Kaada hernerouhe isoon kulhoon tai kattilaan ja lisää päälle 1,8 l vettä. Anna liota 1-2 tuntia tai pidempään. Voit laittaa rouheen likoamaan myös jo aamulla ennen töihin lähtöä.
Silppua sipuli ja nosta se 4-5 l:n vetoiseen paksupohjaiseen kattilaan. Lisää öljy ja kuullota hetken aikaa ennen liotetun soijarouheen lisäämistä. Sekoita ja kuullota hetki. Lisää herneet liotusvesineen sekä tarvittaessa vettä. Kuumenna kiehuvaksi aluksi ahkerasti sekoittaen, ettei keitto tartu pohjaan. Lisää porkkanaviipaleet ja keitä miedolla lämmöllä 30-60 minuuttia tai pidempään välillä sekoittaen. Mausta keitto lopuksi yrttisuolalla ja mustapippurilla myllystä. Maista useamman kerran. Voit lisätä keittoon myös tuoretta tai kuivattua meiramia tai oreganoa.
Valmiin, aika sakean keiton määrä on runsas 3,5 l ja siitä tulee 12 3 dl:n annosta. Voit käyttä myös tavallisia kuivattuja herneintä, mutta liota niitä vähintään 12 tuntia.
Pakasta osa keitosta sopivan kokoisina annoksina. Lisää keiton joukkoon lautaselle sinappia, piparjuuritahnaa, wasabia (vihreää japanilaista piparjuuritahnaa), chiliä, kevytkermaviiliä jne.