasvoin ja hymyilee. "Hänen nimensä on Martta. Minä olen Liisi".

Valoa, iloa ja voimia kaikille pienten lasten vanhemmille näihin marraskuun harmaisiin päiviin.

Hanna Talka

Minusta tämä sopii meille kaikille, vaikka emme olisikaan enää pienten lasten vanhempia. Muistetaan puhua itsellemme kauniisti ja ajatella, että tästä selvitään, ei ole mitään hätää!

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille! Lähdemme kohta hakemaan iloksemme 100 km päästä pikku tyttöjä luoksemme. Ohjelmassa mm. huomenna teatteri, uimahallireissu ja tyttöjen toiveesta Papan kanssa piparkakkujen leipominen ja koristelu! (Papan kanssa leipominen on perinne)

Täällä palstalaisille on taas sattunut ja tapahtuut. Kivasati kirjoittelette mutta en saa aikaiseksi kommentoida tekstejänne.

Tervetuloa uudet kirjoittajat. Täällä onkin ollut valillä aika hiljaista, on hauskaa lukea erilaisten ihmisten elämänmenosta.

Kesäheinälle laitoin yv:n tämänpäiväisestä kirjoituksesta.

IL:n urakka ystävän apuna tuntuu aika rankalta. Hoida nyt itseäsikin välillä jotta saat polvesi taas menokuntoon. Onneksi luottokorttiasia selvisi ja varmaan tilinavauskin teiltä tehorouvilta onnistuu. Minusta ei olisi mokomaan projektiin kun en millään raaskisi heittää mitään käyttökelpoista roskiin vaan tuputan lapsille ja ystäville milloin mitäkin minulle tarpeetonta, tosin huonolla menestyksellä.

Muorille totean että minäkin sain vuosia sitten kipeytyneen polveni kuntoon vesijumpalla ja juoksemalla tai rehellisesti sanottuna laahustamalla vedessä joka päivä noin tunin ajan.
Nyt minulla käytössä inkivääri-msm voide jolla olen saanut apua nivel- ja lihaskipuihin.
ASA-allergian takia minä en voi käyttää tulehduskipulääkkeitä suun kautta ja lääkäri varoitteli minua Volttareenin käytöstä, koska saattaa sotkea inr-arvoa.

Japenan tilanne harmittaa, miten voi yhteen perheeseen sattua niin paljon vastoinkäymisiä yhteen putkeen. Onneksi miehesi saa nyt hyvää hoitoa, kunhan sinäkin pääsisit viimein nukkumaan kunnon yöunet.

Täällä piti olla tänään puolipilvistä, mutta vettä on tihuuttanut koko päivän ja tuntuu että kohta on mentävä ostamaan lisävaloja, että näkisi
tehdä käsitöitä. Tänään vaihdoin vetoketjua mustaan toppatakkiin. Oli melkoinen urakka, kun en nähyt kunnolla edes purkaa sitä ja ompelujälki oli ku juosten kustu. Hyi minua.

Monta täksi päiväksi suuniteltua hommaa täytyi siirtää huomiselle. Huomenna on noustava ajoissa että ehdin saada jotain aikaiseksi ennen klo 14 alkavaa teatteriesitystä.

Hyvää viikonloppua, kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, peukku.

Heippa

Pakko oli vielä laittaa lyhyt viesti.

Mimsella, tervetuloa minunkin puolestani.

KilotPois, pakko sanoa, että mehän olemme nykyään yli puolet vuodesta (ainakin tähän äidin uuteen sairauteen asti) mökillä, joka on oikeasti meidän ykköskoti. Se sijaitsee Mikkelin suunnalla ja sieltä on toooosi pitkä matka huonoselkäiselle istua auton kyydissä edes yhteen suuntaan - saati sitten edestakaisin, joten välillä on huono omatunto, kun en käy kevään ja syksyn välillä useammin vanhempieni luona. Rakkaalle siipalleni olen kiitollinen, että hän on käynyt tuona Savossa-asumisen aikana useammin vanhempieni luona kuin minä. Samalla on ollut joku "homma" kaupunkikodissa, minkä yhteydessä on aina käynyt auttamassa vanhempiani. Appivanhemmat ovat molemmat jo nukkuneet pois. Meidän yhteiselomme on jatkunut yli 40 vuotta ja vanhempani ovat "omineet" siippani omaksi lapsekseen. Tiedän, että olen onnekas, kun minulla on molemmat vanhemmat vielä elossa ja pian täytän 60 vuotta. Meillähän on "jatkuva" puhelinyhteys - vähintään aamulla ja illalla sekä kaupunkikodissa että mökkikodissa ollessamme.

Tämän päiväisestä jäi hyvä mieli, vaikka aika kului kuin siivillä. Äiti oli pirteä ja hereillä koko siellä olomme ajan. Isäni tosin hieman meinasi hermostua, kun ohjeistin häntä raa´an lihan käsittelyssä. Ei millään ottaisi neuvoja vastaan..... Äitikin oli niin pirteä, että oli tehnyt suppiskastikkeen valmiiksi Lopuissa paperihommissa tulee isän kanssa kulumaan vähintään tunti sunnuntaina, kun emme nyt päässeet asiassa eteenpäin muuten kuin että sekä äiti että isä lukivat eilen tekemäni selostuksen äidin sairauksista läpi.

Mustikkaposki, olen juuri taas ostanut tuoretta inkivääriä, jota koetan keittää teen joukkoon toivoen että parin kuukauden sisällä jotain vaikutuksia nivelkipuihin alkaisi näkyä. Onneksi (toivottavasti) huomenna on uusi päivä niille hommille, jotka jäivät tänään tekemättä.

Kesäheinä, kirjoituksessasi oleva kertomus oli aivan mahtava

JJ, kiva kun jaksat edelleen kirjoitella. Ihanaa iltaa veljesi kanssa.

IL, tsemppiä teille ja Voltarenia tai heppabalsamia polviisi.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille

Heips!

Monenlaista taas monella! Mut tervetuloa uudet kirjoittelijat. Harvoin itse kirjoittelen, mutta luen kyllä juttujanne.

Toivottavasti Kipan äiti toipuu hyvin ja pärjäävät vielä hyvin kotona.

IL on kyllä melkoinen nainen, ihailuni! Mua ei edelleenkään sais autoilemaan mihinkään sellaisille teille kuin sinä ajelet. Huh!

Vanheninkin aamusella kun 65 v tuli mittariin. Niskat on niin kipeät ja eilinen käsittely kipeytti lisää, joten tunnen todellakin vanhentuneeni

Voikaahan hyvin kaikki

Karmale, sylillinen ruusuja ja isot onnittelut!

On se kumma, ettei ihminen tässäkään iässä vielä usko itseään. Nyt tulee jo toinen luppopäivä, kun kamala flunssa iski. Pää raskas, nenä vuotaa, jäseniä särkee. Vuoroin kuuma ja kylmä. Lisäksi puoli viideltä aamulla heräsin astmakohtaukseen, oli tällä kertaa sellainen keskivaikea. Se tarkoittaa, että tiedän kohta helpottavan, kunhan vain tupsuttelen avaavaa lääkettä. Joskus on ollut niin pahojakin, että alan oikeasti epäillä tukehtuvani. Minulla ilmaantui mieheni kuoleman jälkeen astma ja lääkärini sanoo sitä rasitusastmaksi. Se yleensä iskee, kun olen tehnyt raskaita hommia.

Flunssaa sen sijaan sairastavat nyt vävyn äiti sekä ystävänikin. Arvotaan kai kohta, kuka käy kaupassa. Jääkaapissani ei ole kuin pari munaa ja tomaattia. Vuorella asumisen varjopuolia on se, että kauppaan tai ravintoloihin on mentävä aina autolla. Pablo on viettänyt kieltoliikennemerkistä huolimatta yönsä kadulla, kun en vaan jaksanut sitä autotallishowta.

Vävyn äiti soitti, minä taisin "voittaa" kaupassa käynnin. Hän ei oikein pysy edes pystyssä.

Hola, buenos dias,

ja tervetuloa uudet ystävämme Mimsella ja KilotPois! Kuten ehkä jo huomasitte, täällä ei paljoakaan varsinaisesta laihdutuksesta kirjoitella, elämän muista järjestelyistä ja iloista (mitkä tietysti osaltaan auttavat niiden kilojenkin kurissapitämistä. Ehkä ) sen sijaan kyllä.

Ja kiva kuulla, että Kipan äiti voi jo paremmin! IL:lle ja muille poteville kuten Japenan aviomiehelle toivottelen toipumista! Jakselkaa kaikki, niin itsenne kuin läheisten hoitajat!

Itsekin olen parina päivänä hetkittäin hiukan ontunut kun tuon katkenneen jalan nilkka vihoittelee. Etenkin jos istuu pitempään, kuten viikon parilla bussimatkalla olen tehnyt, on liikkeelle lähtö kivuliasta. (Pitäisikö tästä tehdä se johtopäätös ettei istuisi ollenkaan? Hevosgeeliä en ole nähnyt täälläpäin myytävän, parina iltana olen voidellut nilkan Voltarenilla. Saattaa auttaakin.)

Mutta sallinette, että vien teidät ensin hetkeksi kirkkokonserttiin ja sen jälkeen pikapyrähdykselle Sevillaan ja Cordobaan?

Viime viikonloppuna kirkkokuoro, jossa tyttäreni laulaa, tuli tänne kymmenvuotiskiertueelleen. (En ole ihan varma, kuinka paljon he tosiasiassa ovat kierrelleet. Luulen että kotikirkossa ja parilla vanhustentalolla ). Seurakuntasali oli täpötäysi lauantaina varsinaisessa konsertissa, niin myös su-illan messussa jossa kuoro lauloi ja sitä seurannut kirkkoherra saarnasi.

Kirkkoherra on siis nainen eli leikkisästi sanottuna kirkkorouva. Ja reipas rouva onkin: konsertti-iltana polvipituinen leveähelmainen musta pitsimekko jossa tietysti liperit kaulassa, ja vaaleanpunaisissa kengissä kymmensenttiset piikkikorot. Messussa pitsejä ei näkynyt papinkaavun alta, mutta korkokengät vilkkkuivat. Lisäksi hänellä on huomattavan tuuheat, arviolta noin kolmesenttiset irtoripset. Mutta loistava puhuja hän on!

Maanantaina herättiin varhain, koska bussi Los Bolichesin keskustasta lähti jo aamukahdeksalta. Sevillaan on täältä reilun kolmen tunnin bussimatka, mutta välillä saatiin kunnon aamiainen tienvarsiravintolassa, jossa oli myynnissä myös isoja ihania suklaalevyjä (ostin pari, mutta uskokaa tai älkää, en ole vielä syönyt!)

Kaupungista ehti yhdessä päivässä saada vain sellaisen pienen maistiaispalasen, että mieli alkoi tehdä lisää. Pääkohde oli Alcazarin linnoitus, jossa kyllä saleja ja sisäpihoja riitti. Oppaanamme oli tuttu suomalainen taidehistorioitsija, joka asuu nykyisin Malagassa. Hän kertoi Andalucian arabikaudesta ja sen vaikutuksesta taiteessa ja kulttuurissa.

Käytiin myös Plaza Espanalla, kaupungin kuuluisimmalla aukiolla jossa jokaista Espanjan maakuntaa (itsehallintoaluetta) edustaa keramiikkalaatoille maalattu kuva ja alueen kartta. Ilahduimme kovasti kun löysimme sieltä Alicanten ja Altean ja Kanariansaaretkin! Ja Don Quijoten ja Sancho Panchan ratsuineen!

Aikapulan takia puolet tuosta tosi kiintoisasta ulkoilmataiteesta jäi näkemättä, ja vettäkin tuli koko ajan, joko ihan satamalla tai tihkuna. Vanhan kaupungin sokkeloissa ehdittiin silti piipahtaa, mutta kun kaupungin kuuluisa katedraali oli kiinni ja lukuisista taidemuseoista nähtiin vain yksi (sekin vain ulkopuolelta) niin päätettiin ukkokullan kanssa että mennään ensi syksynä uudelleen, ajan kanssa.

Marbellassa, joka on esikaupunkinsa ja lähisatamansa Puerto Banuksen kanssa eräänlainen Euroopan ökyeläjien leikkipaikka (niistä laivankokoisista veneistä taisinkin jo kirjoittaa?) piipahdettiin viikolla ja saatiin puolessa päivässä kävelymittariin melkein 12 km. Ei ihme että nilkkani on välillä asioista toista mieltä! Mutta sielläkin vanhankaupungin kapeat kadut, parvekkeilta riippuvat ja seiniä pitkin kiipeävät köynnöskasvit ovat niin viehättäviä että ihan huomaamattaan tulee tallustaneeksi pitemmälti kuin pitikään.

Cordoba, jossa eilen kävimme (bussiretki, ja sama opas!) on myös arabikulttuurin tyysssijoja etelä-Espanjassa. Sielläkin on linnoitus, mutta vaikuttavinta nähtävää on moskeijakatedraali, jossa aivan suunnattoman kokoisen moskeijan (aikanaan sinne mahtui 30.000 ihmistä yhdellä kertaa) sisälle on rakennettu katedraali, joka ei sekään ole pieni. Ja kyllä sitä moskeija-aluetta siltikin jäi ihan reilusti turistien töllisteltäväksi. Moskeijan koko selittyy sillä, että kaupungissa keskiaikana oli yli miljoona asukasta, eli se oli silloin maailman väkirikkain kaupunki. Nyt asukkaita on noin 320.000.

Katedraalia käytetään kirkkona, mutta moskeija on nykyisin museonähtävyys, siksi sinne saa mennä päätään peittämättä ja kengät jalassa. Toimivia moskeijoita kaupungissa toki on, samoin synagooga sillä Cordoba on edelleen kansojen ja kulttuurien risteysasema, jossa eletään sulassa sovussa, toistensa vakaumusta kunnioittaen (tai ainakin sitä häiritsemättä).

Häirintään on syyllistynyt ainoastaan paikallinen piispa, joka muutama vuosi sitten risti Moskeijakatedraalina tunnetun kirkon pelkästään Katedraaliksi. Kansa suuttui, eikä ihme: katedraaleja kun on siellä sun täällä, mutta moskeijakatedraaleja ainoastaan Cordobassa. Muualla Andaluciassa moskeijat on keskiajan loppuvuosisatoina purettu ja katedraalit rakennettu niiden raunioille. Toki monessa kirkossa on moskeijan rakenteita käytetty, mutta esimerkiksi upea arabeskikoristelu hävitettiin. Samoinhan kävi Suomessa reformaation aikana: keskiaikaisten kivikirkkojen seinämaalauksiin vedettiin valkoista kalkkimaalia päälle. Myöhemmin niitä on suurella vaivalla entistetty esim. Inkoossa ja Lohjalla ja Hattulassa (muuallakin, mutta nämä olen itse nähnyt).

Loputtomiin jatkuvissa, toisiinsa tarrautuvissa kiemuroissa ja muissa geometrisissä kuvioissa riittää matkailijalla ihmeteltävää. Islamin uskossahan esittävä taide on kiellettyä; toki ns. maallinen taide voi tehdä ihan mitä vaan, mutta moskeijoista on turha hakea Allahin tai hänen profeettansa Muhammadin muotokuvia. Katolisissa kirkoissa Neitsyt Marian ja lukuisien isompien ja pienempien pyhimysten kuvia on sitten siitäkin edestä!

Mutta nyt olen vaivannut teitä aivan liian kauan. Vaakaa ei ole, joten painosta on vaikea sanoa mitään. Farkkujen vyötärönauha tuntuu hieman entistä löysemmältä, mutta se saattaa johtua kankaan venymisestä.

Hyvää viikonloppua! Ja paranemisia kaikille potilaille! Muille muuten vaan mukavia aikoja! Hasta luego!

PS. Hevosgeeliä ei edelleenkään löydy mutta jos nilkka kestää 7 km kävelyn niin ei isompaa vikaa liene. Googlasin omiani vastaavia oireita ja sain vastaukseksi kaikenlaista sairautta aivohalvauksesta alkoholismiin. Kun en kumpaakaan sairasta niin jatkan patikointia! Virtuaalicamino-ryhmässä asettamani tavoite 1000 km/vuosi on ylitetty.

Kiitos IL ja pikaista paranemista sulle

Lämmin kiitos kaikille tervetulotoivotuksista

Tännehän onkin tullut ihan valtavasti uusia viestejä, kiva kiva! Mukava on niitä lukea, ja yrittää sitä kautta tutustua teihin. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos sattuu menemään ihmiset vielä sekaisin. Monta uutta nimeä, ja sama vanha pää.

Kipan vanhemmilla tosi rankkaa nyt iän ja sairauksien kanssa selvitessä, mutta toisaalta ihanaa, että pystyvät kuitenkin edes jotenkin vielä kotona asumaan. Kyllä se vaan monelle on se paras ja rakkain paikka, vaikka vähän vaivalloisempaa olisikin kuin hoitokodissa.Hyviä elonpäiviä sinne!

Toivottavasti Jumbojet jatkat kirjoittelemista tänne! Oli varmasti liikuttava tuo viimeinen esitys, valtavan pitkä ura hänellä!

Ihana tuo Kesäheinän laittama kirjoitus. Hihitytti ääneen täällä. Lasten kanssa en vastaavaan ole ikinä joutunut, mutta koiranpentuja kouluttaessa on hyvinkin nuo tunnelmat tulleet tutuiksi. Kun se karvapalloriiviö vaan riehuu ja riekkuu, eikä periksi saisi antaa.

Asutteko Tiinuliinu ja Iloinen leski Espanjassa? Aina tuo ajatus tulee itsellekin mieleen, kun täällä pimeydessä vaeltaa. Kevään ja kesän tosin haluaisin ehdottomasti olla kotona. Suomen kevättä rakastan erityisesti!

Synttärionnittelut Karmale!

Kävelin aamulla koiran kanssa läheiselle järvelle katsomaan miten lintujen syysmuutto siellä etenee. Vielä pari viikkoa sitten koko järvi oli lähes kirjaimellisesti täynnä hanhia, joutsenia, telkkiä, sorsia ja tietysti lokkeja. Hanhet treenasivat lentokuvioitaan innokkaasti pienissä, 5-7 hanhen muodostelmisssa, kaakattaen samalla ohjeita hyvin tarmokkaasti. Varmaan nuoria lintuja opastettiin, että miten kuuluu kunnon hanhen käyttäytyä! Oli siipien suhinaa, veden loisketta ja sitä loputonta, sataäänistä kaakatusta. Upeaa oli sitä seurata!

Nyt järvi oli selvästi jo hiljentynyt. Suurimmat hanhiparvet olivat lähteneet, ja tilalle näytti tulleen lisää joutsenia. Niillä oli selvästikin aamiaisaika. Suurin osa kelluttelivat pylly pystyssä, nokka veden syvyyksissä, joten ei kuulunut oikein mitään. Ihana tunnelma oli siinäkin. Hiljaista ja rauhallista, ei edes muita koiranulkoiluttajia ollut juuri silloin liikkeellä.

Huomenna poika tulee käymään, syömään kuulemma "johonkin aikaan". Hmph. Siis tuolle ajanmääreelle, poika toki on rakas ja tervetullut määreettöminäkin aikoina. Vaikea vaan on ruokaa laittaa "johonkin aikaan". No, ratkaisin tilanteen niin, että mennään ulos syömään. Ammattikokki osaa laittaa ruokaa just silloin kun on syöjiä.