SUURET kiitokset omasta ja Lyytin puolesta kaikista tsemppi- ja paranemistoivotuksista! 

Vieläkö te jaksatte kuulla koirajuttuja ja sairaskertomuksia? (Ne tulevat tässä kyllä kätevästi samassa paketissa.)

Lyytillä ei ole haimatulehdusta (mikä on hyvä juttu) vaan giardioosi. Joka taas on vähintään kiusallista ja pisti perheemme elämän eilen hetkeksi sekaisin.

Kas, keskiviikkona tavattu eläinlääkäri oli kehottanut keräämään parin päivän koirankakoista näytteet, joista voitaisiin varmistaa diagnoosi. Kun ulosteet oli lusikoitu purkkeihin ja nimikoitu asiaankuuluvalla tavalla, kaahattiin Viikkiin ja jätettiin pussi potilastoimiston pöydälle. 

Olin vartin verran myöhässä määräajasta, mutta Leena jonka kanssa olin puhelimessa asiasta keskustellut, sanoi Maijan kyllä hoitavan asian vaikka lääkäri oli unohtanut tehdä laboratoriolähetteen. (Eläinsairaalan henkilökunnalla on näköjään tapana puhua sekä itsestään että potilaista pelkällä etunimellä, mikä saattaa hämätä perinteiseen terveyskeskuskäytäntöön tottunutta.)

Ehdittiin just ajaa kotiin ja pistää kahvinkeitin porisemaan, kun puhelimeni soi. Siellä oli eläinlääkäri, joka esittäytyi (etunimellä tietty) ja sanoi samaan hengenvetoon: ”Lyytillä on giardioosi. Teidän pitää nyt siivota kotona.”

Ehdin ajatella, että ainahan meillä on näin purjehduskauden päättyessä hieman sekaista, huppareita tai t-paitoja lojuu olohuoneen sohvalla, sanomalehti on pudonnut lattialle, kirjoja keittiön pöydällä, parvekekukat huonokuntoisia ja pölyistäkin voi olla kun kotona on käyty vain kääntymässä, mutta mistä ihmeestä se eläinlääkäri sen tietää? Aloin änkyttää että juu, kyllä meillä yleensä perjantaisin imuroidaan ja näin… Jolloin soittaja korjasi ettei hän suinkaan viikkosiivousta tarkoita vaan jotain hieman suurempaa eli koirakodin desinfiointia.

Nauroimme molemmat hyvän aikaa. Sitten viranhaltija vakavoitui ja selitti, että giardia (eikö kuulostakin ihan italialaiselta jalkapallojoukkueelta tai Toscanassa tehdyltä oluelta?) on mikroskooppisen pieni eläin, joka saattaa normaalisti elää koiran suolistossa molempien osapuolten ollessa ihan onnellisia, mutta nuorella koiralla se voi aiheuttaa ripulin ja tulehdustilan. On tarttuva, joten koira on pidettävä erossa lajitovereista. Voi tarttua myös ihmisiin, joten kaikki mihin koiran takapuoli on oireiden alkamisen eli tiistain jälkeen mahdollisesti koskenut, on desinfioitava.

Sain saman kirjallisena. Kävin ostamassa pari pullollista desinfiointinestettä. Luuttusin lattiat, pyyhin sohvan ja nojatuolit (onneksi ovat nahkaa), pesin olohuoneen tyynynpäälliset, makuuhuoneen päiväpeiton sekä lakanat, koska koira tykkää hypätä sänkyymme viimeistään aamulla kun on aika lähteä lenkille. Saunan, sienipiirakanpalasen ja punaviinilasillisen jälkeen nukahdin nojatuoliin. Koira virnisteli vieressä.

Arvatkaapa ovatko ne torstaipäivänä aloitetut rästihommat tehty? No ei vielä puoletkaan.

Hyvää viikonloppua! Kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua!

PS. Tänään olisi ollut ohjelmassa venekerhon joulujuhla (järjestetään jo nyt jotta voidaan bailata retkisaaressa). Kerhoon kuuluvien koirien vuoksi ei mennä. Sen sijaan tyhjennetään venettä, pudotetaan purjeet ja kaadetaan masto. Telakointi on tilattu ensi lauantaiksi.

Tervehdys ja kiitos kirjoitukistanne. 

En tässä nyt niin kovasti kommentoi, mutta muutamaa asiaa on ihan pakko kommentoida. 

Tiinuliinu , selvisikö mistä Lyyti on taudin voinut saada? Ulkoako haistellessa muiden jätöksiä? Rankalta kuulostaa desifiontihomma. Pääasia, että koira tervehtyy. Onneksi sattui nyt hyvissä ajoin ennen teidän Espanjan reissuanne.

Japenalle voimia. Rankkaa varmaan muutenkin ja sitten vielä huoli miehen voinnista. Toivottavasti on lkeuhkokuume jo voiton puolella. Kovasti tuntuu kaikenlaista flunssaa olevan liikkeellä ja menneellä viikolla kuulin, että koronakin taas nostaa päätään. 

Olen kyllä käynyt hammassärkyjen myötä taas läpi semmoisen myllyn, että toivo meinannut välillä loppua. Ja Mustikkaposki , vaikka olen kova nauramaan, niin hymy on kyllä ajoittain hyytynyt. Polvikin kipuilee kovasti (saa nähdä, onnistuuko julkisella puolella tammikuussa se tekonivelleikkaus). Huomenna haemme siihen uuden polvituen, jonka tilasin netin kautta.

Syyssatoa on täälläkin kerätty ja siivottu. Siikaa olemme saaneet kohtuudella verkoilla ja eilen tuli pari ahventa, jotka painoivat kilon verran yhteensä. Ahvenfileet ovat varmaan huomiselle aterialle vuorossa. Kaksi iltaa olemme herkutelleet siikafileillä. Perjantaina juhlimme hääpäivää ja eilen kihlajaispäivää. Myöhemmin tässä kuussa tulee 45 vuotta siitä, kun tapasimme. 

Rakas siippani on käynyt ahkerasti mustikassa. Kaksi pakastinta alkaa olla täpötäynnä. Siis on siellä paljon muutakin kuin mustikoita. Osan mustikoista laitoin toissapäivänä jo terassilla olevan jääkaapin pakastelokeroon, kun ei oikein muualle mahtunut. Eilen pakastin tyrnimarjoja, jotka siippani poimi. Vielä on pensaassa poimittavaa. Puolukkaa ei ole tullut paljoa - ainakaan vielä. Voi olla, että emme ole löytäneet sopivia paikkoja. Mutta sellaiset, joissa hyvinä vuosina on ollut runsaasti marjaa, ei tänä vuonna ole ollut paljoakaan. Mustikkaa sen sijaan on ihan älyttömästi. Kanttarelleja on myös niin paljon, että en muista,  milloin olisi ollut yhtä paljon. Kädet, jotka eivät muutenkaan kestä "normaalia" tekemistä, ovat edelleen kipeinä, kun keskiviikkona ja torstaina putsasin yhteensä varmaan 6 - 7 tuntia keltaista herkkua.Tänään nautitaan kanttarellikastiketta. Yksi satsi on vielä kuivurissa terassilla. Onneksi ne voi kuivata ja säilyvät näin tosi pitkään. Pakkasessa ei olisi tilaa. Muita sieniä en ole vielä kerännyt. Varalta on kyllä sekasieniä tönkkösuolassa aiemmilta vuosilta. Tyttärelle ja vävylle siippani keräsi ämpärillisen mustikoita, kun viimeksi kävivät täällä. Kaupungin pakkaseenkin vein viimeksi tuoreita mustikoita. Seuraavan kerran vien jäisiä täältä, että saamme täällä sitten pakkasiin tilaa. Kaupungissakin pitänee nyt laittaa moneen vuoteen kakkospakastin päälle. 

Joulukuun tapaaminen, jos on 12. päivä, taitaa jäädä minulta väliin. Jos "vanhat" merkit pitävät, niin todennäköisesti tulemme taas kaupungissa käymään hiukan ennen joulua (mutta kuitenkin lähempänä aattoa kuin tuo 12. päivä) ja kahteen kertaan niin tiheään en pysty autossa istumaan. Todennäköisesti tytär ja vävy ovat aaton vävyn vanhempien luona ja tulevat sitten sieltä tänne - tai sitten toisin päin. Hehän asuvat myös Savossa. Mutta toisaalta, ei sitä vielä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

JJ kiitokset minunkin puolestani taas kerran niin kauniista kirjoituksestasi.

Toissapäivänä täällä oli veden lämpötila järvessä vielä 18 - 19 astetta. Lämmintä on piisannut muutenkin. Illat hämärtyvät ja ulkona - varsinkin metsässä - on jo syksyn tuoksua. Minä pidän syksystä. Ehkä osittain senkin vuoksi, että tulee mieleen monet sieniretket äitini kanssa. Ja onhan elämässäni tapahtunut useita tärkeitä asioita syksyllä. Ensimmäinen lapsemme syntyi 1.10. 

Me emme vielä lämmitä lainkaan (paitsi kylppärin lattialämmitys). Talo pitää lämmön niin hyvin ja varsinkin auringon paistaessa tulee liian kuumaakin. Osan ruuista - mm. perunat ja kerroskattilassa haudutettavan puuron - laitan terassin hyötysiiven hellalla, että sisälle ei tulisi liian kuumaa. Pääosin olen "polttanut" patterilla olevia kynttilöitä iltojen pimetessä, mutta nyt muutamana juhlailtana oli ihan aitoja kynttilöitä. Huomasin, että kun niitä oli reilusti, niin kyllä nekin selvästi lämpöä tuottivat. 

Yritän tässä pikkuhiljaa mielessäni sopeutua siihen, että ensi talvena vietämme varmaan vähintään kuukauden kaupunkikodissa tekonivelleikkaukseni vuoksi. Tuntuu hassulta, kun emme ole moneen vuoteen talvisin muuta kuin piipahtaeet kaupungissa. 

Mielenkiinnolla seuraan Japena sinun edistymistä ja paranemista leikkauksestasi. Itseäni huolettaa, että miten pystyn sauvojen kanssa liikkumaan, kun on olkapäät ja kädet kipeät. Toisaalta tänään aamulla, kun puhuin isäni kanssa, niin hän sanoi, että ei käyttänyt sisällä lainkaan keppejä polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Pitänee varmistaa pojaltamme, joka oli siellä hoitamassa sekä äitiäni että isääni. Olisikohan isän leikkaus ollut kesällä -20 Tampereella. Korona kuitenkin jylläsi silloin ja isä sai sitten lopulta nopeasti peruutusajan eikä äiti ollut vielä joutunut kuroutuneen napatyrän vuoksi päivystysleikkaukseen. Isä sanoi, että lääkäritkin ihmettelivät, miten hän ilman keppejä pystyi kävelemään. Isä täyttää pian 89 vuotta ja on aktiivinen ja toimelias edelleen.

Luin jutun fruktoosista ja olen mielestäni lukenut aiemminkin vastaavista tutkimuksista. Minulle on kyllä jäänyt päälimmäisenä mieleen, että kaikissa olisi korostettu sitä, että kyllä itse hedelmiä ja marjoja voi surutta syödä. Sen sijaan, esim. tuoremehuissa sitä saa helposti turhan paljon. 

Toivotan mukavaa sunnuntain jatkoa ja tulevaa uuden viikon alkua. 

🥰

Tiinuliinu, hyvä että Lyytin tilanne on selkiytynyt ja tytteli paranemassa.
Kipalle toivon kivuttomia hetkiä.

Lauantaina vietimme Juniorin rippijuhlaa ja vieläkin siitä on hyvä mieli. Kirkkoon saivat mennä kaikki halukkaat (joskus ollut rajoituksia), joten kahdessa penkkirivissä istuimme sitten vanhemmat, isovanhemmat, veli, kummit ja paapan pappisveli. Juniori luki tervehdyssanat, pappi kertoili riparin sattumuksista ja nauratti kuulijoita. Vaan ne nuoret, voi miten kauniisti he rukoilivat, asettuivat ehtoolliselle. Elämä edessä! Meidän Juniorille oli tärkeintä saada kuva kauniista Emmistä kanssaan, mutta sanaakaan enempää meille ei kerrottu.

Mun bonunlapsenlapsi oli jo perjantaina auttamassa juhlan rakentamisessa ja hän hoiti mallikkaasti koko kahvittelun. Meitä oli lähes neljäkymmentä ja iloinen puheenporina loi tunnelmaa. Juniorin isä piti puheen pojalleen ja itketti meidät kyyneliin, vaan poikapa vastasi puheeseen hienosti.

Kun vieraat olivat lähteneet, istuimme omalla porukalla. Heviteini oli suoriutunut apuisännän roolistaan mainiosti ja piti puvun solmioineen koko päivän yllään, vaikka inhoaa sellaista. Mutta ehkä päivä jollain tavalla kuitenkin otti koville, koska hän tuli ihan lähelleni sohvalle istumaan ja alkoi muistella omia rippijuhliaan. Kertoilin minäkin hänelle muistojani siitä juhlasta. Ja sitten iso poika painoi päänsä olkapäälleni ja lepäsi siinä tyytyväisenä. Silittelin hänen selkäänsä ja sydän tyytyväisenä mietin, miten ihanaa, kun lähes 18-vuotias vielä tarvitsee mammaansa.

Huomenna lähdemme viikoksi Viroon Vihulan kartanoon ystäväpariskunnan kanssa. Justuksen vaimo on aikanaan hoitanut miehensäkin tavaroiden pakkaamisen ja minun on ollut vaikea tajuta sitä, kun minun mieheni hoiti ne asiat aina itse. Joten aikaisemmista kokemuksista viisastuneena ehdotin eilen, että hän alkaisi kerätä tekemäni listan mukaan tavaroitaan. Toistaiseksi ruokapöydällä on simmarit, passi ja korkinavaaja. Sanoin aamukahvilla, että se varustus ei oikein riitä neljäksi päiväksi. En aio kerätä, kun muutoinkin tunnen välillä olevani kuin kodinhoitaja.

Vaan nyt lähdetään kuntosalille ja sieltä jatkan allasjumppaan!

Moi,
tässä vain kiitokset tsemppitoivotuksista ja muutama kommentti.

Kipa kysyi, mistä Lyyti on voinut giardioosin saada. Todennäköisin on muiden koirien ulosteiden haistelu, taudinpahus kun voi olla ihan oireetonkin ja snautserilla on tapana työntää kuononsa ihan joka paikkaan. Se miten tauti tarttuu ihmiseen, on taas mutkikkaampi juttu. Periaatteessa niin että koiran takapuoli on koskenut esim. jotain tekstiiliä ja ihminen sattuu sormeilemaan sitä samaa mattoa/tyynyä/mitälie ja sitten jossakin yhteydessä sormi osuu suuhun tms. Voi myös tarttua jollakin muulla tapaa koskettaen, mutta todennäköisesti ei ilmateitse.  Taudinaiheuttajaötökät voivat elää viikonkin elimistön ulkopuolella, vaikkapa jossakin sohvatyynynkulmalla. Riski on pieni, mutta se on olemassa.(Tässä näkyy oppivan eläinlääketiedettäkin vaikka ei ole aikomustakaan.)

Menna kertoi koiran ruokavaliosta ennenvanhaan. Nykyisin kai useimmilla koirilla (ainakin mun tuntemilla) eväänä on pääasiassa nappulat, lisänä koiranmakkaraa tai ns. märkäruokaa. Oikein tarkat tyypit tekevät senkin itse riisistä ja jauhelihasta ym. Lyyti syö koirannappulaa, joihin lisätään keitettyä maustamatonta broileria tai kalaa tai laktoositonta raejuustoa.

Ja snautseri tosiaan voi loistavasti. Huomenna sitä viedään taas näytteille, ja reilun viikon päästä saamme hoitoon Lyytin isosiskon Justinan, joten melko eläimellistä on elämä meillä tässä syyskuun lopulla.

Mustikkaposkelle kiitokset matkatoivotuksista. Juu, Facea päivitetään Espanjasta. Mutta vielähän tässä on melkein neljä viikkoa lähtöön (tosin kalenteri täyttyy sellaista vauhtia että ihan hirvittää).

Japenalle jaksamista, ja miehelleen paranemista!

IL:lle mukavaa matkaa - Justus lienee jo pakannut? 🙂

Ja niin, 12.12. on mullakin kalenterissa. Kivä nähdä teitä kaikkia. Pitkästä aikaa.

Topakkaa tiistaita ja lennokasta loppuviikkoa!

Sunnuntai-iltaa kaikille. 
Perjantaina puoliltapäivin kotiuduttiin reissulta ja kumpikin sai viimeisinä päivinä flunssan. Minä menin heti nukkumaan ja nukuin ilta kahdeksaan. Sitten vielä parin tunnin päästä menin yöunille ja heräsiin aamulla kahdeksalta. Kuume oli laskenut ja olo parempi, mutta heikotti kun pyykkikonetta vaan latasin. Ollaan nyt sitten otettu iisisti ja kyllä se tästä kirkastuu olotila.
Lukaisin viestejänne ja minuakin kiinnostaa tuo tapaaminen joulukuussa. Meillä on esijoulu siinä 6.-10.12 eli koko sakki tulee tänne, joten jos vaan sen rulijanssin jälkeen jaksan lähteä, yrittäisin tulla 😃 Minullahan ei sen jälkeen ole mitään joulustressiä kun joulu on tavallaan minulla takana niin joutaisin kyllä😄

Huomiseksi on luvattu aurinkoista, joten toivottavasti saadaan ruoho leikattua ja toivottavasti sitä ei sen jälkeen tarttis leikata ennen kesää. Luumut olivat yllättäen kypsyneet reissun aikana ja olivatkin makeita. Ne täytyy poimia ja popsia parempiin suihin. 
Kansalaisopiston piirit ovat alkaneet ja tiistaina olisi pilates, jos vaan tunnen itseni tarpeeksi kuntoutuneeksi. Keskiviikkona alkaa ompelukoulu, johon sain peruutuspaikan. Olenhan ommellut kaikenlaista pientä, mutta haluaisin oppia vielä vaateompelua ja kaavoitusta. Tähän astiset ompelut on menneet vähän tuurilla. Otan vaan kaavan, leikkaan ja ompelen. Sitten katson, tuliko sopiva😄 Olisi kiva saada itselleen sopivat kaavat, ettei tarvitse arpoa. 
Aamu-uinti keskiviikkonakin olisi ohjelmassa, joten taas tulee äksöniä arkipäiviin.

Viikonloppuna on päästävä Ouluun pikkuisia katsomaan. On hirveä ikävä. Meillä oli koko porukan videokonfrenssi lauantai-iltana kun oli Murusen nimipäivä. Hän oli iloisesti yllättynyt puhelusta. Ja pienemmällekin avattiin oma ruutu ja hän oli ihmeissään kun oli niin paljon päitä ruudulla hänelle juttelemassa. Olipas ihanaa.

Tiistaina mennään vähän autokaupoille. Ollaan jo tavallaan sovittu kaupat, mutta paperit tekemättä. Ihan tavallinen auto, ei mikään maasturi eikä muukaan erikoisuus. Ajattelimme, että se ehkä on meidän viimeinen auto, joten vaihdetaan ihan uusi. Vanha on jo 12 vuotta vanha muistaakseni. Vähän jännittää kun tulee automaattivaihteinen manuaalisen tilalle. Onneksi Islannissa minäkin pääsin harjoittelemaan kun vuokra-automme oli automaatti.😄 
Mutta nyt alkaa taas väsyttää, ei jaksa katsoa edes TTK:ta. Ei se nyt kauheesti ole koskaan kiinnostanutkaan. 
Joten hyvää yötä. 

Hei Ihanaiset,
12.12. sopii myös minulle.

Pitää vähän elvistellä, kun pitkästä, pitkästä aikaa olin viime perjantaina reipas 🚵‍♀️🤸🏻.
Lähdin jo 8:30 fillaroimaan jumppaan jossa hurahti kaksi tuntia, viimeinen oli sairaan rankka olin ihan 🥵😵‍💫. Äkkiä kotiin ja suihkuun sitten taas fillarin selkään ja naapurikaupunkiin kauppaan. Takaisin tullessa oli reppu ja satulalaukut täynnä tavaraa. Reidet huusivat ylämäissä hoosiannaa, kilometrejä tuli kaikkiaan 20. Kotona kamat kaappiin, pientä välipalaa ja nurmikon kimppuun. Ruoho oli vähän märkää ja aika pitkääkin joten sain työntää ruohonleikkuria tosissaan. Vähän otti päähän, kun akku loppui ennen kuin olin saanut kaiken leikattua. Vara-akku maksaa yli 200€ 🫤, poika puhuu akkukäyttöinen lumilingon ostamisesta, kun siinä tulisi akku mukana …. En halua lumilinkoa, kun pihaa josta lunta pitää luoda on alle 100m2. Tippuneita omenoitakin piti kerätä, siinä sai kyykkiä ja kurotella. Illalla olin aika puhki ja luulin, että uni tulee silmän räpäyksessä …. katin kontit, on taas huonojen öiden kausi.

Tänään oli jumpassa kaksi rankempaa tuntia, kiertoharjoittelu ja steppi sitten kaksi rauhallista tuntia eli kehonhuolto ja mummobaletti, piruetti jää yhä puolikkaaksi eikä jalkakakaan kovin ylös nouse. Muuta en ole sitten tänään tehnytkään.

Hyvä kuulla Suupaltista, kuin myös teistä kaikista muistakin.

Viikko sitten olimme Virossa neljä päivää. En ole osannut kuvitellakaan, että siellä on niin paljon kaikenlaista nähtävää ja paljon jäi vielä näkemättä. Ystävämme ovat asuneet Tallinnassa kolme vuotta ja kierrelleet Viron ristiin rastiin, he olivat mainioita oppaita ja kuulimme kiehtovia tarinoita. Esimerkiksi Sillamäen kaupunki, jonka Stalin aikoinaan rakennutti ja johon värvättiin Leningradista väkisin asunnottomia sekä rikollisia töihin uraanirikastamoon. Kaupunki oli suljettu muilta kuin asukkailta ja avautui vasta v. 1991. Talot ovat olleet upeita, mutta nykyään ränsistyneitä, väestöstä 87% edelleen venäläisten siirtolaisten jälkeläisiä.

Ainoa auki oleva baarintapainen vei meidät tunnelmassaan kuin Aki Kaurismäen elokuvaan, tumma sisustus 70-luvulta, tarjoilija puhui vain venäjää ja menu aika uskomaton, söimme öljyssä paistettuja tumman leivän palasia majoneesin kera, muut ruoat olivat vielä omituisempia.

Toisena päivänä kierrettiin upeita kartanoita ja kuviteltiin aikaa, jolloin moisiot olivat täynnä eurooppalaisia ystäviä ja hansakaupunki Tallinna oli virkeä elämän keskus.

Asuimme Vihulan kartanossa, entisessä pesulassa. Huoneet olivat mukavat ja tilavat ja ympärillä ihana puisto, vesimylly, viinamuseo ja upea uima-allashuone, jossa pidin seurueelle vesijumppaa ja sitten rentouduimme porealtaassa.

Alkuviikosta sitten taas arkeen ja kuntosalille. Justus huomasi, että hänen jalkansa ei vihoittele niin paljon kuin ennen. Minä olen huomannut, että pitkiksiä joutuu koko ajan nostelemaan. Kiloja ei ole tippunut, mutta lantio ilmeisesti kaventunut, maha sen sijaan ei. Kai on ostettava numeroa pienemmät housut. Vaan millä saisi mahan ja jenkkakahvat pienenemään, ei kai millään?

Nyt olemme Justuksen saaressa ja pidellään sadetta. Kun tultiin, näin ensimmäiseksi keltaisenaan loistavan alueen saunan edessä ja ryntäsin poimimaan kantarelleja, ennen kuin ehdin edes avata mökin oven tai vaihtamaan kaupunkivaatteita pois. Eilen kuljeskelin metsässä ja löysin muutaman litran lisää. Eilen sää oli mitä upein, olimme koko päivän ulkona tekemässä kaikenlaisia syystöitä. Senpä takia kai kävi niin, että kun menin edeltä makuuhuoneeseen lukeakseni, olin nukahtanut silmälasit päässä ja puhelin masun päälle pudonneena, kun Justus tuli nukkumaan!

Olen keräillyt sammalia sekä puolukanvarpuja sieltä täältä, ne säilyvät parvekkeella muovipussissa, kunnes käytän niitä talvi-istutuksiin.

Tyttären perhe on minun mökilläni. Veivät Justuksen peräkärrillä Juniorin skootterin ja omat, uudet sähköpyöränsä, mökkitiellä voi mopokortitonkin vähän kokeilla ajokkiaan. Tytär lähetti kuvia, kun Zappa oli järjestänyt huushollia mieleisekseen, raahannut yläkerran portaiden alta sängystään patjan olohuoneeseen, tuonut lelukorinsa sohvalle (!!!) ja levitellyt lelunsa ympäri mökkiä. Tytär oli laskeskellut, että koira on ollut heillä nyt 13 kuukautta, ainakin kolmesti päivässä se komennetaan sohvalta tai sängystä pois. Eli noin 1200 kertaa ja edelleen se toiveikkaasti niihin pomppii. Kovapäinen tapaus tarvitsee kasvattajan mukaan ehkä 10000 kertaa toistoa, ennen alkaa tajuta, että ai toi juttu on kertakaikkiaan kielletty.

Ensi viikolla taas kaikkea hauskaa tiedossa. Tulevana viikonloppuna meillä on isot talkoot saaressa, laituri on purettava ym. meille vanhuksille liian raskasta hommaa. Vaan alkuviikolla niin paljon menoja, etten taida ehtiä etukäteen leipoa mitään.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Moikkelis Tampereelta!

Ihan ensiksi vahvistan, että olen laittanut kalenteriin tapaamisen 12.12.!

Tiinuliinu, vielä tuosta koiranruoasta, niin meilläkin Menna kyllä söi nappuloita ja sen suurta herkkua oli Mustin murkina-niminen koiran"makkara". Muuten se sitten söi suunnilleen samaa ruokaa kuin mekin poislukien tietenkin pihvit ja sen sellaiset. Kaikenlaiset pöperöt, kuten me kutsuimme kattilassa tehtyjä kala-riisi-vihannes tai kaali-jauheliha-vihannes yms. ruokia, se söi suurella halulla. Sille otettiin kuppiin annos jäähtymään ennen kuin ruokaan lisättiin suola ja mausteet. Se piti myös kaurapuurosta, muttei sellaisenaan, vaan ripauksella sokeria ja tilkalla maitoa. Tiedä sitten, mahtoiko maitokaan olla sille sopivaa, kun kuulemma kissoillekaan ei enää anneta maitoa saati sitten kermaa! Tosin maitoa ei sille kylläkään muuten annettu.

Kävimme sitten Tampereen Työväenteatterissa katsomassa hirveästi hehkutetun Juha Hurmeen kirjoittaman Väinämöisen eikä se kyllä meihin juurikaan kolahtanut. Kälyni Järvenpäästä oli mukana ja hän yritti hieman puolustella sitä, kun hän tuntee Juha Hurmeen henkilökohtaisesti ja tykkää tämän jutuista, mutta lopulta hänkin tunnusti varsinkin ennen väliaikaa katsoneensa muutaman kerran kelloa, jotta kuinka kauan esitys vielä kestää! Katsojat ovat kertoneet. että esitys on hulvattoman hauska ja kaikki ovat kuulemma nauraneet ihan väärällään. Minä hymähdin kerran! Esityksellisesti se kyllä sujui hyvin, vaikka kokonaisuus olikin jotenkin ylihöösäämistä, mutta hyvät näyttelijät luonnollisesti pelastavat aika paljon. Ideahan oli hyvä, sillä tarkoitus kaiketi oli modernisoida Kalevalaa ja pyyhkiä siitä pölyt, mutta mikäli Kalevala on alunperin ihan tuntematon, niin esityksestä ei välttämättä saanut siitä mitään käsitystä. No, saatiinpahan käynnistetyksi kulttuurisyksy ja toivon mukaan muut esitykset antavat sitten enemmän.

Olemme nyt käyneet kuntosalilla neljä kertaa ja se alkaa tuntua jo ihan kivalta. Porukka on aika saman henkistä ja juttu lentää mukavasti. Ohjaaja on myös mukava. Mitään tuloksia ei vielä osaa sanoa, mutta mikään paikka ei ole tullut myöskään kipeäksi eikä olo muutenkaan tunnu huonontuneen!

Kävimme viimeksi jo toisen kerran syömässä lähellä olevassa La Famiglia-ravintolassa ja tulemme varmaan käymään siellä useamminkin ellei peräti joka kerta. Ennen treeniä ei oikein voi syödä kunnolla ja se olisi meille muutenkin liian aikaista, kun treeni alkaa klo 14. Toisaalta, sitten kun pääsemme kotiin, pitäisi alkaa tehdä jotain ruokaa ellei satu olemaan mitään edellispäivän jämiä, joten siinäkin mielessä ravintola helpottaa. Ja kyllähän siinä vaiheessa jo alkaa olla nälkäkin. Tähän mennessä on kokeiltu kalaa ja pastaa, joten seuraavalla kerralla lienee pizzan vuoro 😋

Pengoin tänään yöpöydän laatikoita ja löysin sieltä useammatkin vanhat silmälasit. Yllättävää kyllä, näin lähes kaikilla suht hyvin ja pystyin jopa lukemaankin, joten aika pieni muutos tekomykiöllä on saatu aikaiseksi, vaikkei lopputulos ollutkaan sellainen, mitä olin toivonut. Taidan jättää viimeisimmät varalaseiksi, mutta muut kyllä vien Silmäasemalle kierrätyslaatikkoon. Mitä niitä turhaan säilyttää laatikossa tilaa viemässä. Ihan kivan näköisiä pokia olen kyllä vuosien mittaan käyttänyt 😎

Olenkohan tulossa omituiseksi, kun olen alkanut kaivata kerrostaloon ja pienempään asuntoon! Löysin Huoneistokeskuksen mainoksesta facebookista juuri meille sopivan 78 neliön kolmion, jossa on iso lasitettu parveke. Se näyttää kuvien perusteella olevan hyvässä kunnossa, tontti on taloyhtiön oma ja siellä on pesutupa, talosauna ja asuntokohtaiset kellarivarastot. Kaikki tärkeimmät korjaukset on tehty ja velaton hintakin on vain 208 000 euroa ja yhtiövastikekin on parisataa euroa pienempi kuin meillä on nyt, jossa tosin on vielä vähän lainaosuutta maalämmöstä. Käyttämämme Prisma on kävelymatkan päässä ja bussipysäkillekin vain parisataa metriä ja siinä pysähtyvällä bussilla pääsee ihan keskustaan. Ainoa huono puoli siinä on se, että vessoja on vain yksi, kun olemme täällä tottuneet siihen, että meillä on omat vessat! Asunnossa ei ole ollut avointa näyttöä, joten pitäisi pyytää yksityinen esittely, mutta eihän se mikään ongelma ole. Tosin meirämmiäs ei ole lainkaan kiinnostunut, joten tässähän sitten itsekseni haaveilen 😏

Huvitti viikonloppuna, kun taas keskustelimme kälyni kanssa netin käytöstä ja digipalveluista. Hänhän vastustaa henkeen ja vereen digitaalisia palveluita, mutta nehän ovat kuitenkin vääjäämättä lisääntymässä, joten olen usein kehottanut häntä ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja alkavan opetella netin käyttöä. Yksi syy vastustukseen on kuulemma se, kun tietokone voi mennä epäkuntoon ja kun hän toimii nykyään parinkin seuran tiedottajana, niin jos sähköposti häviää, hän on ihan pulassa. Yritin selittää, ettei sähköposti ole konekohtainen, vaan hän voi käyttää sitä ihan millä nettiin yhdistetyllä koneella tahansa, vaikka kirjastossa, mutta hän ei vaikuttanut vakuuttuneelta. Olen kertonut hänelle, mitä kaikkea minä teen digitaalisti eli varaan teatteri- ja matkalippuja, tilaan ruokaa kotiin, ostan Nysse-kortille lisää arvoa, teen valokuvakirjoja, lainaan kirjastosta e-kirjoja, teen sähkösopimuksia etc. etc. Hän kuuntelee kyllä sujuvasti, vaikkakin sangen epäileväisen näköisenä, mutta en siltikään pysty kääntämään hänen päätään. Kyseessä ei kuulemma ole pelko, vaan periaate, sillä hän ei halua olla riippuvainen kasvottomasta netistä ja mikäli kaikki alkavat hoitaa asioita netissä, niin silloinhan ihmisiltä loppuu työt ja kyllähän kasvokkaista palveluakin tarvitaan. No, ei hän tietty täysin väärässäkään ole, mutta siltikin moinen totaalinen vastahanka on erikoista. Esim. kuntosalilla, jossa on jopa yli 80-vuotiaitakin, kaikki tuntuvat käyttävän tietokoneita suvereenisti ja vaikuttavat jopa innostuneilta. Ja onhan se parempi opetella uusia asioita silloin, kun vielä pystyy niitä omaksumaan, sillä nämä digi"palvelut" kuitenkin kaiken aikaa lisääntyvät. No, meitä on moneksi!

IL, Zappa tuntuu olevan sangen omapäinen yksilö. Toki sekin varmaan ennen pitkää sisäistää saamansa opit, mutta ymmärrän sen kuitenkin aiheuttavan jonkin asteista turhautumista. Toisaalta, näin etänä on todella viihdyttävää lueskella tarinoitasi Zappan edesottamuksista 😄

Mitä tulee Justuksen valuviin housuihin, niin kuten sanoit se johtunee lantion kaventumisesta, mikä puolestaan todennäköisesti on seurausta lihasten pienentymisestä. Meirämmiähellä on sama juttu ja esim. jotkut aiemmin hyvin pepusta istuneet housut näyttävät lähes tyhjiltä. Mahakupu ei kuitenkaan ole juurikaan pienentynyt ja hänen on pakko pitää vyötärökohtaa mahan alla, mikä luonnollisesti lisää huonoa istuvuutta. Olen yrittänyt saada häntä kauppaan housuostoksille, mutten ole vielä onnistunut. Vapaa-ajan housuissa ongelma ei ole yhtä suuri, mutta sellaiset housut, joilla pitäisi mennä teatteriin yms. vaatisivat kyllä päivitystä!

Täytyypä lähteä katsastelemaan kaappeja sillä silmällä, josko saisin aikaiseksi jotain päivällistä. Toivottelen teille mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa ja jouluunhan on enää 89 yötä 🎄

Menna, krjoitin epäselvästi. Se on minun peppuni, joka on kaventunut kahden housunumeron verran!
No lempikauppani meilasi, että nyt on housupäivät, yksi pari 80,- ja kolmet kahdellasadalla. Sinne siis eilen. Ja totta se oli, myyjä kantoi koppiin pienempiä kokoja ja lopulta valitsin mustat prässihousut, siniset ohutta, hyvin laskeutuvaa kangasta ja yhdet hassut farkut, joissa on entistä leveämmät lahkeet. Normihinta kaikille olisi ollut 628, nyt siis kahdella sataa.

Treffasin Justuksen Senaatintorilla, jossa hän oli kierrellyt Kansainvälisillä Markkinoilla ja halusi esitellä minulle tekemiään löytöjä. Jotain lähti sitten mukaankin.

Kotiin, vaatteiden vaihto ja Hanasaareen pankkini tilaisuuteen. Saimme tutustua myös näyttelyyn ja mielenkiintoisten esitysten (paitsi ne kaaviokäppyrät) jälkeen nautittiin illallista ja tutustuttiin pöydässä mukavaan pariskuntaan. En ollut aikaisemmin Hanasaaressa käynytkään ja nyt tuli sekin asia korjattua, kävihän siellä äsken kruununprinsessa Victoriakin!

Kohta kuntosalille, vesijumppaan ja päivän paras tapaaminen iltapäivällä hyvän ystäväpariskunnan ja varsinkin kahden käppänäneidon kanssa!

Tassunjälki tänne, viikot ovat vierähtäneet käsittämättömän äkkiä. Etenkin tämä viimeisin, jonka aikana olen
- tavannut kolme ystäväpariskuntaa
- leiponut kaksi juustokakkua ja neljä hapanjuurileipää
- istuttanut ainakin 30 narsissinsipulia tyttären pihalle
- hoitanut kahta kääpiösnautseria
- nukkunut keskimäärin 8,5 tuntia joka yö
joten olo on mitä mainioin. Etenkin kun tulin juuri reippaalta koiralenkiltä, jonka teimme teekkarineitosen kanssa selvitellen siinä samalla kaikki kuulumiset. Tehtävää on vielä ensi viikoksikin (ihan kiusallisen paljon, joten en käännä vielä kalenterin aukeamaa esiin), ja seuraavana maanantaina sitten siirrymme seitsemäksi viikoksi Andalusian auringon alle.

FB-kaverin seinältä kopioitu runo ilahduttakoon teitäkin. Se kuvastaa tämänhetkistä tunnelmaani paremmin kuin osaisin itse kuvailla: 

Kun huomaa ohimennen
olevansa pikkuisen onnellinen
ihan vähän ilahtunut
muuten vain mielissään

Silloin pitää äkkiä
napata hetkestä kiinni
tehdä siitä oikein suuri numero
alleviivata ja korostaa keltaisella
päällystää Post-Iteilla

että sitten elämää selatessaan
löytäisi helposti ne kohdat
ja muistaisi kuinka

monella tapaa
onni oli.
(Elina Salminen: Kesken)