Tuo Åsbrinkin kirja Mistä historiamme alkaa vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta, sen runkoa oletkin Marelle* jo selvitellyt.

Anna Leena Siikala Itämerensuomalaisten mytologia.

Tämä uusi teos kokoaa tähänastisen tutkimuksen tällä alueella. Se on yhden elämäntyön huipentuma, anna Leena Siikaa teki merkittävän elämäntyön, hänen uusi kirjansa on detaljirikas, mutta tekee myös laajoja yhteenvetoja. Se on vertaileva, maanläheinen ja kiinnostava.

Jos näitä uusia tietokirjoja arvottaisi tämä kahden parhaan joukossa.

Toinen yhtä hyvä on Martti Häikiön "Suomen Leijona", kirja Svinhufvudista, tämä elämänkerrallinen kirja om samalla myös avainromaani monen historiallisen käännekohdan suhteen. Suomen itsenäisyyteen on liittynyt paljon henkilökotaista taistelua ja yrittämistä Svinhufvudin osalta, sydäntäni oikein kylmäsi kun hän vietti yön venäläisten matruusien luona laivassa, henki oli aivan hiuskarvan varassa, matruusit aikoivat jo tappaa Svinhufvudin, mutta jotain oli esteenä, he tiesivät että hän oli ollut tsaarin vankina Siperiassa, ja ehkä koko Suomen itsenäistymisasiassa oli jotain sellaista, että lopullista estettä ei haluttu tehdä. Onkohan tässä jonkinlaista slaavilaista reiluutta?

Häikiö on ollut Helsingin Yliopiston poliittisen historian professori, julkaissut myös kaksiosaisen kirjan Koskenniemestä "Suomalainen klassikko".

Raamatun äänikirjoja cd-levyinä mennyt viime aikoina. Mulla näin koko raamattu. Kuunnellut Matteuksen useampaan kertaan,Johannneksen, vanhasta testamentista 2. Samuelin kirjan pari kertaa, Genesiksen, 1Mooseksen kirjan ja 2. Mooseksen kirjan eli Exoduksen. Psalmejakin kuunnellut, mutten koko psalmien kirjaa.

Vimeisen puolen vuoden aikana mennyt raamattua cd-levyinä aika paljon, kirjat eivät lähimuistissa.

Usein kuuntelen suomeksi ja seuraan samalla vieraskilistä tekstiä.

Miki Liukkosen O

Paremmin kun romaaniin perehtyy paljastuu siitä keskeneräisyys, teksti on mielenkiintoista vain paikoitellen, kirjailija juoksuttaa sanoja usein varsin triviaaleissa mielikuvitusympyröissä, kokoavia teemoja on melko vähän. Alussa hämmästyin millaisen haasteen uusi suomalainen kirjailija uskaltaa ottaa, mutta onko rima ollut sittenkin pikemminkin liian alhaalla kuin ylhäällä, jos on vain ollut tarkoitus kirjoitella sanaryöppyjä, ja paksuntaa kirjaa hyvin vaihtelevilla aineksilla, ei lopputulos tule kuin välttäväksi.

Loppuarvioni on kirjasta melko varovainen, ymmärrän sen avut, mutta lopulta nämä positiiviset seikat, kuten luovuus ja kirjallinen nerous, toteutuvat vain osittain.

Kaksikin juttua tälle päivälle.

Ensin Uusi Testamentti äänikirjana loppuun, cd-levyinä.

Toinen juttu Olavi Paavolaisen Kolmannen valtakunnan vieraana, olin lukenut tuommoiset 70 sivua, luin loppuun noin 170 sivua, kuten saattaa olettaakin kirja suorastaan liimasi mut tuolille lukemaan se loppuun.

Uuta Testamenttiahan ei voi mihinkään verrata, se on suvereeni kirja,myös kuunneltuna. Vie enemmän aikaa kuin luettuna, mutta oma keskittymisensähän kuunnellussa tekstissä on. Kuuntelin usean cd levyn moneen kertaan. Ja seurasin, etenkin ranskalaista käännöstä, samalla.

Paavolaisen esitys aiheestaan parempi kuin Koskenniemen vastaava, aihe mielenkiintoinen, mikä ajoi Paavolaisen alkoholismiin vanhempana, oliko se vastustus, mitä hänen kirjansa herättivät. Etenkin Synkkä yksinpuhelu.

Paavolaisen kulttuurikritiikki on terävimmillään, Hitler uutena Jumalana kuulostaa naivilta, mutta näin oli asia ja etenkin propaganda Saksassa.

Naisen asema hyvin pohdittu Kolmannessa Valtakunnassa, aivan rotusiittoloita ei ollut, mutta meikkaaminen ennen etenkin kulttuuritapahtumia oli kielletty, naisen rooli erilainen kin Neuvosto- Venäjällä, kuitenkin enemmän naisellinen. Nainen totalitaristisessa yhteiskunnassa on alistettu.

Työläinen oli arvossaan kansallissosialismissa, sitten talonpoika, porvari alisteinen. Julistuksessa ihmetyttää bolsevismin ja juutalaisuuden toisiinsa liittäminen. Kansainvälinen juutalaisuus vihollinen.

Koskaan Saksasta ei tulisi bolsevistinen. Aika näyttää. Epäkristillinen ideologiahan kansallissosialistinen oppi oli, mutta kirkko hyväksyi bolsevismintappajan. Erittäin hyvä kirja, mutta divareissa hyvin kallis, eikä uusintapainoskaan halpa ole, kirjastokappaleet usein kärsineitä, mulla huonohko divarikirja.

Mulla kaksi kirjaa luvun alla. Feiner Visher Neues Glaubesbuch ja Grundlehler The Poetry Of Friedrich Nietzsche.

Visher käsittelee rinnan ortodoksista ja luterilaista teologiaa, etsii yhteistä säveltä, mutta tekee huomattavan paljon väittämiä, kirja divarikirja, ja siinä jonkun alleviivaukset. Näihin väittämiin edellinen lukija suhtautunut niin, että usein koristanut sivun reunoja kysymysmerkein, olen kuitenkin Visherin kanssa samalla aaltopituudella, joten ignoreeraan kysymysmerkit. Kirja kiinnostava, saksan kili sopii teologiaan. KIrja paksu 700-800 sivuinen, En viitsi tarkistaa.

Toinen kirja sellainen, jonka tapainen pitäisi malttaa lukea ainakin kerran vuodessa. Huipputeos, teoriat hallussa, ja tuo tutkintakohde vaikea, mutta antoisa. Auttaa paljon kun Nietzschen saksa kääntyy englanniksi, itse kokenut esim. Dionysos Dityrambit ylivoimaisiksi saksan kielellä.

Näihin teoksiin kun uppoutuu, ei kaipaa heti toista kirjaa, van tästä yhdestä, tai pikemminkin näistä kahdesta riittää pidemmäksi aikaa. Jos haluaa tehdä esitelmän tai tutkielman, pitäisi valita tämä Nietzsche- juttu, siinä paremmat linjaukset. Visher kuitenkin epätasainen hahmotuksiltaan, on haukattu liian iso pala, kapeampi perspektiivi olisi ollut hyväksi.

Jos jotain vaikeapaa valitsee, täytyy varautua noin kahden kuukauden lukuaikaan, kun sitä kuitenkin haluaa lukea muutakin välillä. Mulla kirjoista toinen divarista, kaukolaina paikallisesta kirjastosta oikea osoite näiden hankkimiseksi, ellei asu Helsingissä, sieltä löytää kyllä vähän kirjan kuin kirjan. Kaukolaina saa yleensä olla vuoden, siinä toki aikaisempi eräpäivä, joka ei paljon merkitse, lainaa uusitaan.

Miksei kiireen keskellä jotain niin tyylikästä kuin Saarikosken kaksi runokirjaa, jotka muodostaiksen parin, Alue ja Onnen aika.

Näissä on nähty luonnontieteellistä maailmankatsomusta, miksei niinkin. Alue nyt ajankohtainen, tämä kevät muistuttaa tuota aikaa, samalla aluetta, mitä tämä runokirja tarkoittaa. Saarikoski olisi käyttänyt ruotsiksi sanaa Revir. Monet runot talven puolella, mutta luonnostahan runot kertovat, ja ihmisten alueista, ja miten niissäkin näkyy syklisyys.

Onnen aikaa ei voi ymmärtää ellei ota huomioon että Saarikoski käänsi tuohon aikaa Odysseiaa (Homeroksen), se on avain hyvin monelle runolle.

Runot kauniita, kileltään ja sanonnaltaan,vielä parempia kuin Alueessa

Lopussa arvoitus, kerrotaan kotiin palaavasta Odysseuksesta, tämä nukkuu säpsähtelemättä laivan halkoessa viininpunaisia aaltoja. Hän nukkuu, ja hän on matkalla kotiin. Mitä Saarikoski tarkoittaa vetämällä yhtäläisyysviivan Odysseuksen ja hänen välille. "Hän on saanut kärsiä paljon, ja häntä sanotaan jumalien kaltaiseksi." Hannu Salama sanoi eräässä yhteydessä, että tähän runoon liittyy syvyysulottuvaisuus jota voimme vain aavistaa.

Ny mulla on kesken Yö-yhtyeestä kertova kirja.

Nyt kirjasta jonka lukenut kolmeen tenttiin, ja vastannut aina mielelläni, kehunut sitä aina vähän eri kulmista.

Kirja on Homeroksen Ilias.

Se on Homeroksen kirjoista se parempi, inhimillinen ja jumalallinen taistelu lomittuvat, ja näemme kuinka paljon ihmisten elämästä ja kuolemasta päättävät jumalat

Akhaijit eivät taitelleet vain ihmisten kanssa, vaan vastaan olivat jo astuneet itse jumalat. Tämä lause on Pentti Saarikosken runokokoelmassa Tanssilattia vuorella mottona.

Käymme elämässämme monta taistelua, ja ei ole vain niin että vastaamme asettuu aina vaikeampi vastustaja, viimein käy ilmi, että taistelemme jotain ylivoimaista vastaan, itse kuolema on vastassa, eli jumalat, elämämme on nemesistä, kaikki taistelut jäävät kesken.

Kuinka paljon Pohjois-Korean vaikeuksien syynä on kommunismin rutto on yksi hyvä kysymys.

Se pimittää, pyhittää vääriä keinoja, ei kunnon vaaleja, henkilökultti.......