Kivikasa, kurjaa, ettei terveytesi ole juuri nyt paras mahdollinen. Onneksi olet päässyt tutkimuksiin, joten ennemmin tai myöhemmin jotain selvinnee. Korona ja flunssat ovat kuulemani mukaan jättäneet joihinkin tuollaisia oireita.

Kipa, ihanaa, että leikkaus on nyt onnistuneesti ohi! Sitten vain toipumista kaiakessa rauhassa! 💚

IL, näyttää, että sinunkin polvikipusi on vihdoin otettu terveydenhuollossa esiin. Toivottavasti pääset pian tutkimuksiin ja hoitoon. Ortonissa on hyvät lääkärit.

Menna, en minä toki tarkoittanut, että miehesi olisi alkoholisti tai muuten ´hilluisi humalassa´! Ymmärrän hyvin, että pienikin määrä alkoholia vaikuttaa vanhuksen liikuntakykyyn ja muuhun orientoitumiseen. Anteeksi, jos esitin asiani huonosti💛. Miten hyvä, että käytte yhdessä kuntosalilla. Kunpa minäkin saisin tuon mieheni mukaan! Toistaiseksi lumityöt pitävät huolen hänen kunnostaan.

Tiinuliinu on ryhtynyt raivaamiseen (ehkä Merellen innoittamana). Minä suoritin viimeisen raivaukseni marras-joulukuussa ja silloin lähti kolme laatikollista tavaraa ja vaatetta Punaisen ristin Konttiin. Eikä se tähän lopu, kunhan uskaltaudun maalle raivaamaan edesmenneen kälyn sinne jättämää tavaraa. Vaatteita ainakin löytyy 50 vuoden ajalta. Myös edellisten sukupolvien turhia papereita on lipastojen laatikot pullollaan, koska niihin en kälyn aikana uskaltanut koskea.

Edellisen pyryn aikaan runsaan tunnin raskaan suojalumen kolaus kulutti yli 500 kcal! Jos siis kolaisin 3 tuntia, niin teoriassa päivän syömiset olisi sillä kulutettu 😁. Tänään lumi oli kinostunut pihatiellemme lähes 30 cm:n syvyydeltä. Autolla ei voinut lähteä liikkeelle, joten kirkkokuoro jäi väliin. Tein lumitöitä 1 t 44 min. Tulos: 3,9 km, syke 102-127 (normaalisti 60-70), kardiokuorma 153, kulutus: 352 kcal (yllättävän vähän, kevyttä pakkaslunta), hiilihydraatit 56%, rasva 42% ja proteiinit 2%. En salillakaan pääse näihin lukemiin ja ymmärrän nyt hyvin, miksi lumityöt eivät sovi sydäntautisille. Koko ajanhan tuota lunta on tupruttanut lisää, mutta illalla saavat työssä kävijät tarttua kolaan ja lapioon. Onpa heille luotu umpihangesta hyvä pohja kolan työntämiseen. (Totuuden nimessä on sanottava, että naapurin mies ja omani osallistuivat myös urakkaan omalta osaltaan, minä kuitenkin pisimmän aikaa.)

Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille!

Merelle: Kiitos kokemuksiesi jakamisesta. Kuullostaa niin samanlaiselta kuin minun tapaukseni. Juuri sellaista, että esim. kauppareissullakin pitää pysähtyä hengittelemään. Samoin minulla on ennenkin juuri loppuvuodesta ollut tuota hengityksen vinkumista lievässä rasituksessa. Suvussani on paljon astmaa. Vanhemmalla siskollani ja veljelläni  on todettu paljon nuorempana kuin mitä itse nyt olen. Katotaan nyt miten näiden testien jälkeen sitten käy. Lääkäri sanoi jotain, että jos astmakokeista ei mitään paljastu, sitten vielä johonkin keuhkopolille tms. Olen kyllä tyytyväinen, että pääsin täällä julkisella näinkin moniin kokeisiin. Ja täytyy pitää nyt kiinni, että tuo sama lääkäri hoitaisi mun asiaa. Hän on jo vuosia ollut meidän kunnassa ja tulee varmaan olemaan. Asuu tuossa naapurissa 🙂

Merelle, kyllä kannattaakin itseäsi kehua ja kiitellä! Mä en voisi luopua pellavaliinoista ja käytänkin niitä erilaisissa kattauksissa. Ja voihan joistakin tehdä saunaan vaikka peflettejä tai lautasliinoja tai kenkäpusseja.

Kivikasa, toivottavasti saat pian apua oloosi. Minulla on astma, joka onneksi pysyy lääkityksellä lähes huomaamattomana. Vain jos olen päivällä rehkinyt liikaa, yöllä saattaa tulla kohtaus kesken nukkumisen ja se on joskus pelottavaa. Suihke auttaa siihenkin. Silloin tällöin käytän Wello2-höyryhengityslaitetta.

Polveni saa tekonivelen 5. helmikuuta. Olin eilen ortopedillä, joka näytti röntgenkuvasta, että vasemmassa polvessa luut hankaavat toisiaan, kun oikeassa rustoa vielä jäljellä. Sanoin, että haluaisin leikkauksen mahdollisimman pian, koska huhtikuussa pitäisi päästä Espanjaan ja kesän haluan viettää järvessä ja ainakin päästä veneeseen. Diabeteksen takia rintaleikkauksen haavat eivät umpeutuneet koko kesänä, vaikka kävin joka viikko haavahoitajalla ja siten en myöskään voinut uida koko kesän aikana, kamalaa.

Lääkäri sitten kertoi, mitä kaikkea pitää tehdä ennen leikkausta ja minähän kerroin, että kynnet ja jalat on hoidettu ja hammaslääkärillä röntgenkuvat otettu (kaikki kunnossa, ei tulehduksia eikä reikiä). Lääkäriä nauratti ja kun vei minut hoitajan luo, sanoi, että tämä rouva on hoitanut kaikki valmiiksi jo etukäteen.

Sain kaksi reseptiä kipulääkkeille ja viime yön nukuin kunnolla. Ensi viikolla on hoitokokous, jossa on anestesialääkäri, fyssari ja nivelhoitaja. Ortopedi muuten sanoi, että julkisella puolella on niin ruuhkatilanne, että voi joutua odottamaan leikkausta jopa kaksi vuotta! No tässä iässä minä en halua kipuilla kahta vuotta, vaan elää täysipainoista elämää.

Tänään olen opetellut hyväksymään leikkauksen hinta-arvion sähköisellä nimikirjoituksella ja kun juttelin raha-asioistani pankin kanssa, piti puhelun aikana tunnistautua sähköisesti. On tässä opettelemista.

Ortopedi kiitteli, kun olen käynyt ahkerasti kuntosalilla ja vesijumpassa, sanoi sen nopeuttavan toipumista. Kiva, kun olen täällä seurannut Japenan leikkausta ja toipumista, se antaa toivoa itsellenikin.

Justus lähti Matkamessuille, minä haahuilen kotona, pesen pyykkiä ja suunnittelen ostavani lankaa ja kutovani sitten toipilasaikana koko suvulle sukkia.

Hyvää viikonloppua!

IL, hienoa että voit satsaa itseesi ja välttyä jonoilta. Käyttäväthän monet autoonkin paljon isompia summia. 
Olen miettinyt, että Japenankin nopeaa toipumista varmaan edesauttoi, ettei tilanne ehtinyt mennä liian pahaksi.
Minullehan luvattiin ensin 8 kk päähän operaatio, joka kerta kun kysyin se oli karannut kauemmas sitten se oli: joskus keväällä. Toinen polvi olisi varmaan pysynyt kunnossa pitempään jos olisin päässyt ajoissa operoitavaksi. 

Pikseli, en tietenkään luullut sinun tarkoittavan mitään sellaista. Tosiasiat nyt vain ovat tosiasioita, meirämmiäs tissuttelee liikaa ja siitä on jo muutamia kertoja aiheutunut ongelmia. Toisaalta, minä koen itseni kroonisesti kiukkuiseksi, kun joudun vääntämään samoista itsestään selvistä asioista päivittäin! Ja rehellisesti sanoen, en ole ihan satavarma siitäkään, etteikö meirämmiähellä olisi alkoholismin tunnusmerkkejä, kun olen yllättänyt hänet keskellä yötä hörppäämästä viinipullosta huikkaa ja useana aamuna hän on ennen minun nousemistani jo juonut ensimmäisen keskioluensa! Olen siitäkin sanonut, ettei aamukaljalle ole mitään puolusteluja, kun janonsa voi sammuttaa vedellä tai sitten alkoholittomalla oluella, mutta kun "se maistuu niin hyvälle" ja "juotavaksihan se on ostettukin" 😡

Tilasin hänelle maanantaiksi lääkärin, kun hän hyppää vessassa puolentunnin välein, mikä ei ole luonnollista. Tietenkin hänellä on siihenkin patenttivastaukset eli "vanhuus" ja "kusella on käytävä kun kusettaa"! Joskus ihan oikeasti toivon, että olisi jonkinlainen mahdollisuus saada hänet jonnekin hoivakotiin ennen kuin tilanne muuttuu todella vaikeaksi, mutta se lienee turha toivo. Ja samalla suren sitä, että minun "seesteinen" vanhuuteni on aika lailla taputeltu!

Anteeksi, kun taas purin sydäntäni ja kiitos kun olette olemassa ❤️

il hienoa miten äkkiä sait leikkausajan. Saanko udella missä ja kuka leikkaa?
Uskon mitä nopeammin leikataan niin sitä paremmin toipuu. 
Sinänsä kuitenkin ikävää, että julkinen puoli ei vedä. Kaksi vuotta on pitkä aika odotella kipujen kanssa. Kyllä elämänlaatu kärsii. 

Meillä taas haipakkaa. Pojan perhe Mallorcalta täällä, pieni koiranpentu mukana. No sehän tekee vielä tarpeensa muutenkin sisälle ja kun ollut kovat pakkaset niin toinen jäätyy heti niin ulosopettelu kärsii. Söpö kuin mikä. 

Tänään eläkeasunnolla kävi keittiösuunnittelija. Tuskin sieltä otetaan, mutta hyvin sain jäsenneltyä mitä haluan ja ammattilaisen kanssa paremmin kohdilleen. 

Vietetty myös 7 ja 11v synttäreitä. Pojan nuoremmalla pojalla ja meidän nuorimmalla sijoitetulla sama synttäripäivä. Tytär teki upean kakun ja oli tosi hyvääkin. 

Huomenna sitten anopin hautajaiset.

Viikonloppuja kaikille. 

Ortonissa leikataan ja Jari Syrjänen operoi. Minulla on useampikin ystävä ja tuttu, jotka ovat kovin tyytyväisiä Ortoniin ja kun se on tuossa reilun kilometrin päässä, niin sinne.

Nyt mua surettaa, kun en pääse Heviteinin vanhojentansseihin. Olen odottanut pitkään sitä tilaisuutta, jännittänyt nuoren miehen kanssa yhdessä, milloin kehtaa pyytää tanssikavaljeerikseen tiettyä tyttöä ja surrut, kun tyttö oli sitten ehtinyt lupautua toiselle. Heviteini oli tehnyt vaalikoneista presidenttitutkimusta ja käynyt kaverinsa kanssa äänestämässä jo siinä vaiheessa, kun vanhemmat kyselivät, mennäänkö yhdessä niin neuvotaan, miten siellä toimitaan. Ihania noi nuoret, en tainnut itse ymmärtää politiikasta mitään 18 vuotiaana, vaikka Teiniliiton hommia teinkin.

Zappa on oppinut ulvomaan. Sain hauskan videon, jossa se kurkku suorana ulvoo innoissaan, pysähtyy vaan välillä ottamaan kehuja vastaan. Huomenna mennään itse kehumaan, kun vietetään tyttären synttäreitä.

Justus kävi Matkamessuilla, ei löytänyt upeita tarjouksia, mutta kantoi kotiin eri kaupunkien karttoja, kyniä ja suklaakarkkeja.

Mä täyttelin papereita keskiviikon palaveria varten Ortonilla. Mietin kysymystä alkoholin käytöstä ja kysyin Justukseltakin, mitä mä siihen laitan, kun joinakin viikkoina en ota edes viiniä ja joinakin pari lasillista ruoan kanssa. Ja skumppaa tietyissä tilanteissa. Ystävä sattui soittamaan ja kertoi laittaneensa kerran huvikseen viisi pulloa viikossa. Kukaan ei ollut kiinnittänyt asiaan pienintäkään huomiota.

Aurinko paistaa, pieni happikävely nyt paikallaan.

Heippa ja kiitoksia kirjoituksistanne ja tsemppitoivotuksista toipumisen suhteen.

IL , kuten aiemmin viestiteltiin, niin tuo sun kuvaus povestasi ke. 17.1. kuulosti niin tutulta. Ja tosi hieno juttu, että sait sen ajan noin nopeasti. Oliko se niin, että sulla ois ollut silloin alunperin aika lääkärille vasta ensi viikolla... vai muistanko väärin. Se voi olla hyvinkin mahdollista. 

Ymmärrän, että harmittaa, kun et pääse katsomaan vanhojen tansseja. Onneksi nykyään voi helposti kuvata videota kännykällä. Ei tietenkään sama ole kuin pääsisi paikan päälle. 

Kokemuksesta voin kyllä sanoa, että ihan varmasti on suuri merkitys toipumisen kannalta, kun on pystynyt kuntoilemaan leikkaukseen asti. Mun leikkaus aikanaan siirtyi ihan suosiolla, vaikka polvi on ollut monta vuotta ihan tsökönä. Käytin perus tulehduskipulääkkeitä, kävelyä, piikkimattoa ja kylmägeelipusseja ja varsinkin kävelyn ja tulehduskipulääkkeiden avulla pysyin monta vuotta sellaisessa kunnossa, että pystyin tekemään kävelylenkkejä. Hetkittäin oli huonompia jaksoja, mutta eivät yleensä kestäneet kovin kauaa.... Kunnes viime keväänä ja varsinkin sitten kesällä polven kunto meni alas kuin lehmän häntä. Oikeasta pohkeesta L(ja osittain vasemmastakin) katosi lihakset kokonaan ja mielestäni oikea pohje oli melkein kuopalla. Minä yritin silloin junannusviikolla kuntofillarilla polkea, mutta siitä tuli lonkka niiiiin kipeäksi, että en voinut sitä hommaa jatkaa. Soittelin sinne Peijakseen ja kun kerroin, mitkä määrät vahvoja lääkkeitä jouduin syömään enkä pystynyt kävelemään enää juuri lainkaan, välillä piti turvautua keppiinkin (kun pidin 3 päivää taukoa tulehduskipulääkkeissä) ja kaikesta huolimatta kipu tuli "läpi". Sain sitten lupauksen, että leikkaus olisi tammikuun lopussa. Juuri, kun olin soittamassa (joskus loppusyksystä) , että tilanne on huonontunut entisestään , sain Maisan kautta viestin, että leikkausaikaa on lykätty eteenpäin ruuhkien vuoksi. 

Minä en tuohon tyytynyt, vaan soitin silti ja kerroin tilanteestani. Sain taas lupauksen, että kyllä se toteutuu tammikuussa. Sittenhän jouduin jo syömään jatkuvasti Tramalia muiden lääkkeiden lisäksi enkä pystynyt nukkumaan kipujen vuoksi. Lopulta armollisesti pääsin sitten jo 10.1. leikkaukseen. Onneksi ei mennyt pidemmälle. Kyllä olen harmitellut, että ei aikanaan tullut otettua sairauskuluvakuutusta.... mutta mitäs sitä itkeä, kun on kakat jo housuissa. 
Tulirumpu, oliko niin, että sulla leikataan molemmat polvet samanaikaisesti Soittele ihmeessä sinne sairaalaan ja yritä kiirehtiä leikkausta kaikin tavoin. 

Jos itse olisin päässyt vaikka jo syyskuussa vakuutuksen turvin leikkaukseen, niin kunto ei olisi ehtinyt mennä niin huonoksi. Ja olisi säästynyt, vatsa, pää ja muutkin sisuskalut vahvoista lääkkeistä niin pitkäksi aikaa. Me maksamme nyt isoa summaa juuri tehdystä putki- ja energiarempasta kaupunkikodissa, joten en olisi voinut yksityisesti mennä noin kalliiseen toimenpiteeseen. 

Tiinuliinu meillä oli raivaussiivousta valmistautuessamme putkiremppaan. Siippani arveli kantaneensa pihalla olevalle lavalle parin pakettiautollisen verran tavaraa... 

Me olemme monena vuonna pitäneet tipatonta tammikuuta. Minä nyt en ole viiniä ennen leikkaustakaan moneen kuukauteen useaa kertaa voinut noiden lääkkeiden vuoksi ottaa. Joulupöydässä minulla oli hyvä alkoholiton valkkari: Jacobs Creek. Hyvää alkoholitonta punaista en ole löytänyt. Ja tänä vuonna mun tipaton jatkuu varmaan helmikuunkin jo pelkästään tämän lääkityksen vuoksi. Tällä lääkityksellä mun maksa on kyllä varmasti koetuksella moninkertaisesti verrattuna aikaan, jolloin voin ottaa "normaalisti" viiniä. IL minäkin mietin papereita täyttäessäni, että mitä siihen alkoholikyselyyn vastaan. 

Me olemme kyllä tuijottaneet pressan vaaleihin liittyviä ohjelmia tv:stä. Minä vielä innokkaammin kuin siippani. Tässä ei montaa asiaa nyt ole voinut tehdä TV:n katselun liksäksi. Ois nyt tähtäimenä, että pääsisimme maanantaina äänestämään tuohon lähellä olevaan kauppakeskukseen. Vaikka autolla sinne mennäänkin, niin mulle on pakko ottaa jakkara mukaan, jos siellä on jonoja. Jalat eivät vielä paljoa kestä. 

Kivikasa ymmärrän hyvin terveyshuolesi. Onneksi sinut on tutkittu niin tarkkaan ja nyt vielä se EKG, niin kaiken järjen mukaan, jos olisi jotain vakavaa, niin olisi tullut esille. Nyt on niiiin kovasti kaikennäköisiä jälkitauteja ja ihmeen pitkään jatkuvia flunssia. Voimia sinulle. Toivottavasti tulokset EKG:stä ovat hyviä.

Pikseli kyllä sinulla on varmasti tosi iso urakka kälysi jäämistön läpikäynnissä ja tyhjentämisessä. Voimia jo etukäteen sinne. Lumitöitä on tänä talvena joutunut tekemään etelässäkin harvinaisen paljon. Hyvää kuntoliikuntaa se on, mutta sydänsairaiden tulee kyllä olla varovaisia. 

Merelle valokuvia minäkin olen miettinyt, mitä niille tehdä. Ensimmäinen "etappi" tuossa sitten joskus aikanaan vanhempieni kuvat. Meillä on itsellämmekin tooosi paljon albumeita. Siippani olisi jo remppatyhjennyksen yhteydessä ollut valmis heittämään osan albumeista pois. Minä en. Olen ajatellut, että ainakin lasten syntymästä asti pitäisi jotenkin saada albumikuvat digimuotoon.

Menna paljon voimia sulle vaikeassa tilanteessa. Hyvä, että saat miehesi tuon pissa-asian vuoksi lääkäriin jo maanantaina. Jospa siinä yhteydessä tulisi tuo alkoholi asiakin esille. Ehkä jonkun toisen kuin sinun sanomana viesti voisi mennä paremmin perille. Mutta toisaalta, se on jokaisen tehtävä itse tuo päätös.

Japenalle vielä täälläkin kiitokset tarkoista selostuksista leikkauksesi jälkeen. Olen lukenut niitä sivuja viime päivinä. Tänään oli teillä varmasti rankka hautajaispäivä. voimia <3 

Nyt on mentävä syömään. Ruoka on pöydässä. Jatkan vielä huomenna hiukan omasta leikkauksestani. Onnekseni tänään on ollut 1. vähän parempi päivä. 

Mukavaa lauantai-illan jatkoa kaikille. 🥰

Mukavaa la

Kipa, minulla on aika yksityissairaalaan tämän kuun lopussa. Ja molemmat kerralla. Sain siis maksusitoumuksen kun tein muistutuksen hoidon viivästymisestä.
Voimia sinulle haastavaan kuntoutukseen. 

Tervehdys 🥰

Jäi näköjään eilisestä viestistä viimeinen lause jotenkin pois...

Tulirumpu , hienoa, että pääset sitten kuitenkin näin pian (kevääseen verrattuna).
Varmaan sitten päivität voimiesi mukaan, miten toipuminen edistyy. Kaikkea hyvää leikkaukseen. Missä sinut leikataan?

Mulle soitettiin leikkausta edeltävänä päivänä Peijaksesta ja ehdin jo säikähtää, että leikkaus siirtyy... Onneksi ei. Soitto koski aikaa, joilloin minun piti sitten leikkausaamuna olla Peijaksessa. Samalla tuli jotenkin hoitajan kanssa puheeksi nukutus ja ihmettelin kovasti, miten mulle oli yleisanestesiaa sinne laitettu, kun suositus ymmärtääkseni on spinaalipuudutus. No puhuimme asiasta ja sain tiedon, että selkäni vuoksi sinne oli se anestesia laitettu. Laittoi sinne sitten toiveeni spinaalipuudutuksesta ja kuvittelin asian olevan sillä selvä. 

Ennen leikkausta tapasin leikkaavan lääkärin. Olin kovin ihmeissäni, kun kutsui minut nimeltä huoneeseen. Sinne päästyäni kysyin, että oletko sinä sama lääkäri, jonka kanssa tapasin ennen joulua edellisellä käynnilläni. Ehdin jo ajatella, että miten voin näin sekaisin olla, kun en ollut mitään lääkkeitäkään saanut enkä aamulla edes kotona ottanut mitään kipulääkkeitä. No, lääkäri siihen, että en ole ja olin juuri siihen asiaan tulossa. Kertoi olevansa erikoistumassa ja valmistumassa ensi keväänä ja kysyi lupaa, saako leikata minut. Vieressä olisi tämä kokeneempi ortopedi koko ajan, jonka kanssa olin keskustellut edellisellä käynnillä. Olin hieman hämilläni ja sanoin, että nyt pistit pahan. Minulla oli huonoja kokemuksia vastaavasta, kun aikanaan olin palleatyrän uusintaleikkauksessa. Silloin kävi vielä niin, että kukaan ei kysynyt minulta mitään. Olin saanut vahvan esilääkityksen ja luokseni tuli nuori tyttö, joka sanoi leikkaavansa minut. Olin ihmeissäni ja ilman esilääkitystä olisin varmaan lähtenyt karkuun, kun olin siirtänyt jo leikkausta pitkään siihen liittyvien riskien vuoksi. Siinä uusintaleikkauksessa pitää aina olla kaksi kirurgia paikalla. No se leikkaus meni aivan pieleen. En tehnyt mitään virallista potilasvahinkoilmoitusta, mutta kyllä kirjallisen vastineen tapauksesta. Menneen talven lumia. Sanoin sitten lääkärille, että kyllä se sopii. Jostain pitää jokaisen aloittaa ja en uskonut, että voisi kaksi kertaa olla niin huono tuuri, että kokemattomuuden vuoksi jokin menisi pieleen. 

Jälkeen päin ajateltuna oli oikeastaan loistava asia, että siinä oli kahden silmän sijasta neljä silmää ja kun kokeneempi opasti toista, niin kaikki tuli niin tarkkaan selostettua. Mistäs sen tietää, että jos kokeneempi lääkäri olisikin vähän huolettomammin tehnyt yksin leikkauksen eikä kaikki olisikaan mennyt niin tarkasti oikein kuin nyt (ainakin vielä ajattelen näin.)

Kun sitten menin leikkaussaliin ja pääsin siihen makuulleni, minuun tietysti laitettiin piuhoja ja mittareita sinne sun tänne. Ja sitten hoitajat alkoivat puhua anestesiasta. Onneksi en ollut halunnut mitään vahvaa rauhoittavaa, että olin (ainakin kohtalaisen) tolkuissani. Meinasin jo pompata siitä ylös, kun ihmettelin, että eikö siellä lainkaan tieto kulje ja kerroin edellispäivän puhelinkeskustelusta. En haluaisi anestesiaa vaan puudutuksen. Sen perusteella, mitä olen lukenut nukutukseen liittyy aina riskejä, joita puudutuksessa ei ole. Lisäksi olen lukenut, että haava paranisi hitaammin ja toipuminen olisi myös hitaampaa, jos on käytetty nukutusta. Anestesia lääkäri tuli sitten keskustelemaan kanssani ja selitti tarkemmin syyn, miksi olivat ajatelleet anestesiaa. Johtui siis selästä, johon totesin, että spinaalipuudutus on tehty aiemminkin selkäleikkauksen jälkeen. No nyt tilanne on selän kannalta muuttunut huonommaksi, niin että nikamavälit olivat kovin ahtaita lähes kaikkialla, josta piikin olisivat voineet laittaa. Pyysin, että jos sitä voitaisiin kuitenkin kokeilla ja sitten, jos ei onnistuisi, niin pakkohan se olisi pitänyt yleisanestesia ottaa. Ensimmäinen lääkäri yritti kahteen kohtaan, mutta ei saanut neulaa läpi. Sitten yritti toinen lääkäri, joka onneksi toisella yrittämällä onnistui. Olin helpottunut. Minulla oli siinä keskusteluvaiheessa verenpaineet nousseet korkealle. Sitä en kyllä vieläkään ymmärrä, miksi potilaan kanssa ei keskustella tai potilaalle kerrota etukäteen, jos tehdään nukutuksen suhteen suositusta poikkeava toimenpide.

Itse leikkaus taisi kestää noin kaksi tuntia. Enkä huolinut enää mitään ylimäärästä rauhoittavaa, joka olisi ehkä auttanut pääsemään jonkinlaiseen horrostilaan. Halusin kuunnella, miten tilanne edistyy. Aina en kaikkea kuullut, kun lämpöpeite hurisi ja työkalujen äänet pitivät "meteliä". Mutta oli kyllä ihan kiva olla jotenkin perillä, mitä siinä tapahtuu. Kun minulla oli viimeisin kierukkaleikkaus samaan polveen, niin seurasin ruudulta leikkausta. Se oli mielenkiintoista eikä tehnyt yhtään pahaa. 

Heräämössä oli tosi ystävällistä henkilökuntaa eikä minulla ollut lainkaan pahaa oloa. Siellä piti olla niin kauan, että jalat jotenkin  liikkuivat, vaikka puudutus oli muuten vielä "päällä". Kun minut sitten haettiin osastolle joskus ennen puoli seiskaa, niin osastolla oleva ihana hoitaja oli pitänyt huolen, että minulle oli jätetty ruokaa. Oli suorastaan suden nälkä. Sain suurin piirtein saman tien jonkun keittoruuan ja melkein heti perään tuli iltapalaksi kahvia, voileipä ja jugurtti. Hyvin menivät vielä kahvi ja leipä. Jugurttia säästelin myöhempään, että en näänny nälkään, kun arvelin etukäteen, että uni ei varmaan oikein tule. Huoneessa oli tosi levotonta, niin että nukahdin vasta viiden jälkeen. Vajaa kolme tuntia nukuin. 

Lääkäri ja leikkauspäivän hoitaja olivat molemmat suositelleet, että viipyisin sairaalassa kaksi yötä. Hoitaja sanoi, että lonkan tekonivel potilaat pääsevät yleensä yhden yön jälkeen kotiin, mutta polven kanssa ollaan yleensä kaksi yötä. Lääkäri kävi kerran jo heti aamulla. Puhuin jo silloin, että jospa lähtisin illasta kotiin. Ajattelin, että ehtisin saada vielä osastolla aamupäivällä ja iltapäivällä vahvempaa kipulääkettä, niin sitten olisi kotona mukavampaa. Lääkäri ei tyrmännyt ajatusta, mutta sanoi, että se seuraava päivä on varmasti kivuliaampi, koska leikkauksen aikana sinne sisään laitettu puudutusaine menettää pikku hiljaa tehonsa. Fyssari kävi ja keppien kanssa kaikki meni hyvin. Hänen mielestään olin valmis lähtemään kotiin sinä päivänä. Vielä vähän siinä vaiheessa olin kahden vaiheilla. Kun iltavuoron hoitajat tulivat klo kolmen jälkeen, niin selvästi kokenut hoitaja kyllä oli sitä mieltä, että jos en pysty siellä sairaalassa nukkumaankaan, niin olisin hänen mielestään valmis kotiin lähtemään. Jossain välissä minut kuskattiin röntgeniin ja iltapäivällä leikkausten välissä lääkäri katsoi kuvat ja kävi luonani. Kaikki oli kunnossa ja voisin lähteä kotiin. Kyllä tuntui ihanalta.

Toipuminen on ollut hitaampaa kuin kuvittelin. Omalla kohdallani varmasti syitä on ainakin kolme; ensin kunto on laskenut, kun polvi kipeytyi niin nopealla tahdilla tuon loppuvaiheen, jota kuitenkin kesti aika kauan. Toiseksi toleranssini vahvoihin kipulääkkeisiin oli varmasti kasvanut, koska jouduin jo ennen leikkausta syömään mm. Tramalia niin pitkään. Olen ymmärtänyt, että sen teho sitten ajan kuluessa laskee. Panacodia vatsani ei kestä. Kolmas tekijä saattaa olla, että samaa polvea on leikattu aiemmin neljä kertaa. Yksi oli iso leikkaus (eturistiside) ja kolme muuta pienempiä, kun on kierukkaa korjattu. 

Taisin vielä alussa olla liian hätäinen, kun heti reilu viikko sitten lauantaina yritin jo tallustaa yhden kepin kanssa osan päivää. Ajattelin isääni ja hänen toipumistaan, mutta jokainen leikkaus on yksilöllinen ja jokainen kuntoutus samoin. Sitten lauantai-iltana säikähdin, kun huomasin leikatun koiven reiden sisäosassa jotain ihmeellistä. Siippani tutki sitä otsalampun kanssa ja totesimme, että siinä oli jonossa poikittain monta vesikelloa, joiden sisällä näkyi keltaista nestettä. Se muistutti lähinnä läpinäkyvää kastematoa. Pelkäsin, että sieltä voisi levitä jokin bakteeri tekoniveleen. Putsasimme ja desifioimme kohdan ja peitimme sen haavataitoksella. Haavataitos oli kyllä kurja, kun sen reunoilla oleva liima ärsytti ihoani kovasti. Kirveli, kutitti ja sattui. Sunnuntai aamupäivällä soitin ohjeiden mukaan osastolle. Siinä ei kukaan osannut auttaa, mutta puhelimessa ollut hoitaja lupasi, että minulle soitetaan maanantaina. Siippani kanssa päättelimme, että vesikellomato oli tullut kiristyssiteestä, jonka tarkoitus oli tehdä verityhjiö. Minulla oli vahingossa jäänyt iho kaksin kerroin kireän remmin alle. Näin arveli maanantaina soittanut hoitajakin ja antoi hoito-ohjeita. Ei ainakaan vielä näy tulehduksen oireita. Tosin eilen aamusta otimme sen haavataitoksen pois ja vaihdoimme sen sellaiseen "verkkosukkaan", jonka sisään laitoin puhtaan sideharsotaitoksen. Eilen aamulla se liima oli jo tehnyt "tuhojaan", niin että iho oli yhdestä kohtaa rikki. Bebanthenia päälle, kun olin ensin puhdistanut sen. Nyt on onneksi kirvely ja kutina lähes pois. Reisi turposi kovasti ja on jo käynyt läpi monta värisävyä. 

Perjantaina soitin aamusta vielä osastolle, kun maanantaina hoitaja oli ohjeistanut, jos kivut vielä tuntuvat kovan lääkearsenaalin jälkeen niin kovilta, että on vaikeaa nukkua. Sain sitten vielä perjantaina yhden lääkkeen lisää, jota otetaan aamulla ja illalla. Sen pitäisi vaikuttaa hermokipuun.

Eilen ja tänään on ollut jo helpompaa. Kipuja toki on ja varsinkin jalan pitäminen alaspäin mm. ruokailun yhteydessä on hankalaa. Parempaan suuntaan nyt kuitenkin selvästi menossa. Toivottavasti äänestyksessä ei huomenna ole pitkää jonoa.... Keskiviikkona saan sitten hakaset/niitit pois ja luulisi, että sitten jo alkaa helpottaa enemmän- Arpea pitää rasvata kovasti ja myös hieroa useamman kerran päivässä. 

On tässä käynyt mielessäni, että miten ihmeessä olisin selviytynyt peseytymisen kanssa, jos meillä ei olisi ollut putkiremppaa. Ennen sitä meillä oli ihana iso vaaleansininen amme, jonka laitoimme, kun aikanaan ostettuamme tämän asunnon remppasimme sen kyllä lattiasta kattoon. Siippani rakasti ammekylpyjä. Viihtyi siellä usein kirjan kanssa. Nyt on kaikki sujunut hyvin, mutta en kyllä ilman siippani apua olisi selviytynyt. 

Leikkaukseni jälkeisenä perjantaina 12.1. oli pk-seudulla enemmän liukastumisia kuin minään päivänä aiemmin tänä talvena. Koski meitäkin läheltä. Vävy liukastui aamusta, kun oli lähdössä töihin. Liukastui ensimmäisellä portaalla ja pudotus oli iso, kun pituutta miehellä noin 2 metriä. Tytär teki töitä alakerrassa eikä kuullut mitään ennen kuin miehensä pääsi eteiseen ja oli kovaääninen valituksensa kanssa. Hauvavauvakaan ei ollut kuullut mitään. Mies oli veressä ja siinä kun tutkailivat tilannetta, niin oikea käsi oli tosi kipeä, eikä sillä voinut tehdä mitään. Tytär jätti työnsä ja perui muutaman palaverin, että pääsi kuskaamaan miestään Hyvinkäälle sairaalaan. Siellä meni tyttärelläkin aika kauan ja mies tuli vasta myöhään illalla kotiin. Maanantaina oli sairaalassa palaveri, jossa päätettiin leikkauksesta. Pikkurilli oli kokonaan poikki ja jostain muualta jänteitä vaurioitunut. Leikkaus oli menneellä viikolla keskiviikkona. Myöhemmin samana päivänä rakas siippani liukastui meidän pihalla. Oli ihan jäinen kohta lumen alla. Siippani kiitteli, että onneksi toisessa kädessä oli roskapussi ja toisessa avaimet, niin ei ottanut ranteillaan vastaan. Vekki siinä tuli ranteeseen ja ylemmäs käsivarteen pieni ruhje. Onneksi ei käynyt pahemmin. 

Kolmas liukastuja oli 89-vuotias isäni. Hän likastui pehmeään lumihankeen hakiessaan koivuklapeja. Piikit eivät pitäneet,kun tuulen mukana oli kinostunut noin 20 cm lunta. Isä ei onneksi satuttanut itseään, mutta ei meinannut päästä ylös. Onneksi pääsi ja onneksi oli puhelin mukana ja niin, että se ei kadonnut lumihankeen. Olen toitottanut, että kun on yksin, niin ulos vaikka lehden hakuun mennessä pitää aina olla puhelin mukana. Aika hyvin on tuo oppi mennyt perille onneksi. 

Keskiviikkona vävyn leikkauksen jälkeen tulivat tänne meille. Tytär oli tehnyt niin maukasta makaronilaatikkoa, että en muista yhtä hyvää ennen syöneeni. Siippani ja minä väsäsimme salaatin. Myös poikamme tuli kanssamme syömään. Minä en kyllä kauaa pystynyt pöydässä istumaan ja oli pakko painua sohvalle koipi kohti kattoa. Ihanaa oli, kun lapset tulivat. Hassua oli maata sohvalla, kun muut touhusivat. Harvoin noin on. Kun ruokailun jäljet oli korjattu ja kone hommissa, istuimme (paitsi minä) vielä yhdessä tovin. Hauvavauva makasi masuni päällä ja yritin olla tarkkana, että ei vaan mene reisien päälle. Sitten alkoi vävyn käsi särkeä, kun puudutus väheni ja lähtivät sitten kotiin. Täältä ei aja kuin noin 15 minuuttia heille, mutta tytär kertoi, että jo matkan aikana kipu paheni koko ajan. Poika istui iltaa vielä lähes klo 23. asti. Katsoimme sitten tallennettuna vielä Stubbin vaalitentin.

Torstaina siipallani oli aikeita mennä entisten työkavereiden kanssa pelaamaan bilistä, mutta huonon sään vuoksi peruivat pelin. Minä olin jo ehtinyt kutsua läheisen ystävättäreni tänne ja hän tuli julkisilla. Siippani sitten vei hänet illalla kotiin. Joimme glögiä ja söimme kroisantteja. Siihen säähän glögi tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Olin ottanut sitä mukaani vapaa-ajan asunnoltamme, kun oli vielä reilusti jäljellä joulun jälkeen. Talvella on mukava varsinkin ulkoilun jälkeen juoda lämmintä glögiä. Sain ystävättereltäni tulppaaneja. Ne ovat keittiön pöydällä eikä minulla ole koskaan ennen ollut tuollaisia tulppaaneja, jotka tuoksuvat niin hyvälle. 

Sellainen juttu vielä, että kyllä korona toi jotain hyvää tullessaan. Moni oppi meidän tavoin tekemään ruokaostoksia verkossa. Kyllä nyt on ollut helppoa, kun olen tehnyt tilaukset netin kautta ja siippani noutaa ostokset kerran viikossa. 
Tänään tein jo tilauksen ensi viikon perjantaille ja seuraavan viikon keskiviikolle. Ajattelin, että tulevien lakkojen vuoksi perjantai ei ole hyvä päivä, kun kuljetukset eivät varmaan oikein toimi, vaikka kaupat jo olisivatkin autki. Yleensä meillä on torstai tai perjantai kauppapäivä.
Kyllä tuli tarinaa. Nyt painun syömään ja ottamaan viimeisen napapiikin. Tämä oli ensimmäinen leikkaus, jonka jälkeen sain napapiikkejä. 

Mukavaa alkavaa viikkoa. Olkaahan varovaisia huomenna liikenteessä - sekä autolla että jalankulkijana. 🥰