Moi! 

Japenan kotimaanmatkailu kuulostaa mukavalta. Matkailuautoilu on kai hieman sukua veneilylle: oma kortteeri on aina mukana ja mieluista ruokaakin saa kun itse tekee. Myös oli huojentavaa lukea Mennan päivitys. Kiitoksia kuulumisista myös muille - pidetään forumia yllä vaikka ei kenelläkään mitään suuria uutisia olisikaan. Eikö joo?  Kiva on lukea ihan arkisista askareistanne ja kirjoitella omistaan. 

Kerrankin sananen sivuston alkuperäisestä aiheesta. Mä nimittäin palasin viikonvaihteessa ruokapäiväkirjan käyttäjäksi, kun alkoi tuntua että käsivarsia ei saa kunnolla kylkiin – ns. jenkkakahvat olivat tiellä. Myös sylissä oli työtuolissa istuessa jokin kookas pehmeä möhkäle, eikä se suinkaan ollut snautseri vaan oma maha. 

Pari päivää on mennytkin ihan mukavasti. Latasin Kiloklubi-sovelluksen puhelimeenkin, jotta mikään suupala ei jää kirjaamatta vaikka läppäri ei olisikaan ihan käden ulottuvilla. Tuntuu toimivan ihan hyvin tuokin mobiilisovellus. Teksti tosin on minimaalisen pientä mutta onhan mulla hyvät lukulasit. 

Muilta osin syksy näyttää käynnistyvän siten kuin syksyt yleensä. Kuoroharkkojen alkamista tosin joutuu jonkin aikaa odottelemaan, mutta kaikenlaista muuta mukavaa on kalenterissa. Kukaties ehditään hetkeksi Hankoonkin ennen kuin aletaan valmistella parin kuukauden Espanjan-reissua. Kuntoiluksi taitavat tänä(kin) syksynä riittää koiralenkit; Espanjassahan ne pitenevät monen tunnin mittaisiksi. 

Eilen tein ihan huikean sieniretken tuohon lähimetsikköön: kaksi ja puoli tuntia, yli 12 000 askelta ja kopallinen rouskuja. Jouluaaton sienisalaatti on siis turvattu. 

Kulttuuririennoista odotan innokkaimmin Downton Abbey -elokuvan saapumista leffateattereihin. Olin sarjan vannoutunut fani silloin kun se tv:stä tuli. Joskus epäilin, että maailmankuvani vääristyy kun katson vain uutiset ja A-studion, Avaran luonnon ja Downton Abbeyn. (Mitenhän vino mun maailmankuva on nyt kun edes sitä DA:ta ei telkkarista tule?) Luettavia kirjoja on kosolti, sekä pöydänkulmalla että puhelimeen ladattuina (pakko siirtyä pääosin e-kirjoihin kun hyllytila on jo ajat sitten loppunut).

Topakkaa tiistaita ja suloista syksyä vaan teillekin!

Huomenta täältäkin. 
Minä olen myös taas päiväkirjan täytössä itseni kanssa. Samoin latasin puhelimeen sovelluksen, jotta reissussakin voi täytellä. Paino on hieman notkahtanut alaspäin. Taitaa olla nestettä... No, vuosikymmenten kokemuksella tiedän, että tämä ei ole mikään pikamatka vaan oikein ultramaratooni. Eli lopun elämänsä pitäisi olla kohtuudessa syöminen. Yllättävää on silti ollut, miten nopeasti lopulta makeanhimo taltuu kun vaan on itselleen tiukka. Nyt ennemminkin ruispala kahvin kanssa on ihan ok. En ihan absolutiksi silti aio herkkujen suhteen. Viime viikonloppunakin puolitoista voisilmäpullaa meni kun olin pojan perheessä 😄
Eilen meille tuli espanjalainen pyöräilijä telttailemaan pihalle. Kutsuimme hänet kyllä syömään ja siinäpä se ilta sitten menikin hänen kanssaan seurustellessa. Pestiin hänen pyykitkin. Aamulla mies teki pojalle ja itselleen englantilaisen aamiaisen. Sillä kyllä jaksaa pyöräillä muutaman tunnin. Hän lähtee tästä keski-Suomeen päin jatkamaan matkaansa. 
Minä alan kohta leipoa gluteenitonta Tosca-omenapiirakkaa. Vien sen huomenna Pietarsaareen kun meillä on taas keskikouluaikaisten luokkakaverien (naisia kaikki) kanssa peli-iltapäivä. Nyyttäriperiaatteella mennään ja tiedän, että hauskaa on taas tiedossa koko iltapäiväksi. Ollaan jo suunniteltu yhteistä "palvelutaloa" loppusijoituspaikaksemme. Eihän sitä näinä päivinä enää tiedä, joutuuko taivasalle muuten. 
Pitää myös joka välissä vähän  pakkailla kun sunnuntaina lähdetään kohti pääkaupunki seutua ja maanantaina laivalla kohti Saksaa. Eli hommia riittää. Naapuria pyysin kastelemaan silloin tällöin sisäviherkasveja ja poimimaan postit ehkä perjantaisiin. Meille ei kyllä juuri mitään postia edes tule. Ulkoamppelit ym. jäävät Herran haltuun. Niitä en pyydä hoitamaan, ollaan sentään luultavasti ainakin kolme viikkoa reissussa, joten halla  ne vie kuitenkin siinä ajassa. 
Nyt on ihana sää ja vielä tänään pitää poimia mustaherukoita. Eilen jo poimin suurimman osan ja pakastin, Sitten onkin pihan sato korjattu. 
Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja aurinkoisia päiviä.

Oli kiva kuulla, että Mennan ja miehensä arki sujuu ihan hyvin, ja jaksatte edelleen harrastaa liikuntaa ja kulttuuritapahtumia. Toivottavasti elonne sujuu noin hyvin mahdollisimman pitkään!

Oikein hyvää matkaa Kivikasalle ja miehelleen!

Perjantaina ajoimme mieheni kanssa E-Pohjanmaalle, sillä sunnuntaina olisi hänen sisarensa 95 -vuotispäivä. Kävimme jo heti pe-iltana päivänsankarin kotona katsomassa, mitä ehkä pitäisi tuoda tai järjestää juhlien kunniaksi. Pöytä oli täynnä kukkatervehdyksiä ja katettukin se oli: pino pahvimukeja, eriparisia ja osin käytettyjä pahvilautasia ja lautasliinoja, mitä nyt sattui olemaan, osa jouluisia. Avustaja (lähistöllä asuva eläkkeellä oleva sairaanhoitaja) oli sen kattanut. Minua raivostutti ja toisaalta itketti 😡😢. Heitin pois kaikki pahvilautaset ja laitoin tuomani uudet lautasliinat vanhojen tilalle. Seuraavana päivänä tyttäreni tuli junalla paikalle ja yhdessä katoimme kauniit kahvikupit ja siirsimme pikkuleivät ja makeiset rasioistaan omiin kulhoihin. Paikallisen leipomon tuoma kakku odotti onneksi jääkaapissa. Kahvin valmistimme miehen vanhassa kodissa valmiiksi pumpputermokseen vieraita odottamaan.

Sunnuntaina vieraita odotellessa siivosin keittiön likaisen tiskipöydän alueen, tyhjensin jätteet, pesin jäteastiat, siivosin wc:n ja pesualtaan. Keräsin lukemattomia käytettyjä talouspaperiarkkeja eri puolilta asuntoa ja heitin pois epämääräisiä rättejä. Suihkukaapin etuseinän alapinnasta oli irronnut tiiviste, joten vesi valui suoraan kylppärin lattialle. Avustaja (siivous, kaupassa käynti) ja hänen miehensä (ruohonleikkuu, lumityöt) saavat kälyltä kelpo palkkaa palveluksistaan, mutta nyt paljastui työn laatutaso. Maanantaina annoin miehelleni tehtäväksi ostaa kylppäriin uusi vessaharja ja hävittää kaksi siellä olevaa kulunutta, saastaista harjaa. Kuinka ollakaan, avustaja sattui olemaan paikalla, kun mies tuli uuden harjan kanssa ja pakkasi entiset jätteeseen. Oli kuulema ollut ilme näkemisen arvoinen.😁

Harmitti vähän, kun vieraita oli pistäytynyt kukkineen pitkin viikkoa, eikä ollut mitään tietoa kuinka monta oli vielä tulossa eikä käly muistanut, ketkä olivat käyneet. Ei heitä sitten kovinkaan monta tullut siihen nähden, että käly oli toiminut puoli vuosisataa farmaseuttina kylän apteekissa ja tunsi kaikki. Kakusta jäi varmaan puolet syömättä. Pappikin oli käynyt jo lauantaina, sillä sunnuntaina oli paikallinen kirkkopyhä, jossa oli kaikenlaista uskonnollista ohjelmaa. Olisi helpompaa, jos voisi ilmoittaa jonnekin foorumille, että vastaanotto on esim. sunnuntaina klo 13-15. Ei tarvitsisi vanhuksen päivystää joka päivä.

Tytär lähti junalla sunnuntai-iltana ja minäkin halusin lähteä eilen, sillä tänään alkoivat viihdekuoron harjoitukset. Juna oli täynnä, joten piti ostaa paikka erikoismaksuluokasta. Kalliiksi tulee tämäkin harrastus! Mies jäi vielä maalle ja ajaa huomenna kotiin. Pyysin häntä odottamaan kanssani junan tuloa, koska jännitin, miten löydän oikean vaunun. En muista, milloin olisin pieneltä väliasemalta kyytiin hypännyt. Mies varoitti junan korkeasta portaasta (asemalaituri oli matala) ja antoi reppuni vasta, kun olin noussut vaunuun. Taitaa hän yhä minua rakastaa. 😍

Ai niin: joko minullakin alkaa pätkiä. Ihmettelin tuloiltana, miksei mies ollut nostanut matkalaukkuani autosta. Ei siellä mitään laukkua ollut! Se oli jäänyt lähtökiireessä kotiin😳! Soitimme pojan viemään laukkuni tyttärelle, joka oli tulossa maalle lauantaina. Hän tuli sitten kahden vetolaukun kanssa, ja niin sain pyhämekon ja muut naisen tykötarpeet haltuuni.

Hei
Lueskelin vähän viestejä.

Mieheni sairastaa syöpää ja häntä kylmää jatkuvasti. Kun hän oli sairaalassa, niin hän paleli siellä koko ajan. Ostettiin hänelle sähköhuopa. Nyt hän käyttää sitä välillä kotonakin. On kuulemma hyvä. Hinta taisi olla vähän alle 100 e. Välillä mies pitää huopaa myös nojatuolissa istuessaan. 

Meillä on nytkin lämmitykset päällä. Sisällä on lämmintä 25-26 astetta ja minä kärsin kuumuudesta. Onneksi meillä molemmilla on omat makuuhuoneet ja minulla termostaatti säädetty 15 asteeseen ja usein näin kesällä nukun ikkuna auki.

Moi mimmit! Onpas Pikselillä ollut kaikenlaista siellä kälyn luona. Ja Mennalla alkaneet syksyn harrastukset, voi että mä joskus kadehdin sun tasaista elämää. Itsellä tuntuu stressiä pukkaavan niin monesta suunnasta, että pää meinaa haljeta.
Moni teistä jo ehkä katsoikin tämän aamun kolmoselta Tiinuliinun haastattelun, jossa hän kertoi tänään julkaistavasta uusimmasta kirjastaan. Rouva oli rento, iloinen ja aivan oma itsensä. Mä ihailen näitä mun ystäviä, jotka intohimoisesti jo elämän ehtoopuolellakin tekevät rakastamiaan asioita. Kuten tämä Tiinuliinu, joka tutkii asioita ja kirjoittaa kirjoja, joista osaa käytetään Maanpuolustuskorkeakoulussakin oppimateriaalina. (en tiennyt saako tätä kertoa, kerroin kuitenkin) 
Tai taidemaalariystävääni, jolla luomisen tuska ei näytä laantuvan. Tai naapurin miestä, joka edelleen kääntää kirjoja espanjasta suomeen (on saanut Espanjan kuninkaaltakin kunniakirjan yms.). Kun mä vaan olla möllötän ilman minkäänlaista tajua tehdä mitään muuta merkittävää, kuin pedata aamulla, latoa tiskejä koneeseen ja sieltä pois

No aloitinhan mä maanantaina Våga tala svenska -kurssin Raaseporin kansalaisopistossa. Meitä on 12, suurin osa eläkeläisiä, Tammisaareen muuttaneita, jotka haluamme elvyttää puhetaitomme. Meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja sitten pelattiin lautapeliä, jossa heitettiin vuorotellen noppaa ja kun se pysähtyi jonkin kysymyksen kohdalle, kerrottiin jokainen oma mielipiteemme. Kuten mistä musiikista pidät, mikä on mielivihanneksesi jne. Ja että meillä oli hauskaa! Ei kyllä yhtään jännittänyt puhua ruotsiksi, vaikka kyllä mä innostuessani huomaamattani vaihdoin englanniksi ja naapurini espanjaksi! Kielioppia siellä ei paljon käsitellä, opettaja sanoi, että te kaikki olette sitä jo lukeneet, nyt puhutaan. Odotan jo ensi maanantaita!

Keskiviikkona alkoi kuntosali ja sen jälkeen mun vesijumppa ja voi että sekin tuntui hyvälle. Nyt kyllä nivusissa tuntuu, että reisiä on levitelty! Mä olen kesän aikana tässä muuttotohelluksessa pudottanut huomaamattai neljä kiloa, tuleeko ne nyt takaisin, kun lihakset alkavat voimistua?

Tänään tapasimme puutarhasuunnittelijan, siinä meni monta tuntia. Hän puhui aika murtaen suomea, mutta kun me naapurin kanssa yritimme sokeltaa ruotsia, ei siitä mitään tullut. Jotenkin sora-, pensas- ja kukkasanastoa ei löytynyt mistään aivojen takalokeroistakaan. Naapurin piha laitetaan tänä syksynä kuntoon, mutta minun pihani vasta ensi keväänä, kun tuo uudisrakennus on valmis. Sen kanssa muuten onkin ihmettelemistä, kun ei se ihan vastaa piirustuksia. Kyselimme työmiehiltä tänään, missä on vastaava mestari, kun meillä olisi kysyttävää. ”Ei me tiedetä, me tehdään mitä käsketään eikä meidän tarvitse ajatella”, kuului iloinen vastaus. Rakennuttaja on ulkomailla seuraamassa jotain tenniskisaa. Lähetin hänelle sähköpostia, että meillä on täällä odottamassa sata ja yksi kysymystä.

Mökistä ei ole tullut yhtään järkevää tarjousta, välittäjä on kesälomalla ja hieman valotin hänen tuuraajalleen ajatuksiani.  Stressiä aiheuttaa myös Justus, jonka lähimuisti mielestäni reistailee jo aika tavalla. Ja hän yrittää auttaa kotitöissä, esim. latoo aamukahviastiat koneeseen puhtaiden päälle, jolloin kahvia valuu ja kaikki joudutaan pesemään uudelleen. Ja kun huomautin, että osaathan sä kotonakin katsoa, onko koneessa puhtaat vai likaiset astiat, suuttuu, että kun yrittää auttaa, niin vaan moititaan. Ja joskus petaa, mutta ei laita päiväpeittoa. Siihen on taas se syy, että ”kun sä laitat sen paljon nätimmin”. Ja kun tällaista tapahtuu pitkin päivää milloin missäkin asiassa, mun hermo ei pidä. Ehkä sitten helpottaa, kun saan tuon mökkiasian pois mielestäni. Mutta lääkäriinhän mies ei lähde, koska mä vaan kuulemma liioittelen hänen muistamisiaan.
Että tällaista täällä!

TIINULIINU, onnitttelut. 

torstaina, 4. syyskuuta 2025 klo 16:02 Iloinen Lemmitty kirjoitti:

.....Ja Mennalla alkaneet syksyn harrastukset, voi että mä joskus kadehdin sun tasaista elämää.

.....Kun mä vaan olla möllötän ilman minkäänlaista tajua tehdä mitään muuta merkittävää, kuin pedata aamulla, latoa tiskejä koneeseen ja sieltä pois.

IL, nämä minun "harrastukseni" ovat niin tasapaksuja, että ei elämä voi olla muuta kuin tasaista! Toisaalta, sinähän nyt et millään muodoin "vaan olla möllötä", kun kirjoituksiasi lukiessa syke nousee ja hiki pukkaa pintaan! Mitä tulee Justuksen unohtamisiin, niin mielestäni sinun kannattaisi yrittää saada hänet vähintäänkin muistihoitajan vastaanotolle, jossa hänelle voitaisiin tehdä muistitestejä. Tuo suuttuminen neuvomisesta on ainakin meirämmiähen kohdalla yksi yleisimpiä reaktioita. Puoliso on yleensä se ensimmäinen, joka alkaa kiinnittää huomiota unohtamisiin ja siinä vaiheessa, kun ne alkavat huolestuttaa lähipiiriä, on aika lähteä tutkimuksiin. Sinun kannattaisi lueskella Muistiliiton nettisivuja, kun sieltä saa hyviä neuvoja.

Katsoin Tiinuliinun haastattelun MTV Katsomosta, kun sain siitä tiedon vasta facebookista. Oli todella hyvä haastattelu ja Tiinuliinu osasi vastata kysymyksiin ytimekkäästi ilman turhia jaarituksia. Usein, kun joku on esittelemässä uutta kirjaansa tms. niin heillä on ymmärrettävästi suuri halu kertoa hengentuotteestaan laveasti, mutta minä harvoin sellaisesta innostun. Tiinuliinu osasi asettaa sanansa niin, että kiinnostus oikeasti heräsi ja kirja on nyt lukulistallani.

melluh, minä kyllä ymmärtäisin, jos meirämmiäs palelisi koko ajan, mutta kun hän palelee vain öisin ja sitten minä joudun kärsimään liian lämpimästä makuuhuoneesta. Tosin, jos hän on sulkenut ikkunan tai talvella avannut patterin apposen auki, niin minä kyllä käyn sitten omalla vessareissullani avaamassa ikkunan ja sulkemassa patterin! Sitä en vain jaksa ymmärtää, että jos hän ihan oikeasti palelee peiton alla pikkuhousuissaan, niin loogisintahan olisi lisätä vaatetusta sen sijaan, että lämmittää huonetta!

Muuten, kun kerroin teille elokuisesta tapaamisestamme Helsingissä, unohdin kertoa, kuinka en ollut muistanut laittaa reissulle lainkaan koruja! Minä, joka laitan kauppaankin korvikset ja aina jonnekin "parempaan" tilaisuuteen myös sormukset ja joskus jopa helmet kaulaani, niin nyt olin sitten ihan ilman koruja. Ellei olisi ollut niin lämpimät päivät, olisin varmaan palellut. Nyt tunsin itseni vain alastomaksi! Pitäisikö huolestua muistista 😯

Tänään oli ihana päivä, kun ei tarvinnut lähteä minnekään. Olen ollut koko päivän yöpaidassa! Ainoa hyödyllinen teko oli pestä keittiön ikkunan verho, kun se putosi ikkunaa pestäessä. Olen jo pitkään katsellut, että kaikki verhot ovat ihan pölyisiä ja oikein pelkään, mitä kaikkea olkkarin puhviverhon laskoksista mahtaa löytyä. En kyllä aio pestä niitä itse, sillä niiden silittäminen on hankalaa. Pitkiä sivuverhoja meillä ei ole kuin olkkarissa kaksi ja työ/vierashuoneessa yksi, mutta kaikissa huoneissa on kappa. Verhojen valmistaja aikoinaan sanoi, ettei niitä juurikaan tarvitse silittää, mutta kyllä keittiön kappa hieman ryppyiseltä vaikuttaa. IL varmaan tässä kohdin kertoisi, miten hän rakastaa silittämistä, mutta minulle se on aina ollut inhokkihomma!

Minä en ole vielä nähnyt Downton Abbeyn toista elokuvaa, mutta kyllä kolmannenkin jossain vaiheessa katson. Pidin sarjasta kovin ja varsinkin Maggie Smith oli loistava roolissaan. Vahinko, kun hän ei enää ehtinyt mukaan tähän viimeiseen elokuvaan.

Toivottelen teille kaunista viikonloppua, missä kukin sitä sitten viettääkin. Voikaatten hyvin 😃

IL, kyllä Justuksen oireet niin vahvasti muistisairaudelta vaikuttavat että tavalla tai toisella pitäisi tutkimuksiin saada. Kunpa ikäihmisillä olisi "neuvolat" joihin kutsuttaisiin kaikki testeihin. 
Ajoissa aloitettu lääkitys kuitenkin voi hidastaa taudin kehittymistä. 

Huomenta Hangosta!
Tai aamupäivähän tuo taitaa olla jo. Kahvit juotu, aamiainen syöty, nettihesari luettu, koira lenkitetty. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi?

Näkikö joku eilen sen kuunpimennyksen? Hangossa oli niin paksu pilviverho, että ei viitsitty lähteä rannalle kävelemään kuten aikomus alun perin oli. Mä olin jopa kysellyt täkäläisessä FB-ryhmässä, millä rannalla olisi paras katsella kuuta. Niitä rantojahan täällä riittää, eikä ole ihan varmaa että osaisin mennä oikealle sillä paikalliset puhuvat niistä nimillä, joita ei suinkaan ole merkitty karttaan. Saati sitten siihen hiekkarannan laitaan. 

Eilen ajeltiin tänne, tulomatkalla käytiin Tammisaaressa moikkaamassa IL:ää ja Justusta. Saatiin hyvä lounas ja kosolti hyvää mieltä muutaman tuokion rupattelusta. Täällä Hangossahan me ollaan aikalailla kaksistaan, kun ei vielä tunneta muita kuin saman talon asukkaat. Jotka hekään eivät ole koko ajan paikalla. Kaikenlaista kivaa puuhaa riittää kyllä, nytkin UK on pakannut reppuunsa ison kameran ja kiikarit ja kuvausdronen. Meinaa lähteä tähystämään muuttolintuja. Mä kävelen sen aikaa metsässä lintutornin lähistöllä snautserin kanssa ja etsin sieniä. 

Tammisaari taitaa olla ruotsalaisempi kuin Hanko. Täällä esim. kaupan kassa sanoo notkeasti ostosten loppusumman molemmilla kotimaisilla samaan hengenvetoon. Kunnioittavasti kyllä katselen ja kuuntelen noita kieliopintoja. Itsellä pitäisi hiukan espanjaakin kerrata, kun neljän viikon päästä on lähtö. 

Jaksamista kaikille – erityisesti teille, joilla on haasteita oman tai läheisen terveyden kanssa. Nautitaan syksyisistä päivistä!

PS. Pikselillä melkoinen synttärivierailu. Mutta hyvinhän sä siitä selvisit!

Miten kaunis syyskuu. Punaiset pihlajanmarjat, kirkkaan sininen taivas, kurkien huuto jossain korkealla, auringon lämpöinen kosketus poskella. Minä sitten rakastan näitä syksyn upeita päiviä.

Tiinuliinu, onnea uuden kirjasi johdosta. Osaat ihanasti jakaa aikasi rennon olemisen ja kurinalaisen työskentelyn kesken.

Pikseli, aikamoinen synttärivierailu sinulla. Sinä kuulut niihin ihmisiin, jotka eivät jää kauhistelemaan asioita vaan tartut toimeen ja hoidat asiat kuntoon. Hoidit kyllä hommat siellä maalla upeasti.

Kipa, ihania vauvauutisia. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Menna, onpa hyvä kuulla, että kotimaan retket miehesi kanssa ovat sujuneet hyvin. Mielenkiintoinen stadireissu teillä . Siitä oli kiva lukea.

Kivikasa, kyllä sai espanjalainen pyöräilijä hyvän vastaanoton teillä. Tuskin saa samanmoista monesti matkansa aikana. mukava tapa tavata uusia, mielenkiintoisia ihmisiä.

Kun luen juttujanne ajattelen, miten hurjan energisiä te kaikki olette. Minä en tee juuri mitään. Olen vain ja nautin olemisesta. Luen, tapaan ystäviä ja lapsenlapsia, käyn kirjastossa ja kaupassa, terveyskeskuksessa tarpeen mukaan. Katselen urheilua, hyviä elokuvia ja sarjoja, uutisia ja ajankohtaisohjelmia telkkarista, juttelen mieheni kanssa politiikasta, kirjallisuudesta, urheilusta, maailman tilanteesta, lapsista ja heidän elämästään ja tietysti näin kesällä ajelemme kiireettömästi sinne tänne ympäri Suomea. Enimmäkseen matkamme suuntautuu eri puolelle Lappia, mutta kävimme me kesän aikaan myös Kuusamossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa niin kuin jo olen tainnut kertoakin.

Iloitsen siitä, että mieheni on ollut hyvässä kunnossa, tosin viime labrojen mukaan hänen munuaisarvonsa olivat taas hieman huonontuneet ja se tietysti huolestuttaa. Minun jalkani ovat ok. ja jaksan hyvin ajaa pitkiäkin matkoja. Miehellänihän ei ole korttia.

Tuntuu siltä kuin olisin kuluttanut suurimman osan energiaani loppuun niiden yli 40 vuoden aikana, jolloin tein töitä ihmisten kanssa, joille lähes kaikki elämän ongelmat olivat tuttuja. Ja nyt vain nautin siitä, että katselen taivaan pilviä kiireettömästi, istun takkatulen äärellä mieheni kanssa, jota rakastan, juttelen tyttäreni kanssa, halaan lapsenlapsiani, nautin lasillisen punaviiniä hyvien ystävien seurassa. Ja kun huvittaa lähdemme muutamiksi päiviksi jonnekin, hetkeksi pois kotinurkista.

Minulla oli syntymäpäivät viikko sitten (täytin 78v). Tytär ja lapsenlapset piipahtivat onnittelemaan. Kun marraskuussa 12 -vuotta täyttävä, ihana kuudesluokkalainen poika, halasi minua, hän sanoi: - ”Mä en pidä syntymäpäivistä.” - No, mutta mikset? kysyin. - No, kun jokainen syntymäpäivä tarkoittaa, että ihminen on vuoden vanhempi, ja vuoden lähempänä kuolemaa.

En oikein tiennyt olisinko nauranut vai itkenyt. Poika oli kuitenkin ihan vakava, joten vain halasin tätä kultapoikaa lujasti ja totesin: - ”Mä ajattelen, että onpa ollut ihana juttu, että olen syntynyt ja saanut elämääni näin monta rakasta ja mukavaa ihmistä, niin kuin sinutkin. Jos mä en olisi syntynyt, mä en olisi ikinä tutustunut sinuun enkä siskoon, en äitiin enkä pappaan. Ja se vasta olisi ollut tosi kurja juttu.”

Poika oli vähän aikaa hiljaa, hymyili sitten ja sanoi: ”No joo, olis se kyllä kurjaa, jos ei sua ja pappaa tai meitä ketään olisi.” Ja niin söimme hyvällä mielellä syntymäpäiväkakun loppuun.

Ihanaa syksyä itse kullekin. Kiva, että me olemme syntyneet!