Dan Brownin Alku oli vappuvapaan ilona. Hyvin kirjoitettu ja maallikolle sopivasti taidetta ja tiedettä. Hillitsin itseni googlettamasta paikkoja ja taideteoksia kuten joskus tuppaa käymään. Nyt on päästävä Barcelonaan .

Merelle*, mulla menossa monta astetta viihteellisempi Enni Mustosen Taiteilijan vaimo. Tykkään kevyestä historiallisuudesta, reseptissä naisen asemaa ja Pariisin muotiakin. Kuorrutuksena 1920-luvun julkkisten nimidroppailua. Toimii - kerran vuodessa. Ps. Ja lineaarinen rakenne ilman aikapomppuja .

saatoin lukea Tuulen varjon kymmenen vuotta sitten, mutten muista siitä yhtään mitään. niinpä... Meren katedraalin ainakin luin silloin, eikä sekään jättänyt mieleeni erityistä jälkeä. Muista n sen aiheuttaneen lievää ärtymystä, kun ns.Pihviä ei alkanut tarinasta löytyä millään. Oli olevinaan merkityksellinen kirja, mutta olikin tyhjä kuori. Jotenkin pompöösi ja täysin huumorintajuton. Muistan ajatelleeni saatuani vihdoin ja viimein kirjan luettua, ettei telkkarin katsominen sittenkään ole pöljempiä ajanviettoa. Nykyään kartan tiiliskiviä, ohut mutta painava kirja on paras. Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikan voisin tosin lukea vielä uudelleen, vaikka siitä saa jännetupentulehduksen. Ja Waltarit, ainakin Turms Kuolemattoman.

Heitetäänpäs nyt tänne kirjatoukille vanhasta lasten kirjasta:
Muistaako kukaan Tammen kultaiset kirjaa, jossa eläimet kovasti odottavat ruokaa ja Maatalon Matin piäisi tulla ruokkimaan. Mutta missä Maatalon Matti on? No Maatalon Matti on koulussa, mutta tulee sieltä jo ruokkimaan.
Mikäköhän oli kirjan nimi?

Aikanaan meillä tätä luettiin kovasti. Nyt olisi kiva löytää lapsenlapselle, mutten muista millään nimeä.

Tuota en muista, mutta ehkä lapsenlapset tykkäisivät Kultaisesta kirjasta nimeltä Pikku Pelle Puputti. Sukulaiset miettivät mitä pupuvauvasta tulee isona. Tuleeko siitä palomies? Tuleeko veturinkuljettaja? Tuleeko intiaanipäällikkö? Mutta kukaan ei arvaa, että pikku Pelle Puputti haluaakin tulla aikuisena isäksi, joka leikkii lastensa kanssa, järjestää niille lastenkutsuja ja laittaa niitä iltaisin nukkumaan. Aika nykyaikainen Richard Scarryn kuvakirja 50- tai 60-luvulta! Rakastin tuota lapsena ja hyvin se upposi poikaanikin 90-luvulla. Uusintapainos on olemassa.

Oi, tällainenkin ketju!

Minäkin luin tuon Mannisen Kiinalaisen jutun, mutta en ollut ihan yhtä ihastunut, kuin siihen edelliseen Yhden lapsen kansaan.

Jotenkin minulle jäi tästä vähän sellainen olo, että oli aina kaivettu se kaikkein kliseisimmässä muodossa oleva ennakkoluulo kiinalaisesta elämänmuodosta ja sitten vastauksesta muodostui helpolla vähän..no saivarteleva. Mutta mitäpä minä asiasta tiedän, ehkä ihmiset keskiverrosti oikeasti noin ajattelvat Kiinasta ja kiinalaisista.

https://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2014/06/lista-kaikista-tammen-kultaisista-kirjoista Tässä luettelo kaikista Tammen kultaisista kirjoista. Jospa sieltä muistuisi mieleen, se kadonnut.

Minulla on nyt menossa Maja Lunde: Mehiläisten historia. Ihana, upea kirja! Nyt jo harmittaa, että se loppuu aikanaan. Se kertoo paitsi mehiläisistä, myös ympäristökatastrofin kehittymisestä. Siitä vaivihkaisesta muutoksesta, jonka pysäyttäminen onkin sitten aika mahdotonta, kun ihminen vihdoin tajuaa mitä on tapahtumassa. Kiehtovasti Lunde on osannut asiansa kertoa kolmen henkilötarinan kautta. Siis puhdas romaani tämä lopultakin on, fiktiivinen kertomus, paitsi ehkä mehiläisten osalta. Suosittelen lämpimästi, vaikka en vielä loppuun asti ole päässytkään!

Hunan on lukulistalla Samoin kiinnostaisi Geishan muistelmat. Mutta se on Storytellissa vain englanninkielisenä audiobookina ja sen verran sitä kokeilin, että tiedän, etten pidä lukijasta. Saa nyt sitten nähdä, tuleeko se silti kuunneltua, tai sitten pitää hakea se kirjastosta.

Mehiläisten historian sain eilen päätökseen, enkä pettynyt lopetukseenkaan.

Nykyisin kuuntelen ehkä jopa suurimman osan kirjoista. Joidenkin teosten kohdalla käy niin, että lukija ärsyttää, ja koko kirja menee siinä pilalle, joidenkin kohdalla lukija antaa oman ihanan, lisämausteensa kirjaan. Mehiläisten historian kohdalla tilanne oli jälkimmäinen. Kolme eri henkilöhistoriaa, kolme lukijaa. Toimi äärettömän hyvin minulle, ja kaikki lukijat olivat todella hyviä. Paras tietysti Jukka Pitkänen, jonka fani olen ihan totaalisesti. Miten ihmisellä voikaan olla niin ihana tyyli lukea

Kuuntelin välipalana Karolina Kouvola, Vanessa Kairulahti:Helsingin henget

Kiva, pieni ja kevyt historiankirja Helsingin vanhoissa rakennuksissa tarinoiden mukaan majailevista aaveista, hengistä. Kerrotaan paitsi noista rakennuksista, myös niistä henkilöistä, joiden uskotaan henkinä kodeissaan tai työpaikallaan liikkuvan.

Lopussa on vielä ehdotuksia kävelyreiteiksi, jos haluaa käydä noihin kohteisiin itsekseen tutustumassa.

Lukijana Anna Saksman, jonka pehmyt, vivahteikas sadunkertojan ääni sopii tähän teokseen ihan loistavasti.

P.S. Kummituksiin ei tarvitse uskoa, tästä nauttiakseen

Itsenäisyyspäivän aikoihin kuuntelin Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet. Joku sitä täällä jossain suositteli, olen jo unohtanut, että kuka ja missä ketjussa.

Olihan se hyvä, ja itsenäisyyspäivän tunnelmiin erittäin sopivakin. Tykkäsin siitä, että murretta oli käytetty aika säästeliäästi. Minulle kun tuon alueen murre on täysin tuntematonta, olisi ollut aika raskasta jos sitä olisi käytetty enemmän. Nyt se oli siellä joukossa hienona mausteena. Siltikin jouduin ajoittain arvailemaan, mitä sanat tarkoittavat, olihan kieli murteellisuutensa lisäksi vielä vanhanaikaistakin.

Ehkä kuitenkin jätän seuraavat osat lukematta, tai jatkan seuraavana itsenäisyyspäivänä. Kovin ankeaa oli elämä tuolloin(ja tietysti nykyäänkin) köyhissä oloissa. Näin pimeimpänä vuodenaikana se tuntui vähän liiankin realistisen ahdistavalle.

Tuon jälkeen innostuin kuuntelelmaan Astrid Lindgrenin satuja. Niistä on tehty uusi sarja, aloitin Veljeni, Leijonamielestä. Onhan siinä aika hurjia teemoja, ollakseen lastenkirja. Mutta tämä oli yksi oman lapsuuteni lempikirjoista, enkä muista mitenkään ahdistuneeni siitä. Lapsen mieli käsittelee tuollaisia asioita aika luonnostaan omaan kehitystasoonsa sopivasti. Eihän tuo siltikään ihan pienten lasten kirja ole.