Suomenruotsalaista kirjallisuutta ei vaadita enää kotimaisen kirjallisuuden syventävissä opinnoissa, ja minä kun ostin divarista Jörn Donnerin kirjan Mammuten (ensimmäinen osa), ja ajattelin perehtyä aiheen atmosfääriin oikein kunnolla. Kun sain tietää, että vapaaehtoista tuo suomenruotsalaisen kirjallisuuden tuntemus, jätin Mammutin kesken, luis sitä ruotsiksi. On valitettavaa, että kotimaisen syventävät keskittyvät niin kovasti graduun, tappaa luovuuden. Donnerin Mammutti (ensimmäinen osa) yli tuhat sivuinen elämänkertaromaani, jonka henkilö julkaisee kahdeksissa kymmenissä, ja ilmoittaa, että tulee toinenkin osa, mitä kaikki piti vitsinä, mutta muistaakseni toinenkin osa on ilmestynyt, ei tosin enää niin hurjan paksu kuin ensimmäinen. Niin ehdin jonnekin 380 sivun tienoille Mammutissa. Toinen oma kirja, joka on jäänyt kesken, on Solzenitskin (kirjoitin nimen varmaan väärin) Vankileirien saaristo, siinä pääsin lähelle 900 sivua, en jaksanut sitä lohduttomuutta enempää lukea, muutenkin paksujen kirjojen viehätys alkaa vähetä, joidenkin paksujen romaanien alussa oleva mietelause kertoo enemmän kuin koko kirja.

Muuten tuo lause "Ein weise Sohn liebt Zuht" on tarkoitettu koomiseksi, se on Sananlaskuista, kuten toinenkin mottoni, näitä tietenkin voisi vaihtaakin.

Nämä elämän yhteenvedot niin Spoon River atologiassa, kuin kreikkalaiset epitafitkin, pistävät ajattelemaan, suhtaudutaanko kuolemaan terveemmin ja ajattelevammin ulkomailla. Suomalainen viikatemies on lohduton. Etruskien haudoilta löydämme myöskin kuvallisia yhteenvetoja elämästä, ne ovat kyllä kaihoisia, mutta sävyltään myönteisiä. Koskenniemi yritti Epitafeissaan runokirjansa Sydän ja kuolema lopussa tavoittaa tunteen klassisesta kuoleman käsityksestä, ei luurankomiestä, eikä kahleiden helisyttelyä, hän onnistui vain puolittain, "Synnyin ma maailmaan vuokkojen kukkimisaikaan, orvokit valmiit ne ei, kun mun kuolema vei." Tämän Epitafin Koskenniemi kirjoitti onnellisen haudalle, eli mietteliästä, mutta pessimististä. Saarikoski onnistui kreikkalaisen antologia kääntämisessä paremmin. Arvo Turtiaiselle englanti oli kyllä ongelma, mutta hän oli runoilija, ja onnistui hänkin oikeastaan Koskenniemeä paremmin. Saarikoskelta jäänyt mieleen: "Tuli se päivä, että pursi itse määräsi kulkunsa suunnan. En pannut vastaan."

Lukutoukka höristelee korviaan..............

Raamatun englanninkielisiä äänikirjoja kuunnellut youtubista. Hesekielin, Danielin, Sakarjan, Joelin ja Malakian Vanhasta testamentista. Uudesta Ilmestyskirjan, Roomalaiskirjeen, 1. ja 2. Tessaloonikalaiskirjeen, 2. Pietarinkirjeen ja 2. kirjeen Timoteukselle.

Mukavaa kuunneltavaa, koko raamattu useanakin versiona, tietenkin suomeksikin voisi kuunnella, jos vain löytyisi netistä. Saksankieli toinen hyvä vaihtoehto, kreikka vaativammille, menee vain oman kokemuksen mukaan esim. kreikan kielisen raamatun lukemisessa lähinnä kielen opiskelemiseksi.

Valtosen kirjassa pidin alusta ja lopusta, keskeltä muutama sata sivua oli vähän taistelua.

Minulla on kesä mennyt lukien valtavasti - tuntuu kuin olisin uudessa ahmimisiässä. Koko ajan on jano lukea lisää ja erilaista ja paljon... Olisiko myös niin, että näin keski-iässä uusi kirjallisuus kiinnostaa, vai onko nyt menossa jonkinlainen kirjallisuuden kultakausi?

Rakastuin Haruki Murakamiin alkukesästä. Luin Norwegian Woodin jopa vähän säästellen (ihana!) ja Kafkan rannalla samoin. Nyt lopettelen Suurta lammasseikkailua ja alan löytää Murakamin tyylistä syvempiä merkityksiä ja teemoja. Muutama Murakami on hyllyssä valmiina odottamassa, mutta työt ja muu kirjallisuus hidastavat. Knausgaardin Taisteluni ensimmäinen osa odottaa myös (samoin Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja muutama muu), kesken on Hornbyn Funny Girl, Fowlesin Jumalten naamiot, Kytösahon Kultarinta sekä Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Klassikkojakin pitäisi kerrata jo ihan töiden takia, ja uutta mahtavaa luettavaa ilmestyy koko ajan lisää.

Mistä saisi lisää tunteja päivään?

Eipä päivään muuten lisää tunteja saa Greatberry kuin ottamalla yöt avuksi, mutta sillätavalla vain kompastuu makuuhuneen kynnykseen, ja lyö otsansa, missä niitä liikoja paineita onkin ollut. Itse en tätä yölukemista harjoita kuin aivan poikkeustapauksissa, pari kuukautta siten kokeilin saanko raamatun luettua kolmessa päivässä, meni kaksi päivää ja kaksi tuntia, oli niin raskas juttu, että en kokeile parantaa tätä ennätystäni kyllä vähään aikaan, kun on koko päivän lukenut, ja yökin kulunut jo aamuneljään, on aika valju olo, otin raamatussa esiintyvät tuomionpäivänennustuksetkin täydestä todesta.

Luettua tai selailtua:
-Ikkunoita kielen maailmaan (fennistiikkaa käsitteleviä kolumneja/pakinoita)
.-Päivi Luostarinen: Kipinöitä ja kapinoita (kristillinen nuortenromaani)
-lehtiä: Demi, Me Naiset, vanhoja Tekniikan maailmoja, Anna, Hyvä Sanoma., Näky, Kotimaa, Sana, Kansan Uutisten Viikkolehti., Cosmopolitan, ilmaisjakelulehdet, Kirkko ja Me, Revanssi (Mielenterv. Keskusliiton lehti), Turun Ylioppilaslehti eli Tylkkäri yms.

Suomen kuvalehden tiaajalahjana tuli Antti Hyryn Uuni, tasan neljäsataasivuinen romaani Pietarin (Uusi Testamentti ?) uuninmuurauksesta, kirjan kannessa ilmoitetaan arvostelijan toimesta, että kirjan merkitys on enemmän kuin vain aiheensa.

En miettinyt erikoisen syviä lukiessani, kaksi kaksituntista rupeamaa, joissa selvästi huomasi, ettei tahtoisi jättää kesken, tai pitää taukoa, Hyryn proosa on yksinkertaista, mutta vangitsevaa, muurauspuuhaa selostetaan yksityiskohtaisesti, kirjassa on onnellinen loppu, tulee heti hyviä rieskoja.

Kuulostaa aika "päätalomaiselta". Itte en pidä ylenpalttisesta kuvailusta (luonto, ihmisten ulkonäöt). Kyl tekstissä pitää jotain tapahtuakin, muuten voisi yhtä hyvin tuijottaa maalin kuivumista tms.

Hyryn kirjoissa ei todella paljon tapahdu, jossain novellissa saatetaan vaihtaa autonrenkaat. Päätaloon Hyryä ei voi kuitenkaan verrata, Hyry on pelkistetyn muodon mestari, suppeampi tuotantokin kuin Kallella, olen lukenut Päätalolta Ihmisiä telineillä ja Tuulessa ja tuiskussa, jälkimmäisessä Kalle sai kupan, muutenkin itsetilitystä huonoimmillaan. Emeritus professori Aarne Kinnunen on kirjoittanut vastikään kirjan Hyrystä, en tiedä luenko, viivähdin Hyryssä, kun se oli Suomen Kuvalehden tarjoamista ilmaiskirjoista selvästi paras.